Sivu 3/3

Re: Tuomittiin ryöstöstä-ei rangaistusta

Lähetetty: Ma Huhti 08, 2013 4:59 pm
Kirjoittaja Bandiitti
Huom! En yritä puolustella rikoksentekijää. Minun puolestani hänet voisi ensisijaisesti muiluttaa heti sinne mistä on tullutkin, toissijaisesti pistää lusimaan ja karkottaa sen jälkeen tai sitten tatuoida islamin uskoa halventavia kommentteja ja homojuttuja täyteen ja pudottaa laskuvarjolla alasti vaikka Iraniin tai Somaliaan :D

Mutta onko täällä "oikeusvaltiossa" mahdollista että oikeudenkäynneissä kukaan ei ole tullut tarkistaneeksi että onko ollut aikaisempia tuomioita. Tai onko syyttäjä ollut niin epäpätevä ettei ole vedonnut aikaisempiin tuomioihin? Täällä paskalandiassa melkein mikä tahansa sekoilu viranomaisten taholta tuntuu olevan mahdollista eikä kukaan ole loppujen lopussa vastuussa.
Moni ei pidä ehdollista vankeutta rangaistuksena ollenkaan, ja näin ajattelevien määrä ei ainakaan vähene kun ehdollisia ei sitten kuitenkaan panna täytäntöön.
Tämä on ihan sairasta. Minun mielestäni kaikkien ehdollisten rangaistuksien myötä pitäisi myös määrätä yhdyskuntapalvelua. Ja samanlainen systeemi kuin jenkeissä ainakin joissain osavaltioissa: three-strikes law, eli kolmannesta pyttyyn. Nyt jotkut nillittää että se maksaa liikaa :!: Vai kehtaako kukaan oikeasti väittää että kansalaisten turvallisuus, mitä valtio on laiminlyönyt jo ihan liian kauan, ei olisi se tärkein asia? Maksakoot vittu vaikka enemmänkin... Mä ainakin maksan veroja jo niin paljon että jotain pitäis jo saada vastineeksi.

Kannattaa äänestää mm. tän takia...

Re: Tuomittiin ryöstöstä-ei rangaistusta

Lähetetty: Ti Huhti 09, 2013 10:51 am
Kirjoittaja Outo Enkeli
Kyllä tämä al-Mamouri Ali Mueid Khudeier hykertelee tyytyväisyyttään, kuinka noinkin raskaista teoista hän selvisi seuraamuksitta. Olisikohan jo uudet kujeet mielessä, kun ajattelee ettei täällä Suomessa edes saa tuomiota. Ainakin se madaltaa kynnystä tehdä rikoksia. Jos suomalainen olisi tehnyt moiset rikokset, niin olisi varmaan häkki heilunut. Ei mene minun järkeen koko homma, ei sitten millään. Jonkin tai joidenkin olisi kyllä nyt syytä hävetä. Muidenkin kuin al-Mamouri Ali Mueid Khudeierin...

Re: Mies piti nuorta naista kuukauden vankinaan Turussa

Lähetetty: Ma Tammi 13, 2014 3:15 pm
Kirjoittaja Kieltolaki
Menikö tämä koskaan hoviin? Ja eikö täällä ole Juha Turusesta lainkaan ketjua?

Re: Mies piti nuorta naista kuukauden vankinaan Turussa

Lähetetty: Ma Tammi 13, 2014 4:56 pm
Kirjoittaja BlackFriday
Kieltolaki kirjoitti:Ja eikö täällä ole Juha Turusesta lainkaan ketjua?
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=19&t=7505

Re: Mies piti nuorta naista kuukauden vankinaan Turussa

Lähetetty: Ma Tammi 13, 2014 6:27 pm
Kirjoittaja Kaizer Sose
1v 8kk!!! ja 2500e korvauksia!!! Ei ole todellista! Tietenkin tota tyttöä voisi idioottimaisuudesta sakoittaa mitä tulee seuraan missä liikkui mutta silti. Hevetin toivottavasti karvakädelle annetaan tuomion jälkeen soutuvene jolla soutaa naapurimaahan pohjatapilla tai ilman.