"
Pienoispistoolilla naista ampunut mies syyntakeeton - oikeus velvoitti maksamaan roimat korvaukset
Lahden Mukkulassa viime kesäkuussa naista pienoispistoolilla päähän ampunut lahtelainen mies on jätetty syyntakeettomana tehdystä taposta rangaistukseen tuomitsematta.
Nainen oli menehtynyt ampumista seuraavana päivänä.
Teko oli tapahtunut kerrostalon pihalla. Pihapenkillä istui naisen lisäksi kaksi muuta henkilöä, mies ja nainen, joita mies oli ennen ampumista osoitellut aseella. Sen jälkeen hän ampui toista naista päähän parin metrin päästä.
Penkillä istunut mies taltutti ampujan kaatamalla tämän maahan. Aseen lippaassa oli vielä neljä patruunaa.
Ampuja oli käyttänyt asetta myös kerrostalon sisätiloissa. Hän oli soittanut naapurinsa ovikelloa ja ampunut lähietäisyydeltä tätä kohti. Luoti oli osunut seinään. Käräjäoikeus luki miehen syyksi tapon yrityksen.
Pihalle kävellessään hän oli osoitellut aseellaan myös toista naista. Hänen syykseen luettiin yhteensä kolme laitonta uhkausta.
Käräjäoikeus käsitteli juttua syyskuussa ja määräsi vuonna 1941 syntyneen vastaajan mielentilatutkimukseen. Tuomion se antoi maanantaina.
Oikeus velvoitti ampujan maksamaan uhrin omaisille erilaisia korvauksia noin 15 000 euroa sekä korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa ja uhrin hautaamisesta aiheutuneita kuluja runsaat 11 000 euroa. Lisäksi hänen on korvattava valtiolle lähes 4 800 euroa avustajansa palkkiosta.
Muille asianomistajille ampujan on korvattava kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluja lähes 13 000 euroa."
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2347067
Tässä ei nyt sitten ollut mitään mainintaa missänykyään "vaikuttaa".
Kai sellainen yleensä kerrotaan, vai?
Olettaisin kyllä että on hoidossa.
Olen kyllä vähän yllättynyt tästä tuomiosta.
Tai siis tietysti jos on syyntakeeton niin näinhän se menee
Ehkä parempi että tosiaan olisi jossain loppuelämänsä hoidossa, eikä muutaman vuoden päästä jo taas naapureita terrorisoimassa.