MURHA.INFO

Antaa palaa vaan

pinna palaa kyllä usein ja ehkä näennäisesti mitättömistä syistäkin, mitä tutumpia ihmisiä ympärillä, ni sitä kamalampi olen. julkisella paikalla tai töissä pystyn nielemään mitä tahansa ja säilyttämään malttini, mut turvallisesti neljän seinän sisällä tulee päsähdeltyä. normaalisti raivoaminen alkaa jos margariinipaketti on jätetty pöytään tai leipäpussi auki, likaiset sukat lojuvat lattialla tai muovia on laitettu poltettavien roskien joukkoon. sillon alkaa kaapin ovien hakkaaminen, kiroilu, esineiden heittely, huuto.. mutta puolustuksekseni sanon että ne räjähdykset kestää yleensä max. 5 minuuttia, sitten olen taas tavallinen oma itseni, itse tyyneys ja rauhallisuus.

Murisen, sähisen ja vitunmoinen juputus.. Silloin on parempi kenenkään olla sanomatta mulle yhtään mitään!!

Minulla on piiiiiiitkä pinna ja kun se napsahtaa poikki sanan säilä heiluu huolella. Fyysiseksi ei ole mennyt koskaan. Kilarini on kuin ukkosmyrsky - loppuu aikansa pauhattuaan. Yleensä varsin nopeasti.

Olen mukava ihminen niin kauan, kun mua ei ärsytetä. Olen oppinut olemaan ihmisten ilmoilla hillitty ja osaan pitää suuni kiinni, vaikka joku vituttais hyvinkin suuresti. Mulla on aika pitkä pinna, eli kestän kaikenlaista periaatteessa mitä tahansa tiettyyn rajaan saakka. Mutta jos se sietokyvyn raja tulee vastaan, saan sellaisen raivarin, että auta armias sitä toista; karjun kuin leijona ja hyvä etten kimppuun käy. Joskus nuorempana on tullut annettua turpiin jotakuta, vaikka olen nainen. Sen varan kuitenkin pidän, ettei mua ole koskaan tarvinnut rangaista pahoinpitelystä

Nykyisin olen pääasiassa itsekseni, koska olen paljon kotona enkä yleensä välitä kerätä ihmisiä ympärilleni, saanpa olla rauhassa, joten ei tarvitse saada enää kovin usein raivareita. Tavaroita en paiskele, koska en halua rikkoa tuotteita joista olen joskus jotain maksanut.

Mä oon paiskannut ihan täysillä seinään aika ison aukinaisen riisipussin... Taloudellinen menetys ei ollut suuri, mutta niitten siivoominen ei ollut hääviä Kirjojen taakse hyllyyn lensi ja ihan joka paikkaan ympäri huoneen, jossa oli erittäin paljon pikkutavaraa. Mitään ei kuitenkaan hajonnut, paitsi mun pää siivotessa siis...

Vittuilevaa vastapuolta vituttaa kahta kauheammin kun sille nauretaan. Eli heitän monesti jutun ihan läskiksi jos joku (ei ystävä tai läheinen) alkaa rääpimää päätään. Läheisten kanssa oon räiskyvä, kuuluva ja itepäinen riitelijä. Mutta jos väittelen jonkun kanssa ni oon hyvä perustelemaan kantani asiaan kun asiaan. Sanattomaks en jää. Missään tilanteessa kun riitelen mulle rakkaan ihmisen kanssa, en mene äärimmäisyyksiin, en iske kipeimpiin kohtiin vaikka ne tietäisinkin, semmoset kun ei unohdu. Oon vittumainen ja suorasananen akka, kuulemma. Ihan kiltti mie oon, pohjimmiltani, kumma vaan kun nykyään ei kovin moni arvosta sitä että puhutaan suoraan eikä kuorruteta kaikkea ensin kermavaahdolla ja sytämmillä.