Sivu 3/20
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ke Syys 12, 2012 10:47 pm
Kirjoittaja Spekultantti
Tsirp kirjoitti:Saraee kirjoitti:Minusta tuntuu että Karoliinaa on ajettu takaa, selittäisi tosiaan niin monta asiaa.
Hyvä tietää etten ole ainoa joka yhäkin miettii tätä asiaa usein.. :l
Voimia omaisille ja jaksamista surun keskellä ...
Karoliinan kohtalo on jäänyt itseänikin vaivaamaan, ja siihen tulee palattua aika-ajoin. Jokin ei vain tunnu täsmäävän. Toisaalta julkistamatta jää paljon tietoja, jotka ehkä tekevät (tästäkin) tapauksesta selvän.
Täytyy sanoa, että aina loppuviikosta vilkaisen toivorikkaana lehtihyllyä, josko jossakin olisi Karoliinan kohtalosta juttua. En sensaatio- tai tirkistelymielessä, vaan ihan siksi, että vuosi sitten elettiin hänen ja perheensä mukana päivä päivältä, aina surulliseen löytöön Likolammelta saakka.
Jos poliisi kertoisi, tai omaiset jaksaisivat, niin saataisiin solmittua langanpäät yhteen. Karoliina lepää rauhassa, mutta me jälkeenjääneet askarrellaan edelleen avointen kysymysten kanssa.
Kyselin kerran täällä tamperelaisilta kuvaa Karoliinan haudalta, mutta jotakuta toiveeni loukkasi. Missään tapauksessa aie ei ollut kielteinen, mutta kuva olisi jotakin konkreettista.
Se tässä ainakin ollaan opittu, että tulee evästettyä nuorisoa viikonloppuisin olemaan ihmisiksi JA huolehtimaan myös kavereista kotiin saakka. Ja tilata vaikka taksi. Ja että kotiin saa ja pitää soittaa aina, oli missä kunnossa tahansa. Tietysti tulee sanomista, mutta pääasia, että pääsee turvallisesti perille. Jos nekin ns. bilepojat olisivat tämän tienneet, niin emme kirjoittelisi tässä.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: La Joulu 15, 2012 2:25 pm
Kirjoittaja Kommentoija
Eiköhän tämä surullinen tapaus ole selvä. Jos omaisilla olisi pienintäkin epäilystä, että rikos on tapahtunut, niin siitä tuskin olisi vaiettu. Suunnitellun itsemurhan merkkejä on jättää lomakko henkilötietoineen löydettäväksi, samoin puhelin lammen rannalle vinkiksi mistä etsiä.
Jossain on Karoliinalla nyt hyvä olla.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 19, 2012 7:54 am
Kirjoittaja kid
Mä en kyllä ihan lämpene tolle takaa-ajoidealle. Selitys tälle voisi olla esim. se, että on kaatunut skoballa, ei oo saanut ylös (itse en saisi, on sen verran painava) ja on päättänyt että no lähen kävellen himaan. Jos on hyvässä humalassa niin tällanen ajatus voi olla ihan järkevä. Lähtenyt random suuntaan -> astunut lampeen eikä ole päässyt ylös.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 19, 2012 3:05 pm
Kirjoittaja Sirpa
Tässä on vain se ongelma, että poliisin antaman lehtitiedon mukaan ranta oli niin liejuinen, että Karoliinan oli mahdotonta nousta sieltä ylös, niin kysynpä vaan, että jos ranta on niin upottava ja liejuinen, niin miten sitä pitkin on sitten myöskään mahdollista päästä hukkumaan avoveteen.
Ongelma liejurannan suhteen on molempiin suuntiin, ja poliisin antaman tiedon seurauksena herää siis kysymys, että miten Karoliina ylipäätään pystyy pääsemään avoveteen hukkuakseen, ja koska on puhuttu trambolinin äänestä, niin silloinhan kyseeseen tulisi vain lammessa oleva laituri. Eikö?
Ja tilanne selviää, kun määritellään, että minkälaiset äänet laiturilta kuului: yhdet juoksut, useammat ja kuuluiko "tramboliiniäänet" niin, että joku olisi juossut takaisinkin päin.
Ja jos Karoliina löydettiin hukkuneena, niin paluujuoksija oli sitten joku toinen.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 19, 2012 3:52 pm
Kirjoittaja Sirpa
Ja lisäyksenä nyt edelliseen viestiin vielä sen verran, että jossakin ketjun alkupäässä nuo äänet on määritelty, ja muistaakseni myös kerrottu, että montako kertaa tuo ääni kuului - jos joku nyt haluaa vielä asiaan perehtyä.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 19, 2012 9:37 pm
Kirjoittaja kaljaloota
Sirpa kirjoitti:Tässä on vain se ongelma, että poliisin antaman lehtitiedon mukaan ranta oli niin liejuinen, että Karoliinan oli mahdotonta nousta sieltä ylös, niin kysynpä vaan, että jos ranta on niin upottava ja liejuinen, niin miten sitä pitkin on sitten myöskään mahdollista päästä hukkumaan avoveteen.
Ongelma liejurannan suhteen on molempiin suuntiin, ja poliisin antaman tiedon seurauksena herää siis kysymys, että miten Karoliina ylipäätään pystyy pääsemään avoveteen hukkuakseen, ja koska on puhuttu trambolinin äänestä, niin silloinhan kyseeseen tulisi vain lammessa oleva laituri. Eikö?
Ja tilanne selviää, kun määritellään, että minkälaiset äänet laiturilta kuului: yhdet juoksut, useammat ja kuuluiko "tramboliiniäänet" niin, että joku olisi juossut takaisinkin päin.
Ja jos Karoliina löydettiin hukkuneena, niin paluujuoksija oli sitten joku toinen.
Jos äänet on tullut laiturista niin silloin on päästy asuntojen takapihalle(tontit mitkä lienee hyvin aidattu?)likolammenkadun tai tykkimiehenkadun asunnoista. Eräässä myynti-ilmoituksessa likolampea mainostettiin puhdasvetiseski.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Joulu 21, 2012 12:23 pm
Kirjoittaja Benji
Sirpa kirjoitti:Tässä on vain se ongelma, että poliisin antaman lehtitiedon mukaan ranta oli niin liejuinen, että Karoliinan oli mahdotonta nousta sieltä ylös, niin kysynpä vaan, että jos ranta on niin upottava ja liejuinen, niin miten sitä pitkin on sitten myöskään mahdollista päästä hukkumaan avoveteen.
Ongelma liejurannan suhteen on molempiin suuntiin, ja poliisin antaman tiedon seurauksena herää siis kysymys, että miten Karoliina ylipäätään pystyy pääsemään avoveteen hukkuakseen, ja koska on puhuttu trambolinin äänestä, niin silloinhan kyseeseen tulisi vain lammessa oleva laituri.
En nyt tiedä miksi tätä pitäisi enää vatvoa tai miksi edes viitsin tähän vastata... Mutta mikäli Sirpa olet ollenkaan lukenut tiedotteita ja seurannut tätä topicia niin tietäisit, että lammen ranta tavallaan loppuu kuin seinään ja on heti maan reunan kohdalta äkkisyvä parikin metriä. Pientä kaislikkoa on reunoilla, joka ehkä ainakin pimeässä hieman naamioi tuon reunan. Lisäksi tuossa äkkisyvässä ns. pohjamuta/lieju on aika "korkealla", joten pudotessaan veteen keskimittainen tyttö saattaa hyvin todennäköisesti jäädä mutaan kiinni, eikä pintaan silti jää montaa kymmentä senttiä matkaa.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Su Joulu 23, 2012 7:31 am
Kirjoittaja mato1
Yritän vielä selvitellä itselleni muutamia katoamiseen liittyviä seikkoja, muut ketjua lukevat kuin Sirpa vastatkaa ystävällisesti. Koirat eivät saaneet mopedin luota Karoliinasta vainua, mutta jos Karoliina on ohjannut mopedin paikalle ja lähtenyt sieltä jalkaisin liikkeelle, on jokseenkin mahdotonta, että koirat eivät olisi vainua saaneet. Karoliinan puhelin on lopulta löytynyt mopedin läheltä, vaikka kyseinen paikka oli tutkittu lukemattomia kertoja ja puhelin oli ottanut yhteyden Tottijärven mastoon, mikä puhelimen löytymispaikasta on ollut jokseenkin mahdotonta (tämä on oman selvitykseni tulosta, ja muitakin näkemyksiä on todistettavasti esitetty). Karoliina on löytynyt lammesta, jonka ruumiskoirat olivat perusteellisesti tutkineet tuoreeltaan, ja poliisi ilmoitti varmana tietona, että lammessa ei ole ruumista. Löytyi kenkä, mutta sitä ei tutkittu kunnolla, vaan se yhdistettiin kadonneeseen vasta ruumiin löytymisen jälkeen. En mielestäni ole kovasti salaliittoteorioihin taipuvainen, mutta jotakin X-filesmaista tässä jutussa on.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Su Joulu 23, 2012 9:47 pm
Kirjoittaja jarmo.janis
mato1 kirjoitti:Yritän vielä selvitellä itselleni muutamia katoamiseen liittyviä seikkoja, muut ketjua lukevat kuin Sirpa vastatkaa ystävällisesti. Koirat eivät saaneet mopedin luota Karoliinasta vainua, mutta jos Karoliina on ohjannut mopedin paikalle ja lähtenyt sieltä jalkaisin liikkeelle, on jokseenkin mahdotonta, että koirat eivät olisi vainua saaneet. Karoliinan puhelin on lopulta löytynyt mopedin läheltä, vaikka kyseinen paikka oli tutkittu lukemattomia kertoja ja puhelin oli ottanut yhteyden Tottijärven mastoon, mikä puhelimen löytymispaikasta on ollut jokseenkin mahdotonta (tämä on oman selvitykseni tulosta, ja muitakin näkemyksiä on todistettavasti esitetty). Karoliina on löytynyt lammesta, jonka ruumiskoirat olivat perusteellisesti tutkineet tuoreeltaan, ja poliisi ilmoitti varmana tietona, että lammessa ei ole ruumista. Löytyi kenkä, mutta sitä ei tutkittu kunnolla, vaan se yhdistettiin kadonneeseen vasta ruumiin löytymisen jälkeen. En mielestäni ole kovasti salaliittoteorioihin taipuvainen, mutta jotakin X-filesmaista tässä jutussa on.
Alkuun siellä käytettiin vain tavallisia poliisikoiria, ja meni liian kauan ennen kun ruumiskoirat alkoi paikkaa koluta. Tavallisten poliisikoirien kohdalla ongelma on se että olosuhteiden ollessa oikein epäedulliset jäljestämiselle, menee jälki ajamattomaan kuntoon jo puolen tunninkin aikana. Tästä on ollut juttua ainakin Olof Palmen tapauksen yhteydessä. Sitäpaitsi olen nähnyt Mythbusters ohjelmassa oikein hyvän demon siitä kuinka vaikeaa on kaupungissa ja asvaltilla jäljestäminen vihikoiran kanssa, vaikka aikaero ei edes ole pitkä. Karoliina Kestin tapauksessa eka tavallisella poliisikoiralla jäljestäminen tehtiin vasta neljän jälkeen seuraavana iltapäivänä. Jos lampi todellakin on rannastaan äkkisyvä niin, että sinne menee Karoliinan pituinen ihminen pystysuorassa kokonaan uppeluksiin, en pidä ollenkan mahdottomana että hän kaaduttuaan on painautunut sitä höttöpohjaa vasten. Teoriassa ei tarvi kun käsi upota sellaisen höttöön, niin sieltä ei välttämättä selvänä oltaessakaan tulla ylös jäljellä olevan toiminta ajan puitteissa. Yrität repiä kättäsi vapaaksi pohjamudasta, menet paniikkiin ja vedät keuhkot täyteen vettä.
Täytyy myös huomioida että, silloin kun juttu oli akuutti, puhuttiin paljon siitä että se osa tamperetta oli Karoliinalle vierasta seutua. Puhuttiin muun muassa siitä että Karoliina saa jo tulomatkalle oppaat tetystä pisteestä reittiä lukien. Mielestäni on mahdollista että hän ei ole vieraassa paikassa pimeässä osannut vaan hahmottaa sitä kuinka petollinen ranta oikein onkaan.
Tässä on vaan se lapsen, nuoren tytön/perheenäidin syndrooma. Aina kun jotain tapahtuu ei sielu, sydän ja tunekontrollijärjestelmä suostu käsittämään sitä, että lukemattomien eri syiden valikoinmaa joka, voi johtaa siihen etä etsintä epäonistuu.
Vielä niistä koirista.
Jos pohja on oikein höttöinen, niin silloin voi olla (en ole varma) että pohjasta liukenevat luonnon omat käryt on maskeeranneet karoliinasta lähtene hajun jos pohjassa on ollut orgaanista humusperäistä sössöä. Näin erikseen silloin jos Karoliina on ollut kädestään tai jalastaan pohjaan kiinnijääneenä.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Su Joulu 23, 2012 10:02 pm
Kirjoittaja Marskalkka
mato1 kirjoitti:Yritän vielä selvitellä itselleni muutamia katoamiseen liittyviä seikkoja, muut ketjua lukevat kuin Sirpa vastatkaa ystävällisesti. Koirat eivät saaneet mopedin luota Karoliinasta vainua, mutta jos Karoliina on ohjannut mopedin paikalle ja lähtenyt sieltä jalkaisin liikkeelle, on jokseenkin mahdotonta, että koirat eivät olisi vainua saaneet. Karoliinan puhelin on lopulta löytynyt mopedin läheltä, vaikka kyseinen paikka oli tutkittu lukemattomia kertoja ja puhelin oli ottanut yhteyden Tottijärven mastoon, mikä puhelimen löytymispaikasta on ollut jokseenkin mahdotonta (tämä on oman selvitykseni tulosta, ja muitakin näkemyksiä on todistettavasti esitetty). Karoliina on löytynyt lammesta, jonka ruumiskoirat olivat perusteellisesti tutkineet tuoreeltaan, ja poliisi ilmoitti varmana tietona, että lammessa ei ole ruumista. Löytyi kenkä, mutta sitä ei tutkittu kunnolla, vaan se yhdistettiin kadonneeseen vasta ruumiin löytymisen jälkeen. En mielestäni ole kovasti salaliittoteorioihin taipuvainen, mutta jotakin X-filesmaista tässä jutussa on.
Sinulla on tässä nyt yksi vakava perusvirhe. Sinä luotat koiriin. Ei kannattaisi.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Su Joulu 23, 2012 10:22 pm
Kirjoittaja Sirpa
Edellä kirjoitetaan:
Mutta mikäli Sirpa olet ollenkaan lukenut tiedotteita ja seurannut tätä topicia niin tietäisit, että lammen ranta tavallaan loppuu kuin seinään ja on heti maan reunan kohdalta äkkisyvä parikin metriä.
Juu, olen lukenut tiedotteet, kas tässä:
Päivitetty 9.9.2011 08:57, julkaistu 8.9.2011 22:59
Karoliinan löytöpaikka: Likolammin ranta on petollisen upottava – katso video
Likolammin ranta on hyvin upottava. Pientä rantapoukamaa peittää paksu, mutta petollinen neulasmatto. Silmin katsoen näyttää siltä, että vettä olisi vain kymmenisen senttiä, mutta rantaan painettu keppi uppoaa pahimmillaan noin kahden metrin syvyyteen ennen kuin tavoittaa pitävän pohjan.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194695 ... video.html
Ja tuohon liejuun olisin olettanut sen irronneen kengän ensimmäisenä juuttuneen kiinni, kun Karoliina kahlautui - ei kait sentään ajatella, että hän vahingossa kahlasi tuon kohdan yli? - hukuttautumaan.
Tietysti tuo voidaan ajatella äkkisyväksikin, mutta kun oli se poliisin maininta liejusta ja vaikeudesta kahlata rannalle. Ei osunut nyt se uutinen haaviin, kun etsin. Olen linkittänyt sen ketjuun edelle - tai siihen edelliseen.
On miten on, ei aukea minun järjelleni: ei tunne aluetta, mutta päättää lähteä hukuttautumaan läheiseen lampeen, kuullaan "trambolinin äänet", mutta hukkuu rannan kautta, vai, ja ilmeisesti äänien kuulija ei kuitenkaan ole kuullut mitään avunhuutoja? Ja ennen tätä episodia vippaa käynnissä olevan skootterinsa kumoon... jne.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 24, 2012 5:39 pm
Kirjoittaja jarmo.janis
Sirpa kirjoitti:Edellä kirjoitetaan:

Tää on viimeinen kerta kun toistaan tän asian, mutta etkö sinä vieläkään ymmärrä että.
Ei kaikki hukkuvat huuda, liian monet hätäänjoutumisen syyhyn liittyvät asiat voi aiheuttaa sen, että uhri ei vaan kerta kaikkiaan ymmärrä/ehdi huutaa apua. Olkoonkin että mitään oikeudessa kelpaavaa ei oikeuslääketieteellisessä avauksessa löytynyt, ei se sulje pois sitä, etteikö uhrille olisi voinut tulla hukkumisen näkökulmasta riittävän pitkäkestoinen black out tila.
Nuo tramboliinin äänet on siinä mielessä ongelmallinen asia että niiden kuulumisen ja uhrin veteenjoutumisen välistä aikaa ei kaiketi olla pystytty määrittelemään. Viimeinen takaraja on skoban kaatuneenalöytymistä edeltävä hetki. Jos tramboliinin äänien kuulumisajan ja skoban löytymisajan välisenä aikana on mahdollista
todistetusti ajaa tuo matka tramboliinilta skoban löytöpaikalle skoballa, ei sitä että uhri olisi sen itse ajanut ja sitten mennyt rantaan, voida sulkea pois.
Tää on ihan kylmää matematiikaa.
Kartta käteen, mittaat tramboliinin ja skoban löytöpaikan välisen etäisyyden skoballa ajokelpouista reittiä pitkin ja sitten vaan laskimella lasket kuinka kauan huomioiden että skoba kulkee kait noin max 45 km/t vie aikaa ajaa tuo matka.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 26, 2012 5:47 pm
Kirjoittaja kaljaloota
Sirpa kirjoitti:Ja lisäyksenä nyt edelliseen viestiin vielä sen verran, että jossakin ketjun alkupäässä nuo äänet on määritelty, ja muistaakseni myös kerrottu, että montako kertaa tuo ääni kuului - jos joku nyt haluaa vielä asiaan perehtyä.
Ja mistä suunnasta äänet tuli? Vettä pitkin äänet kulkee hyvin vaikka vastarannalta ja pienestä lammesta on kyse.
Mitä taas koiriin tulee niin en yhtään epäile poliisikoirien koulutettua vainua, varmasti löytävät, varsinkin koiraharrastajat löytyy isommastikin porukasta.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 26, 2012 9:38 pm
Kirjoittaja Frank_Cannon
No se on selvää, että Karoliina juoksi paniikissa lampeen. Pelkäsi jäävänsä kiinni mopojuoppoudesta. Kova päihtymystila selittää paniikin.
Mutta miksi ylipäätään päätyi tälle alueelle? Ehkäpä sekavana ei tiennyt minne on menossa eikä välittänytkään.
Trampoliinin kaltainen ääni lähti laiturista, kun Karoliina putosi lampeen. Kuuluiko jotain muutakin, se jää arvailujen varaan.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: To Joulu 27, 2012 2:31 pm
Kirjoittaja INES 7
kaljaloota kirjoitti:
Mitä taas koiriin tulee niin en yhtään epäile poliisikoirien koulutettua vainua, varmasti löytävät, varsinkin koiraharrastajat löytyy isommastikin porukasta.
Tuosta ei saa oikein selkoa, vaikka kai tarkoitetun asian arvaammekin suurin piirtein.
Koirahan haistaa melkein mitä vaan, mutta ei osaa välttämättä päätellä mikä haju on se ihmisen tietoon tärkeä. Koiran nenä "osaa" "pilkkoa" eri hajut osiin ja ei siis mene sekaisin miljoonista eri tuoksuista. Ihmisellähän taas hajut sotkeutuvat ja peittyvät toisilla, voimakkaammilla tai "mielenkiintoisemmilla". Eli koiraa ei juurikaan hämää voimakkaat tuoksut itse etsittävän hajun suhteen.
Outoa on, etteivät koirat lammesta löytäneet ruumista. Salaliitot sikseen, mutta silti. Kun suurista järvistä ja mereltäkin löytyy ja todella syvältäkin.