artreini kirjoitti: Su Maalis 15, 2020 11:46 pm
Huomioitavaa on sodan jälkeinen aika, joka oli melko suurta kuohuntaakin.
Karjalaisista monet olivat sodan jälkeen oikeistolaisia ja inhosivat Neuvostoliittoa. Ymmärrettävää heidän taustojaan ajatellen.
Monella paikkakunnalla Suomessa vaikuttivat vielä kansalaissodan aikaiset asetelmat ja punataustaiset kokivat katkeruuttaan edelleekin.
Ei niitä ajatuksia parannettu uusien karjalais tulokkaiden kanssa käymällä voimaannuttavia yhteiskeskusteluja.
Oma näkemykseni on, että monet karjalaiset ovat aktiivisia ja toimelijaita ihmisiä. Heidän myötään monella paikkakunnalla alkoi seura ja urheilutoiminta elämään ja se näkyy edelleen.
Vaikuttaa ja toimia he ovat osanneet ja osaavat vieläkin eri puolueissa, järjestöissä ja seuroissa.
Voi olla, että neukkujen ajamat vallankumoisyritykset eivät sitten onnistuneetkaan osittain juurikin karjalaisten ansioista.
Kyllä näistä kavereista olisi kätkettyjen aseiden kanssa moni Lauri Törni löytynyt tätä maata puolustamaan sitä tarvittaessa.
Nimimerkki arteinin kanssa muistelen olleeni useammin samoilla linjoilla kuin eri linjoilla. Tällä kertaa vaikuttaa olevan tosin.
Evakoista ja heidän jälkeläisistään minullekin on kertynyt paljon kokemuksia. Karjalaiset-termin käyttöä rajoitan, koska siinä menee helposti sekaisin Etelä- ja Pohjois-Karjalan ihmiset evakkoporukoihin sekä Venäjän Karjalasta Suomeen viime vuosikymmeninä muuttaneisiin ja siellä edelleen asuviin. Puhun siis evakoista ja evakkoporukoista. Jälkimmäinen sisältää myös evakoiden Suomessa syntyneet jälkeläiset, jotka eivät sanan varsinaisessa mielessä ole evakoita.
Olen artreinin kanssa samaa mieltä, että evakoiden myötä alkoi monilla suomalaisilla paikkakunnilla urheiluseura- ja yhdistystoiminta vilkastua,
mutta millä hinnalla? Saman kysymyksen voi esittää koskien evakkoporukoiden aktiivisuutta politiikassa ja yritysmaailmassa sekä koulutuksen saralla (esim. oppivelvollisuuskoulut, lukiot, kansanopistot, työväenopistot).
Olen kasvanut alueella, missä elää huomattavan paljon evakkoja jälkeläisineen. Minun sukujuurissani heitä ei ole, mutta muutamia evakoita on avioliittojen myötä tullut sukuun ja sitä kautta minullakin on verisukulaisina evakoiden Suomessa syntyneitä jälkeläisiä. Niinikään olen päiväkoti-iästä lähtien kasvanut ja opiskellut ryhmissä, joissa evakkoporukoiden tyyppejä on ollut jopa puolet koko porukasta. Vasta muualle muuton jälkeen evakoiden lukumäärä välittömässä elinympäristössäni väheni, mutta heidän vahvasta vaikutuksesta henkilökohtaiseen elämääni en ole päässyt vieläkään eroon. Tämän asian vuoksi olen joutunut kantelupukkeilemaan kansainvälisiin viranomaistahoihin asti. Mitään pikkukonnia nämä hullut eivät siis tosiaankaan ole.
Evakot tosiaan perustivat uusille kotipaikkakunnilleen yhdistyksiä ja urheiluseuroja ja myös siirsivät luovutetuilta alueilta yhdistyksiä, urheiluseuroja ja jopa oppilaitoksia uuden itärajan länsipuolelle. Tuohon alle otin esimerkiksi Perheniemen evankelisen opiston, joka kuuluu luovutetusta Karjalasta siirrettyihin toimintoihin. Iitisssä - itse asiassa hyvin lähellä Tuukka ja vast'ikään menehtyneen Olga Temosen kotieläintilaa - sijaitseva opisto toimii vanhassa iittiläisessä kartanossa. Opisto perustettiin syksyllä 1924 Kirvun pitäjään nimellä Karjalan Kannaksen Evankelinen Kansanopisto. Byrokraattisista syistä nimi muutettiin parin vuoden päästä Sairalan evankeliseksi kansanopistoksi. Uusille asuinalueille asuttamisen myötä evakot löysivät jossain vaiheessa iittiläisen kartanon kansanopistonsa uudeksi toimintapaikaksi. Paikan vaihtumisen myötä opiston nimi vaihtui toistamiseen Perheniemen opistoksi. Vastaavalla tavalla luovutetuilta alueilta on siirretty Suomen puolelle oppilaitoksia, yrityksiä ja urheiluseuroja.

- Screenshot_20251206-153534.jpg (139.45 KiB) Katsottu 771 kertaa
Tietyillä Pohjanmaan alueilla kasvaneiden ihmisten lapsuudenkokemuksissa toistuu usein tietynlaiset ikävät kokemukset, joista osa puhuu kuiskallen, osa kuuluvammin. Monesti kerronnassa käytetään tietynlaisia kiertoilmauksia ja kehonkieltä. Osa kuulijoista osallistuu nyökyttelemällä ja huokauksin, osa puolestaan ei tunnu ymmärtävän, mistä oikein puhutaan. Tarkoitan nyt lessu-kokemuksien jakamista. Paikkakunnilla, missä elää paljon lestadiolaisia, niin sanotusti ei-lestadiolaisten elämä on saattanut olla tavallista hieman vaikeampaa. Tai jopa tavallista paljon vaikeampaa. Lestadiolaislapset kiusaavat, rikkovat toisten tavaroita ja leikkejä sekä huutelevat muiden lasten joutuvan helvettiin. Kiusaaminen voi olla myös hyvin rajua. Lestadiolaisvaltaisilla alueilla on tyypillistä, että opettajien joukossa on enemmän tai vähemmän lestadiolaisia, jotka eivät välttämättä ole huomaavinaankaan lestaperheiden lasten kielteisiä touhuja. Eiköhän lessu-jutut liity siihen ilmiöön, miksi Murha.info -foorumillakin on lestadiolaisten rikoksia varten ihan oma keskusteluketjunsa, mihin riittää materiaalia vielä vuosiksi...!
Kun olen kuunnellut pohjalaisten lesta- eli lessu-juttuja, olen todennut, että
"ihan kuin meillä", paitsi meillä päin ne hullut riehujakiusaajat olivat evakkoperheiden kakaroita. Ja evakkoporukoiden ilkeitä aikuisia oli opettajien joukossa aivan liikaa. Olen siinä mielessä tavattoman huono-osainen, että meillä päin oli erittäin vahva evakkosadistien porukka, mutta myös voimakkaasti kasvava lestadiolaishirviöiden ryhmä. Lapsuuteni suurin unelma olikin muuttaa pois kyseiseltä alueelta joutumatta ikinä palaamaan sinne. Pääsin onneksi pois, mutta edelleen mietin, miksi muualta tulleet saivat tuosta noin vain vallata kyseisen alueen ja savustaa alueella kenties satoja vuosia asuneiden sukujen jäseniä muualle. Nyt niitä lestoja ja evakoita sitten asuu siellä tyhjentyneiden talojen ja asuntojen keskellä ihmettelemässä, miksi kämppien hinnat laskevat, kouluja lakkautetaan ja palvelut siirtyvät kauemmas.
Seuraavaa toteamusta en halua yleistää koskemaan kaikkia evakkoporukoiden jäseniä sen paremmin kuin lestadiolaisiakaan. On kuitenkin pakko kirjoittaa tähän se, mistä on puhuttu jo ainakin parikymmentä vuotta hissunkissun pienissä porukoissa:
Natsismi eli kansallissosialismi elää vahvana aatteena sekä Suomen lestadiolaisten keskuudessa kuin myös Karjalasta evakkoon lähteneiden sukujen keskuudessa. Uskoakseni artreini viittasi tuossa ylempänä tavanomaiseen ja lailliseen isänmaallisuuteen. Sellainen on tietysti aivan hyväksyttävää. Evakkoväen ideologia ja toiminta on kuitenkin käsittääkseni jotain muuta.
Nähdäkseni nimenomaan kyseinen ideologia - natsismi - on ollut evakkoporukan toimeliaisuuden polttoaine. He ovat käyttäneet erilaisia yhdistyksiä, urheiluseuroja ja kulttuuririentoja myös natsitoiminnan peitteenä sekä uusien jäsenten rekrytoimiseen. Erilaisten organisaatioiden kautta he ovat myös saaneet taloudellista tukea ja mm. toimintatiloja käyttöönsä.
Evakkojen keskuudessa on perustettu ja pyöritetty myös aktiivisia yrityksiä. Yritteliäisyys on arvostettavaa, mutta vain silloin kun yritystoiminnassa noudatetaan lakia. Käsityksen mukaan evakkoyritysten kanssa on usein ollut niin ja näin. Osa evakkoporukoiden yrityksistä on tietojen mukaan pyörittänyt Suomen mittakaavassa massiivisia juttuja.
Murha.infossa on jo nyt ketjuja, joissa rikosten tekijät kuuluvat ryhmään "evakot ja evakkojen jälkeläiset". Toivottavasti saamme tähän ketjuun linkitettyä ja liitettyä evakkoväen rötöksiä, jotta ketjusta tulisi nykyistä monipuolisempi ja kiinnostavampi. Parempi tietysti olisi, jos evakkoväki lopettaisi rikosten tekemisen ja siirtyisi kokonaan kaidalle tielle.