Sivu 3/12
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 2:38 pm
Kirjoittaja ora
Cassandra kirjoitti:ora kirjoitti:Facebookin Yläne-ryhmässä yksi henkilö toteaa: "Ei kai paikallisia. Näin ymmärsin." Osa keskustelusta poistettiin aika pian, mutta ryhmän löytää helposti, jos itse haluaa lukea.
Osa tuossa ryhmässä on kesäasukkaita tai muualla asuvia. Sieltä ei löydy (eikä löytynyt ennen poistojakaan) mainintaa esim. siitä, että ko. henkilöt eivät olisi tunteneet paikkakunnalta ketään. Tämän tiedon on täytynyt tulla yksityisesti, jos se pitää paikkansa.
Poistetun julkaisun kommenteissa joku kysyi, että keitä etsitään, jotta tietäisi että kenen luona voisivat piilotella. Vastattiin että eivät ole paikallisia eikä tuttuja seudulta löyty.
Ok, kiitos, en ollut tuota huomannut.
Jossain vaiheessa ovat ilmeisesti ajelleet Turunväylän (eli Säkyläntien) ja Pyhäjärven rantojen välisiä hiekkateitä hiukan risteillen. Siksi kävi mielessä, olisiko nainen ollut esim. joku muualla asuva mökkiläinen, jolla oli jokin sidos tuohon paikkaan, mutta ilmeisesti ei. Nythän poliisi olettaa, että tapaturma oli kyseessä. Todella outo tapahtumien kulku. Toivottavasti lapset selviävät niin hyvin kuin tuossa nyt on mahdollista.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 2:41 pm
Kirjoittaja reppuli
Maijulainen kirjoitti:Menehtynyt tapaturmaisesti autossa? Ei siis sairaskohtaus. Tuota, mitä vaihtoehtoja on menehtyä tapaturmaisesti autossa? Pakokaasu ei tule kyseeseen, koska lapset olivat autossa myös ja kunnossa. Eli onko kyseessä itsemurha? Ja miten? Ampunut itsensä vai vetänyt överit?
Juu, erikoista on tuo "tapaturmaisesti". Sanottiin, että muutaman tunnin ehtinyt olla kuolleena ennen kuin löydettiin. Eli on kuollut sitten sunnuntai-aamupäivän aikana. Ollut tuolla yön sitten jossain kuosissa vielä.
Edit: tapaturma, jos se jotain yllättävää oli, on toki voinut sattua jo aiemmin, tuonne ajellessa.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 2:43 pm
Kirjoittaja Evil Lindros
Jos olisi itsemurha, ei varmaankaan sanottaisi että menehtynyt tapaturmaisesti. En ainakaan ole ennen törmännyt, että itsemurhaa väitettäisiin tapaturmaksi.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 3:11 pm
Kirjoittaja Tiina
Jospa on tukehtunut vaikka eväsleipään, kun kerran on ollut juomaa ja ruokaa autossa.
Luulen, että poliisi ei varmaan tiedä vielä oikeaa kuolinsyytä, siksi raportoitu tapaturmana...
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 3:30 pm
Kirjoittaja Maijulainen
Millainen tuo löytöpaikka on? Kun kerran sanottiin, että kyseessä oli jokin varastorakennus, jonka edestä löytyi. Eli onko syrjässä? Kun mietin sitä, että kauanko on tuossa paikassa voinut olla? Ovatko kenties nukkuneet autossa tuolla paikalla yön yli? Ja jos häntä on etsitty ja ollut tuolla koko ajan, niin miksei löydetty? Onko hänet kadonneeksi ilmoittaneella henkilöllä autoa, onko päässyt itse etsimään?
Kyllä käsittääkseni tapaturmaiseksi voidaan itsemurhaakin sanoa, jos ei tarkkaan tiedetä kuolinsyytä. Jos on esimerkiksi ottanut purkillisen pillereitä ja heittänyt purkin ikkunasta autoa ajaessaan. Ja vasta ruumiinavauksessa tämä selviää. Toisaalta, olettaisin ilmoitetun perusteella, että kyseessä olisi enemmän jokin sattumanvarainen tapahtuma. Mutta tiedotushan on mitä on. Tapaturmaisesta tulee kyllä mieleen yleensä jokin onnettomuus, jokin odottamaton juttu. Mutta sairaskohtauksesta ei kuitenkaan puhuttu, eli ilmeisesti hänellä ei ole ollut sellaista sairautta tai lääkitystä, jonka voisi olettaa aiheuttaneen kuoleman.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 3:40 pm
Kirjoittaja Iitu
Tavalla tai toisella itse aiheutettua todennäköisesti. Tuskinpa on kyseessä mikään varastorakennukseen törmääminenkään, kun kerta lapset ovat kunnossa. Hieno juttu, että edes he löytyivät hengissä.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 3:47 pm
Kirjoittaja delila
Kuinkahan paha tuo osittainen ojaanajo on ollut? Tuli heti mieleen, että on siinä lyönyt päänsä, jatkanut vielä matkaa, mutta sitten alkanut silmissä sumenemaan, ja on parkkeerannut auton jonkun varastorakennuksen luo. Ajatellut sulkea silmänsä hetkeksi, ja..
Todella mystisen kuuloinen, ja etenkin surullinen tapaus. Onneksi lapset ovat hengissä, mutta voi vaan kuvitella, miten vaikuttaa heihin. Kyllä ainakin kolmivuotiaalle jää jo muistikuva asiasta, kaksivuotiaalle ehkä ennemmin sekalaisia pelkoja (pimeys ja yksinäisyys). Ovatkohan lapset olleet vöissä autossa vai päässeet itse liikkumaan auton ympäristössä.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 3:57 pm
Kirjoittaja URSA
Toistan vielä, että naista ja lapsia on voitu etsiä noinkin pian (seuraavana päivänä) pelkästään siksi, että heidän piti olla katoamispäivän aikana jossakin, esimerkiksi kotona, ja koska naiseen ei saatu enää yhteyttä puhelimitse. Mikään ei edelleen viittaa muuhun kuin viattomaan metsäretkelle lähtemiseen, ei edes pikkuinen ajovirhe hiekkatiellä.
Tapaturma... Vastahan joku viikko sitten joku vanhempi henkilö oli ollut pari vuorokautta jumissa henkilöautossaan, koska oli juuttunut kädestään penkkiin kiinni, kun oli tavoitellut jotakin penkin alle vierähtänyttä esinettä. Joten autossa voi sattua odottamaton onnettomuus. Ruokaan tukehtuminen olisi muuten hyvä selitys, mutta ilmeisesti nainen on ehtinyt olla useita tunteja henkitoreissaan ennen menehtymistä.
Onneksi lapset ovat niin nuoria, että ovat todennäköisesti vain ihmetelleet onko äiti päiväunilla, eivätkä ehkä muista mitään autossa olemisesta myöhemmin. He eivät kuitenkaan ajatelleet jääneensä yksin, koska tuskin noin nuori tulee ajatelleeksi äidin kuolleen metrin päässä. Päävamma voisi olla yksi selitys tapaturmalle. Toisaalta silloin tällöin nuorillekin ihmisille vain sattumalta tulee ilman ennakko-oireita aivoverenvuoto, johon menehtyy.
Tuskin poliisi puhuisi tapaturmasta, jos kuolemaa pidettäisiin todennäköisenä itsemurhana. Tapaturma on tilastojen mukaan edelleen Suomessa yleisempi kuolinsyy kuin itsemurha. Ei jokainen erikoinen kuolemantapaus ole itsemurha.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 4:00 pm
Kirjoittaja Maijulainen
Tässä nyt tuo pistää silmään, että puhelin on viimeksi paikannettu tuonne. Ja jos nainen oli kotoisin pk-seudulta, miksi on jäänyt tuonne pörräämään? Eikä suunnistanut esimerkiksi kotiin? Vaikuttaa siltä, että on aika pikaistuksissa lähtenyt, mutta kuitenkin lähes vuorokauden tuolla päin ajellut ilman päämäärää. Ja onko nuo eväät olleet mukana jo alunperin, vai onko jossain vaiheessa haettu syötävää jostain? Lapsille on kuitenkin annettu syötävää, joten heille ei ole haluttu tapahtuvan mitään pahaa.
Tää on kumma juttu kaikenkaikkiaan. Ilmeisesti ko. naiseen ei ole saatu yhteyttä, joten en usko, että kyseessä on sellainen "onnettomuus", jossa olisi sattunut jotain mikä ei olisi aiheuttanut kuolemaa heti. Kyllä hän olisi vastannut puhelimeen tai mennyt lääkäriin tms.
Kiinnostaisi tietää miksi hän lähti lasten kanssa sieltä missä oli? Jos pakeni, niin miksei mennyt kotiin, hälyttänyt apua jne.? Kyllä tuo vähän siltä vaikuttaa, että on ajellut ympäriinsä miettien mitä tehdä ja päätynyt lopulta tuohon ratkaisuun.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 4:06 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Arkipäiväiset tapaturmat ja niiden aiheuttamat hengenpäälle käyvät seuruakset on joskus ihan selittämättömiä eri sattuminen tapahtumaketjuja, joita välillä tulee hämmästeltyä haavi auki. En tiedä tuleeko Suomessa töllöttimestä jenkkilän ensiapupolien tositapahtumia kertoileva sarja Untold Stories From ER, mutta tätä sarjaa on tullut katseltua aina mielenkiinnolla sekä TV:stä TLC kanavalta kuin myös netistä steamina... noita juttuja kun miettii, niin ei siinä enää yksi tapaturmainen kuolema autossa ole kovinkaan outo asia. Ihan se eväsleipä riittää, kersalle hampailla avattu mehupurnukan korkki kurkkuun tai vaikkapa viallinen airbag ja kynä suussa, viallinen turvavyönkiristinpaukku ja kaula, kumarrus ja sähköinen penkinsäätö sekoaa jne... onhan näitä.Tuossa tuskin on todellakaan kyseessä muuta kuin onnetomuustapahtumaketju, jossa kävi huonosti.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 4:15 pm
Kirjoittaja ora
Poliisin tiedotteen mukaan nainen ja lapset ilmoitettiin kadonneiksi lauantaina, ja heidät oli viimeksi nähty lauantaina iltapäivällä Yläneellä. Samana iltana heitä jo etsittiin helikopterilla (tuskin helikopteri muusta syystä skannaisi noita seutuja). Eli nopeasti on oltu liikkeellä, kun etsinnät on aloitettu käytännössä saman tien. Siksi tulee väkisin mieleen, että on ollut syy, mikä tahansa, jo alkuun pelätä pahaa.
Ovathan lapset pieniä, joten nopea toiminta on siksikin ollut perusteltua.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 4:21 pm
Kirjoittaja Maijulainen
SYLWAR kirjoitti:Arkipäiväiset tapaturmat ja niiden aiheuttamat hengenpäälle käyvät seuruakset on joskus ihan selittämättömiä eri sattuminen tapahtumaketjuja, joita välillä tulee hämmästeltyä haavi auki. En tiedä tuleeko Suomessa töllöttimestä jenkkilän ensiapupolien tositapahtumia kertoileva sarja Untold Stories From ER, mutta tätä sarjaa on tullut katseltua aina mielenkiinnolla sekä TV:stä TLC kanavalta kuin myös netistä steamina... noita juttuja kun miettii, niin ei siinä enää yksi tapaturmainen kuolema autossa ole kovinkaan outo asia. Ihan se eväsleipä riittää, kersalle hampailla avattu mehupurnukan korkki kurkkuun tai vaikkapa viallinen airbag ja kynä suussa, viallinen turvavyönkiristinpaukku ja kaula, kumarrus ja sähköinen penkinsäätö sekoaa jne... onhan näitä.Tuossa tuskin on todellakaan kyseessä muuta kuin onnetomuustapahtumaketju, jossa kävi huonosti.
Hyvin mahdollista tämäkin. Mutta nainen lapsineen kuitenkin ilmoitettiin kadonneeksi jo lauantaina noin klo 17. Ja heidät löydettiin sunnuntaina. Nainen on siis kuollut tuolla paikalla sunnuntaina aamupäivällä. Mutta miksi hän on ollut tuolla? Lähes vuorokauden lähtönsä jälkeen? Se tekee tästä oudon tapauksen. Poliisikin mainitsi, että tapaus on täysin mysteeri. Hän on siis lapsineen ajellut ympäriinsä, asettunut jonnekin parkkiin ja kuollut siihen. Miksei siis ole mennyt kotiin lapsineen, jos on lähtenyt jostain? Tästä syystä en ihan usko kumminkaan aivan käsittämättömään onnettomuuteen, vaan johonkin omaan virheeseen tai itse aiheutettuun, joka on kuolemaan johtanut.
Tuo päähän osunut tälli voisi kyllä selittää asiaa, jos tosiaan on ajatellut hetken huilata ennenkuin jatkaa matkaa. Mutta sitten herääkin kysymys, onko tuo ojaanajo tapahtunut jo lauantaina? Ja olisi lauantaista asti ollut tuolla parkissa ja jo hieman heikossa hapessa, niinkuin joku veikkasi. Kuitenkin on kyennyt ruokkimaan lapset, mutta ei soittamaan apua itselleen.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 5:06 pm
Kirjoittaja delila
Teoria:
Lähtenyt pikaistuksissaan jo kotoa saakka, tai sitten tavannut Yläneellä jonkun, joka on saanut mielen pois tolaltaan. Koska poliisi mainitsee, että on nähty Yläneellä = joku tuttu nähnyt? Mistä poliisi olisi näin äkkiä saanut tietoja, että nähty tuolla, jos henkilö ei ole paikkakuntalainen. Eli pakostakin tuttu tai puolituttu antanut tiedon, että nähty lauantaina Yläneellä.
Matka kotiin pk-seudulle on pitkä ja mieli sekaisin. Lapsille haetaan evästä, kun ei ole tietoa, kauanko ajellaan. Jos sidoksia seudulle on, niin on voinut ajella etsimässä vaikka tutun/sukulaisen mökkiä, tai sitten muuten selvittänyt päätään. Airbag voi laueta pienestäkin kolarista kohtalokkain seurauksin. Tietääkö kukaan, vetääkö airbagin laukeaminen auton johonkin crash modeen ja estää ajon, vai voiko sen jälkeen jatkaa normaalisti?
Pää sekaisin on jatkanut ja pysäköinyt auton. Hysteerisenä ei ole tiedostanut omaa tilaansa. Vähitellen tila on huonontunut ja mahdollisesti avun soittamisen sijaan on keskittynyt intuition varassa auttamaan lapsia irti vöistä/antanut ruokaa. Ja jos kolmevuotias on ollut sellaisessa istuimessa, että saa itse vyön auki, osaa hän varmasti ottaa jo itse esim. paketissa olevia keksejä tai taiteilla mehupurkkia auki. Ainakin meillä jo kolmivuotias oli tosi kätevä viikonloppuaamuisin kähveltämään herkkuja kaapista, kun vanhemmat loikoili sängyssä..
Joku sanoi, ettei lapsille jää tuosta traumoja, kun ovat niin pieniä. Jos lapsi istuu äidin lähellä vailla kontaktia vaippa märkänä ja yön viileydessä palellen, eikä äiti herää eikä auta.. Kyllä siitä jää valitettavasti muistikuva. Vähintään muistikuva tästä pelon tunteesta, joka voi myöhemmin laukaista pelkoja samankaltaisessa tilanteessa (esim. autossa, yöllä jne.).
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 5:43 pm
Kirjoittaja URSA
Jossakin uutisessa ennen kadonneiden löytymistä oli mielestäni maininta, että naisen puhelimesta oli loppunut virta, ja puhelin oli paikannettu ennen virran loppumista Pöytyälle. En nyt millään löydä enää kyseistä uutista. Mutta ilmeisesti ennen naisen ja lasten löytymistä oli jo saatu selville, millä alueella kadonneet olivat, ja ettei naisen puhelimessa ollut enää virtaa. Olisiko nuo tiedot vauhdittaneet etsintöjä, ja se ettei kukaan jää tarkoituksella yllättäen outoon paikkaan yöksi parivuotiaiden lasten kanssa.
Tietysti lapsille voi jäädä jotain traumoja, etenkin sitten kun he ymmärtävät mitä tapahtui, mutta märissä vaipoissa oleminen ei ole yhtä traumatisoivaa kuin se, että lapsi olisi ymmärtänyt koko ajan äidin nyt kuolleen tuohon viereen. Lapset ovat todennäköisesti kuitenkin luulleet äidin olevan heidän kanssaan. En usko 3-vuotiaan vielä ymmärtävän noin erikoisessa tilanteessa, että äiti on nyt kuollut.
En usko mitään dramaattista tapahtuneen ennen sitä, kun äiti on lähtenyt ajamaan autolla. Tarkoituksena on todennäköisesti ollut käväistä pienellä, parivuotiaille sopivalla retkellä metsässä. Äidin joutuminen tapaturmaan aiheutti katoamisen.
Re: Nainen ja lapset kateissa Pöytyällä, 14.8.16
Lähetetty: Ma Elo 15, 2016 5:48 pm
Kirjoittaja Maijulainen
Eikös poliisi sanonut, että kännykkä paikallistettu tuonne viimeisenä, joten siksi sieltä suunnalta osattiin etsiä? Mutta joku siis myös nähnyt, koska sanottu, että on ojaan ajanut. Onko siis autettu hänet pois, vai mistä tiedetään, että juuri tämä nainen on ojaan ajanut.
En usko, että olisi sekavana ja harhaisena kyennyt lapsia auttamaan ja hoitamaan, soittamatta apua. Syötävä ollut lähellä ja niin, että lapset ovat syötävää ja juotavaa saaneet, eli avonaisina oletan. Ja yötähän lapset eivät ole kuolleen äidin kanssa viettäneet, koska äidin sanottiin kuolleen vain muutama tunti ennen löytymistä. Eli aamupäivällä.
Sitähän ei ole kerrottu ovatko lapset olleet turvaistuimissaan (mikäli sellaisia edes autossa on ollut) vai hypelleet siellä vapaasti. Ja kyllä kolmevuotias jo saa auton oven auki, mikäli se ei ole lukossa, joten oletan lasten olleen omissa vöissään kiinni. Tuonikäinen kun keksii jo vaikka mitä.