Re: Vuonna 1983 syntynyt mies Savonranta 11.1.2015
Lähetetty: To Heinä 16, 2015 4:18 pm
Paikallisen aviisin mukaan tästäkin tapauksesta on oikeuden tuomiot jaettu.
http://www.ita-savo.fi/uutiset/lahella/ ... sta-299057
Kovat tuomiot Savonrannan tapahtumista
15.07.2015 16:50
Etelä-Savon käräjäoikeus on langettanut pitkät vankeustuomiot kahdelle miehelle, jotka viime tammikuussa pahoinpitelivät miestä Savonlinnan Savonrannalla ja jättivät uhrin ulos pakkaseen oman onnensa nojaan.
Väkivaltaiset teot tapahtuivat tammikuussa yhden illan ja yön aikana.
Pahoinpidelty mies julistettiin tammikuussa kadonneeksi ja häntä etsittiin. Uhri löytyi kuolleena vasta 24. huhtikuuta Enonkoskelta vapaa-ajanasunnon pihapiiristä.
Uhri oli kävellyt noin 600 metrin matkan jään poikki järvenlahden toiselle puolelle sen jälkeen, kun pahoinpitelijät olivat heittäneet hänet pois autosta. Kolmekymppistä uhria oli kuljetettu ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen myös henkilöauton takakontissa.
Syyttäjä vaati miehille tuomiota taposta tai vaihtoehtoisesti törkeästä kuolemantuottamuksesta. Käräjäoikeus piti tekoa törkeänä kuolemantuottamuksena.
Törkeän kuolemantuottamuksen lisäksi molemmat ehdotonta vankeutta saaneet miehet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä sekä vapaudenriistosta.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun uhri oli ajanut autolla ojaan Savonrannalla. Samaan aikaan toisella autolla liikkeellä olleet miehet pahoinpitelivät miestä kahteen eri otteeseen. Tekijät ja uhri olivat toisilleen tuttuja ja viettäneet yhdessä iltaa uhrin luona ennen väkivaltaisia tapahtumia.
Toisen pahoinpitelyn jälkeen kaksikko oli jättänyt pahoin hakatun miehen yksin ulos. Pakkasta ulkona oli 13 astetta, eikä uhrilla ollut päällysvaatteita. Oikeuden mukaan tuomittujen olisi täytynyt ymmärtää, että noissa olosuhteissa, ja törkeästi pahoinpideltynä, uhri menehtyy lyhyen ajan kuluessa kylmään.
Oikeuslääkärin mukaan uhri ei saanut pahoinpitelystä hengenvaarallisia kudosvaurioita. Sen sijaan oikeuslääkäri toteaa lausunnossaan, että uhriin kohdistettu väkivalta on heikentänyt tämän toimintakykyä ja voinut myötävaikuttaa siihen, että uhri altistui kylmyydelle.
Oikeuslääkäri katsoo uhrin kuoleman perussyyksi alilämpöisyyden.
Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1974 syntyneen Jani Juhani Kupiaisen kolmen ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Vuonna 1993 syntynyt Tomi Kristian Kupiainen sai niin ikään samoista rikosnimikkeistä vankeutta kolme ja puoli vuotta. Kummatkin miehet ovat olleet pidätettyinä tammikuun lopulta lähtien.
Samana iltana ja yönä oli seurueen mukana heilunut kolmaskin mieshenkilö, joka oli syytteessä. Oikeus langetti hänelle 60 päivää ehdollista vankeutta.
Hänen oikeus katsoi syyllistyneen yhteen pahoinpitelyyn sekä avunantoon vapaudenriistossa. Mies oli toiminut vankilaan tuomittujen miesten autonkuljettajana tapahtumien aikana.