Sivu 3/4

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Pe Touko 25, 2012 3:05 pm
Kirjoittaja Jimt
annaanna kirjoitti: Jimteen tilastotutkimus vaikuttaa vähän arkikokemuksen vastaiselta, siis omasta mielestäni. Tosin tiedän, etteivät tilastot valehtele, mutta mukavaa olisi tietää mistä tutkimuksesta tieto on (linkkivinkki, pliis). En ole tilastonikkari, mutta joskus aina ihmettelen käppyröiden laatimisperusteita ja saatujen tulosten käyttökelpoisuutta. Alkoholin kulutustietojen mukaan täällä ollaan ikuisessa kännissä. Mielestäni. Ainakin mun juomat on joku muu juonut vuosikausia.
Pahoittelut linkin puuttumisesta! WWW-linkki on sen verran epäselvä, että helpommin löytää kun kirjoittaa googleen "parisuhdeväkivallan määrä ja kehitys". Selvityksen on tehnyt Janne Kivivuori.

Sekin on tutkittu juttu, että 20% osuus suomalaisista juo 80% osuuden kaikesta Suomessa käytetystä alkoholista. Naisten parisuhteessa kokema väkivalta on hyvin voimakkaasti riippuvaista miehen juomisesta: Perheissä, joissa mies ei juo ikinä tai korkeintaan kerran kuukaudessa, viitisen prosenttia naisista on kokenut viimeisen vuoden aikana väkivaltaa. Jos juodaan vähintään kerran viikossa, on luku jo 20 prosenttiyksikköä ja useammin kuin kerran viikossa ryyppäävien miesten puolisoista jo 40% on kokenut väkivaltaa.

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Pe Touko 25, 2012 3:38 pm
Kirjoittaja dollarfrossa
Jimt kirjoitti:Pahoittelut linkin puuttumisesta! WWW-linkki on sen verran epäselvä, että helpommin löytää kun kirjoittaa googleen "parisuhdeväkivallan määrä ja kehitys". Selvityksen on tehnyt Janne Kivivuori.
http://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q= ... qw&cad=rja (pdf-muodossa.)

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Su Touko 27, 2012 12:29 am
Kirjoittaja Puukko-Mack
Rezah kirjoitti:Sekä Huojuva talo, että Kilpakosijat ovat olleet ensi-illassa alkuvuodesta.

Ainakin yksi nainen siellä on, joka ei kummassakaan ole näytillä. Ja itseasiassa tuo IL:n kuva paljastaa jo kuka kyseessä on.


EDIT: noniin, vaikka tämä selviskin helposti, niin maikkari sitten repäisi ja julkaisi henkilön FB kuvan uutisessaan.
En tiedä olenko vain tyhmä mutta mulle ei kyllä auennut vieläkään kuka on kyseessä.

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Su Touko 27, 2012 12:33 am
Kirjoittaja otus
Puukko-Mack kirjoitti:
Rezah kirjoitti:Sekä Huojuva talo, että Kilpakosijat ovat olleet ensi-illassa alkuvuodesta.

Ainakin yksi nainen siellä on, joka ei kummassakaan ole näytillä. Ja itseasiassa tuo IL:n kuva paljastaa jo kuka kyseessä on.


EDIT: noniin, vaikka tämä selviskin helposti, niin maikkari sitten repäisi ja julkaisi henkilön FB kuvan uutisessaan.
En tiedä olenko vain tyhmä mutta mulle ei kyllä auennut vieläkään kuka on kyseessä.
mitä sä sillä tiedolla enää teet? eikös uhri itse kaatunut veitseen...

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Ke Touko 30, 2012 1:51 am
Kirjoittaja Puukko-Mack
Niin just. Aika perinteinen case.

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Pe Touko 17, 2013 2:07 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Hovioikeus oli käräjäoikeutta ankarampi.
Kaleva kirjoitti:http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ou ... an/630403/

Oululainen näyttelijätär vuosiksi vankilaan
KOTIMAA 13:25 | Susanna Kemppainen


Rovaniemen hovioikeus on koventanut huomattavasti oululaisen näyttelijättären saamaa rikostuomiota.

Hovioikeus katsoo, että Riina Inkeri Uimonen syyllistyi tapon yritykseen helmikuussa 2012 Oulussa. Se tuomitsi hänet kolmeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Oulun käräjäoikeus olisi päästänyt tuomitun selvästi vähemmällä. Se piti tekoa vain törkeänä vamman tuottamuksena ja tuomitsi Uimosen neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati naisen tuomitsemista tapon yrityksestä tai vähintään törkeästä pahoinpitelystä. Lisäksi hän vaati kovempaa rangaistusta. Hovioikeus katsoi, että syyksi luetun tapon yrityksen vuoksi rangaistusta täytyy korottaa huomattavasti.

Rikos tapahtui oululaisessa yksityisasunnossa ensi-iltajuhlien jälkeen. Tuomitulla oli ollut aiemmin päivällä riitaa asuinkumppaninsa kanssa ja riitely jatkui yöllä.

Hovioikeuden mukaan nainen löi sahalaitaisella leikkuuveitsellä kumppaniaan voimakkaasti rintaan ja aiheutti tälle hengenvaarallisen vamman.

”Voimakas lyönti teräaseella alueelle, jolla sijaitsee ihmisen elintoiminnalle tärkeitä elimiä, osoittaa lyöjän pitäneen uhrin kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena”, hovioikeus katsoo.

Hovioikeuden mielestä tuomittua ei ole tarpeen määrätä vangittavaksi välittömästi. Hän saa näin ollen odottaa vankeusrangaistuksensa täytäntöönpanoa eli vankilaan joutumistaan vapaalta jalalta. Hän voi halutessaan hakea vielä valituslupaa tuomioonsa korkeimmalta oikeudelta.

Lue lisää huomisen Kalevasta.

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Ti Marras 19, 2013 7:15 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Korkein oikeus keskeytti toistaiseksi hovioikeuden langettaman rangaistuksen täytäntöönpanon ja laski viime viikolla Riina Uimosen vapaalle jalalle. Ylin oikeusasteemme on myös antanut tuomitulle valitusluvan.

Kalevan uutisesta:

"Uimosen kumppani sai sahalaitaisesta leikkuuveitsestä rintaansa. Hovioikeuden mielestä näyttelijätär löi sen voimakkaasti kumppaninsa rintaan ja aiheutti tälle hengenvaarallisen vamman.

Uimosen mukaan uhrin vamma syntyi tämän oman liikkeen seurauksena. Myös uhri piti oikeudessa tilannetta vahinkona.

Hänen mielestään veitsi työntyi hänen rintaansa kun hän nousi kiivaasti ylös sängystä.

Valituksessaan Uimonen vaatii KKO:lta kannanottoa siihen, onko hänen veistä pidelleessä kädessä täytynyt tapahtua lyöntiliike vai ei. Samoin KKO:n tulee linjata se, täyttyikö Uimosen toiminnassa niin sanotun tehokkaan katumisen tunnusmerkistö siten, että se vaikuttaisi hänelle langetettavaan tuomioon.

Tehokkaalla katumisella tarkoitetaan sitä, että tekijä pyrkii vapaaehtoisesti ja vakavasti estämään rikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymisen. Tällöin hänellä voi olla mahdollisuus vapautua rangaistuksesta.

Uimosen mukaan hän haki verta vuotaneelle uhrille välittömästi paperia ja auttoi hänen päälleen vaatteita. Hän kannatteli tätä ja saattoi hänet kerrostalon alaovelle uhrin soittaman ambulanssin tullessa paikalle.

Uimosen mielestä kaikki asiassa esitetty näyttö tukee sitä, että hänen toimensa olivat välttämättömiä uhrin riittävän ajoissa hoitoon pääsemisen kannalta. Tästä syystä hän vaatii, että hänet pitäisi tuomita tapon sijasta törkeästä pahoinpitelystä.

KKO antaa ratkaisunsa muutaman kuukauden kuluessa.
"

Lähde: Kaleva 18.11.2013: Vankilassa istunut oululaisnäyttelijätär vapautettiin KKO:n päätöksellä

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Ti Marras 19, 2013 9:54 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Kyllähän Uimonen tarvitsee erityiskohtelua KKO:lta, onhan se melkein julkkis.
Jos melkein ei julkkis yrittää saada valituslupaa vastaavasta teosta niin 200% varmuudella ei saa. Tässähän ei ole yhtään mitään mikä olisi uutta ja vaatisi ennakkotapauksena käsittelyä.
Suorastaan törkeää että sai valitusluvan, ja ennakoitavissa on lievä tuomio koska tuomion täytäntöönpano on keskeytetty. Tällaisia on tämän maan oikeuslaitokset.
Kannattaa hakeutua melkein julkkiseksi niin saa tökkiä puukolla/veitsellä pikku tuomiolla.

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Ke Marras 20, 2013 1:25 am
Kirjoittaja Joutsenlaulu
kakkosurpo kirjoitti:Kyllähän Uimonen tarvitsee erityiskohtelua KKO:lta, onhan se melkein julkkis.
Jos melkein ei julkkis yrittää saada valituslupaa vastaavasta teosta niin 200% varmuudella ei saa. Tässähän ei ole yhtään mitään mikä olisi uutta ja vaatisi ennakkotapauksena käsittelyä.
Suorastaan törkeää että sai valitusluvan, ja ennakoitavissa on lievä tuomio koska tuomion täytäntöönpano on keskeytetty. Tällaisia on tämän maan oikeuslaitokset.

Joku maakuntateatterin näyttelijä ei kyllä ole mikään julkkis eikä sillä ole mitään merkitystä muutenkaan. Hovin ja käräjäoikeuden päätökset olivat tyystin erilaisia ja tässä haetaan ratkaisua siihen löikö vastaaja veitsellä vai ei.
Kannattaa hakeutua melkein julkkiseksi niin saa tökkiä puukolla/veitsellä pikku tuomiolla.
Niin, paitsi että joudut hyllytetyksi työpaikalta ja koska hovi langetti ehdottoman niin työpaikkakin meni lopullisesti. Saatikka että olet jo odottanut hovioikeuden ratkaisua vuoden päivät ja sieltä paukahtaakin linnareissu.

Jos käräjiltä olisi tullut se kolme vuotta niin tämä näyttelijä olisi nyt pääsemässä ehdonalaiseen.

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Ke Marras 20, 2013 10:56 am
Kirjoittaja Evil Lindros
Jaa, että uhri nousi sängystä suoraan puukkoon eikä tekijä tiennyt, miksi hänellä oli puukko, vaikka riitaa oli jatkettu vaikka kuinka kauan. No voisihan siinä niinkin ehkä käydä, että nousee puukkoon, mutta ei nyt välttämättä heti mene läpi. Ja jos oikeasti tekijä on heti katunut ja yrittänyt auttaa, niin miksei se ole soittanut apua vaan soittaminen on jäänyt uhrille? Miksi toi mies on yhä tuon naisen kanssa? Ei kannata hullujen seuraan jäädä - voi joku kerta tulla puukosta niin, ettei henki enää pihisekään.

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Ke Marras 20, 2013 12:11 pm
Kirjoittaja Atlanta
Se oli nyt sitä kuuluisaa taiteilijan tempperamenttia. Kas kun ei oikeuslaitos tuon vertaa ymmärrä, eikä työnantajakaan.
Ai, miksi mies on edelleen tuon naisen kanssa?
Eiväthän naisetkaan jätä heitä pahoinpiteleviä miehiään.

Re: Ensi-iltapuukotus

Lähetetty: Pe Touko 09, 2014 3:22 pm
Kirjoittaja Kissimirri
Keittiöveitsi avopuolison rintaan Oulussa – löikö näyttelijätär tahallaan?

Julkaistu: 9.5.2014 11:00

Korkein oikeus käsittelee tänään oululaisen näyttelijättären ja tämän avopuolison kotona tapahtuneen puukotustapahtuman uudelleenkäsittelyn Oulussa.
Korkeimman oikeuden on selvitettävä, löikö nainen puolisoaan rintakehään vai syntyikö vamma siten, että uhri nousi suuttuneena sängyltään ja törmäsi omalla liikevoimallaan syytetyn pitelemään veitseen.

Puukotus sattui näyttelijän kotona helmikuussa kaksi vuotta sitten.

Vamma syntyi alkoholin huuruisen riidan päätteeksi, kun keittiöveitsi osui naisen avopuolison rintakehään aiheuttaen vakavan vamman.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi naisen törkeästä vamman tuottamuksesta neljän kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä vammantuottamuksesta.

Rovaniemen hovioikeus kovensi tuomiota tuntuvasti tuomiota vuosi sitten. Hovioikeus katsoi näyttelijän syyllistyneen tapon yritykseen, josta se langetti kolmen vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Korkein oikeus vapautti tuomitun marraskuussa odottamaan uutta käsittelyä. Suullinen käsittely pidetään tänään Oulussa.

Korkeimmalle oikeudelle tekemässään valitusluvassa tuomittu katsoi, että hovioikeus on arvioinut näytön väärin. Hänen mukaansa teko sattui huolimattomuudesta. Hän vetosi siihen, että auttoi uhria heti puukotuksen jälkeen, jotta tämä pääsi nopeasti hoitoon.

Aiemmissa oikeuskäsittelyissä sekä tuomittu että uhri vakuuttivat, että vamma syntyi, kun mies nousi kiivastuneena sängyltä kohti leikkuuveistä pidellyttä naista. Tilanteessa veitsi upposi rintakehään vahingossa, ilman että tuomittu olisi lyönyt häntä tarkoituksellisesti.

Hannele Lamusuo
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... pos=ok-nln

Re: Näyttelijä puukotti avomiestänsä ensi-illan jälkeen Oulu

Lähetetty: To Loka 16, 2014 10:41 pm
Kirjoittaja Belker
Selailin vanhoja juttuja ja huomasin tämän. En löytänyt KKO:n lopullista tuomiota, joten sitä ei kai vieläkään ole tullut?

Re: Näyttelijä puukotti avomiestänsä ensi-illan jälkeen Oulu

Lähetetty: Ke Loka 22, 2014 3:44 am
Kirjoittaja Destiny
Ei löytynyt päätöstä ei.

Vihreiden varavaltuutettu näytti olleen ja Haavisoa tukenut presidentiksi. Onko kukaan vaatinut vihreitä asiasta vastuulle tai miettinyt onko vaikuttimena ollut poliittinen kanta :lol:

Re: Näyttelijä puukotti avomiestänsä ensi-illan jälkeen Oulu

Lähetetty: Ke Loka 22, 2014 4:21 am
Kirjoittaja ofoni
Kylläpäs uskoollista kokkari lammasta kaivelee. Tässähän ei ollut hengen menetystä, sitä paitsi uhrikin kertoo tapahtuneen olleen vahinko. Kokoomuslainen olisi käynyt heikomman kimppuun ja tappanut tämän, ei jättänyt henkiin.