Sivu 3/583

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 9:56 am
Kirjoittaja Helmie
27-vuotiaan vaimonsa katoamisesta järkyttynyt aviomies: "Täysin käsittämätöntä"
KOTIMAA JULKAISTU 12.09.2015 09:31


Tiistaina kadonneen tshekkinaisen matkapuhelin on signaalin perusteella jäljitetty Ämmässuon kaatopaikan lähistölle. Sen jälkeen sen jäljet ovat hävinneet.
Asiasta kertoo MTV uutisille Nela Utkinan aviomies Sergei Utkin.


– Poliisi selvittää parhaillaan sitä, onko hänen luottokorttejaan käytetty missään. Odotamme sitä tietoa parhaillaan, Utkin kertoo hyvin ahdistuneella äänellä.

Nela Utkinan lähipiiri on äärimmäisen järkyttynyt tapahtuneesta. He ovat yrittäneet etsiä Utkinaa itsekin muun muassa tämän suosimilta lenkkipoluilta – tuloksetta. Mitään syytä 27-vuotiaan puolison katoamiselle aviomies ei osaa kuvitella.

– Yritin päivän mittaan soitella hänelle tapani mukaan. Puhelin kyllä soi, mutta hän ei vastannut. Ajattelin, että hän on varmaan jossain kokouksissa, enkä ajatellut siitä silloin sen kummempaa.

– Myöhemmin odottelimme häntä iltaseitsemän maissa ystävien kanssa, ja ihmettelimme, kun häntä ei kuulunut. Sitten kuulin työnantajalta, että hän olikin ilmoittautunut työnantajalle sairaaksi. Normaalisti hän olisi varmasti kertonut sellaisesta minullekin.

Mitään riitaa tai ikävyyksiä ei ennen katoamista ollut, eikä mitään muutakaan mikä voisi selittää äkillisen katoamisen.

– Kävimme elokuvissa ja pyöräilemässä, vanhempieni piti tulla kylään... kaikki oli ihan tavallisesti, ihan hyvin. Hän on myös ollut ihan terve. Tämä on täysin käsittämätöntä.

Utkinin pariskunta on asunut Suomessa jo vuosikausia. Venäläissyntyinen Sergei Utkin työskentelee suuressa suomalaisessa talonrakennusyhtiössä.

Tshekkiläissyntyinen Nela Utkina puolestaan on töissä start up -yritysten parissa ja on tehnyt myös kansalaisjärjestötyötä.

– Poliisi on kyllä auttanut aktiivisesti. Odotamme nyt tietoa korttien käytöstä. Jos joku esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä voi selvittää, onko hän liikkunut vaikkapa junalla tai bussilla, siitäkin voi olla apua. Toivon, että jos joku voi tällaista tietoa hankkia, nämä tiedot kerrotaan suoraan poliisille, Utkin vetoaa. Hän myös toivoo, että asian julkisuus auttaisi etsinnöissä.

Kadonnut Nela Utkina on 178 senttiä pitkä ja hänellä on ruskeat hiukset. Yllään hänellä oli katoamishetkellä musta nahkatakki ja jalassa lilat lenkkarit. Mukana oli myös harmaa reppu.

Havainnot kadonneesta voi ilmoittaa Helsingin poliisille tai numeroon 044-209 1328.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... ta/5307286

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 10:22 am
Kirjoittaja rumilus
elli72 kirjoitti: Puhelimen signaali Espoon ja Kirkkonummen rajalla voisi johtua siitä, että on sekavana hypännyt vaikka väärään junaan tms.
Eli siis Ämmässuon kaatopaikan seutuvilta. Junassa puhelin ei silloin ole ollut.

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 10:43 am
Kirjoittaja corppi
Mistä tuo katoamishetken vaatetus tiedetään noin tarkasti?? Ja jotenkin tuntuu,että se puoliso on sen nimenomaan tuonut julki(omaa mutuilua)...

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 10:45 am
Kirjoittaja hannu hanhi
rumilus kirjoitti:
elli72 kirjoitti: Puhelimen signaali Espoon ja Kirkkonummen rajalla voisi johtua siitä, että on sekavana hypännyt vaikka väärään junaan tms.
Eli siis Ämmässuon kaatopaikan seutuvilta. Junassa puhelin ei silloin ole ollut.
Ämmänsuolle ei tosiaan pääse junalla. Bussille sinne pääsee, mutta todella merkilliseltä tämä vaikuttaa. Miksi Nela Utkina on lähtenyt Turun suuntaan? Mielikuvitus lähtee kieltämättä liikkeelle, kun viimeinen signaali puhelimesta paikantuu Suomen suurimmalle kaatopaikalle.

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 10:50 am
Kirjoittaja corppi
Facebookin profiilia kun selailee niin heräsi kysymys miksi on lakannut kesäkuun jälkeen päivittämästä sitä? Ennen juhannusta päivitellyt kuitenkin useamman kerran kuukaudessa...
Toki on voinut muuttaa jonkin asetuksen...Mutta niitä muuta syitä tässä pohdin...?

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 10:58 am
Kirjoittaja MackBolan
corppi kirjoitti:Mistä tuo katoamishetken vaatetus tiedetään noin tarkasti?? Ja jotenkin tuntuu,että se puoliso on sen nimenomaan tuonut julki(omaa mutuilua)...
No nimenomaan naapurinko sellaiset asiat pitäisi tietää missä vaatetuksessa sitä töihin lähdetään? Jos mun emäntä katoaisi niin kyllä se minä olen joka annan tuntomerkit ja mahdolliset vaatetustiedot(ei mitään mutuilua).

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 11:29 am
Kirjoittaja skoone
Kyllikki S kirjoitti: ...
Utkinan puoliso on aktiivinen ja hyvä niin.
Erikoinen muotoilu vai mitä olette mieltä?
...
Puoliso ja poliisi toivovat havaintoja
Erikoisesti ilmaistu tämäkin mielestäni
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 52697.html
...
Minä eilen googlasin Nelan aviomiehen nimellä ja löytyi todella mielenkiintoinen kokonimikaima idästä päin...

Luulenpa, että Nelan julkisuus tuossa työpaikkaa koskevassa artikkelissa on usuttanut jotkut tahot toimintaan?

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 11:46 am
Kirjoittaja LeaSommer
corppi kirjoitti:Mistä tuo katoamishetken vaatetus tiedetään noin tarkasti?? Ja jotenkin tuntuu,että se puoliso on sen nimenomaan tuonut julki(omaa mutuilua)...
Kyllä varmaankin puoliso on tuonut julki. Tiedän tasan tarkkaan mikä takki ja mitkä kengät miehelläni on tänään päällä, vaikka hän ei ole ollut edes yötä kotona. Hieman vaatekaappia avaamalla se selviää, eikä tarvi edes avata. Tiedän avaamatta. Jännä että jotkut pitävät tätä erikoisena.

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 11:53 am
Kirjoittaja kaia
Minusta Poliisin olisi hyvä selvittää Nelan suhteet miespuolisiin opiskelijakavereihin ja kollegoihin.

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 12:02 pm
Kirjoittaja Atlanta
Entä, jos mitään päänsärkyä ei ollutkaan? Ei voida todistaa puolesta eikä vastaan. Ja entäs, jos mihinkään lääkäriin ei oltu edes menossa.
Viestin on voinut laittaa kuka vain. Tai tietenkin Nela itse.
Pelkään pahoin, että tässä on samanlainen tapaus kuin Joensuussa toista vuotta sitten. Eikös siinäkin aviomies ollut aktiivinen etsintöjen aikaan?
Toivottavasti niin ei kuitenkaan ole.

Itsemurha? Sitäkään ei voi sulkea pois.

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 12:10 pm
Kirjoittaja Kliina
Joku tässä nyt haiskahtaa. Ämmäsuon kaatopaikka ja sen lähistö, sinne ei ainekaan junalla mennä. Busseista en tiedä ja aika pitkän matkaa olisi saanut kulkea julkisilla jos olisi aivoinfarkti/verenvuotoa. Oletettavasti humalaisen oloinen käytös olisi saanut julkisissa edes jonkun muistamaan kadonneen. En varsinaisesti syytä puolisoa mistään, mutta hyvähän hänenkin taustat on tarkistaa. Etenkin jos mitään vedenpitävää todistusta ei ole kuten ollut töissä josta voidaan heti sanoa ettei ole ollutkaan lähellä kadonnutta. Jäljelle jää vaihtoehto Nelan omaehtoisesta katoamisesta, itsemurhasta tai toisen henkilön tekemästä rikoksesta.

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 12:35 pm
Kirjoittaja ohrana
Linkkitietojen mukaan siis Nelan kännykkä on paikannettu Ämmänsuolla. Se ei tarkoita, että Nela olisi siellä. Roskalava tyhjennetty kaatopaikalle???

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 12:41 pm
Kirjoittaja ktaina
Onko mulla jäänyt joku kohta lukematta kun joku mainitsi että mitä Nala ois tehnyt turun suunnasas..ainakin ämmänsuo on espoossa...ei kuulosta hyvältä toi kaatopaikan läheltä..joku sen sinne on vienyt tuskin vapaaehtoisesti...toki siel voi olla pelkkä kännykkä.

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 1:18 pm
Kirjoittaja hannu hanhi
ktaina kirjoitti:Onko mulla jäänyt joku kohta lukematta kun joku mainitsi että mitä Nala ois tehnyt turun suunnasas..ainakin ämmänsuo on espoossa...ei kuulosta hyvältä toi kaatopaikan läheltä..joku sen sinne on vienyt tuskin vapaaehtoisesti...toki siel voi olla pelkkä kännykkä.
Ämmänsuo on Turunväylän varressa. Se on Espoossa, mutta siis Helsingistä Turkuun päin. Busseja kulkee molempiin suuntiin, mutta Ämmänsuon kohdalla ei taida olla pysäkkiä. Junia sinne ei kulje. Väitin aikaisemmin Ämmänsuota Suomen suurimmaksi kaatopaikaksi, mutta Wikipedian mukaan se on Pohjoismaiden suurin kaatopaikka. En keksi yhtään syytä, miksi Nela Utkina olisi vapaaehtoisesti lähtenyt Ämmänsuolle.

Re: Nela Utkina, 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: La Syys 12, 2015 1:23 pm
Kirjoittaja ktaina
juu en mäkään..taitaa olla ikävä loppu tälläkin tapauksella...mie uskon et sen ukolla on sormet täs sopassa.