Pohjalaiskylän julmat surmanluodit
Kaivinkoneenkuljettaja jätti asuntoonsa hyytävän käsinkirjoitetun lapun yönä, jonka tapahtumien kylmäverisyys hakee vertaansa.
Huhtikuisen aamuyön pikkutunteina auto ajoi entisen kyläkoulun pihaan. Pian joku koputti ikkunaan. Aira tunnisti tulijan ex-vävykseen Kariksi ja päästi tämän sisään.
– Voi Aira, et tiedä, mitä on tapahtunut. Älä mene kotiin! Soita poliisille! sanoi mies.
Karin kengät ja housunlahkeet olivat veressä.
Aira ei nähnyt painajaista, vaan eli sitä.
– Hermostuin, mitä on sattunut. Käteni alkoivat täristä hervottomasti. En ymmärtänyt, mistä Kari oikein puhui, Aira kertoi Iltalehden haastattelussa.
Vaikea sitä olikin ymmärtää. Kari oli juuri surmannut kolmen pienen lapsensa äidin Riitan, 27, ja tämän kolme sisarusta Juhan, 23, Erkin, 22, ja Annen, 20. He olivat Airan kaikki neljä lasta.
Samalla Riitan 3-, 6- ja 9-vuotiaat lapset menettivät äitinsä. Riitta oli muuttanut asumuseroon Karista vain kolmisen viikkoa aiemmin.
:
Airan mukaan ex-vävy kertoi aikoneensa surmata itsensäkin, mutta siihen miehen luonto ei ollut riittänyt. Ihminen, joka oli juuri pystynyt surmaamaan neljä ihmistä.
:
Viimeinen ilta ja outo kotiinpaluu
Huhtikuun viimeisenä perjantaina 1987 Riitan työviikko mattokutomossa oli ohi. Aira oli lupautunut hoitamaan lapsenlapsiaan, jotta Riitta pääsi pikkusiskonsa kanssa ravintolaan. Mummo tuli hoitamaan lapsenlapsiaan heidän kotiinsa, joka sijaitsi Alajärven Menkijärven kyläkoululla.
:
Kari tuli sisään ravintolaan pieneksi toviksi. Hän tanssitti molempia sisaruksia. Miehen noin puolituntinen visiitti ei ainakaan lievittänyt sisarusten pelkoa. He pyysivät, että ravintolan vahtimestari turvaisi heidän kotimatkansa, koska asui samalla suunnalla. Riitta oli menossa pikkusiskonsa kanssa yöksi Aira-äidin talolle, jossa Riitan kolme nuorinta sisarusta vielä asuivat.
:
Kotona Menkijärvellä sisarusten kaksi veljeä olivat vielä hereillä, kun naiset kello 02 aikaan saapuivat. Kari ajoi talolta poispäin, mutta vahtimestari onnistui pysäyttämään hänet. Hän kysyi Karilta, miksi tämä vaikeutti toisten matkaa jarruttelemalla. Uhmakkaan vastauksen mukaan Kari sai mielestään tehdä mitä halusi. Vahtimestari kielsi tätä enää pelottelemasta naisia.
:
He eivät tienneet, että Kari soitti vielä Riitan asunnolle, jossa oli kertaalleen käynyt puolenyön maissa tarkastamassa, kuka hoiti lapsia Riitan ollessa ravintolassa. Airan vastatessa puhelimeen mies tiesi ex-vaimonsa jääneen Airan kotitalolle muutaman kilometrin päähän.
Kello 3.21
:
Aamuyöllä kello 03–04 välillä Kari ajoi ex-anoppinsa ja tämän kolmen nuorimman lapsen kotiin. Mukanaan hänellä oli 7,62x53R -kaliiberinen hirvikivääri. Se oli ladattu viidellä lyijykärkisellä patruunalla. Mukaan Kari oli varannut ylimääräisiä panoksia.
Joku huusi ja eteiseen syttyi valo, kun Kari tuli taloon sisään. Sisaruksista nuorin, Anne oli havahtunut. Kari aloitti ampumisen. Hän osui Annea käteen. Seuraavaksi hän rynni veljesten Erkin ja Juhan jakamaan huoneeseen, jossa ampui heitä päähän. Veljekset kuolivat silmänräpäyksessä vuoteisiinsa.
Totaalinen kauhu jatkui keittiössä, jonne Anne oli paennut ja jossa Riittakin jo oli. Kahdesti Kari ampui polvillaan ollutta ex-vaimoaan. Toinen luoti meni ohi, toinen osui kuolettavasti. Sääliä tuntematta Kari latasi aseensa uudelleen mukanaan olleilla lisäpatruunoilla. Hän ampui niskaan Annea, sisaruksista nuorimmaista, joka oli pakokauhun vallassa hakenut turvaa pakastimen ja seinän välistä.
:
Koko kylän suru
Nelossurma järkytti laajalti. Kyläyhdistys ryhtyi keräämään rahaa kustantaakseen uhrien hautajaiset ja saadakseen pesämunaa kolmelle äitinsä menettäneelle lapselle. Kyläläiset myös kunnostivat omakotitaloa, jossa surmat olivat tapahtuneet, vaikka kertoivat ymmärtävänsä, jos Aira ei haluaisi asettua sinne äitinsä menettäneiden lastenlastensa kanssa.
:
Puhumaton surmaaja
Poliisikuulusteluissa Kari oli vähäsanainen ja huonomuistinen. Kaivinkoneenkuljettajana leipänsä ansainnut mies oli kahden todistajan mukaan surmaa edeltäneinä viikkoina tehnyt ympäripyöreitä päiviä ja nukkunut kehnosti.
Hän ei antanut mitään selitystä teolleen.
:
Tammikuussa 1988 Kari vastasi syytteeseen neljästä murhasta. Syytteiden mukaan harkintaa oli osoittanut muun muassa se, että Kari varasi mukaan varapatruunoita. Esitettiin arvio, että hän oli alunperinkin ollut aikeissa surmata kaikki ex-puolison surmaa todistaneet.
:
Päätöstään Alajärven kihlakunnanoikeus harkitsi viisi tuntia. Oikeus tuomitsi Karin neljästä murhasta kustakin elinkaudeksi vankeuteen. Hän näytti ottavan tuomion vastaan ilman tunnekuohuja.
Tuomion jälkeen tehtiin kuitenkin hovioikeuden määräyksestä uusi mielentilatutkimus. Uuden lausunnon perusteella hovi katsoi hänet alentuneesti syyntakeiseksi ja lievensi tuomion 15 vuoden mittaiseksi.
Lähteet: Helsingin Sanomat, Iltalehti, Rikosposti
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4ae2 ... 7ef3f509a2
Cut. Pykälä 21.
-NILS-