Viime kuun Hesarin Kuukausiliitteen juttua ei vielä postattu tänne.
Neljää suomalaismiestä epäillään terrorismirikoksista – nyt he kertovat, mitä Syyriassa tapahtui
Kuusi suomalaista muslimimiestä lähti Syyriaan sotaan. Kaksi heistä kuoli, yksi on yhä Syyriassa ja kolme palasi Suomeen. Nyt poliisi epäilee heitä terrorismirikoksista.
Anu Nousiainen HS
Julkaistu: 6.5. 2:00 , Päivitetty: 6.5. 12:02
Suomi, lokakuu 2014
POLIISIT TULIVAT, kun hän oli kävelemässä autolleen. Kello oli vähän yli kahdeksan tiistaiaamuna, ja hänellä oli farkut ja ulkoilutakki. Hänen piti olla yhdeksältä itähelsinkiläisellä ala-asteella opettamassa uskontotunnilla islamia.
Hän oli jo melkein autonsa luona, kun hän huomasi tuntemattoman miehen lähestyvän. Mies tuli suoraan kohti, ja näytti siltä, ettei tämä huomaa häntä vaan kävelee päin. Hän otti pari askelta sivuun väistääkseen. Silloin mies tarttui häneen ja otti tiukan otteen kainalosta ja käsivarresta.
Vasemmalle puolelle ilmestyi toinen mies, joka tarttui häneen toisesta kädestä. Kolmas mies astui hänen eteensä, ja tämä kolmas sanoi rauhallisesti, että he olivat keskusrikospoliisista ja hänet oli pidätetty.
Joku otti hänen reppunsa ja laukkunsa. Takin ja farkkujen taskut tyhjennettiin. Hänet ohjattiin mustaan autoon takapenkille.
Hän ajatteli, että tässä oli nyt tapahtunut jokin väärinkäsitys.
Kolmen päivän kuluttua hänet ja kolme muuta nuorta suomalaismiestä oli julistettu vangituiksi. Poliisi epäili heitä terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista.
Syyrian raja, marraskuu 2012
RAJAN YLI Turkista Syyriaan oli helppo päästä. Viisumia ei tarvittu. Salakuljettajat lahjoivat turkkilaisia rajatarkastajia, ja Syyrian puolella taas ei ollut viranomaisia lainkaan, koska rajatarkastuspiste oli kapinallisten hallussa.
Jonilla oli selässään rinkka. Hän ja Daniel olivat olleet retkeilemässä Kaukasuksella Pohjois-Georgiassa.
He olivat palkanneet oppaikseen paikallisia miehiä, vuokranneet hevoset ja tehneet neljä viisi päivää kestäneen retken vuorille. Maisemat olivat olleet häikäiseviä: lumihuippuisia vuoria, lammaslaumojen kaluamia vihreitä ruohokenttiä, vuoripuroja, ruskaa. He olivat ampuneet lintuja, oppaat olivat teurastaneet lampaan, ja he olivat syöneet yksinkertaisia aterioita ja nukkuneet syvän tähtitaivaan alla.
Jonista ja Danielista oli tullut läheisiä viime kuukausien aikana. Kumpikin oli harras muslimi, ja heillä oli muutakin yhteistä: suomalainen äiti ja ulkomailta kotoisin oleva isä. He olivat viettäneet paljon aikaa yhdessä, käyneet vaeltamassa ja perustaneet Suomeen musliminuorten partioyhdistyksen.
Päätöksen matkustaa Syyriaan he tekivät vasta Georgiassa. Paluulennolla oli vaihto Turkissa. He voisivat matkustaa bussilla rajalle ja käydä Syyrian puolella tapaamassa Mahmoudia, joka oli Danielin siskon miehen tuttu ja jonka kanssa he olivat joskus retkeilleet Nuuksiossa.
Se oli päähänpisto, mutta se tuntui jännittävältä ajatukselta. Parikymppinen Mahmoud oli päässyt äskettäin Suomen armeijasta, ja sen jälkeen hän oli puhunut usein Syyriaan lähtemisestä. Sitten yhtenä päivänä hän tosiaan oli mennyt sinne, sotaan.
Jonilla oli Mahmoudin puhelinnumero, ja hän tiesi, että Mahmoud oli jossain Pohjois-Syyriassa. Hän lähetti viestin.
Mahmoud vastasi. Hän tulisi vastaan Turkin ja Syyrian rajalle.
Sota oli alkanut Syyriassa puolitoista vuotta aiemmin, kun arabikevään mielenosoitukset olivat levinneet myös sinne. Kolme diktaattoria oli syrjäytetty vallasta, mutta neljäs, Syyrian Bashar al-Assad pani vastaan.
Assad oli määrännyt sotilaansa ampumaan mieltään osoittavia siviilejä. Osa upseereista oli loikannut armeijasta ja muodostanut Assadia vastaan taistelevan Vapaan Syyrian armeijan.
Jon oli seurannut tapahtumia kiinnostuneena. Hänen isänsä oli kotoisin Pohjois-Afrikasta, ja hän oli ollut isänsä kotimaassa, kun arabikevään mielenosoitukset olivat levinneet maasta toiseen. Yhtäkkiä hän oli huomannut olevansa keskellä vallankumousta.
Seuraavan talven hän oli opiskellut englannin ja arabian kääntämistä yliopistossa Manchesterissa. Tunneilla oli käännetty Syyrian sodasta kertovia kirjoituksia. Manchesterissa muslimiyhteisö oli poliittisempi kuin Suomessa. Syyriasta puhuttiin koko ajan, uhreille kerättiin rahaa, ja sitä lähetettiin myös Assadin vastaiselle oppositiolle.
Kesän jälkeen Syyrian sisällissota oli muuttunut. Nyt Assadin armeija teki entistä enemmän ilmaiskuja ja pudotti tynnyripommeja umpimähkään asuinalueille. Aiemmin syksyllä se oli iskenyt leipomoihin ja tappanut satoja siviilejä, jotka olivat jonottaneet leipää.
Vapaan Syyrian armeija sanoi sotivansa demokratian puolesta. Se oli kuitenkin alkanut sirpaloitua, ja nyt sodassa Assadia vastaan toimi paljon muitakin aseryhmiä. Toiset tekivät yhteistyötä Vapaan Syyrian armeijan kanssa, toiset toimivat itsenäisesti.
Samalla sota oli alkanut muuttua uskonsodaksi. Assadin hallintoeliitti edusti alaviitteja, jotka ovat shiiamuslimeja. Oppositio taas koostui Syyrian valtaväestöstä, sunnimuslimeista.
Mahmoud oli kertonut Jonille ja Danielille liittyneensä Vapaan Syyrian armeijaan.
Syyria, marraskuu 2012
He tapasivat Syyrian puolella rajaa: Jon, Daniel ja Mahmoud. Kylän nimi oli Atma.
Jon ja Daniel otettiin lämpimästi vastaan. Suomessa he olivat ajatelleet, että Syyriassa on sota 24/7. Että koko ajan lentää pommeja eikä missään ole turvassa.
Ei se sellaista ollut.
Täällä, opposition aseryhmien alueella, siviileillä oli kaupat, ravintolat ja puistot.
Mutta kauempaa kuului pommitusten kumu.
Mahmoud tutustutti heidät paikallisiin ja vei heidät tapaamaan avustustyöntekijöitä ja taistelijoita. He ajelivat maaseudulla Idlibin ja Aleppon maakunnissa. Seutua hallitsivat Vapaan Syyrian armeijan lisäksi useat sunnimuslimien aseryhmät. Mahmoud selitti heille tilannetta sen verran kuin ymmärsi. He ajattelivat, että toisella puolella oli Assadin armeija ja toisella kaikki muut.
Mahmoud kertoi vaihtaneensa ryhmää. Hän ei osannut arabiaa eivätkä Vapaan Syyrian armeijan sotilaat olleet osanneet englantia, joten hän oli siirtynyt toiseen porukkaan.
Uusi ryhmä oli nimeltään Katibat al-Muhajirin, emigranttien prikaati. Monet sen taistelijoista olivat kotoisin Kaukasian alueelta tai Euroopasta. Mahmoud oli harras sunnimuslimi ja viihtyi paremmin heidän joukossaan. Nämä taistelijat osasivat vähän englantia, rukoilivat viisi kertaa päivässä eivätkä juoneet alkoholia, toisin kuin monet maallistuneet sotilaat Vapaan Syyrian armeijan riveissä.
He vierailivat pakolaisleirillä, joka oli kasvanut kiinni Atman kylään. Siitä oli tullut viimeinen pysäkki pakolaisten matkalla Turkkiin, ja joka päivä se paisui vähän lisää.
Myös länsimaalaiset toimittajat vierailivat Atman leirillä loppusyksystä, kun kaatosateet alkoivat. ”Meillä ei ole vessoja, vettä eikä ruokaa!” vihainen syyrialaisnainen huusi yleisradioyhtiö BBC:n kameralle.
Viiden päivän kuluttua Jon ja Daniel palasivat rinkkoinensa ja telttoinensa Turkkiin ja takaisin Suomeen.
Suomi, helmikuu 2013
Syyrian-matkan jälkeen Jon ei mennyt enää Britanniaan jatkamaan kääntäjän opintoja.
Hän halusi tehdä jotain syyrialaisten hyväksi. Hänellä oli vahva tunne siitä, että muslimina hänen tehtävänsä oli auttaa kärsiviä. Islam velvoittaa auttamaan sorrettuja, ja sen opinkappaleiden mukaan uskovien yhteisö, umma, on tärkeä. Jonin mielestä Syyriassa oli menossa sunnimuslimien kansanmurha.
Assadin armeija oli alkanut saada tukea Iranilta, terroristijärjestö Hizbollahilta ja muilta shiiamuslimien ulkomaisilta aseryhmiltä. Vierastaistelijoita oli nyt sodan molemmilla puolilla, toisella shiioja ja toisella sunneja. Arviot määrästä vaihtelivat, mutta muutamia tuhansia heitä oli ainakin.
Jon pohti lähtemistä taistelijaksi. Opposition joukoissa oli pulaa sotilaskoulutuksen saaneista, ja hän oli käynyt armeijan sekä Suomessa että isänsä kotimaassa. Lisäksi hän puhui arabiaa. Hänet otettaisiin sotilaaksi, mutta halusiko hän sitä? Taistelija ylitti rajan: jos ryhtyi taistelijaksi, piti olla valmis ottamaan vastuu siitä, että ihmisiä kuoli.
Syyriassa hän oli tavannut brittiläisen lääkärin, joka oli tehnyt häneen vaikutuksen. Myös humanitaarinen työ on jihadia, Jon ajatteli.
Hän ja Daniel perustivat avustusjärjestön ja rekisteröivät sen. He antoivat sille nimeksi Northern Relief.
Nyt heillä oli oma yhdistys. Mutta rahaa ei ollut. He järjestivät Suomessa keräyksiä Syyrian uhreille, mutta rahan sijasta ihmiset toivat vanhoja vaatteita.
He pohtivat tilannetta. Saadakseen rahaa he päättivät ryhtyä laittomuuksiin ja alkoivat tehdä veropetoksia kuittikaupan avulla. Jon perusteli rikosta itselleen sillä, että rahat, lähes 30 000 euroa, menevät hyvään tarkoitukseen. Hän ajatteli, että teki sen muiden puolesta ja ettei hätä lue lakia. Tavallaan, hän järkeili, teko ei ollut rikos: hän ei tehnyt sitä kevytmielisesti eikä itsensä vaan syyrialaisten takia.
Muslimina hän katsoi asioita myös tuonpuoleisen elämän näkökulmasta: hänen uskontonsa painotti tämän elämän haurautta, ja tuomiopäivänä jokainen seisoisi Luojan edessä yksin tekojensa kanssa.
Automatka Syyriaan, kesäkuu 2013
He lähtivät Suomesta kahdella autolla, joista toinen oli vanha Land Rover -maastoauto. Neljä nuorta muslimimiestä: Jon, Ville, Kimmo ja Jaakko. Daniel oli mennyt jo edeltä.
Autot oli pakattu täyteen varusteita ja avustustarvikkeita, lähinnä vaatteita ja leluja. Lisäksi oli lahjoituksina saatuja ensiaputarvikkeita.
Ville, Kimmo ja Jaakko olivat kantasuomalaisia ja kääntyneet islamiin nuorina aikuisina. Ville oli asunut vuosia ulkomailla. Hän oli opiskellut arabiaa ja islamia. Heistä Ville tunsi islamin opit syvällisimmin, mutta myös Jon oli opiskellut islamia Saudi-Arabiassa.
Kaikkia hermostutti. Automatkan aikana he väittelivät – siitä, mitä Koraani opetti ja miten mitäkin asiaa piti tulkita ja mitä arvostetut uskonoppineet olivat lausuneet. Varsinkin Ville näki jotkin asiat eri tavoin kuin Jon.
Ville oli pitänyt matkaa arveluttavana, mutta hän halusi pois Suomesta. Viime hetkellä hän oli päättänyt liittyä muiden mukaan.
Oliko se humanitaarinen avustusmatka, vai aikoivatko he osallistua taisteluihin? Tiesivätkö he itsekään, mitä tekisivät perillä? Matkan luonteesta on erilaisia käsityksiä, ja lähes neljä vuotta myöhemmin on mahdoton arvioida, mitä kukin heistä silloin ajatteli ja aikoi.
Kukaan heistä ei tiennyt, millainen tilanne paikan päällä olisi. Mahmoudilta oli tullut viestejä. Hän oli luvannut auttaa, kun he saapuisivat Syyriaan. Mutta oli vähän epäselvää, missä hän tarkalleen liikkui, kenen joukoissa ja mitä tekemässä. Se epäilytti varsinkin Villeä.
Jon jakoi Northern Reliefin Facebook-sivuilla uutisia Syyriasta. Ne eivät olleet radikaaleja juttuja, vaan linkit veivät valtamedian uutisraportteihin: Helsingin Sanomien, BBC:n ja Al-Jazeeran sivuille.
Britanniasta oli lähdössä sadan ajoneuvon apusaattue Syyriaan. Jon kirjoitti Facebookissa: Me haluamme, että sama tapahtuu myös Suomesta!
He olivat Romaniassa, kun he saivat tiedon, että Mahmoud oli kuollut.
Pohjois-Syyria, heinä–elokuu 2013
Lopulta Jon ja Jaakko ylittivät Syyrian rajan kahdestaan.
Ville halusi jäädä ainakin toistaiseksi Turkin puolelle Reyhanlin kaupunkiin, koska tilanne Syyriassa hermostutti häntä. Uutisten mukaan hallituksen joukot olivat edenneet, ja Syyriasta oli alkanut kantautua muutenkin huolestuttavia tietoja. Joidenkin aseryhmien toiminta vaikutti Villestä holtittomalta. Hänestä tilanne kuulosti sekavalta ja vaaralliselta.
Myös Kimmo teki oman päätöksensä. Hän palasi Suomeen.
Syyrian rajan ylittivät siis vain Jon ja Jaakko. Syyriassa he tapasivat Danielin, kuten oli sovittu.
Mahmoudin kuolemasta oli vaikea saada luotettavia tietoja. Melkein kaikki hänen toverinsa olivat kuolleet samassa taistelussa.
Jon ja Daniel etsivät jäljelle jääneet. Nämä pyysivät heitä ottamaan Mahmoudin paikan. Uusille sotilaille tarvittiin kouluttajia, ja Jon ja Daniel voisivat ryhtyä hommaan, sillä he olivat käyneet Suomessa armeijan. He kieltäytyivät.
Jon ja Jaakko muuttivat tyhjillään olevaan asuntoon lähelle Hraytanin kylää. Kesän aikana majapaikkaa vaihdettiin muutamia kertoja. Pakolaisiksi lähteneiden syyrialaisten jäljiltä oli jäänyt taloja tyhjilleen. Niihin muutti avustustyöntekijöitä ja opposition taistelijoita – syyrialaisia ja ulkomaalaisia.
Oli hirvittävän kuuma, ilmastointilaitteita ei ollut, ja sähköt katkeilivat.
Alue oli Assadia vastaan taistelevien opposition aseryhmien hallussa. Niitä oli lukemattomia. Osa kuului Vapaan Syyrian armeijaan. Osa kantoi islamilaisia lippuja. Ryhmät hallitsivat omia alueitaan ja operoivat omia tiesulkujaan ja vartiopisteitään, mutta Assadia vastaan ne näyttivät toimivan yhdessä.
Jon kävi pakolaisleireillä ja tutustui avustusjärjestöihin. Hän yritti selvittää, miten eri aseryhmät liittyivät toisiinsa. Kaikki oli sekavaa.
Hän tapasi myös taistelijoita. Omien sanojensa mukaan hän tarvitsi näiden luottamuksen voidakseen liikkua paikasta toiseen. Toisinaan asemiehet saattoivat häntä. Hän halusi kuitenkin toimia itsenäisesti, ja sitä varten hänellä oli oma auto.
Jotkut asemiehistä kuuluivat uuteen ryhmään, joka oli syntynyt kaikessa hiljaisuudessa keväällä. Se käytti itsestään nimeä al-daula, Valtio. Se vaikutti salamyhkäiseltä, ja siitä tiedettiin vähän. Jonia kiinnosti ryhmän ideologia ja tavoitteet.
Myöhemmin tästä ryhmästä alettiin käyttää Lähi-idässä nimeä Daesh ja länsimaissa Isis. Kumpikin lyhenne tarkoittaa Irakin ja Syyrian islamilaista valtiota.
Jon suhtautui al-daulan parrakkaisiin vierastaistelijoihin epäluuloisesti. Nämä pukeutuivat usein tunikaan ja löysiin housuihin, mikä sai heidät näyttämään talebanin taistelijoilta. Islamia he tunsivat kuitenkin heikosti. Ideologia vaikutti ääriajattelulta, he kohtelivat paikallista väestöä karkeasti ja suvaitsemattomasti ja pakottivat sen noudattamaan ankaria oppejaan. Edes tupakointia he eivät sallineet.
Jonilla oli pistooli ja rynnäkkökivääri ja niihin patruunoita. Kun hän liikkui paikasta toiseen, hän piti asetta mukanaan.
Hän tutustui myös syyrialaisiin siviileihin, ystävystyi heistä joidenkin kanssa ja kävi heidän luonaan syömässä.
Hän kävi Turkissa tapaamassa turkkilaisten avustusjärjestöjen edustajia. Hän valmisti henkilökortteja, joissa oli Northern Reliefin tunnus. Hän ryhtyi suunnittelemaan pientä synnytysklinikkaa ja pyysi syyrialaisia lääkäreitä selvittämään, mitä sellaista varten pitäisi hankkia.
Heinäkuun lopussa otetuissa valokuvissa hän seisoo Atman pakolaisleirillä pölyisten lasten keskellä t-paidassa ja collegehousuissa. Hiukset ovat lyhyet, partaa on hiukan leuan kärjessä, ja se on siistiksi muotoiltu. Jalassa on lenkkarit, olalla kameralaukku.
Levantin taivas oli armottoman kirkas, hiekka kuivaa, ja telttameri jatkui kauas laaksoon kuin suunnaton vaaleanruskea munakenno.
Pohjois-Syyria, kesä 2013
Ville oli jäänyt yksin turkkilaiseen Reyhanlin kaupunkiin, kun Jon ja Jaakko olivat lähteneet Syyriaan. Oli päätettävä, mitä tehdä. Hän tutustui syyrialaiseen mieheen, joka työskenteli syyrialais-turkkilaisessa apujärjestössä Gaziantepin kaupungissa Turkissa.
Ville ryhtyi hoitamaan sekalaisia tehtäviä järjestön toimistossa. Hän matkusti miehen kanssa Syyriaan kolme kertaa ja kävi rajalla viemässä muun muassa ruoka-avustuksia. Kaikkiaan hän vietti Syyriassa noin viikon. Muita suomalaisia hän ei enää tavannut.
Miehellä oli yhteyksiä aseryhmiin, erityisesti yhteen ryhmään, josta alettiin myöhemmin käyttää lyhennettä J.A.M.W.A. Nimi viittaa vierastaistelijoiden ja paikallisten liittoon. Se oli syntynyt keväällä, kun lähinnä tšetšeeneistä koostunut Katibat al-Muhajirin oli yhdistynyt kahden muun ryhmän kanssa.
Katibat oli juuri se, jossa Mahmoud toimi ennen kuolemaansa.
Ville tutustui aleppolaiseen sotilaskomentajaan. Tämä johti aleppolaisista koostuvaa aseryhmää, joka toimi taisteluissa yhteistyössä Katibat al-Muhajirin kanssa.
Ville tapasi myös al-daulan eli Isisin taistelijoita. J.A.M.W.A.:n johtaja oli viemässä taistelijoitaan osaksi Isisiä, minkä takia ryhmä myöhemmin hajosi kahtia, mutta tästä ei ollut selvää käsitystä vielä kesällä 2013.
Minnaghin sotilaslentokentän hallinnasta taisteltiin, ja eräässä tukikohdassa sen lähellä Ville esittäytyi syyrialaiselle komentajalle. Tämä sanoi, ettei uusia taistelijoita tarvittu. Hänen ryhmänsä kaipasi aseita ja varusteita, tiedottamista ja avustustyöntekijöitä.
Ville näki, että oppositio oli hajoamassa. Mitä enemmän hän hankki tietoja, sitä korkeammalle nousi rima liittyä taistelijoihin. Hän ei nähnyt enää mustavalkoista sotaa, jossa vastakkain olivat Assad ja oppositio vaan paljon monimutkaisemman konfliktin. Eri ryhmien koostumus ja suhteet toisiinsa olivat vyyhti, joka meni yhä enemmän sotkuun.
Aleppossa hän kävi Isisin päämajassa ja sharia-tuomioistuimessa. Vaikutti vahvasti siltä, että tuomioistuimessa toimi ihmisiä, jotka eivät olleet päteviä uskonoppineina.
Päämajassa oleskeli libyalaisia miehiä, joiden puheet olivat fanaattisia. Hänestä Isis vaikutti uskonnollisesti holtittomalta ääriliikkeeltä. Se ei edustanut sellaista islamia, jota hänelle oli opetettu. Se vaikutti kilahtaneelta.
Ne syyrialaiset taistelijat, joiden kanssa hän liikkui, olivat uskonnollisesti maltillisempia eivätkä hyväksyneet Isisin toimintatapoja. Varsinkin libyalaisia ja tunisialaisia vierastaistelijoita pidettiin ”sharia-poliiseina”, jotka puuttuivat liikaa ihmisten elämään. Mutta hän näki myös, miten ulkomailta tullut jyrkkä islamintulkinta alkoi kaventaa syyrialaisten näkemyksiä uskonnostaan.
Hän kävi Raqqan ja Dayr-az-Zawrin kaupungeissa. Myöhemmin Isis valtasi molemmat, ja kun Isis vuoden päästä ilmoitti perustaneensa Irakiin ja Syyriaan islamilaisen kalifaatin, Raqqasta tuli sen pääkaupunki.
Neljän kuukauden päästä hän oli valmis myöntämään tehneensä virhearvion. Hän ei löytänyt itselleen tehtävää, joka olisi tuntunut mielekkäältä. Hän oli ottanut pikavippejä hankkiakseen matkavarusteet ja oli ajatellut jättää ne maksamatta.
Nyt hän päätti, että hänen oli palattava takaisin Suomeen.
Pohjois-Syyria, elokuu 2013
Eräänä aamuna joku kuvasi videon erään syyrialaisen talon pihassa. Talossa majoittui sekä avustustyöntekijöitä että vierastaistelijoita. Myös Jon oli joskus yöpynyt siellä.
Sinä aamuna, kun video kuvattiin, Jon sattui olemaan paikalla. Hän on yksi niistä paristakymmenestä miehestä, jotka kuuntelevat, kun ruotsalainen Hassan al-Mandlawi käy läpi päivän ohjelmaa.
Tuon videon keskusrikospoliisi näytti Jonille kaksi vuotta myöhemmin Suomessa, kun häntä kuulusteltiin epäiltynä terrorismirikoksesta.
Hänelle näytettiin myös toinen video. Se oli kuvattu Syyriassa aikaisemmin keväällä 2013, kun Jon oli vielä Suomessa. Siinä sama ruotsalainen Hassan al-Mandlawi antaa määräyksen mestata sotavangiksi otettu ilmeisesti hallituksen armeijan sotilas.
Elokuussa 2013 Jon ei omien sanojensa mukaan tiennyt teloitusvideosta. Silloin hän ei tiennyt Hassan al-Mandlawista juuri mitään. Hän ei erityisemmin pitänyt Mandlawista, hänestä tämä vaikutti epätasapainoiselta. Kerran heille oli tullut vähän sanaharkkaakin.
Elokuun 7. ja 8. päivä Jon jakoi avustustavaraa brittien kanssa pakolaisleireillä. He olivat ajaneet Syyriaan jopa skotlantilaisen ambulanssin. Jon sai sen hetkeksi käyttöönsä.
Päivämäärät selviävät valokuvista, ja ne ovat tärkeitä, koska tämän jälkeen, kolme päivää myöhemmin, Jon liittyi autosaattueeseen, joka ajoi Latakian maakuntaan. Siellä tarvittiin apua. Hän pakkasi pick-upinsa lavalle huopia, keräysvaatteita ja elintarvikkeita ja hyppäsi rattiin.
Edessä oli parin kolmen päivän matka. Siitä tuli hänen pelottavin kokemuksensa Syyriassa. Se oli ainoa kerta, jolloin hän päätyi keskelle taisteluita. Niin hän sanoo.
Latakia, Syyria, elokuu 2013
Pitkässä autoletkassa oli opposition taistelijoita eri ryhmistä sekä muutamia avustustyöntekijöitä ja siviilejä. Ajomatka vuoristoiselle seudulle kesti kolmisen tuntia.
Perillä kylissä asui sunnimuslimeja. Hallituksen ja opposition joukot olivat taistelleet Pohjois-Latakiassa kuukausia. Sellaista hävitystä Jon ei vielä ollut nähnyt muualla Syyriassa.
Noina päivinä hallituksen joukot tulittivat kyliä jatkuvasti. Heti ensimmäisenä aamuna viereiseen taloon osui raketti, joka tappoi teinipojan. Jonia pyydettiin kuljettamaan ruumis läheiselle klinikalle pick-upin lavalla. Pojan kasvot jäivät hänen mieleensä: verta ja betonipölyä.
Vuoristokylissä odotti haavoittuneita. Tie oli kapea ja mutkainen, ja sen varrella lojui ammusten räjähdyksissä kuolleita eläimiä, kuten aaseja. Jon ajatteli, että toisessa maailmansodassa varmaan näytti samanlaiselta.
Auton ohjaamossa hänen vieressään istui opposition taistelija, joka neuvoi reitin. Jonia pelotti. Hänellä oli autossa rynnäkkökivääri ja yllään taisteluliivi, joka antoi jonkinlaisen sirpalesuojan, mutta hän tajusi olevansa helppo maalitaulu. Pick-up oli kirkkaanpunainen, koska hän ei ollut peittänyt väriä mudalla, kuten taistelijoilla oli tapana. Hän ei ollut ajatellut päätyvänsä näin vakavaan tilanteeseen.
Tilanne vuoristokylässä oli sekasortoinen. Autoon alkoi kavuta haavoittuneita. Yksi heistä oli verta vuotava marokkolainen vierastaistelija. Eräs syyrialaismies nostettiin pick-upin lavalle paareilla.
Lähistölle iskeytyi raketteja. Jon ajatteli, että oli Luojan käsissä, keneen pommit osuivat. Hän kuljetti autossaan neljä viisi haavoittunutta ensiapuun, yritti keskittyä ajamiseen ja olla ajattelematta muuta.
Hän teki matkan kaksi tai kolme kertaa. Sen tarkemmin hän ei muista, päivä oli kaoottinen. Hän kuljetti autossaan myös haavoittuneita taistelijoita. Mihin he kuuluivat, sitä hän ei tiennyt. Alueella operoi useita ryhmiä. Hänelläkin oli ase, mutta oman kertomuksensa mukaan hän ei ladannut sitä eikä ampunut sillä.
Sitten pick-upista puhkesi rengas, eikä hän onnistunut löytämään uutta. Hän oli uuvuksissa ja meni nukkumaan.
Hän oli Latakiassa kaksi yötä.
Jon ei tiennyt, että vain viikkoa aikaisemmin useat opposition aseryhmät olivat osallistuneet Pohjois-Latakiassa operaatioon, jossa sunnitaistelijat olivat vallanneet shiialaisten alaviittien kyliä ja ampuneet niissä myös aseettomia siviileitä. Sen jälkeen Assadin armeija oli ryhtynyt kovaan vastaiskuun.
Tietoja noiden viikkojen tapahtumista tuli julkisuuteen vasta myöhemmin syksyllä, kun kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö raportoi niistä. Ne hautautuivat muihin uutisiin sodasta, joka kävi koko ajan sotkuisemmaksi. Todisteita sotarikoksista oli alkanut kertyä puolin ja toisin.
Elokuun lopussa hallituksen joukot käyttivät kemiallisia aseita: pääkaupunki Damaskoksen lähiöihin tehtiin sariini-isku.
Vasta suu vaahdossa kouristelevat pikkulapset järkyttivät länsimaalaisia siinä määrin, että he alkoivat kysellä, mitä Syyriassa tapahtui. Obama uhkasi Assadia ilmaiskuilla.
Mutta siihen se jäi. Sota jatkui.
Syyria, loka–marraskuu 2013
Kolmannella ja viimeisellä matkallaan Syyriaan Jon näki, että Isis oli alkanut vallata uusia alueita.
Hän otti kuvat nopeasti yhtenä aamuna kaukaa auton ikkunasta:
Liikenneympyrään oli kyhätty Isisin mustavalkoinen tunnus ja teksti Irakin ja Syyrian islamilainen valtio – Danan kaupunki toivottaa teidät tervetulleiksi.
Lähistöllä kaksikerroksiseen rakennukseen maantien viereen oli perustettu sharia-tuomioistuin. Pihassa korkealla tangossa liehui Isisin musta lippu.
Hän olisi halunnut käydä katsomassa tarkemmin, mutta ei uskaltanut. Jo rajan ylittäminen Syyriaan oli ollut tällä kerralla vaikeampaa Isisin läsnäolon takia.
Hänellä oli valkoinen t-paita, jossa luki Northern Relief. Hän oli painattanut järjestön nimiin valkoisia julisteita. Ne pystytettiin pakolaisleirille siihen, missä avustuksia jaettiin.
Hänellä oli aikomus rakentaa Northern Reliefistä kunnollinen järjestö. Hän oli ostanut sitä varten jo tontin Atman kylästä oliivipuiden keskeltä. Viereisen talon omisti syyrialaisperhe, josta hän piti paljon.
Kun Jon lähti Syyriasta, uuden talon seiniä oli jo alettu muurata. Siihen tulisi Northern Reliefin toimintakeskus. Jos hän saisi Suomesta avustustyöhön lääkäreitä ja muita vapaaehtoisia, nämä voisivat asua talossa. Hänellä oli monenlaisia suunnitelmia.
Syyria, talvi 2013–2014
Tammikuussa Jaakko kuoli. Jon oli nähnyt hänet viimeisen kerran kesällä, kun he olivat asuneet vielä yhdessä.
Jossain vaiheessa kesää Jaakko oli lähtenyt omille teilleen. Hän oli kertonut liittyneensä Isisiin. Sen perusteella, mitä matkatoverit tietävät, Jaakko kuoli läntisessä Aleppossa Isisin ja Vapaan Syyrian armeijan välisessä yhteenotossa.
Jon ja Ville olivat Suomessa. Poliisi oli kuulustellut Jonia kuittikauppajutussa.
Daniel oli jäänyt Syyriaan. Hän oli mennyt naimisiin. Hän ajatteli, että tulee Suomeen, jos tilanne pahenee, mutta syyrialaisella vaimolla ei ollut passia, ja se mutkisti asioita.
Syyriassa arvioitiin olevan jo yli kymmenentuhatta vierastaistelijaa.
Talven aikana Isisin välit muihin aseryhmiin kiristyivät. Isis sieppasi, vangitsi ja kidutti muiden ryhmien jäseniä.
Kerran tuntemattomat asemiehet ottivat Danielin kiinni. Hänet suljettiin vankilaan ja uhattiin tappaa. Kävi ilmi, että häntä epäiltiin Isisin vierastaistelijaksi.
Vasta kahden viikon päästä löytyi joku, jonka tunsi hänet ja pystyi todistamaan, ettei hän kuulunut Isisiin. Ne olivat pitkät kaksi viikkoa.
Suomi, marraskuu 2014
Jonin pidätyksestä oli kulunut puolitoista kuukautta. Hän oli ollut tutkintavankeudessa 55 päivää.
Kuulusteluissa hänelle oli kerrottu, että häntä epäiltiin nyt terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta, koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten sekä terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta.
Hän ei käsittänyt, miten hän olisi rikkonut lakia. Hän kirjoitti päiväkirjaa suomeksi lyijykynällä tekstaten ruutupaperilehtiöön. Hän ei kirjoittanut joka päivä, mutta kun hän aloitti, tekstiä tuli paljon. Usein se oli vähän juhlallista. Toisinaan hän siteerasi Koraania.
Tieto neljän suomalaismiehen – Jonin, Danielin, Villen ja Jaakon – vangitsemisesta terrorismirikoksista epäiltyinä oli tullut julkisuuteen. Jon oli ollut uskonnon ja arabian kielen opettajana, ja voimassa oli koeaika. Kun hänet vangittiin, yksi työnantajista purki työsuhteen.
Vankilassa hän kirjoitti lehtiöönsä Syyriasta. Hän pohti näkemäänsä. Pakolaisleirejä. Orpolapsia. Taisteluissa haavoittuneita, joita hän kantoi ensiapuklinikoille Latakiassa. Jihadia. Hän muisti Guantanamoon vangitut muslimit. Joinakin päivinä hän tunsi liittyvänsä kaikkien syyttöminä tuomittujen muslimien ketjuun.
Hän kävi pitkiä teologisia keskusteluja itsensä kanssa. Ehkä kirjoittaminen auttoi häntä selventämään ajatuksiaan.
Islam ja profeetta Muhammed, hän kirjoitti, kieltävät selvästi väkivallan ja sorron.
Isisistä hän kirjoitti: Isis alkoi häikäilemättömästi väärinkäyttää jihadin eli pyhän sodan käsitettä. Sen tapa tulkita islamin lakeja palveli vain sen omia tarkoitusperiä. Syyrian maltillisille ja anteeksiantaville sunnimuslimeille oli vierasta se ankaruus ja äärimmäisyys, joihin Isisin edustama islam yritti heitä pakottaa.
Hän huolehti tulevaisuudestaan ja siitä, voisiko enää työskennellä opettajana: Olen jo saanut terroristin leiman.
Pohjois-Syyria, huhtikuu 2017
Daniel vastaa puhelimeen Atman kylästä Syyriasta läheltä Turkin rajaa. Hän on asunut Syyriassa melkein neljä vuotta.
Kuten Jonia, häntäkin epäillään Suomessa terrorismirikoksista. Hänet on vangittu poissaolevana, mutta hän on valmis tulemaan Suomeen, kun saa vaimonsa ja Syyriassa syntyneen lapsensa mukaan. Mutta vaimolta puuttuu edelleen passi, koska he asuvat opposition hallussa olevalla alueella.
Daniel kertoo elämästään Syyriassa rauhallisesti. Hän sanoo puhuvansa joka päivä puhelimessa Suomessa asuvan äitinsä kanssa.
Hän työskentelee englannin opettajana ja opettaa muun muassa syyrialaisen White helmets -pelastusryhmän jäseniä.
Ennen kuin hän lähti Syyriaan, hänellä oli Suomessa hyvä työpaikka.
”Meillä oli mielikuva, että Syyria olisi islamilaisempi ja että siellä tuntisi sen takia yhteisöllisyyttä ihmisten kanssa, mutta se oli väärä mielikuva”, hän sanoo.
Daniel on miettinyt asioita. Viime aikoina asiat ”ovat tulleet selkeämmiksi”.
”En ymmärtänyt näitä ryhmiä vielä vuoden 2013 lopussa, kun jäin tänne asumaan. Ajattelin, että ne ovat yksi yhtenäinen joukko ja sitten on Assad. Mutta ei se sitten ollutkaan niin yksinkertaista.”
Koska Assad murhasi kansaansa, vastarinta häntä vastaan oli oikeutettua. Niin hän ajatteli, ja niin ajattelivat silloin monet muutkin: länsimainen media tuki oppositiota vahvasti, ja länsimaalaiset toimittajat liikkuivat opposition taistelijoiden mukana.
Nyt Danielin kuva sodasta on synkempi.
”Suurin osa taistelee palkan takia. Kun sanotaan, että ne on islamisteja ja radikaaleja, naurattaa. Suurin osa ei osaa edes lukea. Heidät on helppo aivopestä. Kun annetaan ase käteen, heistä tuntuu, että he ovat vahvoja.”
”Jokainen haluaa olla vallassa ja hyötyä rahallisesti. Nämä ryhmät hyötyvät sodasta.”
Suomi, huhtikuu 2017
Jon istuu helsinkiläisen lähiökerrostalon kellarissa kokoushuoneessa. Kahvia vai teetä, hän kysyy kohteliaasti. Keksejäkin on.
Hänellä on taas työpaikka, mutta työ on raskasta ja yksitoikkoista eikä vastaa koulutusta. Mutta sen ansiosta hän on voinut alkaa maksaa ulosottoon verovelkojaan.
Hän on väsynyt. Hän ei ole käynyt Syyriassa marraskuun 2013 jälkeen. Hän olisi kyllä mennyt, mutta ensin poliisi alkoi tutkia veropetoksia, joita he olivat tehneet rahoittaakseen matkansa. Sitten alkoi terrorismirikostutkinta.
Pidätys ja tutkintavankeus kestivät kolme kuukautta ja 20 päivää. Kuulusteluja on ollut 27. Tänä keväänä asia siirtyi syyttäjälle. Nyt hän odottaa syyttäjän päätöstä siitä, nostetaanko syytteitä. Siitä, kun hänet vangittiin, on kulunut kaksi ja puoli vuotta.
Se on pitkä aika odottaa, tuleeko syytettä.
Jon puhuu paljon ja pohtii asioita laajasti. Jos hän ei olisi aikoinaan lähtenyt opiskelemaan arabiaa ja islamia stipendillä Saudi-Arabiaan, hän olisi kohta valmis luokanopettaja, mutta muslimina hän uskoo kohtaloon.
Hän ajattelee nyt monista asioista eri tavalla kuin vuonna 2013. Hän kertoo liikkuneensa Syyriassa myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka olivat tehneet sotarikoksia, kuten ruotsalainen Hassan al-Mandlawi – tai tekivät niitä myöhemmin –, mutta silloin hän ei tiennyt siitä. (Mandlawi tuomittiin Ruotsissa vuonna 2015 elinkautiseen terrorismirikoksesta.)
”Olin alussa hyväuskoinen kaikkia ryhmiä kohtaan”, Jon sanoo. ”Kun Isis-järjestön todellisuus alkoi tulla ilmi, olin järkyttynyt ja pettynyt siihen, että jotkut ihmiset voivat tehdä islamin nimissä noin pahoja tekoja.”
”Monet nuoret miehet päätyvät Isisin riveihin ja väittävät harjoittavansa jihadia. Monet uskovat vilpittömästi olevansa niitä ihmisiä, joita kuvaillaan Koraanissa jihadia käsittelevissä jakeissa. Mutta muslimista ei tule mujaahidia, Jumalan soturia, sillä, että hän väittää harjoittavansa jihadia, jos hän käytännössä tekee asioita päin vastoin kuin islam opettaa.”
Uudestaan Jon palaa samoihin asioihin, ja ne ovat isoja, vaikeita asioita: Uskontoon, islamiin, Koraaniin, sotaan, jihadiin. Siihen, millaiselta kaikki näytti neljä viisi vuotta sitten.
Välillä hän poistuu rukoilemaan.
Jon on katkera siitä, että poliisi epäilee häntä ja hänen tovereitaan terrorismirikoksista. Hänen mielestään poliisi tutkii vain sitä, mitä Syyriassa olleet muslimit ovat tehneet.
Muidenkin suomalaisten kuin muslimien tiedetään osallistuneen taisteluihin Syyriassa ja Irakissa. Helsingin Sanomat kertoi huhtikuussa kahdesta kantasuomalaisesta miehestä, jotka sotivat parhaillaan Isisiä vastaan kurdien YPG-joukoissa. (Turkki pitää YPG:tä kurdien työväenpuolueen PKK:n jatkeena. EU on luokitellut PKK:n terroristijärjestöksi.)
Kuukausiliite haastatteli tätä juttua varten myös kantasuomalaista miestä, joka ei ole muslimi. Hän kertoi olleensa Syyriassa palkkasotilaana ja matkustaneensa sinne aikomuksenaan taistella Vapaan Syyrian armeijassa. Nähtyään, miten huonosti koulutettuja taistelijat olivat, hän ryhtyi antamaan heille sotilaskoulutusta. Kun hän palasi Suomeen, viranomaiset ottivat häneen yhteyttä, mutta hänen mukaansa hänen toimintaansa ei puututtu enempää.
Yhä uudestaan Jon muistuttaa, että Suomeenkin tuli vierastaistelijoita useista maista toisen maailmansodan aikana. Ja että vaikka hän olisi osallistunut taisteluihin sotilaana, se ei olisi ollut laitonta: yksittäiset sotilaat eivät tee sotiessaan rikosta, jos he noudattavat sodan oikeussääntöjä.
Hän siteeraa kansainvälisen oikeuden professorin Martin Scheininin blogitekstiä. Scheinin kirjoitti sen lokakuussa 2014, kun krp kertoi epäilevänsä Jonia ja muita terrorismirikoksista:
”Syyrian sisällissotaan osallistuminen diktaattori Bashar al-Assadin kukistamiseksi ei itsessään ole terrorismia, vaikka jokin taistelujen osapuolista olisi luokiteltu terroristijärjestöksi ja henkilö – vaikkapa Suomen kansalainen – identifioitaisiin tuohon järjestöön kuuluvaksi”, Scheinin kirjoitti.
Suomi, huhtikuu 2017
Ville on ryhtynyt opiskelemaan ja aikoo suorittaa yliopistotutkinnon. Hän olisi lähtenyt Syyrian-matkan jälkeen ulkomaille, jos olisi voinut, mutta pikavipit painoivat. Ne piti maksaa. Ja kun tutkintavankeus päättyi, käräjäoikeus määräsi hänet matkustus- ja yhteydenpitokieltoon muiden epäiltyjen kanssa. Passi takavarikoitiin, ja kahteen vuoteen hän ei saanut poistua Uudeltamaalta. Hänen ja Jonin piti ilmoittautua poliisille viikoittain.
Hänestä poliisin esitutkintakynnyksen ylittyminen oli kuitenkin ymmärrettävää.
”Lähdin sellaiseen asiaan, josta minulla ei ollut käsitystä”, hän kuvaa nyt kesää 2013. ”Jos olisin ollut järkevä, en olisi lähtenyt.”
”Alkuperäinen ajatukseni oli mennä sinne taistelemaan, koska se oli minusta paras tapa auttaa. Lähtiessäni en kuitenkaan ajatellut liittyväni mihinkään tiettyyn ryhmään.”
”Minun ei ole nyt vaikea myöntää itselleni, että toimin vastuuttomasti. Mutta meni vuosi saada varmistus siihen, että Isisin toiminta oli järjestelmällistä ja johdettua. Aluksi ajattelin, että siinä oli vain tällaisia elementtejä.”
Hän tarkoittaa esimerkiksi sitä, miten Isis on kohdellut siviiliväestöä ja sotavankeja. Vuodesta 2014 lähtien ihmisoikeusjärjestöt ja media ovat raportoineet lukuisista Isisin taistelijoiden tekemistä sotarikoksista ja terroriteoista Syyriassa ja Irakissa, kuten raiskauksista, teloituksista ja teloitusvideoiden levittämisestä netissä.
Hän sanoo, että paikan päällä muodostunut päätös olla liittymättä taistelijoihin syntyi sekä harkinnasta että uskalluksen puutteesta.
”Halusin päästä nopeasti pois Suomesta. Halusin osallistua uskonnollisesti perusteltuun sotaan ja auttaa kärsiviä syyrialaisia. Sotimisesta puuttui kuitenkin uskonnollinen ohjaus, enkä löytänyt sitä Syyriastakaan.”
Ville kertoo suhtautuvansa poliisitutkintaan ja mahdolliseen edessä olevaan oikeudenkäyntiin kyynisesti. ”Terrorismin vastainen sota luo uusia mahdollisuuksia tehdä sisäpolitiikkaa”, hän sanoo. Hän arvelee, että syytteiden nostamiseen on poliittisia paineita: jos hän, Jon, Daniel ja Kimmo joutuvat oikeuteen, se on ensimmäinen kerta, kun Suomessa käsitellään Syyriaan matkustaneiden suomalaisten tekoja ja aikomuksia.
”En odota tässä yhteiskunnassa tämän erikoisempaa kohtelua. Tässä maailmantilanteessa myös Suomen odotetaan osallistuvan terrorismin vastaiseen sotaan, ja käytännössä se kohdistuu muslimeihin.”
Kaikkien jutussa pelkällä etunimellä esiintyvien ihmisten nimet on muutettu. Kirjoitusta varten haastateltiin neljää Syyriassa sota-alueilla ollutta suomalaista miestä ja yhtä naista. Haastatellut ovat antaneet toimituksen käyttöön valokuviaan, muistiinpanojaan, videoitaan ja muuta Syyrian-matkoihinsa liittyvää aineistoa.
