Sivu 3/7

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Su Heinä 15, 2012 5:18 pm
Kirjoittaja Hissukka
Ajattelisin että vainaja voisi olla tuoreempikin, luurangosta taitaa olla vaikeata silmämääräisesti arvioda milloin henkilö on päivänsä päättänyt. Arkusjärvi on senverran matala ja aikanaan hyvintutkittu että on vaikea uskoa Mielosen piilotelleen siellä kaikenajan, kyseessä ei todellakaan ole mikään syrjäinen erämaajärvi vaan on leirikeskusta, mökkiä ja kalastusta.

Tuo annettu kellonaika on mielestäni aika helppo käsittää, varttia vaille kymmenen on "hetki ennen uutisia" ja ihmiset alkavat jo siinä vaiheessa valmistautua yöpuulle. Omituisempaa olisi jos joku antaisi ajan kuten varttia yli kaksi iltapäivällä, siihen aikaan kun ollaan vielä päivän touhotuksessa eikä ilman jotain erityistä syytä vilkuilla kelloa.

Tietääkö kukaan Ullan tyttönimeä?

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Ma Heinä 16, 2012 4:41 pm
Kirjoittaja A.Hastings
Reino Savukoski kävi aikanaan tutkimassa Arkusjärven, ja oli vahvasti sitä mieltä, että Ulla ei ole siellä. Mielestäni aika vahva ja uskottava lausunto "ammattilaiselta".

Paikkakunnalla on liikkunut vuosien saatossa mitä ihmeellisempiä huhuja. Joko onnistunu itsemurha+katoaminen tai sitten henkirikos.

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: To Heinä 19, 2012 3:30 pm
Kirjoittaja elli72
Tänään painetussa Iltasanomissa pitkä juttu tapauksesta. Vielä ei ole vahvistettu kuka löytynyt on ollut, mutta pitkään on ollut vedessä. Samaisssa jutussa mainittiin, ettei samaiseen järveen ole muita kadonnut. Eli luulisi olevan aika mahdollista ruumiin olevan Ullan. Lehdessä veljeä oli haastateltu.

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: To Heinä 19, 2012 4:15 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
99% varmuudella Ulla Mielonen sieltä löytyi. Mut nyt menee mielenkiintoiseksi että löytyykö viitteitä henkirikoksesta, vaikka katoamisen aikaan poliisi olikin lähes varma henkirikoksesta.

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: To Heinä 19, 2012 4:33 pm
Kirjoittaja Tapsa K
Ilta-Sanomien jutusta
Ruumiinavaus on suoritettu, mutta kuolemansyyn selvittämiseen kuluu arviolta viikkoja.
Sivullisen sattumalta löytämän ruumiin kerrotaan kuitenkin olleen vedessä "pitkän aikaa", eikä alueella tiedetä kadonneen muita henkilöitä.
Viimeinen havainto vaaleasta, 163-senttisestä naisesta tehtiin mökkilaiturilta, jossa hänen nähtiin istuvan järvellä tehdyn soutulenkin päätteeksi. Vene löydettiin myöhemmin ajelehtimasta järven keskeltä. Veneen ankkurin havaittiin kadonneen.
,,,järvi haravoitiin useaan kertaan niin poliisin, armeijan kuin ammattietsijöiden voimin.
Ruumis 15 vuotta järvessä, mitähän siitä on jäljellä ruumiinavausta varten?
Samaisssa jutussa mainittiin, ettei samaiseen järveen ole muita kadonnut.
Siis alueella ei tiedetä kadonneen muita henkilöitä, samaiseen järveen kadonneiden määräähän ei voi kukaan tietää, koska kadonneet.
Tehty soutulenkki on havaittu sivullisten toimesta, olisivat saattaneet kyllä havaita senkin, jos lähti uudestaan soutelemaan.
Savukoski ei ole ammattietsijä, vaan harrastaja. Tarkoitetaankohan jutussa kuitenkin Savukoskea ammattietsijällä, vai sivuutetaanko Savukosken etsintätyöt?

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: To Heinä 19, 2012 4:41 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Eipä 15 vuoden jälkeen pehmytkudoksia ole jäljellä. Ravut kalat yms. ovat mädäntymisen ohella hävittäneet ne, vaikka olisi kuinka vähä happinen järvi. Luut saattavat olla vielä vaatteiden sisällä jos vaatteet olivat keinokuitua.
Voihan luista jotakin päätellä, murtumat, puukon nirhaumat luita vasten.

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Pe Heinä 20, 2012 4:27 pm
Kirjoittaja Hissukka
elli72 kirjoitti:Tänään painetussa Iltasanomissa pitkä juttu tapauksesta. Vielä ei ole vahvistettu kuka löytynyt on ollut, mutta pitkään on ollut vedessä. Samaisssa jutussa mainittiin, ettei samaiseen järveen ole muita kadonnut. Eli luulisi olevan aika mahdollista ruumiin olevan Ullan. Lehdessä veljeä oli haastateltu.
Tuo IS:ssä ollut juttu meni täysin ohi, voisiko joku jolla tuo lehti vielä on,
laittaa siitä referaattia tänne? Oliko siinä ylinpäätänsä mitään uutta tai olennaista?

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Ke Heinä 25, 2012 2:01 am
Kirjoittaja Black_Spider
Tätä uutista ei tainnut olla vielä tänne laitettu. Kyseessä siis Uutisvuoksin sivustolla julkaistu uutinen, jonka kopioin toiselta keskustelupalstalta. Todella harvinainen tapaus, jos viisitoista vuotta sitten kadonneen ruumis löytyy vedestä "näin hyvässä kunnossa". Äkkiseltään kuvittelisi, että luita tai kallo korkeintaan löytyisi ja muuten olisi hajonnut.

http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2012/0 ... 3771619/16

Ruumin löytyminen Arkusjärvestä yllätys ex-tutkijalle

ARKUSJÄRVESTÄ torstaina 12. heinäkuuta löydetty, todennäköisesti vuonna 1997 kadonneen Ulla Mielosen ruumis yllätti eläkkeelle olevan rikosylikomisario Veikko Nyyssösen.

– Jos tämä todella on Mielonen, niin se varsinkin yllätti, että hän löytyi Arkusjärvestä. Se tutkittiin silloin niin moneen otteeseen ja niin monen eri tahon toimesta, vuonna 1997 tapauksen tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario Nyyssönen pohtii.

Vuonna 1997 poliisi sanoi, että on 90 prosenttisesti todennäköistä, ettei Mielosta löydetä kyseisestä järvestä.

Parikkalalainen perushoitaja Mielonen katosi 41-vuotiaana kesäasunnoltaan Parikkalan Ristimäestä elokuussa vuonna 1997.

Viimeinen havainto Mielosesta oli Arkusjärveltä, jossa hänet nähtiin soutelemassa. Järveltä löydettiin tyhjä vene ja muita hänen tavaroitaan.

Nyyssönen ei osaa sanoa syytä siihen, miksei ruumista aikoinaan löytynyt Arkusjärvestä.

– Jos sekin vaikka tutkinnassa selviäisi.

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: To Elo 02, 2012 4:50 pm
Kirjoittaja Hissukka
Siis onko viranomaiset käyttäneet sanaa "hyväkuntoinen" kuvaillessaan vainajan jäänteitä?
Jos kyseessä todellakin on Ulla Mielonen ja jäänteet ovat olleet jotain muuta kuin vain kasa luita,
on todella vaikea käsittää miten se olisi siellä niin hyvin säilynyt.

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Ke Elo 08, 2012 1:45 pm
Kirjoittaja Petteri
Jatkotiedote: Parikkalan Arkusjärvestä 12.7.2012 löydetty vainaja

Parikkalasta Arkusjärvestä löytyi 12.7.2012 illalla kello 20.00 aikoihin vainaja. Vainajan löysi vedestä sivullinen henkilö. Suoritetuissa tutkimuksissa on varmistunut että vainaja on 6.8.1997 kadonneeksi ilmoitettu 1955 syntynyt nainen. Poliisi jatkaa vainajan kuolemansyyn selvittämistä. Tällä hetkellä asiasta ei tiedoteta enempää.

http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-kar ... 5400389C59

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Ke Elo 08, 2012 2:02 pm
Kirjoittaja DrHouse
No eipä tuota Karoliina Kestiäkään löydetty pikkiriikkisestä Likolammen lätäköstä.

Mutta kyllähän tää nyt on ihan satavarma henkirikos ihan miten tahansa päin pyörittelee. Ei se ruumis nimittäin pysy 15 vuotta pinnan alla ellei siihen ole jotain painoja sidottu. Entäpä onko ruumis sitten roudattu myöhemmin järveen .. miksi olisi , eihän siinä olisi mitään järkeä ?

Teoriassa kai on mahdollista että jos ruumiiseen on sidottu painot ja mahdollisesti vieläpä kääräisty johonkin muovipussiin, niin se olisi vajonnut hapettomaan pohjamutaan niin hyvin että jopa pehmytkudoksia olisi säilynyt ? Ainakin uutisoinnista saa sen kuvan että ihan pelkkä luuranko ei ollut kyseessä.

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Ke Elo 08, 2012 2:08 pm
Kirjoittaja Onics
Hissukka kirjoitti: Jos kyseessä todellakin on Ulla Mielonen ja jäänteet ovat olleet jotain muuta kuin vain kasa luita,
on todella vaikea käsittää miten se olisi siellä niin hyvin säilynyt.
Joku Arkkusjärvellä asuvista tai sinne muuten kytkeytyvistä on tehnyt tilaa marjasadolle ja tyhjentänyt pakastimen? :roll:

Jäänteet ovat helpompi onkia tutkittavaksi ja ylipäänsä löytää, jos ne ovat olleet esim. jääkiekkokassissa, kuten Heinojen tapauksessa. 15 vuotta vanha ruumis ei sellaisenaan nouse pintaan, joten olisiko harrastajasukeltaja tai kalastaja osunut ikävälle kohdalle. On tietysti mahdollista, että jos kyseessä on henkirikos, upottamiseen käytetyn painon metalliosat ovat ruostuneet ja ilmataskun voimin salaisuus on noussut pintavesiin.

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Ke Elo 08, 2012 2:24 pm
Kirjoittaja Blues
Iltalehti 8.8.2012 kirjoitti:15 vuoden takainen katoamismysteeri selvisi

Keskiviikko 8.8.2012 klo 13.37 (päivitetty klo 14.12)


Parikkalan Arkusjärvestä löytynyt vainaja on tunnistettu vuonna 1997 kadonneeksi naiseksi.

Vuonna 1955 syntynyt paikkakuntalainen nainen katosi 6. elokuuta 15 vuotta sitten. Vainajan löysi Arkusjärvestä sivullinen henkilö viime heinäkuussa.

Poliisi jatkaa vainajan kuolemansyyn selvittämistä.

41-vuotiaana kuollut parikkalalainen nainen oli ammatiltaan perushoitaja. Hän oli ollut katoamispäivänään soutelemassa järvellä, mutta hänet nähtiin vielä soutelun jälkeen istuskelemassa kesäasuntonsa laiturilla.

Rikosylikomisario Kari Hyyryläinen sanoo, että kadonneen henkilön löytyminen näin pitkän tauon jälkeen on hyvin harvinaista.

- Tämä on tietysti suuri helpotus omaisille ja viranomaisille.

Hyyryläinen kertoo, että kadonnutta naista etsittiin vuonna 1997 hyvin laajasti, ja häntä etsittiin myös tuolloin Arkusjärvestä, mutta tuloksetta.

- Naisen katoamista tutkittiin myös yhdessä vaiheessa henkirikoksena, rikosylikomisario kertoo.

Hän ei kuitenkaan halua spekuloida sillä, aiotaanko tapausta tutkia jälleen henkirikoksena. Hyyryläinen on myös vaitonainen katoamiseen liittyvistä yksityiskohdista.

- Kuolemansyyn selvittäminen on toki haastavampaa nyt, mutta näin edetään nyt tässä vaiheessa.
IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012080 ... 2_uu.shtml

Re:

Lähetetty: Ke Elo 08, 2012 2:55 pm
Kirjoittaja Kyllikki S
Eka sivulta kopsattua:

........ Tutkinnan aikana on tehty pidätyksiä, mutta epäilyksiä
ei ole voitu riittävästi kohdistaa kehenkään. Vangitsemista yritettiin,
tuomioistuin epäsi vaatimuksen.
Eiköhän tästä henkirikos taustalta löydy, kun aikanaan ollut noinkin vahva ehdokas tyrkyllä.
Toivottavasti juttu selviää ja rangaistuksen saa ken sen ansaitsee.
Luullut ehkä jo päässeensä... :)

Re: Kadonnut Ulla Mielonen -Parikkala 5.8.1997

Lähetetty: Ke Elo 08, 2012 3:01 pm
Kirjoittaja Lundia
Luin tuossa juuri toiselta foorumilta, että "Joka tapauksessa hyvin pian katoamisen jälkeen aviomiehellä oli jo julkisesti uusi naisystävä."
Että eiköhän tässä ole käynyt se nykyisen "kadottaminen" uuden tieltä...