joey kirjoitti:Empatiahan näkyy pienessä lapsessa esimerkiksi niin, että kun toinen lapsi itkee, alkaa tämä toinenkin itkemään, vaikkei itsellään siihen olekaan mitään syytä. Samoin, jos kuulen ystäväni läheisen kuolleen, tunnen piston omassa rinnassani. Tässä ei ole kyse samasta kuin silloin, kun koirani nuolevat poskiani kyyneleistä. Heitä hermostuttaa erilainen tilanne, eivät he minun tuskaani tunne.
Minä palaan takaisin koiriin, pidän koirista enemmän kuin pedofiileistä
Yhtä lailla kuin toinen lapsi voi alkaa itkemään samassa laumassa olevan toisen lapsen "seuraksi", koira voi reagoida tunteisiin. Eikä se lapsikaan "tunne toisen lapsen tuskaa", vaan itkee yhtä lailla hermostuksissaan.
Ja kyllähän koiratkin ja muut eläimet (ainakin nisäkkäät) kykenevät suremaan ja myötäelämään siinä missä ihmiseläimetkin. Myötätunto ja kiintymys ei ole myöskään lajisidonnaista: pitkäaikaisen isäntänsä menettänyt koira voi ulvoa ikäväänsä siinä missä lemmikin menettänyt ihminenkin voi surra pitkään.
Empatia eli myötäelämisen kyky on periaatteessa laumaeläinkyky, jota on jo synnynnäisesti, ja jota opitaan vahvistamaan lauman yhtenäisyyden ja säilymisen takia. Lauma voi olla ihmisperhe, ihmis-lemmikkiperhe tai vaikkapa susilauma. "Omista" huolehditaan ja häiriöt omien hyvinvoinnissa saavat muutkin huolestumaan.
Näinhän se menee ihmiselläkin: suurin osa tuntee tosiaan piston sydämessään jos omainen tai läheinen ystävä menehtyy tai kärsii, mutta harvalla riittää loppumattomasti empatiaa kaukaisiin tuntemattomiin ihmisiin. Kaipa joku voi tuntea empatiaa kaikkia ihmisiä kohtaan, mutta tällöin voi olla jo kyse siitä, että empatian tunne itsessään tuottaa ko. henkilölle nautintoa..
Takaisin pedofiileihin: pedofilia on totta kai osin biologinen ja seksuaalinen kieroutuma, jossa "vietit" voivat olla voimakkaita - mutta ei yksikään ihminen ole täysin viettiensä vallassa oleva olio vailla järkeä. Tai jos on, niin paikka on muutenkin hoidossa tai haudassa.
Ihan konkreettinen esimerkki: itse olen heteromiehenä kiinnostunut naisista. Mutta vaikka "viettini" olisivat kuinka kovat, niin en säntää niiden varassa kadulla etsimässä uhreja, joihin tyydyttää viettini keinolla millä hyvänsä. Enkä myöskään kehittele ovelia keinoja päästä puolustuskyvyttömien naisten lähelle hyväksikäyttämään heitä, enkä ainakaan perustelisi moista sillä, että "heterogeenit" pakottivat toimimaan ja tekemään asioita, jotka tiedän vääräksi. Voihan sitä raiskauksiakin perustella yleisellä tasolla darwinistisesta geenienlevitysnäkökulmasta, tai seksuaali-impulssien voimakkuusnäkökulmasta, mutta siitä huolimatta raiskaaminen on väärin, ja jokainen raiskaajakin sen tietää (mutta ei vain joko välitä, tai ei edes kadu jälkeenpäin).
Lapsia hyväksikäyttävät pedofiilit ovat jo ylittäneet sen kynnyksen, jossa heitä voidaan mitenkään hoitaa muuten kuin pakkokeinoin. Vapaaehtoisestihan hoitoa haluaa noin prosentti tuomituista pedofiileista, jotka oletettavasti katuvat tekojaan ja haluavat päästä eroon taipumuksistaan jos mahdollista. Lopuilla ei ole aikomustakaan tinkiä himoistaan.
Mutta jos vietit ovat kerran yhtenä syynä tekoihin, niin sittenhän luulisi pedofiilienkin olevan vain tyytyväisiä, kun kemiallinen/fyysinen pakkokastraatio vaimentaa elämää rajoittavan himon. Mikään vankilatuomio ei tietystikään ketään paranna, mutta vankilan tarkoitus olisikin pitää seksuaali- ja väkivaltarikolliset mahdollisimman pitkään poissa muita ihmisiä vaarantamasta.