Sivu 3/5
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 2:18 am
Kirjoittaja Jäätynyt enkeli
On tuo jo perkeleellistä toimintaa. Saisivatpa nämä vanhemmat kokea edes 24h, miltä tuntuu "rasvaruokkimaton" atooppinen iho. Kun vaikka sormien iho halkeilee ja jokainen liike on yhtä helvettiä. Suihkussa ollessa kuivahtaneella ja haavoilla olevalla iholla tuntuu, ettei kivulta voi olla enää hetkeäkään siinä hetkessä. Kipu on niin saatanallinen. Sen kestämiseen olen taannoin tarvinnut suihkussa tulikuumaa vettä. Niin kuumaa, että se vei halkeillun ihon tuottaman kivun pois, miltei ihon polttaen. Kuumassa höyrystyneet sormet taipuivat ihon ratkeamatta nyrkkiin.
Edelleen 40 vuoden jälkeen välillä koukistelen ja kattelen n.100 vuotiaan iholta näyttäviä käsiä ja olen saatanan onnellinen, että pystyn koukistamaan sormia ilman kipua. Välillä olin sairaalassa koko ihon huonon kunnon vuoksi kääreissä. Eikö nämä "isä ja äippä" ajatelleet lapsen tarvitsevan sairaalahoitoa, kun iho oli kokkaroitunut.
Ei ole olemassa selitystä vanhempien toiminnalle. Olisi ollut antaa antihistamiinia kutinaan, on rasvapesut, tarjolla on satoja kosteuttavia ja rasvaisia voiteita. On kortisonia akuuttiin tilanteeseen.Eivät jaksaneet vaan hoitaa lastaan.
Kidutusta.
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 7:01 am
Kirjoittaja mipa74
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005658004.html
Helsingin käräjäoikeudessa oman lapsensa törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta syytetyn isän rikoshistoria on synkkä.
Mies on tuomittu aiemmin muun muassa kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kyseiset rikokset tapahtuivat vuosina 2002–04. Hyvinkään käräjäoikeus antoi teoista yhteisen puolentoista vuoden ehdottoman vankeustuomion helmikuussa 2006. Mies asui tuolloin Espoon Tapiolassa.
Samassa yhteydessä mies tuomittiin myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.
Nykyisin 47-vuotias mies määrättiin maksamaan korvauksia kahdelle uhrille. Alaikäisistä uhreista toiselle miehen piti maksaa henkisestä kärsimyksestä 4 000 euroa, toiselle 2 000 euroa.
Mies valitti tuomiosta hoviin, mutta Kouvolan hovioikeus ei muuttanut ratkaisua.
Kolmesta hyväksikäytöstä pisin oli kestoltaan peräti kaksi vuotta. Toinen kesti lähes puolitoista vuotta. Kolmannen kesto oli hieman alle kuukausi.
Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuvamateriaalia miehellä oli hallussaan tuomion mukaan tammikuun 2002 alusta huhtikuun lopulle 2004. Tuolloin päättyi myös toiseksi pisimmän hyväksikäytön tekoaika.
Poliisi otti miehen kiinni samaan aikaan. Hän ehti olla vangittuna runsaan kuukauden, mutta laskettiin vapaalle odottamaan käräjäoikeuden istuntoa.
Mies joutui maksamaan oikeudenkäynteihin liittyneitä kuluja lähes 10 000 euroa. Rikoksia koskeva oikeudenkäyntiaineisto julistettiin muilta osin salaiseksi vuoteen 2046 saakka.
Tuomittiin lähestymiskieltoon – ei saapunut istuntoon
Kesäkuussa 2004 mies oli jo tuomittu Ikaalisten käräjäoikeudessa lähestymiskieltoon. Uhri oli Satakunnassa asunut alaikäinen tyttö.
Lähestymiskielto perustui Hyvinkään kihlakunnan poliisilaitoksen esitutkintapöytäkirjaan. Lähestymiskielto vaatinut tyttö oli mahdollisesti siis yksi miehen hyväksikäyttämistä lapsista.
Vuoden mittainen lähestymiskielto määrättiin laajennettuna. Miestä kiellettiin tapaamisen ja yhteydenoton lisäksi tytön seuraaminen ja tarkkailu sekä oleskelu tytön kodin läheisyydessä.
Mies ei saapunut lähestymiskieltoa käsitelleeseen istuntoon.
Syytettynä pikkupoikansa törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta
Nyt ratkaistavana olevassa rikosjutussa on syytettynä myös miehen aviovaimo. Häntä syytetään kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Uhri on sama, tekoaikaan 5–6-vuotias pariskunnan yhteinen poika.
Syytteen mukaan vanhemmat vahingoittivat poikansa terveyttä tammikuusta lokakuulle 2015. Vanhemmat eivät antaneet pojalle kylliksi ravintoa, pakottivat hänet syömään ja nukkumaan lattialla ja teippasivat hänen kätensä yöksi selän taakse. Syytteen mukaan he eivät myöskään huolehtineet pojan atooppisen ihon hoidosta, minkä vuoksi poika raapi lukuisia haavoja eri puolille vartaloa.
Tapaus paljastui, kun perheen kanssa viikon verran samalla veneellä Hangon edustalla viettänyt pohjoissuomalainen mies kiinnitti huomiota pojan kohteluun.
Miehen piti kokeneena veneilijänä auttaa vuodeksi vuorotteluvapaalle jääneitä vanhempia ja heidän kahta lastaan purjehtimaan Kanarialle. Lopulta hän päätti poistua ennen matkaanlähtöä.
Terho Vuorinen
Kenelläkään tietoa kuka tää kusipää on?
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 8:28 am
Kirjoittaja Berlin
Ei jumalauta, se ukko on myös tuomittu pedofiili, Tyttöjen perään, ei poikien. Tuon perheen tyttöhän oli prinsessa ja poikaa pahoinpideltiin. Ilmankos.
Tiesiköhän perheen äiti miehensä taustasta?
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 8:30 am
Kirjoittaja NorthernDarkness
Perheen toimintaa todistanut mies huolestui näkemästään ja otti yhteyttä viranomaisiin lukuisia kertoja, mutta kukaan ei kuunnellut.
Näkevätköhän nämä sosiaaliviranomaiset mistään näitä lapsiin kohdistuneiden rikosten merkintöjä? Syytä ainakin olisi. Meinaan vaan että jos on muutama lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö taustalla niin ehkä näihin ilmoituksiinkin reagoitaisiin hieman erillälailla.
Järkyttävän sairasta toimintaa.Seuraavalle purjehdusreissulle voisivat sekä isä että äiskä ottaa betonikengät mukaan ja lopun varmaan arvaattekin.
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 8:50 am
Kirjoittaja jayroot
Hyi helvetti, tämä isä on siis pahempi mätäpaise kuin uskottiin. Tietääköhän perheen äiti miehensä historiasta? Kuitenkin mennyt lapsia pedofiilin kanssa tekemään. Toisaalta ei äitikään syytteiden mukaan mikään vuoden äiti ole, joten ihan mahdollista että miehen rikokset ovat hänellä tiedossa.
Oli kaikessa kamaluudessaan onni onnettomuudessa, että tämä veneilyepisodi tapahtui ja tämä eläkeläismies oli mukana, ties mitä lapset olisivat vielä joutuneet kärsimään. Toivottavasti heitä ei ole käytetty seksuaalisesti hyväksi.
Isä syyttää kokoajan kaltoinkohdeltua lasta kaikesta. En yhtään ihmettele jos lapsen käytös on hankalaa, jos hän on kärsinyt koko pienen ikänsä huonosta kohtelusta. Toivottavasti lapsille löytyy hyvä sijaisperhe joka osaa käsitellä vaikeita tapauksia, niin pojallakin on valoisa tulevaisuus edessään.
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 9:11 am
Kirjoittaja scarface
Juu ,olisi kiva nähdä kuvat vanhemmista ja katsoo ihan silmästä silmään jos vastaan tulee ,vaikka suurempi todennäköisyys on varmaan voittaa lotossa. Hyvä Karma sille joka pistää kupongin meneen ..

Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 11:05 am
Kirjoittaja ajanpatina
jayroot kirjoitti:Hyi helvetti, tämä isä on siis pahempi mätäpaise kuin uskottiin. Tietääköhän perheen äiti miehensä historiasta? Kuitenkin mennyt lapsia pedofiilin kanssa tekemään. Toisaalta ei äitikään syytteiden mukaan mikään vuoden äiti ole, joten ihan mahdollista että miehen rikokset ovat hänellä tiedossa.
Oli kaikessa kamaluudessaan onni onnettomuudessa, että tämä veneilyepisodi tapahtui ja tämä eläkeläismies oli mukana, ties mitä lapset olisivat vielä joutuneet kärsimään. Toivottavasti heitä ei ole käytetty seksuaalisesti hyväksi.
Isä syyttää kokoajan kaltoinkohdeltua lasta kaikesta. En yhtään ihmettele jos lapsen käytös on hankalaa, jos hän on kärsinyt koko pienen ikänsä huonosta kohtelusta. Toivottavasti lapsille löytyy hyvä sijaisperhe joka osaa käsitellä vaikeita tapauksia, niin pojallakin on valoisa tulevaisuus edessään.
Uskoisin naisen tienneen ukkonsa pedofiiliasta. Aikas "lapsivaimohan" nainen on ollut naimisiin mennessään tämän ukon kanssa. Yleensä "vakka kantensa valitsee", mikä ei aina tarkoita hyvää valintaa, tahi hyvää valintaa yhteiskuntaa ajatellen, kuten tämä parisuhde kertoo.
Tämän kaltaisilta äijiltä tulisi ottaa pallikset pakkiin ja ihan niin näkyvästi, että haarakonttoorista näkee, että salvettu karju on. Elikä, ei laiteta edes tekopalliksia roikkuun, kuten yleensä on tehty kastraatioissa, paitsi eunukeissa.
Muijalta myös johtimet poikki, ettei enään ikinä kykene tekeen lapsia kiusattavakseen.
Ylipäätään, tällaiset kiduttajat ja pedofiilit tulisi eristää yhteiskunnasta 10-20 vuotta, jotta kastraatiokin kerkiää vaikuttaan sata varmasti siellä haarovälissä.
Tässäkin tapauksessa tulisi nuo lastensuojelun työntekijät asettaa virkarikossyytteeseen ja potkia viroista pois. Täysin selkärangattomia sossutanttoja ovat.

Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 1:35 pm
Kirjoittaja Minamary
mipa74 kirjoitti:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005658004.html
Helsingin käräjäoikeudessa oman lapsensa törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta syytetyn isän rikoshistoria on synkkä.
Mies on tuomittu aiemmin muun muassa kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kyseiset rikokset tapahtuivat vuosina 2002–04. Hyvinkään käräjäoikeus antoi teoista yhteisen puolentoista vuoden ehdottoman vankeustuomion helmikuussa 2006. Mies asui tuolloin Espoon Tapiolassa.
Samassa yhteydessä mies tuomittiin myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.
Nykyisin 47-vuotias mies määrättiin maksamaan korvauksia kahdelle uhrille. Alaikäisistä uhreista toiselle miehen piti maksaa henkisestä kärsimyksestä 4 000 euroa, toiselle 2 000 euroa.
Mies valitti tuomiosta hoviin, mutta Kouvolan hovioikeus ei muuttanut ratkaisua.
Kolmesta hyväksikäytöstä pisin oli kestoltaan peräti kaksi vuotta. Toinen kesti lähes puolitoista vuotta. Kolmannen kesto oli hieman alle kuukausi.
Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuvamateriaalia miehellä oli hallussaan tuomion mukaan tammikuun 2002 alusta huhtikuun lopulle 2004. Tuolloin päättyi myös toiseksi pisimmän hyväksikäytön tekoaika.
Poliisi otti miehen kiinni samaan aikaan. Hän ehti olla vangittuna runsaan kuukauden, mutta laskettiin vapaalle odottamaan käräjäoikeuden istuntoa.
Mies joutui maksamaan oikeudenkäynteihin liittyneitä kuluja lähes 10 000 euroa. Rikoksia koskeva oikeudenkäyntiaineisto julistettiin muilta osin salaiseksi vuoteen 2046 saakka.
Tuomittiin lähestymiskieltoon – ei saapunut istuntoon
Kesäkuussa 2004 mies oli jo tuomittu Ikaalisten käräjäoikeudessa lähestymiskieltoon. Uhri oli Satakunnassa asunut alaikäinen tyttö.
Lähestymiskielto perustui Hyvinkään kihlakunnan poliisilaitoksen esitutkintapöytäkirjaan. Lähestymiskielto vaatinut tyttö oli mahdollisesti siis yksi miehen hyväksikäyttämistä lapsista.
Vuoden mittainen lähestymiskielto määrättiin laajennettuna. Miestä kiellettiin tapaamisen ja yhteydenoton lisäksi tytön seuraaminen ja tarkkailu sekä oleskelu tytön kodin läheisyydessä.
Mies ei saapunut lähestymiskieltoa käsitelleeseen istuntoon.
Syytettynä pikkupoikansa törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta
Nyt ratkaistavana olevassa rikosjutussa on syytettynä myös miehen aviovaimo. Häntä syytetään kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Uhri on sama, tekoaikaan 5–6-vuotias pariskunnan yhteinen poika.
Syytteen mukaan vanhemmat vahingoittivat poikansa terveyttä tammikuusta lokakuulle 2015. Vanhemmat eivät antaneet pojalle kylliksi ravintoa, pakottivat hänet syömään ja nukkumaan lattialla ja teippasivat hänen kätensä yöksi selän taakse. Syytteen mukaan he eivät myöskään huolehtineet pojan atooppisen ihon hoidosta, minkä vuoksi poika raapi lukuisia haavoja eri puolille vartaloa.
Tapaus paljastui, kun perheen kanssa viikon verran samalla veneellä Hangon edustalla viettänyt pohjoissuomalainen mies kiinnitti huomiota pojan kohteluun.
Miehen piti kokeneena veneilijänä auttaa vuodeksi vuorotteluvapaalle jääneitä vanhempia ja heidän kahta lastaan purjehtimaan Kanarialle. Lopulta hän päätti poistua ennen matkaanlähtöä.
Terho Vuorinen
Kenelläkään tietoa kuka tää kusipää on?
Lehtitietojen mukaan kyseessä on varsin yleinen nimi, joten on kai parempi kaikkien täyskaimojen kannalta olla penkomatta nimeä esiin.
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 7:52 pm
Kirjoittaja Gurney
Tuomio tulee 28.5, silloin viimeistään nimi tulee esille. Hyvä niin.
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Pe Huhti 27, 2018 11:33 pm
Kirjoittaja DryWhite
Varmasti on tullut vanhemman virheitä tuollakin tehtyä mutta että jota ulkopuolisen silmiin kohtelu on aivan eri planeetalta lähtökohtaisesti pojan ja tyttären välillä kertoo jo aika paljon. Kaikki pisteet tälle elekeläis seilorille tästä tapauksesta!!!
Tässä kyllä on pettänyt meidän oma sosiaali järjestelmä viimeisen päälle. Ei kenenkään joka joutuu ilmoittamaan pienen lapsen hädästä kuulu tarvita ottaa yhteyttä sinne, tänne ja tonne vaikuttakseen... ei mihinkään.
Syytteitä pitäisi nostaa näitä -ei kuulu mulle, työntekiöitä vastaan, että järjestelmään, käytäntöihin ja ohjeisiin saadaan muutos. Näyttää siltä että lasta suojellaan jopa erittäin yli suojelevasti kunhan asuinpaikka ja vanhemmat tiedetään.
Yhdyn edellä oleviin että oikea rangaistus tälle miehelle on julkinen kastraatio, niin että kivekset syötetään itse koe henkilölle, tyhjät pussit saa itse ommella tai kuolla verenhukkaan.
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Ti Touko 01, 2018 2:12 pm
Kirjoittaja Osku
Voisikohan olla mahdollista, että tämä äiti on ollut se lapsi, jonka hyväksikäytöstä mies on aiemmin tuomittu.
Jos äiti on siis ollut n. 25v. kun poika 5-6v niin olisi saanut pojan ollessaan noin 19-vuotias. Ja tuosta kun laskee vielä taaksepäin niin äiti olisi ollut alle suojaiän ja voisi hyvinkin sopia tuonne miehen tuomion ajankohtaan.
Tämä on siis puhtaasti spekulointia.
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Ma Touko 28, 2018 5:09 pm
Kirjoittaja loikkari
iltalehti.fi / Purjeveneessä kuritetun 6-vuotiaan tapauksessa kaikki syytteet nurin
Purjeveneessä kuritetun 6-vuotiaan tapauksessa kaikki syytteet nurin - isän vastaus oikeudessa: ”Kasvatuksen ja pahoinpitelyn välille jää harmaa alue”
Tänään klo 15:19
Helsingin käräjäoikeus on ratkaissut esikouluikäisen pojan pahoinpitelyitä ja vapaudenriistoa koskeneen jutun vanhempien eduksi. Osa teoista tapahtui, mutta oikeus katsoi ne kasvatuskeinoiksi.
Helsingin käräjäoikeus on katsonut pientä lastaan kasvattaneet vanhemmat syyttömiksi väkivaltarikoksiin.
Syyttäjä vaati tuloksettomasti rangaistusta törkeistä pahoinpitelyistä ja vapaudenriistosta.
Oikeuden mielestä "kopittaminen" oli kasvatuksen pelisääntöjen sisällä. Saksilla tapahtunut haavoittaminen puolestaan oli vahinko.
Merimatkalla sovellettu kasvatusoppi oli käräjäoikeuden mukaan lain puitteissa. Kuvituskuva. [JARNO JUUTI]
Käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet rikosjutussa, jossa vuonna 1990 syntynyttä äitiä ja vuona 1970 syntynyttä isää syytettiin 5-6-vuotiaan poikansa piittaamattomasta kohtelusta vuoden 2015 aikana.
Syyttäjä vaati äidille rangaistusta kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja isälle yhdestä. Lisäksi kummallekin vanhemmalle vaadittiin rangaistusta vapaudenriistosta, joka väitetysti tapahtui venematkalla.
Syyttäjän ensimmäisen näkemyksen mukaan vanhemmat olivat syyllistyneet yhdessä pitkäkestoiseen törkeään pahoinpitelyyn. Poikaa oli väitetysti kohdeltu huonosti muun muassa aliravitsemisella. Hänen kehityksensä oli jäänyt selvästi ikätovereistaan. Syyttäjä väitti, että vanhemmat olivat teipanneet pojan käsiä yhteen ja pakottaneet hänet ruokailemaan lattialla. Lasta oli myös viety viileään suihkuun.
Vielä erilliseen törkeään pahoinpitelyyn syyllistyi syyttäjän mielestä äiti. Nainen oli pistänyt poikaa saksilla niin, että tämä oli saanut käsivarteensa verta vuotavan haavan.
Kolmas syyte koski vapaudenriistoa, joka tapahtui väitetysti perheen ostamalla purjeveneellä. Aviopari oli myynyt talonsa ostaakseen veneen ja lähteäkseen miehen haaveilemalle pitkälle merimatkalle. Syytteen mukaan vanhemmat pakottivat lapsen useilla eri kerroilla veneen kajuuttaan niin, että tämä ei päässyt pois sieltä. Venematka kesti viisi päivää.
Myönsivät teippaamisen, ei rikosta
Asia eteni poliisille ja oikeuteen, kun gastiksi pestattu toinen mies kyllästyi kyseenalaiseen kasvatukseen ja pyysi tuttavaansa tekemään rikosilmoituksen perheestä.
Oikeudessa kävi ilmi, että vanhemmat olivat tehneet useamman syyttäjän esittämän teon lapselle. Tästä huolimatta jokainen syyte kaatui.
Vanhemmat olivat vieneet pojan viileään suihkuun, mutta kyse oli heidän mielestään kasvatuksesta. Pojalla oli vanhempien mukaan vaikea ja villi luonne, ja hän kärsi atooppisesta ihosta. Arviolta 30-asteinen suihku oli tarkoitettu lapsen rauhoittamiseen ja ihon kosteuttamiseen rasvaamista varten.
Myös lattialla syöminen oli kasvatustapa. Isän mukaan lapsen kädet oli syytä teipata ajoittain yhteen, koska tällä oli taipumus vahingoittaa itseään raapimalla. Isä myös väitti oikeudessa, että neuvola oli ohjeistanut näin.
- Niin sanotun hyväksyttävän kasvatuksen ja pahoinpitelyn välille jää niin sanottu harmaa alue, isä perusteli vastauksessaan.
Lapsen kehitysvajeen syy ei ollut johdettavissa vanhempien toimintaan. Oikeus piti mahdollisena, että lapsi oli saanut yksipuolista ravintoa, mutta kalorimääräisesti tarpeeksi. Syyttäjä ei kuitenkaan ollut esittänyt, että lapsi oli saanut nimenomaisesti yksipuolista ravintoa.
Kopittaminen sallittu
Äidin syyte saksilla tehdystä törkeästä pahoinpitelystä kaatui, vaikka nainen myönsi, että teko oli saattanut tapahtua. Äidin mukaan lapsi oli tempoillut äkkinäisesti, ja sakset osuivat lapseen vahingossa. Oikeuden mielestä haava saattoi johtua enemmänkin huolimattomuudesta. Rikosoikeudellista vastuuta ei siis koitunut.
Vanhemmat eivät syyllistyneet myöskään vapaudenriistoon. Veneessä olleen todistajan mielestä poika oli ollut kajuutassa kolme, neljäkin tuntia kerrallaan yksin. Hänen mukaansa poika oli kerran tullut itkien kysymään, miksi hänen piti mennä hyttiin.
Pojan käytös oli todistelun mukaan yleisesti sellaista, että hänen kanssaan tarvittiin kovempia kasvatuskeinoja, esimerkiksi fyysistä pysäyttämistä. Oikeus toteaa, että "jäähypenkki" on yleisesti käytetty laillinen kasvatuskeino. Lisäksi oikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että lapsi olisi lukitsemalla lukittu koppiin. Niin ollen kyse ei ollut vapaudenriistosta.
Syytettyjen asianajajakulut menevät oikeuden päätöksellä valtion vahingoksi. Isä ja äiti valtuutettiin perimään takaisin 30 000 euron vakuustakavarikko.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
SOLMU SALMINEN
[email protected]
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Ma Touko 28, 2018 5:19 pm
Kirjoittaja ktaina
Ei jumalauta saatana oo todellista eli vanhemmille annetaan nyt lupa jatkaa, voi poika parkaa ja "vahinkoja" sattuu varmasti jatkossakin..toivottavasti muuttuu hovissa, eiköhän tuo sinne viedä.
Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Ma Touko 28, 2018 5:20 pm
Kirjoittaja ajanpatina
Kuten tänään pääsi pälkähästä, kuoleman tuottamuksesta, 15 vuotiaan pojan äiti ja isäpuoli Jyväskylässä päin, niin heti samaan syssyyn tulee tämäkin tuomio julki, joka ei ole edes tuomio. Molemmat tapaukset "tuomioineen" kertovat ja todistavat myös Suomen siirtyneen laittomuuden aikaan, kun Suomen Laki nimisestä kirjasta on kadonnut käsitteet "oikeus ja kohtuus". Ei sen puoleen, "oikeus" on ollut kateissa lakikirjasta ja sen myötä koko oikeuslaitoksen toiminnasta ja tuomiosta viimeiset 30 vuotta ainakin. Elämme erittäin outoja aikoja. On vain ajan kysymys, kun anarkia pääsee lopullisesti valtaan elämän kaikilla osa-alueilla.

Re: Helsinki; vanhemmat kohtelivat lastaan julmasti - tuomio
Lähetetty: Ma Touko 28, 2018 6:12 pm
Kirjoittaja sikakoira
Eivät tainneet vanhemmat kurittaa riittävästi lapsukaisiaan ,ei tätä muuten voi selittää.Itse olen sitä mieltä että snadisti piiskaa on paikoillaan
