Tällainen on Kiuruveden kaksoismurhaaja – yksi elementti yhdistää hänen tekemiään rikoksia
Vesurimurhaaja vapautettiin elinkautisesta vankeustuomiosta vuonna 2016. Sen jälkeen hän on syyllistynyt uusiin rikoksiin.
Vesurimurhista pitkään vankilassa istunutta, nykyään 47-vuotiasta miestä epäillään tapon yrityksestä Kuopiossa.
Mies on tuomittu elinkautisesta vapautumisensa jälkeen muun muassa törkeästä pahoinpitelystä. Lisäksi hän on saanut tuomiot kahdesta perusmuotoisesta pahoinpitelystä.
Viime viikolla Iltalehti uutisoi, että mieshenkilöä on puukotettu kasvoihin Kuopion Petosella sijaitsevassa yksityisasunnossa. IL myös kertoi, että epäilty tekijä on sama, joka tuomittiin 1990-luvulla tapahtuneista vesurimurhista elinkautiseen vankeuteen.
Tapahtumat olivat saaneet alkunsa, kun useamman hengen seurue oli viettänyt keskiviikkona 7.9. iltaa Vapauden aukiolla, josta he olivat siirtyneet lähistöllä olevaan asuntoon Tikaskadulle.
Asunnon haltija ei paikalla olijoiden mukaan ollut alusta asti paikalla asunnossa. Saavuttuaan hän oli käyttäytynyt aggressiivisesti ja käskenyt porukkaa poistumaan. Ilmeisesti tässä yhteydessä hänen epäillään lyöneen yhtä vierasta veitsellä.
Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä, koska isku on tullut kasvoihin hengenvaarallisena pidettävälle alueelle.
Poliisi kertoi perjantaina, että uhri toimitettiin teon jälkeen sairaalahoitoon, eikä hänellä ole hengenvaaraa.
47-vuotias mies vangittiin perjantaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.
Iltalehti kävi läpi 47-vuotiaan, tapon yrityksestä epäillyn miehen rikoshistoriaa. Lähes jokaiseen häneen tekoonsa liittyy jonkinmoinen teräase: vesuri, puukko tai tai nyrkkiveitsi.
Surmasi ryyppykaverinsa
Iltalehti uutisoi marraskuun lopulla tapahtuneesta vesurimurhasta 1. joulukuuta 1997 julkaistussa lehdessä. Jutun mukaan nuori mies tappoi kaksi miestä vesurilla Kiuruvedellä. Iltalehden jutussa tekijää selvästi vanhempia uhreja kuvailtiin miehen ryyppykavereiksi.
Jutun mukaan Kiuruveden keskustasta vähän matkan päässä sijaitsevaan asuntoparakkiin oli kokoontunut perjantai-iltana viiden miehen ryyppyporukka. Myöhemmin paikalle tulleet löysivät parakista kaksi kuollutta ja hälyttivät paikalle poliisit.
Tuolloin 22-vuotias mies tunnusti heti alustavissa kuulusteluissa veriteon poliisille. Poliisin mukaan mies oli ollut kuitenkin niin humalassa, ettei kyennyt antamaan teolleen syytä.
Kiuruveteläiselle miehelle luettiin murhasyytteet helmikuussa 1998 Iisalmen käräjäoikeudessa. Kihlakunnansyyttäjä vaati miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.
Mies kiisti murhasyytteet mutta myönsi syyllistyneensä lievempään henkirikokseen eli tappoon. Miehen puolustuksen mukaan mies ei tehnyt tekojaan harkitun päämäärätietoisesti eivätkä teot myöskään osoittaneet erityistä raakuutta ja julmuutta.
Heinäkuussa 1998 mies tuomittiin kahdesta murhasta elinkautiseen vankeuteen. Oikeus katsoi miehen toimineen täydessä ymmärryksessä ja tehneen teot erityistä raakuutta osoittavalla tavalla. Itä-Suomen hovioikeus ei muuttanut tuomiota.
Mies vapautui elinkautisesta syyskuussa 2016.
Miehellä oli väkivaltataustaa ja mittava rikosrekisteri jo ennen kuin hänet tuomittiin kaksoismurhasta vankeuteen. Hän on syyllistynyt uusiin väkivaltarikoksiin myös tämän jälkeen. Rikoksista hänet on tuomittu ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.
Puukotti nyrkkiveitsellä
Nykyään 47-vuotias mies on tuomittu Pohjois-Savon käräjäoikeudessa useista rikoksista vuosina 2019–2022. Kaikki rikokset ovat tapahtuneet Kuopiossa.
Näistä rikoksista vakavin on törkeä pahoinpitely. Oikeuden asiakirjojen mukaan rikos tapahtui elokuussa 2021.
Kaksoismurhasta tuomittu mies oli lyönyt toista nyrkkiveitsellä rintakehän tai ylävatsan seudulle. Iskusta aiheutui uhrille noin neljän sentin pituinen, verta vuotava haava, joka oli suuntautunut ihon alla viistosti kylkiluita pitkin jääden pinnalliseksi.
Mies ei kiistänyt tekoaan vaan myönsi syyttäjän teonkuvauksen oikeaksi.
Käräjäoikeus otti tapauksen rangaistusta arvioidessaan huomioon miehen aiemman rikoshistorian ja totesi, että pelkkä ehdollinen vankeusrangaistus ei ole riittävä. Tästä syystä miehelle tuomittiin 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi 40 päiväsakon oheisrangaistus, joka tekee hänen tuloillaan 240 euroa.
Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan uhrilleen 3130 euroa muun muassa kärsimyksestä.
Kuristi ja uhkasi naista puukolla
Tämän lisäksi nykyään vesurimurhista tuomittu on syyllistynyt vapaana ollessaan kahteen perusmuotoiseen pahoinpitelyyn.
Rikokset tapahtuivat Kuopiossa sijaitsevassa yksityisasunnossa kesäkuussa 2021 eli siis pari kuukautta ennen törkeää pahoinpitelyä.
Mies oli pahoinpidellyt asunnossaan kaksi naista muun muassa kuristamalla ja lyömällä. Hän oli myös uhannut toista naista puukolla, jota hän piti toisessa kädessään kuristaessaan tätä toisella.
Mies kiisti pahoinpitelysyytteet. Oikeus kuitenkin katsoi pahoinpitelyt toteennäytetyiksi muun muassa asianomistajien ja todistajan kertomuksilla sekä kirjallisilla todisteilla, joihin kuului muun muassa lääkärilausunnot.
Hänet tuomittiin kahdesta pahoinpitelystä 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan uhreilleen yhteensä 2100 euroa muun muassa kivusta, särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, ja korvaamaan näiden oikeudenkäyntikulut.
Mies on myös tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta, johon hän syyllistyi Kuopiossa huhtikuussa 2020. Hän kuljetti henkilöautoa yleisillä teillä nautittuaan sitä ennen alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli 1,54.
Tästä hänet tuomittiin 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 40 päiväsakon sakkorangaistukseen, joka teki hänen tuloillaan 880 euroa.
lähde