Leena Putkonen meni väliin, kun teinityttöä nöyryytettiin Kampissa – Nuorten käytöstä enemmän häntä järkyttää aikuisten someraivo
”Minusta on itsestään selvää, että jos 13-vuotiaat käyvät toisiinsa käsiksi, aikuinen menee väliin”, Leena Putkonen sanoo.
Katri Kallionpää HS
Julkaistu: 14.3. 13:29
”
MINÄ olin se nainen, joka huutaa videolla Hei! Nyt loppuu!”, sanoo ravitsemusterapeutti Leena Putkonen, 34.
”En miettinyt tilannetta hetkeäkään. Minusta on itsestään selvää, että jos 13-vuotiaat käyvät toisiinsa käsiksi, aikuinen menee väliin.”
Putkonen puhuu tapauksesta, jossa varhaisteinit nöyryyttivät ja retuuttivat yhtä tyttöä Kampin kauppakeskuksessa ja kuvasivat tapahtuman videolle viime torstai-iltana. Asiasta kertoi Ilta-Sanomat.
TILANNE oli Putkosen mukaan sokeeraava. Yhtä suuri järkytys hänelle oli kuitenkin se tapa, jolla aikuiset kommentoivat tapahtumaa somessa sen jälkeen, kun video oli levinnyt.
”Siellä tuntemattomat aikuiset uhkailivat teinejä, vaativat nimiä ja puhelinnumeroita julki ja kehittelevät fantasioita 13-vuotiaan hakkaamisesta. On sulaa hulluutta vastata väkivaltaan väkivallalla, tuomita väkivalta kostolla. Aikuisten pitäisi ymmärtää paremmin”, Putkonen sanoo.
Saatuaan tiedon videon leviämisestä netissä, Putkonen otti sunnuntaiaamuna yhteyttä poliisiin ja pyysi puuttumaan keskusteluun. Videon ehti nähdä yli 300 000 ihmistä, ennen kuin se poistettiin.
LEENA PUTKONEN on kotoisin Pohjois-Savon Leppävirralta ja käynyt lukion Kuopiossa. Nykyisin hän asuu sinkkuna Helsingin Kampissa ja työskentelee ravitsemusterapeuttina.
Hän oli matkalla työpaikaltaan Herttoniemestä kotiin torstai-iltana ennen yhdeksää, kun hän huomasi Kampin kauppakeskuksen ovensuussa parinkymmenen varhaisteinin joukon. Porukassa mustatukkainen nuori nainen käski vaaleatukkaista polvistumaan ja pyytämään häneltä anteeksi. Muu porukka seurasi tilannetta ja moni tallensi sitä puhelimellaan.
Videolla näkyy, että joku teineistä yritti estää väkivaltaa, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Ohikulkijoista kukaan muu ei puuttunut tilanteeseen.
KUN vaaleatukkainen tyttö yritti poistua paikalta, mustatukkainen totesi: ”Sä et lähde mihinkään, vittu, tajuutsä, että sä kuolet.” Lopulta mustatukkainen painoi vaaleatukkaisen maata vasten ja retuutti häntä, kunnes Putkonen puuttui tilanteeseen.
Sen jälkeen porukka hajaantui sekunneissa. Myös uhri katosi paikalta.
PUTKONEN sanoo jälkeenpäin olevansa pahoillaan siitä, että uhri hävisi paikalta niin nopeasti. Hän olisi halunnut varmistaa, että tyttö oli kunnossa.
Hän kertoo olleensa hiukan sokissa itsekin. ”Sain siinä tilanteessa teineiltä niskaani huutelua ja pottuilua ihan kiitettävän määrän. En kuitenkaan pelännyt väkivaltaa. Paikalla liikkui ihmisiä ja silminnäkijöitä. Kiusaajista suurin osa oli minua päätä lyhyempiä eikä kukaan ei näyttänyt olevan huumeiden vaikutuksen alaisena”, Putkonen sanoo.
POLIISIIN hän otti yhteyttä vasta sunnuntaiaamuna saatuaan tiedon videon leviämisestä. ”Sähköpostikirjeenvaihdossa poliisi varoitti minua siitä, että olisin tilanteessa saattanut itse saada köniini. Vastasin, että tiedostin riskin”, Putkonen sanoo.
Poliisi tutkii nyt tapausta pahoinpitelynä.
PUTKONEN kertoo itse purkaneensa järkytystään puhumalla tilanteesta jälkeenpäin omille kavereilleen.
Hän toivoo, että myös nuorilla olisi tilaisuus purkaa ja sovitella tilannetta yhdessä vanhempien ja mahdollisesti sosiaaliviranomaisten kanssa. ”Vihan kierre ei lopu, ennen kuin selvitetään, mistä se syntyy. Nuoret tarvitsevat siihen aikuisten apua”, Putkonen sanoo.
Julkisuus ei hänen mukaansa ole oikea tie. ”Tosin videon tultua julki tapausta on nyt pakko selvitellä julkisuudessa, mutta videota ei olisi pitänyt julkistaa alun perin lainkaan.”
JÄLKEENPÄIN Putkonen tuntuu olevan järkyttyneempi aikuisten someraivosta kuin nuorten nahistelusta.
”Kyse oli 13-vuotiaista lapsista. Kaikki teinit käyttäytyvät välillä kypsymättömästi, huutelevat ja nimittelevät. Heidän tunnesäätelynsä ei toimi, he tekevät virheitä ja siksi aikuisten pitää katkaista tilanne, ennen kuin mitään todella pahaa tapahtuu.”
Aikuisten käytöstä hän ei ymmärrä: ”En tiedä mikä on aikuisten tekosyy hölmöille some-kommenteilleen”, hän sanoo. Hänen mielestään asia pitäisi hoitaa täysin toisin:
”Ole aikuinen. Puutu asiaan. Anna hyvä esimerkki. Älä provosoidu äläkä keksi älyttömiä kostofantasioita, ne eivät auta mitään.”
Putkonen on kirjoittanut aiheesta myös Se erilainen fitness-blogi -blogissaan, jossa hän antaa toimintaohjeet someraivon hillintään.
hs