Mies istuu huomattavan lyhyen elinkautisen – Polvijärven murhaaja vapautuu
Pohjois-Karjalan Polvijärvellä heinäkuussa 2014 läheisen ystävänsä murhannut mies pääsee ensi vuonna vankilasta.
Uhri kuoli vasta vedessä
Nuorukaisella ei ollut aiempaa rikostaustaa. Se edesauttaa hänen vapautumistaan.
Helsingin hovioikeus antoi tiistaina päätöksen, että nykyään 29-vuotias elinkautisvanki pääsee ensi maaliskuun 27. päivä ehdonalaiseen vapauteen, vajaan 11 vuoden vankeuden jälkeen.
Vanki istuu tavanomaista lyhyemmän elinkautisen. Tällä hetkellä keskimääräinen elinkautisvankien vapautumisaika on noin 14 vuotta 9 kuukautta.
Aikaiseen vapautumiseen on useita syitä.
Ensiksikin pohjoiskarjalaismies oli rikoshetkellä vasta 19-vuotias, joten hänellä oli mahdollisuus hakea hovioikeudelta vapautumistaan kahta vuotta aiemmin kuin yli 21-vuotiaana rikoksen tehneet elinkautisvangit.
Toiseksi hänellä ei ole rikosrekisterissään muita tekoja kuin 6.7.2014 tehty murha. Hovioikeus toteaakin, että henkirikos oli hakijan historiassa ”ainutkertainen teko”, johon hän syyllistyi ”poikkeuksellisessa elämäntilanteessa”.
Töissä ja lomilla
Murha tapahtui kolmen nuoren aikuisen grilli-illan jälkeen yöllä polvijärveläisellä kesämökillä.
Nykyään 29-vuotiaan miehen liki kymmenen vuoden vankeusaika on sujunut hyvin. Hän on päässyt suljetusta vankilasta avolaitokseen, johon on sopeutunut. Hän on ollut useita kertoja lomilla ilman rikkeitä, eikä hänellä ole päihdeongelmaa.
Hän on myös osallistunut aktiivisesti vankilan toimintaan, opiskellut ja käynyt töissä, ja niin ikään hänellä on vankilan ulkopuolisia ihmissuhteita.
Miestä odottaa siviilissä työpaikka.
Hovioikeuden istunnossa pohjoiskarjalainen kertoi vankeusajastaan, tulevaisuuden suunnitelmistaan sekä rikoksestaan oikeuden mielestä ”realistisesti”. Hänellä ei ole hovioikeuden arvion erityistä riskiä syyllistyä uudelleen vakavaan väkivaltarikokseen.
Ainoa pikaista vapautumista vastaan puhuva tosiseikka on itse raaka henkirikos, johon tekohetkellä vielä hyvin nuori mies syyllistyi.
Istuivat grillikodassa
Nuori mies oli rikospäivänä mökillä Polvijärvellä tyttöystävänsä ja läheisen ystävänsä kanssa. Toinen nuorukainen oli vasta 18-vuotias.
Iltaa vietettiin grillikodassa grillaten ja olutta juoden. Käydessään muualla 19-vuotias oli mielestään havainnut, että kaveri istui hyvin lähellä hänen tyttöystäväänsä ja olisi mahdollisesti pannut kätensä nuoren naisen reidelle.
Oikeudessa kertomansa mukaan hän havaitsi tämän useasti, kun poistui kodasta.
Illanvieton päätteeksi ystävä ja tyttöystävä menivät nukkumaan. 19-vuotias jäi ulos. Hän oli poissa tolaltaan.
Ainakin 13 iskua
Nuorukainen ajatteli kaverinsa lähentelevän hänen tyttöystäväänsä.
Hän haki liiteristä kirveen ja meni ystävänsä luokse. Tämä nukkui sohvalla ja oli siten täysin puolustuskyvytön.
Sitten nuorukainen iski kirveellä ystäväänsä ainakin 13 kertaa. Kymmenkunta iskua osui päähän, yksi kaulaan ja yksi olkapäähän. Uhri meni välittömästi tajuttomaksi aivovammojen vuoksi.
Uhri hengitti vettä
Tämän jälkeen 19-vuotias raahasi uhrinsa läheiseen jokeen. Uhri hengitti vettä, joka oli hänen välitön kuolinsyynsä. Syyttäjän mukaan kuitenkin myös vaikea-asteiset kallo-aivovammat olivat kuolemaan johtavia.
Uhrinsa päälle 19-vuotias heitti risun, jottei yhä nukkuva tyttöystävä näkisi ruumista.
Itä-Suomen hovioikeus vahvisti huhtikuussa 2015 Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden murhatuomion, vaikka syytetty yritti selittää tekoa tapoksi.
Hovioikeuden mukaan nuori mies teki tekonsa rauhallisen harkituksi. Uhri oli ollut täysin puolustuskyvytön eikä ollut antanut minkäänlaista syytä väkivaltaiseen hyökkäykseen.
Teko oli raaka, mutta ei erityisen julma. Kokonaisuutena rikos oli törkeä eli tapon sijasta murha.
Hovioikeus totesi erikseen, ettei vastaajan mahdollista mustasukkaisuutta voida pitää rikosoikeudellisesti lieventävänä asianhaarana. Käräjäoikeus huomautti omassa tuomiossaan, että uhrin tekemäksi väitetty lähentely oli joka tapauksessa yöllä jo ohi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2460 ... d1648565ce