Sivu 3/13
Lähetetty: To Joulu 27, 2007 11:17 pm
Kirjoittaja Loka
Surulliselta kuulostaa, jos tosiaan on noin ettei seurustelevilta henkilöiltä liikene aikaa sinkkukavereille. Itselläni ei koskaan ole mennyt noin, eikä yhdelläkään miehistäni. Olen aina tullut ja mennyt kuten olen ennenkin, elänyt omaa elämääni. Se että asutaan samaa taloutta tai vain seurustellaan, ei tee mielestäni täysin yhteisiksi kummankin osapuolen elämiä.

On yhteinen elämä, ja kaksi erillistä elämää joita eletään kuten ennenkin.
Lähetetty: Pe Joulu 28, 2007 2:44 am
Kirjoittaja DonHessu
Hate Me.
Lähetetty: Pe Joulu 28, 2007 11:26 am
Kirjoittaja cicero
jaa, ehkä kuitenkin ymmärsitte väärin, ainakin valikoivasti olette lukeneet. Mutta joo, ei parisuhde ole kaikille mikään autuas paratiisi, varsinkin kun kyseessä on huono parisuhde. Mutta kyllä musta on myös aika itsekästä ajatella, että kaveri ei saisi nauttia omasta parisuhteestaan, niinkuin jo aiemmin sanoin tuo kyyhkysvaihe kestää todellisuudessa hyvin vähän aikaa.
Jos kaikenlaisia tutkimuksia on uskominen niin ihminen on kuitenkin loppujen lopuksi tyytyväisin parisuhteessa, jossain tutkimuksessahan väitettiin että parisuhteessa elävät nauttivat pidemmästä elämästä myös.
en todellakaan ole tarkoittanut että olette mitään hylkiöitä...
ei musta sinkuissa ole mitään vikaa, ajattelin muutama vuosi sitten itsekin pysyväni sinkkuna loppuelämäni. en ole niitä ihmisiä jotka kaipaavat toisen kainaloa joka ilta teeveen äärellä. Löysin sitten kuitenkin itselleni sopivan parin joka myös arvostaa toisen yksityisyyttä ja ystäviä. Olemme kumpikin aiemmin olleet erittäin sitovassa parisuhteessa ja uuden aloittaminen ei ollut mitenkään toiveissa, päinvastoin teimme kumpikin selväksi että mitään vakavaa parisuhdetta ei olla hakemassa...tässä nyt sitten kuitenkin asutaan saman katon alla mutta matkustellaan erikseen ja yhdessä, kummallakin oma ura ja ystävät sekä harrastukset...
Lähetetty: Pe Joulu 28, 2007 12:19 pm
Kirjoittaja Miina
En ole vielä koko ketjua ehtinyt lukea läpi, jumituin heti Katsan kommenttiin.
Katsa kirjoitti:Lopulta tulin siihen tulokseen, että kärsin mieluummin yksinäisyydestä kuin parisuhteesta.
Mulla on myös tämä "periaate". En ymmärrä, miksi kitua (ja valittaa jatkuvasti kavereille) huonosta parisuhteesta, kun nykyään ei ole mitenkään vaikeaa edes erota.
Olen tosiaankin ennemmin yksin yksinäinen kuin esim. parisuhteessa ja yksinäinen. Siis, olen mieluummin yksin ja onnellinen, kuin kituutan ja kärsin huonossa parisuhteessa?
Siis, en ymmärrä seurustelua vain seurustelun vuoksi? Mitä ideaa siinä on? Kertokaa, jos jollain on tästä kokemusta ja tietoa?
Katsa kirjoitti:Minua rasittaa suunnattomasti ihmiset, jotka tulevat tilittämään minulle parisuhdettaan. Minulle. Mitä mun pitäisi sanoa? Mitä ne odottavat että minä sanon? Täysin absurdia! Minulla ei ole muuta sanottavaa kuin "jätä se".
Joo, mä olen lopettanut noi muiden parisuhdemurheiden kuuntelut. Siis toki, jos ystävä hetkellisesti haukkuu vaimoaan/miestään, niin toki kuuntelen, tämä on niin sanottua hetkellistä vali-valia... mutta jos aina sitä samaa jankutusta (esim. alkoholi, väkivalta, vieraissa käynti yms.) vuodesta toiseen, niin antaa olla. Mä en jaksa enää kuunnella moisia. Oma pää ei jaksa enää muiden murheita, kun enhän minä niille mitään voi. Jokainen tekee itse parisuhteensa ja ratkoo itse parisuhdeongelmansa.
Lähetetty: Pe Joulu 28, 2007 12:44 pm
Kirjoittaja ABC
cicero kirjoitti:
Jos kaikenlaisia tutkimuksia on uskominen niin ihminen on kuitenkin loppujen lopuksi tyytyväisin parisuhteessa, jossain tutkimuksessahan väitettiin että parisuhteessa elävät nauttivat pidemmästä elämästä myös.
Ihminen on laumaeläin.
Mielestäni kuhertelevat parit ovat söpöjä, mutta samalla myös surullisia, sillä yleensä aina ainakin toisen huomaa vilkuilevan muita heti kun toinen osapuoli katsoo muualle.
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 12:01 am
Kirjoittaja apollo
Kaikista helpoin kun ei puhu mistään seurustelusuhteesta. Jonkun kanssa pannaan hetken aikaa ja sitten vaihdetaan panokumppania. Ei elämä mene näin: "ja sitten he elivät elämänsä onnellisena loppuun".
Seksi on kuitenkin se joka ratkaisee.
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 12:12 am
Kirjoittaja VoDKa
apollo kirjoitti:Seksi on kuitenkin se joka ratkaisee.
Melko erikoinen väite. Kun ei kuitenkaan kaikki ole sen seksin perään.
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 12:31 am
Kirjoittaja apollo
VoDKa kirjoitti:apollo kirjoitti:Seksi on kuitenkin se joka ratkaisee.
Melko erikoinen väite. Kun ei kuitenkaan kaikki ole sen seksin perään.
Vai niin, minkäs perään nainen ja mies sitten on? iltapusun?
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 12:40 am
Kirjoittaja Lizzie B.
Rakkauden, välittämisen, luottamisen, huolenpidon, sielunkumppanuuden, ystävyyden, yhteenkuuluvaisuuden.. mitä näitä nyt on. Sen, että voi nukkumaan mennessä tuntea toisen paljaan lämpimän ihon omaansa vasten ja tietää, ettei se lähde pois. Seksinkin, mutta ei pelkästään sen.
Aika surullista, jos uskoo elävänsä elämänsä loppuun asti onnellisena pelkän seksin voimalla.
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 2:22 am
Kirjoittaja mankeli
yksi vanha kaveri erosi vuosi sitten, ja oltiin siihen asti pidetty yhteyttä aina silloin tällöin, harvoin tosin.
Yhtäkkiä, minusta tulikin kuuntelija hänelle, soitteli pitkin iltoja ja öitäkin! välillä. Laitoin tosin kännykän äänettömälle yöksi, mutta aamulla huomasin yöllä tulleet puhelut. Olin jo hyppiä seinille tämän uus sinkun ongelmien kanssa, minulla kun on aika paljon omassakin elämässäni hoidettavaa.
Olin lähes ratketa riemusta kun hän kesällä löysi uuden kumppanin nettitreffien kautta. Noin kuukauden kuuntelin sitten sitä me sitä ja tätä jne. Nyt ei ole enää kuulunut 1,5 kuukauteen yhtään mitään. En saanut edes joulutoivotuksia, eikä haittaa yhtään.
Ajattelin vain näin valottaa, että asioilla on puolensa...
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 11:38 am
Kirjoittaja Miina
Sitten on nämä selkeästi toisilleen luodut pariskunnat, jotka ovat jo arkeensa rutinoituneet. Ne on ihan hauskoja ja musta on hienoa, että tämmöisä pariskuntia vielä nykypäivinä on.
Tämmöisen vaimon/miehen puolisovalitusta on ihan kiva kuunnella, koska se koskee yleensä jotain pikkuasiaa, joka unohtuu valittajalta jo puhelun edetessä. Eli purkautumispuhelu.
Niin, sitten sinkkuudesta ja tilaisuuksista. Nämä jotka löytävät parisuhteen ja sitten unohtavat kaverinsa harvemmin kutsuvat sitä sinkkua mihinkään illanviettoihin tms. Tuskin kyläillään... kunnes tulee ero ja sitä olkapäätä tarvitaan.
Mutta ne pariskunnat, joihin olen tutustunut pariskuntina, ne kyllä ottavat ja kutsuvat sinkunkin juttuihinsa. Ei niitä vaivaa yhden henkilön sinkkuus. Se on ihan kiva huomata!
Entäs sitten, onko teillä sinkuilla sellaisia parisuhteessa eläviä ystäviä, jotka väen vängällä etsivät teille seurustelukumppania (sokkotreffejä

) yleensä sen oman puolison kaveripiiristä? Mulla on yksi tämmöinen ystävä, oma parisuhteensa on käsittämättömän huono, niin jaksan mielessäni ihmetellä, miksi hän muille jaksaa parisuhdetta tyrkyttää.
Parisuhde tulee jos on tullakseen, en mä sitä vastaan taistele, mutta en sellaista mitenkään aktiivisesti elämääni hae.
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 12:30 pm
Kirjoittaja Katsa
Toisilleen luodut pariskunnat ovat harvinaisia, mutta heitä ihailen. Eräs ystäväpariskuntani oli juuri tällainen. Ensinnäkin he olivat ainoa pariskunta, jotka eivät koskaan virittäneet kanssani mitään kuvitelmia kolmiodraamasta.
Heitä oli ihana seurata, kuinka yhdellä katseella voi puhua kokonaisen lauseen ja toinen ymmärtää, kuinka yhdellä eleellä voi sanoa jotain, mitä kukaan muu huoneessa ei ymmärrä. Sanatonta kommunikointia ei voi kuin ihailla. Silti he olivat edelleen, kymmenen yhteisen vuoden jälkeen, selvästi umpirakastuneita. Se oli niin suloista, että jopa meikäläinen herkistyy. Valitettavasti heidän tarinansa katkesi toisen tapaturmaiseen kuolemaan.
Sokkotreffi-tyypit on rasittavia. Ihmiset, jotka osoittelevat minulle suunnilleen jokaista vastaantulijaa tyyliin "entäs toi" ja "mene nyt juttelemaan tuolle". Mainostavat jatkuvasti kavereitaan tyyliin "tunnen yhden kivan tyypin..." ja järjestävät läpinäkyviä illanviettoja eri sukupuolta oleville sinkkukavereilleen.
Sitten vielä nämä perheenäidit, jotka selittävät "odotas vaan kun sinäkin rakastut kunnolla, niin...". Minustakin kuulemma tulee ihan normaalin näköinen ja -tapainen ihminen. Tämä tosin on nyt vähentynyt onneksi sen myötä, kun sain lapsen, enkä sittenkään alkanut normaaliksi.
Niin, en tiedä sitten. Aika harva pariskunta on oikeasti luotu toisilleen ja itse en näe kulissi- tai tavanvuoksisuhteissa mitään järkeä. Varsinkaan en näe enää järkeä kuluttaa aikaani väärän tyypin kanssa, olen tullut varovaiseksi ja kyyniseksi.
Lisäksi nykyinen muovikulttuuri tuhoaa parisuhteen ajatusta aika tehokkaasti...
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 6:06 pm
Kirjoittaja apollo
Lizzie B. kirjoitti:Rakkauden, välittämisen, luottamisen, huolenpidon, sielunkumppanuuden, ystävyyden, yhteenkuuluvaisuuden.. mitä näitä nyt on. Sen, että voi nukkumaan mennessä tuntea toisen paljaan lämpimän ihon omaansa vasten ja tietää, ettei se lähde pois. Seksinkin, mutta ei pelkästään sen.
Aika surullista, jos uskoo elävänsä elämänsä loppuun asti onnellisena pelkän seksin voimalla.
Kivoja asioitahan tuossa luettelet, oishan se kiva jos asiat noin oisivat. Elämä on vaan aika raadollista. Esimerkiksi seurustelusuhteissa toinen on aina mielestäni ns. niskan päällä. Eli toinen on enempi rakastunut kun toinen.
Kivahan se kuitenkin on, että on unelmia, mihin uskoa.
Tottakai itsekin haluisin että asiat olisi juuri esittämälläsi tavalla, mutta kun todellisuus tuppaa olemaan erilaista. Ihmiset eroaa ja hyvä niin, sillä ei kenenkään kannata huonossa suhteessa elää.
Niin ja en nyt pelkän seksin avulla ole elämääni onnelisena loppuun viettämässä. Ehkä kärjistin edellisessä viestissä vähän liikaa, kun promillet oli aika korkeella.
Takana liian monta suhdetta ja se tekee ihmisen kyyniseksi.
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 6:33 pm
Kirjoittaja Minney Magia
Oot Apollo ollut huonoissa/väärissä parisuhteissa, jos sulle on noin käynyt.
Kyllä sitä voi löytää kumppanin, jonka kanssa on tasavertainen, eikä kumpikaan ole niskan päällä. Siihen tarvitaan luottamusta, toisen kunnioittamista ja myös itseluottamusta, rakkauden lisäksi. Vai siitäkö se rakkaus syntyy? Tiedä häntä, mutta joillakin se vaan onnistuu.
Siinä toki olen samaa mieltä, että huonoon parisuhteeseen ei kannata jäädä, koska seuraavan nurkan takana voi odottaa jo se oikea.
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 7:58 pm
Kirjoittaja Lizzie B.
apollo kirjoitti:Kivahan se kuitenkin on, että on unelmia, mihin uskoa.
Mulla on tuo kaikki. Ja vielä vähän enemmän. Aina.