Koska Ulvilan murhan yli 10 vuotta sitten eläköitynyt tutkinnanjohtaja on alkanut viime aikoina avautua aktiivisesti julkisuudessa, niin on syytä palautella mieliin, minkälaisilla kysymyksillä Annelia aikoinaan pommitettiin hänen tutkintaryhmänsä toimesta. Seuraavan kysymyspatteriston ja poliisin väitteiden läpikäyminen on myös tärkeää, jos haluaa pysyä kärryillä siinä analyysissä, jota käydään tällä hetkellä Ulvila-osion "Anneli Auer medioissa"-viestiketjussa:
KUULUSTELU
27.8.2009
Rikoksesta epäilty
Anneli Auer
Kerro itsestäsi, vanhemmistasi ja sisaruksistasi.
Kerro sinun ja Jukan suhteesta.
Kerro kyseisestä viikosta, jolloin murha tapahtui
Kerro tapahtumaa edeltävästä päivästä.
Mitä tapahtui pe 01.12.2006 yöllä?
Oletko surmannut aviomiehesi Jukka Lahden 01.12.2006?
Millaiset sinun ja Jukan keskinäiset välit olivat?
Olitko Jukalle mustasukkainen jostakin syystä?
Onko sinulla mielenterveysongelmia?
Kävitkö sinä ja lapset terapiassa Jukan surman jälkeen?
KUULUSTELU
19.9.2009, Turku Krp, klo 11:00
Anneli Auer
rikoksesta epäilty
K (Kysymys): Sinut on kuulusteltu asianomistajana Jukka Lahden murhaan. Haluatko uudistaa asianomistajana antamasi kuulustelukertomukset ja voidaanko ne liittää sekä käyttää tässä esitutkintapöytäkirjassa?
K: Mitä olet opiskellut, missä ja millä arvosanoilla olet läpäissyt tutkinnot?
K: Kerro suhteestasi X:een, tutustumisestasi Jukka Lahteen ja perheen perustamisesta Jukan kanssa?
K: Minkälainen Jukka oli sinulle, lapsille ja ulkopuolisille?
K: Minkälainen sinun ja Jukan suhde oli ja minkälainen seksielämä oli?
K: Saiko Jukka siemensyöksyn yhdynnän aikana?
K: Oliko teillä työnjako kotitöissä ja jos oli, niin minkälainen?
K: Kuinka usein siivositte Tähtisentiellä?
K: Milloin sinun ja Jukan makuuhuone oli viimeksi siivottu?
K: Koska sinun ja Jukan makuuhuoneessa olevan vuoteen petivaatteet oli viimeksi vaihdettu?
K: Olet kertonut aiemmissa kuulusteluissa, että harrastitte seksiä 1-2 kertaa viikossa ja että ette käyttäneet ehkäisyä. Krp:n laboratoriotutkimuksessa (lausunto nro ) lakanasta ei ole löytynyt jälkiä siemennesteestä tai muutenkaan yhdyntään viittaavista eritteistä.
Miten selitätte tämän?
K: Olitteko Jukan kanssa eroamassa syksyllä 2006?
K: Axxxx:n paras kaveri on kertonut, että Axxxx on sanonut hänelle syyskesällä 2006, että isä ja äiti eroavat? Miten kommentoit tätä?
K: Oliko Jukka vaihtamassa työpaikkaa?
K: Miksi Tähtisentien asunnossa oli olohuoneen lattialla kolme matkalaukkua?
K: Olitteko hakeneet asuntoa muualta?
K: Valitsitteko Jukan kanssa yhdessä Tähtisentien 54 talon?
K: Miten paljon olit naapureiden kanssa tekemisissä?
K: Poliisi on selvittänyt, että Jukka on syksyllä 2006 hakenut useita eri työpaikkoja. Miten kommentoit tätä?
K: Poliisi on löytänyt teidän kotitietokoneelta useita eri yhteydenottoja kiinteistövälittäjiin ympäri Suomen. Miten kommentoit tätä?
K: Olit päivät kotona ja kuitenkin asuntonne oli melko sekainen. Etkö jaksanut siivota vai oliko tähän joku muu syy?
K: Millainen tai millaiset pakastimet teillä oli käytössä Tähtisentiellä asunnossa?
K: Missä ne asunnossanne sijaitsivat?
K: Millaisia työkaluja teillä oli Tähtisentiellä?
K: Toitko kaikki Tähtisentien työkalut mukanasi Turkuun?
K: Onko kuvassa oleva veitsi Tähtisentieltä? Kuulusteltavalle näytetään Tähtisentie 54 takkahuoneen lattialta poliisin taltioimaa fileerausveistä.
K: Oliko teillä vastaavanlaisia veitsiä, kun em. kuvassa oleva veitsi?
K: Kerro omista ystävistäsi sekä onko sinulla nk. hyviä ystäviä?
K: Oletko heihin säännöllisesti yhteydessä?
K: Kerro Jukan surmaajan tarkat tuntomerkit?
K: Miten edellä mainittu henkilö tuli sisään makuuhuoneen oven rikotusta lasiaukosta?
K: Miten kauan ajallisesti meteli eli ikkunan rikkominen kesti?
K: Miten mies (rikotusta ikkunasta makuuhuoneeseen tullut mies) mielestäsi liikkui makuuhuoneessa.
K: Olet kertonut, että kun menit katsomaan Jukkaa makuuhuoneeseen kaksi eri kertaa niin molemmilla kerroilla Jukan surmaaja tuli sinua kohden. Miten hän tarkalleen ottaen tuli sinua kohden?
K: Milloin näit Axxxx:n ensimmäisen kerran ja missä Axxxx tuolloin oli?
K: Puhuitko sinä tai Jukka Axxxx:lle jotain?
K: Missä lankapuhelin tarkalleen sijaitsi?
K: Paljonko lankapuhelimen luota oli matkaa teidän makuuhuoneeseen, jossa Jukka ja mainitsemasi tekijä olivat?
K: Onko lankapuhelimen luota näköyhteys makuuhuoneesta ulos johtavalle oviaukolle?
K: Missä muut lapset tuolloin olivat, kun mies tunkeutui taloon sisään?
K: Miksi et vienyt lapsia ulos talosta, jos tekijä on tätä ennen iskenyt sinua veitsellä rintaan ja on sen jälkeen alkanut surmaamaan miestäsi?
K: Etkö pelännyt, että hän voisi surmata sinut ja lapset?
KUULUSTELU
20.9.2009
Rikoksesta epäilty
Anneli Auer
K (Kysymys): Onko teillä kysyttävää oikeuksienne osalta?
K: Katsotko syyllistyneesi nyt tutkittavassa asiassa rikokseen?
K: Sinulta on eilisessä kuulustelussa kysytty, miksi et vienyt lapsia ulos, vaikka talossa oli kertomasi mukaan miehesi surmaaja paikalla.
Psykologien ja psykiatrien mukaan käyttäytymisesi on ollut selvästi poikkeavaa kyseisessä tilanteessa. Miten kommentoit tätä?
K: Olet kertonut, tekijä lähti kaksi eri kertaa sinua kohden uhkaavan näköisenä? Mitä tarkoitat sanoilla ”uhkaavan näköisenä”?
K: Miten pitkälle menit makuuhuoneeseen molemmilla kerroilla?
K: Oliko makuuhuoneen kattovalo kytkettynä päälle tapahtumahetkellä?
K: Oliko keittiössä, olohuoneessa tai eteistilassa valot päällä?
K: Jos ei ollut valoja kytkettynä päälle keittiössä, miten näit valita puhelimesta numeron hätäkeskukseen?
Merkitään: Sinua on kuulusteltu 06.12.2006, jolloin olet kertonut tekijän tuntomerkeistä seuraavaa:
Hän oli isokokoinen, vähintään 180 sm, mahdollisesti jopa yli 190 sm. Hän oli pukeutunut rosvonnäköiseksi eli hänellä oli yksiväriset tummat vaatteet. Kasvoista näkyi keskiosa eli kasvoja ei näkynyt kokonaan, Hiuksia ei näkynyt lainkaan.
Suusta minulla ei ole mitään erityistä muistikuvaa. Hän oli aika tavallisen näköinen. Silmät olivat enemmän suurikokoiset kuin pienet ja ne olivat enemmän erillään toisistaan kuin lähellä, mutta ei kuitenkaan silmiin pistävästi.
Nenä oli mielestäni pyöreähkö normaalin kokoinen. Tarkoitan, että ei mitään terävä. Kuitenkin oli normaalin näköinen nenä eli tavallinen.
Miehen kulmakarvat eivät olleet voimakkaan väriset, ne olivat suorat ja laskeutuivat kauempaa alaspäin.
En nähnyt kasvoja hyvin ja vain osan niistä.
Hän vaikutti, että ei ihan nuori ollut eli yli 30 vuotta, saattoi olla jopa 50 vuotta.
Hän oli painavan näköinen isokokoinen, mutta ei ylipainoinen. Lievästi pikkuisen pullea, vähän vatsakas ennemmin kuin atleettisen näköinen.
Oletko edelleen samaa mieltä tekijän tuntomerkeistä kuin olet ollut aiemmissakin kuulusteluissa ja sairaalassa tehdyssä videopuhuttelussa?
K: Miten tekijä tunkeutui rikotun ikkunan kautta makuuhuoneeseen?
K: Poliisi on tehnyt rekonstruktion tapahtumapaikalla 25.11.2008. Sen mukaan on mahdoton tehdä tekijästä tarkkoja havaintoja makuuhuoneen valaistuksessa. Miten kommentoit tätä?
K: Missä vaiheessa olet ottanut puhelun hätäkeskukseen?
K: Missä Axxxx silloin oli, kun aloitit puhelun hätäkeskukseen?
K: Jos et tiennyt, Missä Axxxx oli tuolloin niin, etkö ollut huolissasi hänestä?
K: Miksi et mennyt herättämään naapureita ja pyytänyt heitä soittamaan hätäkeskukseen?
K: Miksi et tosissasi yrittänyt auttaa Jukkaa esim. lyömällä jollakin välineellä esimerkiksi makuuhuoneessa olleilla puuklapeilla?
K: Olisiko Teillä keittiössä ollut jotain sellaista lyöntivälinettä, jolla olisit voinut tekijää lyödä?
K: Kerrotko vaatetuksestasi, mitä Sinulla oli päällä tapahtuma-aikaan?
K: Pidätkö kertomustasi uskottavana siltä osin, että tekijä olisi kesken miehesi surmaamisen kuullut, kun menit makuuhuoneen oviaukolle ja rynnännyt joka kerta perääsi ja varsinkin, kun kävelet paljain jaloin talon puulattialla?
K: Pidätkö kertomustasi uskottavana siltä osin, että tekijä olisi kesken miehesi surmaamisen kuullut, kun menit makuuhuoneen oviaukolle, rynnännyt perääsi ja kääntynyt oviaukolla ja lopettanut takaa-ajon siihen?
K: Olet kertonut, että lähtiessäsi juoksemaan makuuhuoneen ovelta tekijää pakoon, juoksit jommallakummalla kerralla ulos saakka. Onko näin?
K: Onko mielestäsi normaalia, että äiti jättää kyseisessä tilanteessa pienet lapset sisälle miehensä murhaajan kanssa ja pakenee itse ulos?
K: Olet kertonut aiemmissa kuulusteluissa huutaneesi lapsille, että lähtekää ulos, talossa on tappaja. Pitääkö tämä paikkansa?
K: Axxxx kuitenkin kertoo, ettei ole kuullut tällaista, vaikka on ollut tapahtuma-aikaan hereillä. Miten kommentoit tätä?
K: Onko niin, että et ole tällaista varoitusta lapsille huutanutkaan?
K: Puhelu hätäkeskukseen 01.12.2006 yöllä on kestänyt nauhoituksen mukaan 4 min 20 s. Oletko sitä mieltä, että tekijä on kuullut sinun ja Axxxx:n puheet hätäkeskukseen?
K: Tekijä on ollut puhelun aikana kertomasi mukaan makuuhuoneessa miehesi kimpussa. matkaa puhelimesta makuuhuoneeseen kertomasi mukaan on n. 6-7 m. Etkö pidä ihmeellisenä sitä, että tekijä ei ole rynnännyt sinun tai Axxxx:n kimppuun, kun olette olleet yhteydessä hätäkeskukseen. Miten kommentoit tätä?
K: Miksi surmasit miehesi?
K: Oliko Sinulla taikka Jukalla aamu/kylpytakkia Tähtisentien talossa?
K: Olivatko edellä kertomasi kylpytakit teillä päällä illan/yön aikana 01.12.2006?
K: Kävikö Jukka sinuun käsiksi 01.12.2006 yöllä?
K: Oliko sinun ja Jukan välillä 01.12.2006 yöllä kovaäänistä huutamista/keskustelua?
K: Olitko jo pitkään suunnitellut miehesi surmaamista vai karkasiko tilanne molempien käsistä kovan riidan päätteeksi?
KUULUSTELU
21.9.2009
Rikoksesta epäilty
Anneli Auer
K (Kysymys): Onko teillä kysyttävää oikeuksienne osalta?
K: Katsotko syyllistyneesi nyt tutkittavassa asiassa rikokseen?
Merkitään: Sinua on eilen 19.09.2009 ja 20.9.2009 kuulusteltu rikoksesta epäiltynä Jukka Lahden murhaan. Onko se oikein merkitty ja onko Sinulla siihen jotain lisättävää?
K: Riitelitkö 30.11. - 01.12. 2006 illalla taikka yöllä Jukka Lahden kanssa?
K: Oliko sinulla ja Jukka Lahdella kovaäänistä keskustelua keskenään yöllä 30.11 - 01.12.2006?
K: Mihin aikaan menitte nukkumaan 30.11. - 01.12.2006?
K: Mitenkä Jukka oli pukeutunut mennessään nukkumaan yöllä 30.11. - 01.12.2006?
K: Mihin aikaan lapset menivät nukkumaan ja missä he nukkuivat?
K: Minkälainen valaistus omakotitaloon jäi sisään, kun nukkumaan menitte ja kuka sammutti valot?
K: Milloin näin Axxxx:n yöllä ensimmäisen kerran ja missä?
Merkitään: Seuraavana on suoria lainauksia tyttäresi Axxxx:n puhuttelusta,joka on suoritetu X:n tiloissa 27.08.2009.
" Joo mää menin illalla nukkumaan ja sit mää heräsin siihen ku kulu jotain tosi kovaa räiskintää ja mää luulin et siel oli joku ukkonen tai jotain ja niin luuli muutkin ja tota ja yritin saada unta mut sit se vaan koveni ja mä menin kysymään äidilt ja iskältä et mikä se on sit ne sanova et se on ukkonen ja sit ja tota mä menin pois siit mää tulin koht hetken päästä takasin sit se oli jotenkin se takaovi"
K: Miten kommentoit?
K: Miksi olette sanoneet, että räminä on ukkonen?
K: Olet aikaisemmin kertonut, että heräsit ja sitten alkoi lasinpalasia lentämään? Miksi ette kertoneet Axxxx:lle havainnosta?
Merkitään: Seuraavassa on suoria lainauksia tyttäresi Axxxx:n puhuttelusra, joka on suoritettu X:n tiloissa 27.8.2009.
" Joo,sit sen jälkeen tota mää kattosin siel ei näkyny viel mitää iskä oli noussu sängystä se oli sängyn vieressä ja äiti lepäs tai oli sillee peitto täs VETÄÄ KÄSILLÄ "PEITTOA" RINNAN KORKEUDELLA YLÖSPÄIN ja sit se katteli et mitä ihmet ja sit tota ne sano et mee takas sänkyy mä en oo ihan varma sanoik mää en muista ja sit tota menein mää tulin taas takas mut sit"
K: Miten kommentoit?
K: Miksi sanoitte Axxxx:lle, että mee takas sänkyyn?
K: Onko sinusta normaalia käytöstä vanhemmilta, että talon ikkunaa rikotaan ulkopuolelta keskellä yötä, lapsi tulee sillä hetkellä ovelle ja hänet käsketään nukkumaan?
Merkitään: Seuraavana on suoria lainauksia tyttäresi Axxxx:n puhuttelusta, joka on suoritettu X:n tiloissa 17.08.2009
" Mä menin tohon rajaan
K: Siihen rajalle
A: .....
K: Elikkä se raja kuvaa sitä olohuoneen ja takkahuoneen välistä lattiaa. Miks sää pysähdyit siin?
A: No, iskä ja äiti mitä mä sanoiks mä äh mää en muista sanoik mää täsä siin ko me ekal kertaa täst juteltii et oliko iskä jo sillo noussu toho mä en mää unohdi se just äske
K: Nii mut mitä sä muistat nyt
A: Ni ... iskä ja äiti oli kai siin ja siin ei näkyny mitää ihmeellist
K: Miten kommentoit?
K: Miksi Axxxx oli halunnut tulla häiritsemään teitä ja Axxxx sanoo, että siitä näkyi ihan hyvin?
K: Miksi Axxxx ei nähnyt makuuhuoneessa mitään ihmeellistä?
Tutkimustulos:
2) Puhelun ( näyte 26 ) taustalta ei ei kuulu ulkopuolisen ääniä
( puhetta, kamppailua uhrin kanssa, lasin päällä kävelyä, poistumista jne )
K: Miten kommentoit?
K: Miten selität sen, että Sinun ollessa puhelimessa ei kuulu mitään kamppailun ääniä, ainoastaan Jukan valitusta?
K: Miten selität sen, että olet kertonut tappajan lähteneen hyökkäävässä asennossa Sinua kohden ja lopettaneen seuraamisen makuuhuoneen ovella.
3) Puhelun ( näyte 26 ) taustalta ei kuulu kamppailun ääniä, uhrin valitusäänet kuulostavat enemmänkin siltä, että hän yrittää liikkua ja valittavat äänet johtuvat uhrilla olleiden vammojen aiheuttamasta kivusta.
K: Miten kommentoit?
4) Puhelun ( Näyte 26 ) taustalta kuuluu kahteen eri otteeseen juoksuaskelia, mutta vain yhdet askeleet. Askeleet kuulostavat siltä, että ne on tuotettu lähellä puhelinta niin, että ne tulevat ensin lähemmäs ja loittonevat sitten.
K: Miten kommentoit?
KUULUSTELU
23.9.2009
Rikoksesta epäilty
Anneli Auer
Merkitään: Kuultavalle esitetään Keskusrikospoliisin lausunto nro RTLxxxxx/xx/xx CD-levystä, johon on taltioitu Anneli Auerin 01.12.2006 soittama hätäpuhelu ja josta ilmenee seuraavaa:
Tutkimustulos:
2) Puhelun ( näyte 26 ) taustalta ei kuulu ulkopuolisen ääniä ( puhetta, kamppailua uhrin kanssa, lasin päällä kävelyä, poistumista ikkunasta jne.)
K: Miten kommentoit?
K: Miten selität sen, että Sinun ollessa puhelimessa ei kuulu mitään kamppailun ääniä, ainoastaan Jukan valitusta?
K: Aikaisemmissa kuulusteluissa olet kertonut, että makuuhuoneesta kuului "hakkaamisen mäiskettä". Jos puhutaan hakkaamisen mäiskeestä, eikö se silloin tarkoita voimakkaita ääniä, jotka ovat selvästi peräisin lyönneistä?
K: Krp:n lausunnon mukaan makuuhuoneesta ei nimenomaan kuulu kamppailun tai tappelun ääniä. Edellä kuitenkin väität toisin. Eikö nämä asiat ole mielestäsi ristiriidassa keskenään?
K: Miten selität sen, että olet kertonut tappajan lähteneen hyökkäävässä asennossa Sinua kohden ja lopettaneen seuraamisen makuuhuoneen ovella. Miksi hänen aiheuttamiaan ääniä ei kuulu?
K: Johtuuko em. vastauksesi siitä, ettei mitään ulkopuolista tappajaa ole ollut asunnossa hätäkeskustelun aikana?
K: Onko mahdollisesti kyseessä ollut sinun toinen persoona?
3) Puhelun ( Näyte 26 ) taustalla ei kuulu kamppailun ääniä, uhrin valitusäänet kuulostavat enemmänkin siltä, että hän yrittää liikkua ja valittavat äänet johtuvat uhrilla olleiden vammojen aiheuttamasta kivusta
K: Miten kommentoit?
4) Puhelun (Näyte 26 ) taustalta kuuluu kahteen eri otteeseen juoksuaskeleita, mutta vain yhdet askeleet. Askeleet kuulostavat siltä, että ne on tuotettu lähellä puhelinta niin, että ne tulevat ensin lähemmäs ja loittonevat sitten.
K: Etkö muista, onko sinulla ollut ko. hetkellä jalkineet jalassa?
K: Olet asunut Tähtisentien asunnossa neljä vuotta. Nyt olet ollut poissa sieltä hieman vajaa kolme vuotta. Olit Tähtisentiellä kotiäitinä eli kotona joka päivä. Eikö tunnu oudolta, että et muista, missä säilytitte jalkineita.
K: Poliisin 25.11.2008 tekemän rekonstruktion (näyte 27 ) ja näytteen (26) vertailu:
- lasin päällä kävely/juoksuäänet puuttuvat näytteeltä 26
Miten kommentoit tätä?
K: Poliisin 25.11.2008 tekemän rekonstruktion (näyte 27) ja näytteen (26) vertailu:
- juoksuaskeleita vain yhdet näytteellä 26, askeleet vastaavat voimakkuudeltaan eniten rekonstruktiossa kengät jalassa tallennettuihin ääniin.
Miten kommentoit tätä?
K: Poliisin 25.11.2008 tekemän rekonstruktion (näyte 27) ja näytteen (26) vertailu:
- kamppailun äänet taustalla puuttuvat näytteellä 26
Miten kommentoit tätä?
K: Poliisin 25.11.2008 tekemän rekonstruktion (näyte 27) ja näytteen (26) vertailu:
- mahdollisen ulkopuolisen henkilön poistuminen takkahuoneen oven ikkunasta ja siitä aiheutuvat äänet puhelun 26 aikana puuttuu (rikkoutuneen lasin päälle astuminen ja ikkunasta ulos hyppääminen)
Miten kommentoit tätä?
K: Poliisin 25.11.2008 tekemän rekonstruktion (näyte 27) ja näytteen (26) vertailu:
- mahdollisen ulkopuolisen henkilön puhetta tai mitään muutakaan ääntelyä ei ole kuultavissa näytteellä 26
Miten kommentoit tätä?
5) Näytteen 26 kohdassa 02:03 on päällekkäispuhetta (uhri ja Anneli). Uhrin ääntely on tässä vaiheessa erittäin epäselvää, vain l- ja a-äänteitä kuuluu. Anneli sanoo jonkin 2-tavuisen sanan, jonka alkuosasta ei saa selvää. Loppuosassa on todennäköisesti äänteet ( u ) - o - l - e.
K: Miten kommentoit?
K: Nyt kun olemme käyneet Krp:n laboratorion lausunnon läpi seikkaperäisesti, oletko vielä varma, että et ole surmannut Jukka Lahtea? Minkälainen olo sinulla nyt on? Mitä ajatuksia sinulle tulee nyt mieleen kyseisestä lausunnosta?
K: Oletko täysin varma, että et ole surmannut miestäsi Jukka Lahtea 01.12.2006?
KUULUSTELU
24.9.2009
Rikoksesta epäilty
Anneli Auer
Kuulustelija: Olemme eilen käyneet seikkaperäisesti läpi Krp:n laboratorion lausuntoa nro RTL XXXXX/XX/XX hätäkeskuspuhelun äänitallenteesta sekä poliisin 25.11.2008 tekemästä rekonstruktiosta entisessä asunnossasi Tähtisentien 54, Vanha-Ulvila.
K: Lausunnon mukaan äänitallenteelta ei kuulu ulkopuolisten ääniä (puhetta, kamppailua uhrin kanssa, lasin päällä kävelyä, poistumista ikkunasta jne.)
Mitä Sinulla on tähän sanottavaa?
K: Olet aikaisemmassa kuulustelussa maininnut, että silloin, kun olit puhelimessa ja puhuit hätäkeskukseen, kuulit makuuhuoneesta kamppailun ääniä, tappelun ääniä, hakkaamisen ääniä ja olet käyttänyt toistuvasti sanoja "sellaista mäiskettä". Olet kertonut, että äänet kuuluivat selvästi talon eteiseen ja tuulikaappiin asti. Tyttäresi Axxxx ja poikasi Axxxx kertovat puhutteluissa, etteivät he ole puhelun aikana tai ennen puhelua kuulleet kuin sinun ja miehesi Jukan äänet. Krp:n lausunnon mukaan myös ulkopuolisia ääniä ei kuulu.
Miten selität tämän?
K: Krp:n lausunnon mukaan äänitallenteelta kuuluvat vain yhdet askelten äänet. Olet kuitenkin aikaisemmissa kuulusteluissa ja videokuulustelussa 01.12.2006 sanonut, että tappaja lähti kaksi eri kertaa uhkaavan näköisenä sinua kohden, kun oli havainnut sinut makuuhuoneen oviaukolla.
Miksi mielestäsi äänitallenteella ei kuulu ulkopuolisen henkilön askelten ääniä?
K: Poliisi on tehnyt rekonstruktion tapahtumapaikalla 25.11.2008. Alkuperäistä äänitallennetta on vertailtu poliisin tekemiin äänitutkimuksiin tapahtumapaikalla. Krp:n lausunnon mukaan sinun askeltesi äänet muistuttavat eniten rekonstruktiossa olevia askelten ääniä, jotka on tehty kengät jalassa.
Olet kuitenkin kertonut olleesi avojaloin.
Miten selität tämän?
K: Miten selität, ettei alkuperäisellä ääninauhalla kuulu mahdollisen tappajan poistumisääniä makuuhuoneen rikotusta ikkuna-aukosta? Poliisin 25.11.2008 tekemässä rekonstruktiossa, kun astuttiin jalkineella oviaukon rikkoutuneen lasin päälle, tästä kuului selvä ääni.
K: Ääninäytteen 02:03 kohdassa on päällekkäispuhetta sinun ja Jukan välillä. Sinä sanot tässä kohtaa kaksitavuisen sanan, jonka loppuosan äänteet ovat todennäköisimmin (u)-o-l-e. Tämä sana tulee kohdassa, jossa olet 59 s pois puhelimesta ja jona aikana Jukka surmataan.
Miten selität tämän?
K: Onko sinun ja Jukan välillä ollut to 30.11.2006 ja 01.12.2006 yöllä riitaa ja jos on, niin mistä se on johtunut?
K: Miten Jukka kohteli sinua?
K: Miten Jukka kohteli lapsia?
K: Pidätkö mahdollisena, että edellä mainitsemasi riita sinun ja Jukan välillä ja lisäksi Axxxx:n huono kohtelu Jukan taholta, olisi riistäytynyt käsistä ja olisi johtanut siihen, että olet surmannut Jukan.
Merkitään, että asianajaja JM:lle kerrottiin, että hän voi tässä kohtaa esittää kysymyksiä.
M kysyy Anneli Auerilta, onko tämä hakeutunut tai hakeutumassa johonkin terapiaan tai kriisiapuun?
K: Mikä oli Jukan käyttämän kengän koko?
K: Mitä Jukka sanoi Axxxx:lle, kun hän tuli huoneestaan silloin, kun sinä ja Jukka riitelitte?
KUULUSTELU
26.9.2009
Rikoksesta epäilty
Anneli Auer
Satakunnan poliisilaitos
Porin pääpoliisiasema
K: Kerro siitä eteenpäin, kun miehesi Jukka Lahti on tullut kotiin to 30.11.2006 myöhään illalla.
K: Sinulle on aikaisemmin kuulustelussa esitetty kysymyksiä, jotka on suoraan lainattu Krp:n lausunnosta nro RTL XXXX/XX/XX. Lausunnossa on maininta, ettei hätäkeskuspuhelun äänitallenteella kuulu ulkopuolisen henkilön ääniä. Tällä tarkoitetaan mm. ulkopuolisen puhetta, askelten ääntä, kamppailun ääniä, hakkaamisen ääniä, poistumisääniä rikotun lasiaukon kautta.
Tyttäresi Axxxx: ja poikasi Axxxx eivät myöskään ole kuulleet tapahtuma-aikaan ulkopuolisten ääniä.
Onko näin, ettei asunnossa ole ollut puhelun aikana tai ennen sitä ketään ulkopuolista?
K: Ääninäytteen 02:03 kohdassa on päällekkäispuhetta sinun ja Jukan välillä. Sinä sanot tässä kohtaa kaksitavuisen sanan, jonka loppuosan äänteet ovat todennäköisimmin (u)-o-l-e. Tämä sana tulee kohdassa, jossa olet 59 s pois puhelimesta ja jona aikana Jukka surmataan.
Krp:n lausunnon mukaan makuuhuoneesta ei kuulu kenenkään ulkopuolisen ääniä. Itse olet tuolloin Jukan kanssa makuuhuoneessa. Talossa ei lastesi ja äänitallenteen mukaan ole ketään muita.
Pidätkö näiden faktojen perusteella todennäköisenä, että olet surmannut Jukka Lahden?
Merkitään, että tämä kuulustelu otetaan vielä videolle, jossa samat kysymykset esitetään kuulusteltavalle.
KUULUSTELU
27.9.2009
Rikoksesta epäilty
Anneli Auer
Satakunnan poliisilaitos
Porin pääpoliisiasema
K: Olet eilen tehdyssä kuulustelussa kertonut, että sinulle on palautunut mieleen muistikuvia sinun ja Jukan välisestä riidasta 01.12.2006. Kerro vielä uudelleen tästä tarkemmin.
K: Olet aiemmin kertonut, että Jukka vähätteli sinun tekemisiäsi. Kerro tästä tarkemmin.
K: Olet aiemmin kertonut puhuttelussa kuulustelijalle riidasta isäsi kanssa alkuvuodesta 2007. Kerro tästä tarkemmin.
K: Olet kertonut kuulustelijalle, että surmaviikolla istuit jonain päivänä tuolissa ja sinun mieleesi tuli pelottavia ajatuksia. Mitä tarkoitat tällä?
K: Olitko juonut alkoholia tai ottanut jotain lääkkeitä to 30.11.2006?
K: Oletko tietoinen siitä, että tyttäresi Axxxx on ollut tapahtuma-aikaan hereillä ja kuullut ja osittain myös nähnyt sinun ja Jukan riitelyn ja kovaäänisen huutamisen. Lisäksi Axxxx on ollut puhelimessa silloin, kun olet ollut Jukan kanssa kahdestaan teidän makuuhuoneessa ja tuona aikana lausut kaksitavuisen sanan (u)-o-l-e. Jukka kuolee tuona aikana ja Axxxx on tietoinen tästä asiasta. Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa pienen lapsen äitinä Axxxx:n näkökulmasta katsottuna?