Doctor Lecter kirjoitti 23 Huhti 2017, 12:58
Pöhköpapin kertoma ei oikein täsmää siihen mitä Suomen Lähetysseura kertoo Tansanian tilanteesta. Onkin ehkä niin, että papitar on kiimassaan niin sokea, että ei näe todellisuutta.
- Eihän se nyt mitään ainutlaatuista ole; hänellä on samanlainen "ihqu" maailmankuva kuin monella muullakin suomalaisella, mm. useimmilla poliitikoilla.
----------------------
Tansania on Suomen pitkäikäisin kehitysapukohde: Suomen ja Tansanian välinen yhteistyö alkoi 1960-luvun alussa.
Mitä sillä on saatu aikaiseksi - siis muuta kuin holtitonta väestönkasvua:
Väkiluku 1960 luvulla 17 miljoonaa. Vuonna 2017 56 miljoonaa ja ennuste vuodelle 2100 on 299 miljoonaa.
- Tämä on kait sitä nimimerkki PaxCow:n ihannoimaa humanismia - kestävää kehitystä?
Maailman suurimpiin kehitysavun saajiin kuuluva Tansania on vuosikymmenten apumiljardeista huolimatta yksi maailman köyhimmistä maista.
Pitkään Suomenkin tärkeimpänä avustuskohteena ollut Tansania on saanut 30 vuodessa 20-30 miljardia dollaria. Maailmanpankki luokittelee maan silti jopa köyhemmäksi kuin Etiopia, jossa on riehunut sisällissota.
"Tansania on maa, jossa suunnitellaan esimerkiksi tien rakentaminen, rahat käytetään, ja tietä ei ole".
Maailmanpankin Konishi ennustaa, että menee vähintään kymmenen vuotta, ennen kuin Tansania voi suuresti vähentää riippuvuutta kehitysavusta.
"Tansania ei nouse köyhyydestä niin lupaavasti kuin toivoisimme", Konishi sanoo.
Helsingin Sanomat
25.6.1992
Konishin ennuste meni päin persettä; Tansania on edelleen voimakkaasti riippuvainen kehitysavusta - ja miksi ei olisi; sehän on ns ilmaista rahaa hyväuskoisilta hölmöiltä.
------------------------------
Sansibar pohtii eroa Tansaniasta Islaminuskoiset saarelaiset ovat ylpeitä perinteistään
"Olen sansibarilainen, en tansanialainen", nuori liikemies sanoo. "Olemme ahkeria, emme korruptoituneita, ja hartaampia muslimeja kuin mannermaan islaminuskoiset."
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000003155190.html
28.6.1992
Islaminuskoiset Sansibarilla korostavat hartauttaan ja hyvyyttään, vertaavat muihin. Harras muslimi = kiihkomielinen islamisti.
--------------------
677 miljoonaa euroa. Tämän verran Suomi on antanut Tansanialle kahdenvälistä kehitysapua 40 vuodessa.
Se on Afrikassa myös kansainvälisen yhteisön tärkein kehitysapulemmikki, jota on tuettu 1960-luvulta lähtien runsaalla 30 miljardilla eurolla.
Mutta mitä miljoonilla ja miljardeilla on saatu aikaan?
Köyhyys vähenee hitaasti. Korruptiopaljastukset seuraavat toinen toisiaan. Jopa Tansanian suurena saavutuksena pidetty yhteiskuntarauha rakoilee.
Helsingin Sanomat
26.10.2012
---------------------------------
Tansanian hallitus on haluton lopettamaan maassa laajalle levinnyttä tapaa ympärileikata naiset, ihmisoikeusryhmät syyttivät perjantaina.
Helsingin Sanomat
5.2.2005
Raha kelpaa kyllä, mutta neuvot, ohjeet ja inhmillisyys eivät.
-----------------------------
Tansanian presidentti Benjamin Mkapa julisti maanantaina maahansa kansallisen hätätilan nälänhädän vuoksi.
Helsingin Sanomat
16.7.1997
Hillitön sikiäminen. Vastuuttomuus. Kyvytön hallinto. Siitä se johtuu.
- Mutta syypää on tietysti riittämätön kehitysapu...
--------------------------------
Ahtisaari moitti kehitysyhteistyön arvostelijoita
Helsingin Sanomat
18.5.1997
--------------------------
Suomi oli 1970-luvulla innostunut monien muiden avunantajamaiden kanssa tukemaan sosialistisen Tansanian isoja valtionyhtiöitä, joista tuli pohjattomia rahareikiä.
...
Esimerkiksi Kone Oy toimitti rikastamon Minjingun fosfaattikaivokseen, johon Suomi käytti 113 miljoonaa markkaa.
Kaivoksella oli alusta alkaen kohtalokkaita ongelmia: sillä oli yksi ainoa asiakas eli vanhentunut lannoitetehdas kelvottomien tie- ja rautatieyhteyksien päässä. Kun lannoitetehdas melkein sananmukaisesti romahti kasaan, myös kaivos lopetti toimintansa 1990.
Helsingin Sanomat
25.4.1995
Martti Ahtisaari (sd) oli innokas Tansanian auttaja, mutta samalla hyvin kärkäs arvostelemaan heitä, jotka moittivat avustusten perillemenoa ja valvonnan olemattomuutta.
-------------------------
Suomen merkittävin kehitysyhteistyömaa Tansania tuomitsee homoseksuaalit yhtä tiukasti kuin Uganda, jonka uusi lainsäädäntö sai Norjan ja Tanskan lopettamaan sille osoittamansa kehitysavun.
Helsingin Sanomat
6.3.2014
Tuomitseeko pappi Toiviainen homouden? Jos ei, niin asettuuko hän julkisesti puoltamaan homostelua? Entä jos poliisi vie tansanialaisen homon, niin asettuuko Toiviainen poliisiauton taakse ja kiljuu, että "ne ajaa päälle, kuvaa saatana, ne ajaa päälle"?
--------------------------------------------
Tähän lopuksi ex-presidentin, Martti Ahtisaaren (sd) lausuma; "Se, mikä on hyväksi Tansanialle, on hyväksi myös Suomelle".
Ehkä näin on myös kohupappi Toiviaisen Tansanian reissun kohdalla. Luoja tietää.
Tansania - suomalaisten hyysääjien lemmikkilapsi. Sinne on moni mennyt töihin veronmaksajain varoilla. Ja mikäs on mennessä; kun valtio antaa rahaa, niin iso haavi alle.
-------------------------------------
Mutta otetaan mukaan, minfossa kun ollaan, myös suomalaiseen kohdistunut mahdollinen henkirikos Tansaniassa. Mehän muistamme, että Tansaniassa kuoli hämärissä olosuhteissa suomalainen kehitysaputyöntekijä:
Lapinlahden kunnan Alapitkän kylä muistetaan mm. tappaja-raiskaaja Jalo Seppäsen kuolinpaikkana (autokolari 8/2015), mutta myös siitä, että siellä syntyi vuonna 1947 Pertti Niemelä.
- Hän kuoli 28.5.1979 Tansanian pääkaupungissa Dar es Salaamissa vain 31-vuotiaana.
Muun muassa Viru-hotellia rakentamassa ollut ylioppilas, insinööri ja taloustieteen maisteri Niemelä lähti vuonna 1977 Nigeriaan siellä toimivan Finn-Nigerin palvelukseen. Kun Luterilainen Maailmanliitto haki pääkirjanpitäjää Tansaniaan, lähetti Pertti Niemelä hakupaperinsa.
Hän tuli valituksi. Palkka oli 6000 markkaa kuukaudessa ja se maksettiin frangeina puhtaana käteen valuuttatilille Sveitsiin.
Pertti Niemelä huomasi, että tilikirjoissa oli runsaasti epäselvyyksiä. Hän kirjoitti kirjeen ystävälleen Helsinkiin; "paljastin viikko sitten ison kavalluksen TCRS:ssä". (Tansanian Kristillinen pakolaispalvelu). "...tilikirjoihin on merkitty shekki mitätöidyksi, mutta tosiasiassa sillä onkin nostettu rahaa, mikä taas näkyy pankin tiliotteessa". "Kirkon kautta jaetaan helppoa rahaa vuosittain miljoonia dollareita". "Väärinkäytökset ovat alkaneet ainakin elokuussa 1978".
29.5.1979 Lapinlahden seurakunnan sisar tuli ilmoittamaan, että "poikanne Pertti on kuollut".
- Ensin kuolemaa luultiin ns luonnolliseksi, mutta lopulta paljastui jotain aivan muuta; Pertin havaitsemat kirjanpitorikkeet, epäselvät olosuhteet, saamansa uhkailut, kiire ruumiin tuhkaamisen kanssa... Jälkimmäinen sentään saatiin estettyä.
Niemelä on haudattu Maaningan kunnan hautausmaalle. Unelmansa palata Suomeen ja jatkaa mansikanviljelystä kotitilallaan ei toteutunut.
Parempaa onnea Toiviaiselle.