Sivu 3/3

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 1:06 am
Kirjoittaja ViidakonCasanova
Kiitos Alibin jutun lisäämisestä.

Tekijästä kohtalaisen paljon tietävänä, koitan kommentoida näitä rikoksia omalta kantiltani, kuitenkin ottaen huomioon, että asun toisessa kerroksessa, tännekin varmasti pystyy kiipeämään. Enkä halua muutenkaan levitellä yksityiselämään kuuluvia tietoja.

Uskon että ollut voimakas päihtymys kun teko on tehty, päihteet maistuivat jo pitkään ennen tätä tapahtumaa. Nykyään taitaa olla streittari.

Vaikeahan sitä on tietenkin arvioida, onko tarina totuudenmukainen, kun ainut toinen osapuoli tilanteessa mullan alla.

Yleisellä tasolla kuitenkin sanoisin, että vaikea uskoa voimakkaasti päihtyneen ja unenpöpperöisen uhrin tavoittelevan asetta toisen kädestä varoituslaukauksen jälkeen.

Kuulusteluissa annettu tarina tuo myös jotenkin nostalgisen tunteen.

Tekijän lapsuus ei ollut millään mittarilla "normaali", se on varmasti vaikuttanut näihin hankaluuksiin joutumiseen.

Toivon kuitenkin, että pysyy nyt edes jokseenkin kaidalla tiellä.

Moni varmasti haluaisi kuulla enemmänkin taustoja, mutta valitettavasti lähes kaikki kertomisen arvoinen liittyy tilanteisiin, missä rajallinen määrä ihmisiä paikalla. Jos Miika tätä sattuisi lukemaan niin aika helppo tunnistaa kuka viestin takana. Ja jos sattuu lukemaan, niin tsemppiä, hyvin se menee.

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Lähetetty: Ke Joulu 31, 2025 10:07 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Uuden vuoden kunniaksi jutun pöytäkirjat. Oliko tuomio niiden perusteella oikea?

https://gofile.io/d/Ynlzog

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Lähetetty: To Tammi 01, 2026 2:14 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Joulu 31, 2025 10:07 pm Uuden vuoden kunniaksi jutun pöytäkirjat. Oliko tuomio niiden perusteella oikea?

https://gofile.io/d/Ynlzog
Kopio myös täällä:

https://ufile.io/1bjq3ps3