sisotalo kirjoitti:luxetveritas kirjoitti:
Täsmennän vastaustani spekulaatioilla. Uhri ei välttämättä kuole vielä häke-talleenteen kohdassa 2:29, vaikka kuulostaa tosin siltä, ettei hänen huutoaan enää kuuluisi sen jälkeen. Pitäisin mahdollisena, että kohdan 2:29 jälkeen murhaaja on viimeistellyt surmatyönsä. Vaikuttaa näet sitä, että puhelun taustalta, oletettavasti takkahuoneesta, kuuluisi vielä kolinoita, mahdollisesti ne fataalit astalon iskut päähän.
Arvioini mukaan murhaaja poistui talosta about häke-tallenteen kohdassa 3:10, kun AA totesi "nyt hiljeni", tai viimeistään about kohdassa 3:17 kun lapsi oli kirkaissut tai vähän sen jälkeen.
Tässä ovat rintamalinjat sekaisin. Onneksi KKO pani pisteen ja totesi, että Anneli Auer ei ole murhannut miestään. Tämän viimeisen tuomion takana on kaiken karvaista spekulointia. Olen mielestäni löytänyt hovioikeuden viimeisestä päätöksestä väitteen, että Jukka kuoli jo ennen Hätäpuhelun alkua, sitä ei Luxveritas löydä. No ei sitten, koska ei tämä aiheuttanut edes sitä, että hovioikeuden enemmistö olisi tuominnut Annelin. Sama hovi on myös muuttanut kellonaikoja, mutta ei sekään saanut langettavaa tuomiota aikaiseksi.
On ihmeellistä, että tällä Luxveritas antautuu taas uuteen spekulaatioon sitä vastaan, että murhaaja poistui 02.29 jälkeen 10-12 sekunnissa. Hän yhtyy siihen syyttäjän väitteeseen, että Amanda valehtelee kun hän muka väittää nähneensä murhaajan poistumisen niin kuin Luxveritas spekuloi. Amanda nimenomaan torjui tämä 2006-12-01 todistuksessa
Tapahtumat asettuvat loogisesti KKOn päätöksen taakse kun todetaan, että murhaaja poistui 02.40-42. Ennen kaikkea on unohdettava väitteet, että Amanda olisi ylipäätään mennyt takkahuoneen ovelle kun murhaaja vielä oli siellä riehumassa.
Alpon animaatio ja minä olemme tätä asiaa hokeneet jo v 2010 lähtien. Sen pahin vastustaja on ollut Turumurre, nyt Harpo ja Luxveritas spekuloivat. Ilmeisesti tähän vaikuttaa, että virallinen puolustus, Manner ja Suskun litterointi, nyt itse Annelikin, kieltää logiikan joka on Annelin pelastanut väärältä spekulaatiolta. Miksi ne palautetaan tässä tilanteessa kun kaikki voima pitäisi koota KKO pikaisen päätöksen tueksi. Toista linjaa ajaa koko media ja myös Annelin oma blogi.
Kaikella kunnioituksella, sisotalo, minusta kuulostaa peräti oudolta, jos olet todella sitä mieltä, että uhri olisi kuollut jo ennen hätäpuhelua.

Vaasan HO:n päätöksestä en löydä tukea tällaiselle päätelmälle.
Tietääkseni ainoastaan syyttäjä ollut sillä kannalla sen jälkeen, kun se omaksui teoriansa etukäteistallenteesta.

En näe mitään reaalisia perusteita väitteille etukäteen tehdyn äänitteen käytöstä. Niitä on väen väkisin yritetty vääntää esiin. Turhaan.
Toisin kuin syyttäjä, en ole kyseenalaistanut vanhimman lapsen silminnäkijätodistusta huppiksen pakenemisesta. Täysin muista - kuten Turumurresta etc. - riippumatta olen yrittänyt ajoittaa havaintoajankohtaa häke-tallenteelta kuuluviin objektiivisesti todennettavissa oleviin ääniin (lähinnä puheeseen) sen perusteella, mitä AA on tapahtumista kertonut sekä mitä lapsi itse on omissa varhaisissa kuulemisissaan kertonut. Myönnän, että olen saattanut ymmärtää asioita väärin siinä missä joku muukin. Kukin itse arvioikoon.
Häke-tallenteen kohdassa noin 2:29 AA on ilmeisesti pakenemassa huppista käytyään kertomansa mukaan toistamiseen hätyyttelemässä tätä takkahuoneen reunalla. Uhrikaan tuskin vielä on kuollut, koska lapsi ilmoittaa hätäkeskukseen, että iskä voi huonosti ja kehottaa heitä kiirehtimään. Tästä 10-12 sekunnin jälkeen eli noin kohdassa 2:39-2:41 lapsi antaa puhelimen äidilleen. Tästä viestikapulanvaihdosta on mielestäni keinotekoisesti yritetty rakentaa hetkeä, jolloin huppis juuri samaan aikaan sattuisi pakenemaan niin, että lapsi näkee sen äitinsä olan yli tms. mutta äiti ei sitä näkisi.
Jos huppis olisi tuolla hetkellä poistunut rakennuksesta - kuten veli sisotalo ihaltavalla sinnikkyydellä esittää - asunto epäilemättä olisi samassa silmänräpäyksessä hiljentynyt. Tällaista havaintoa AA ei kuitenkaan vielä tee häke-tallenteen perusteella. Miksi? - Koska hän todennäköisesti kuulee edelleen joko miehensä tai ainakin huppiksen ääniä takkahuoneesta 7-9 metrin päästä. Joku saattaa niitä jopa kuulla häke-tallenteen taustaltakin.
Edellisen perusteella ilmeistä on kuitenkin se, että huppis oli rakennuksessa vielä sen jälkeen, kun lapsi luovutti puhelimen äidilleen. Tämä tapahtui häke-tallenteen kohdassa
noin 2:41.
Ilmeistä on sekin, ettei huppis ollut rakennuksessa enää silloin, kun lapsi ilmoitti äidilleen huppiksen lähteneen. Tämä taas tapahtui kohdassa
noin 3:37. Poistuminen ajoittuu siis näiden väliin (
2:41-3:37).
Häke-tallenteen kohdassa noin 3:10-3:11 AA ilmoittaa miehensä äänen hiljenneen. Tämä on sitä ennen siis joko kuollut tai ainakin menettänyt tajuntansa.
Mielestäni huppiskin on vielä rakennuksessa ellei vanhin lapsi sitten ole tätä ennen ehtinyt käydä olohuoneessa nähdäkseen huppiksen pakenevan.
Lapsi ei kuitenkaan vielä ole käynyt olohuoneessa niin, että olisi
nähnyt isänsä elottomana "ihan hirveästi vertavuotavana" takkahuoneen lattialla. Tämä taas tapahtuu silloin, kun lapsi huutaa sydäntä särkevän tuskanhuutonsa kohdassa kohdassa
noin 3:15-17. Huudon aikana tallenteelta kuuluu, että jotain ilmeisesti kopsahtaa lattialle (mahdollisesti huudon seurauksena). Lapsi on itse kertonut näin heti murhaa seuraavana päivänä 1.12.2006 (videotallennekohta 22.44).
Tässä on siis luotettava synkronointikohta: kirkaisunsa syystä lapsi ei mielestäni ole saattanut erehtyä. Hän on videotallenteella - sisotalon mukaan - puistellut kuitenkin päätään kysymykseen, näkikö hän silloin myös "sen miehen" eli huppiksen.
Häke-talleenteella noin kohdassa 3:33 AA esittää epäilyn, että huppis olisi jo lähtenyt takkahuoneesta ja noin kohdassa 3:37 perusteen epäilylleen: "...siel hiljeni". Live-tilanteessa taustaäänten hiljenemisen paikallaolija epäilemättä havaitsee helposti (toisin kuin me puhelinluurin kautta äänitetystä ja NiceLog -järjestelmällä tallennetusta äänitteestä).
Meille ei siis jää kuin kaksi vaihtoehtoa, milloin vanhin lapsi näki huppiksen pakenevan: joko hän näki sen ennen kirkaisuaan (
välillä 2:41-3:10) tai sen jälkeen mutta ennen kuin hän ilmoitti sen lähteneen (
välillä 3:17-3:37). Näin pitkälle voi nähdäkseni varmuudella sanoa asioiden menneen. Mutta sen jälkeen tulee spekulaatiota ainakin jossain määrin.
Perustan oman tulkinta - jonka mukaan huppis poistui jälkimmäisessä aikahaarukassa - paitsi siihen, että AA vasta myöhemmin totesi taustaäänten hiljentyneen, myös siihen, mitä vanhin lapsi itse on varhaisissa kuulemisissaan (1. ja 7.12.) kertonut kolmesta käyntikerrastaan olohuoneessa takkahuoneen aukolla.
Vanhin lapsi 1.12.2006:
2.00 A: Mää en nähny [vierasta miestä silloin toisella käyntikerralla, kun näin isän verissään lattialla], se oli varmaa se oli menny jonnekin piiloon. Sit siel oli puukko lattialla. Ja sit ko mää menin pois sieltä [olohuoneesta] -- Ku mä tulin [huoneestani] sinne [olohuoneeseen] taas vähän ajan päästä, mä näin ku se mies pakeni ikkunasta. --
--
6.35 KK: Millon sä havaittit, et semmonen mies o siellä?
5.38 A: No, toisel kerral, ko iskä oli lattialla. (itkee)
6.42 KK: Ja sä näit semmosen miehen siellä?
6.44 A: Ei ko mää vaan ajattelin, mut vast sil vimpal [kolmannella] kerral mää havaitsin sen.
6.50 KK: Joo--joo. Ja siel oli pimee siel sillon?
6.56 A: Siin oli jo mun mielest valoisaa, koska mää näin iskän lattialla.
--
14.52 KK: Ko äiti oli menny just puhelimee [eli lapsi oli antanut luurin takaisin äidilleen], sä kävit kattomaa sinne ja ...
14.55 A: Iskä oli lattial [takkahuoneessa].
14.58 KK: Joo, sit mihi sä menit sen jälkee.
15.00 A: Taas omaa huoneesee.
15.02 KK: Oliks sä kaua sit sielä ?
15.04 A: En.
15 .06 KK: Joo, sä tulit takasi sit siihe.
15.08 A: Ja sit mä näin sen [vieraan miehen] lähtevä sieltä.
--
22.36 MM: Sinä. Sää kirkasit kovasti siel sillo, jossakin vaiheessa.
22.40 A: Yy.
22.41 MM: Oliko se sillo ko se mies meni ulos vai vai mis vaihees ?
22.44 A: No, silloko mä näi iskä siel lattial ja siit tulee iha hirveesti verta. (itkua)
--
23.01 MM: Entäs se mies, näiks sää sitä sillo siellä.
23.04 A: Yyy [puistelee kieltävästi päätään].
Vanhin lapsi 7.12.2006:
P:… kun lähdit huoneesta ni mihin menit tokalla kertaa?
A: Kattomaan sinne takas ja iskä oli lattialla ja siit tuli hirveesti verta.
P: Menitkö siihen samaan kohtaan?
A: Joo suunnilleen.
--
A: Olin huoneessani vähän aikaa ja sit kun tulin kolmannen kerran [olohuoneeseen] ni iskä oli lattialla [takkahuoneessa] ja ei ollu liikkunu yhtään ni sit mää näin kun se murhaaja oli pakenemassa siitä [oven] ikkunasta.
(HUOM: Kaikki selvennykset hakasulkeissa: Lux.)
Minun on vaikea ymmärtää ajoitusta muulla tavoin kuin mitä lapsi on itse kertonut. Toisin sanoen, hän näki isänsä toisella käyntikerraallaan "hirveästi vertavuotavana" (
KIRKAISU! noin kohdassa 3:15-3:17) takkahuoneen lattialla (muttei huppista vielä silloin); vasta
sen jälkeen eli kolmannella käyntikerralla hän näki huppiksen pakenevan ikkunasta (kuitenkin selvästi
ennen kohtaa noin 3:37).
Kannattaa vielä huomata, että lapsen kertoman mukaan toisen ja kolmannen käyntikerran välissä, kun hän käväisi huoneessaan, kuitenkaan "ei kauan" mennyt vaan vain "vähän aikaa". Vanhimman lapsen huone sijaitsee aivan olohuoneen vieressä (seinän takana) sillä tavalla, että kysymys on lapsellekin vain muutamista askeleista sen ja olohuoneen välillä.
Arvioini mukaan käyntikertojen välissä olisi
vain noin 10 (+-5) sekuntia . Tämän perusteella - äänitettä kuuntelematta -
arvioisin, että
huppis-elvis left the building about häke-tallenteen kohdassa 3:27 (+-5 sekuntia)!
Jos joku sattuu kuulemaan häke-tallenteelta poistumisääniä noihin aikoihin, saattaisin olla jopa valmis uskomaan, että kuulija tulkitsee ääniä oikein...

Omat korvani ja mielikuvitukseni tekevät tepposia siinä määrin

että minun turha yrittää häke-tallenteelta sellaista kuunnella.
En tämän enempään (!)

lähde spekuloimaan sillä, olisiko 9-vuotias lapsi saattanut näin nopeasti traumaattisen kokemuksensa jälkeen unohtaa tai sekoittaa asioiden järjestyksen, vaikka hän siitä tuntui kerta toisensa jälkeen pitävän johdonmukaisesti kiinni. Tapahtumien kulkua ja järjestystä poliisit kertasivat 1.12. kuulemisessa hänen kanssaan ainakin neljään eri otteeseen. Viikon päästä sama juttu: lapsi piti kiinni siitä, mitä oli edelliskerrallakin kertonut.
Mutta jos lapsi erehtyi ja hänen lausumat pitäisikin ymmärtää muulla tavalla, todistustaakka on niillä, jotka sellaista esittävät. Asioista saa vapaassa maassa olla eri mieltä. Minulle riittää toistaiseksi se, miten olen asian ymmärtänyt. Muutan kantaani vasta, kunnes toisin todistetaan...
Ennen kuin lapsen esittämää tapahtumain kulkua ryhdytään tulkitsemaan muulla tavoin, kannattaa muistaa, että sellainen todennäköisesti heikentää lapsen todistajalausunnon uskottavuutta. Minulla ei ole mitään perusteita, saati sitten motiivia, heikentää lapsen silminnäkijätodistuksen uskottavuutta. Tuskinpa sisotalollakaan?
Ymmärrän kuitenkin sen, että syyttäjällä oli sellainen motiivi. Syyttäjän yritykset kaatuivat kerta toisensa jälkeen, koska hänkään ei onnistunut heikentämään ja murtamaan vanhimman lapsen todistusta tapahtumien kulusta.