Sivu 3/3

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: To Touko 23, 2019 11:02 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kaverusten riita Oulun yössä kärjistyi veriseen lopputulokseen – Myllyojan puukottaja sai syytteen tapon yrityksestä

Parikymppinen oululaismies sai Oulun käräjäoikeudessa tiistaina syytteen tapon yrityksestä. Eri somekanavissa ahkerasti esiintyvä mies puukotti kaveriaan Myllyojalla viime lokakuussa.
Syyttäjän mukaan mies yritti tappaa ystävänsä lyömällä tätä kerran teräaseella kaulaan. Uhrille tuli kaulaan kaksi senttimetriä leveä ja 6,5 senttimetriä syvä haava, joka ulottui alaleukaluun alta kaularangan eteen.
– Tekijän on täytynyt käsittää, että teosta varsin todennäköisesti saattaa seurata kuolema ottaen huomioon teräaseen syvä isku, jossa on käytetty merkittävää voimaa ja että lyönti on kohdistunut erittäin vaaralliselle kehon alueelle aiheuttaen potentiaalisesti vaarallisen vamman, syyttäjä mainitsee.

Puukotuksen uhri saatiin nopeasti hoitoon, joten teko jäi yritysasteelle. Kaverukset olivat liikkeellä Oulun yöelämässä ennen tekoa. Puukotusta edelsi riita.

Syyttäjä vaatii oululaisnuorten tuntemalle somejulkkikselle tapon yrityksestä vähintään 4 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Mikäli hänet tuomitaan toissijaisen syytteen mukaisesti törkeästä pahoinpitelystä, rangaistusvaatimus on yli kahden vuoden ehdoton vankeus.

Samassa yhteydessä sai syytteen myös puukotuksen uhri, jonka kanssa epäilty riiteli ennen henkirikosta. Uhria syytetään puukottajan pahoinpitelystä, koska hän oli lyönyt kaveriaan nyrkillä kasvoihin.
IltaSanomat
12.2.2019 16:27

Syytteen nosto oli yli 3 kk sitten, joten oikeutta lienee jo käyty, mutta...

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: Ti Heinä 30, 2019 10:47 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Doctor Lecter kirjoitti:Syytteen nosto oli yli 3 kk sitten, joten oikeutta lienee jo käyty, mutta...
Kyllä oikeutta käytiin, mutta tuomion uutisointi jäi yksin Alibi-lehden kontolle.
- Tästä puukottelusta oli lokakuussa 2018 uutisia monessakin lehdessä, mutta outoa, että kaikesta kaiken tietävät toimittajat eivät kuitenkaan ole innostuneita seuraamaan aloittamaansa juttua loppuun saakka. Onneksi on Alibi!

Ohessa lyhyesti kuvan kera:
Vuonna 1999 syntynyt tuttu somepersoona Janne Johan Aitta sai tuomion ravintolaillan jatkoilla tapahtuneesta puukotuksesta.
somepersoona_oulu.jpg
somepersoona_oulu.jpg (93.71 KiB) Katsottu 9040 kertaa
Hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Syyte oli tapon yrityksestä, mutta oikeus katsoi teon astetta lievemmäksi.

Veritekoon eskaloitunut riita sai alkunsa lompakon katoamisesta. Aitta syyti kaveriaan. Lompakko löytyi lopulta pesukoneen päältä.

Kursivoitu teksti ja kuva Alibi 4/2019.

Tässä linkki Alibin tilaamiseen

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: Ti Heinä 30, 2019 10:56 am
Kirjoittaja Wileda
Puukko kaulaan 6,5cm syvyyteen ja siitä ensikertalaisena n. 8kk ehdoton tuomioko? Aika halpaa on henki Suomessa. Tässäkään ei uhrilla ollut mitään osaa tilanteen eskaloitumiseen vaan kaveri oli kännissä jättänyt lompakkonsa pesukoneen päälle paskalla käydessään..

..Onko Anne Aitta tämän pojan äiti ja oliko äidin asemalla yhteiskunnassa vaikutusta annosteltuun tuomioon?

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: Ti Heinä 30, 2019 11:15 am
Kirjoittaja originalnightstalker
On kyllä helveti ruma jäbä.
Milläköhä logiikalla tää katotaa tötkeäks pahoinpitelyksi, valittikoha syyttäjä huvioikeuteen

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: Ti Heinä 30, 2019 11:28 am
Kirjoittaja Calamity Jane
originalnightstalker kirjoitti:On kyllä helveti ruma jäbä.
Milläköhä logiikalla tää katotaa tötkeäks pahoinpitelyksi, valittikoha syyttäjä huvioikeuteen
Sinä nyt et itsekkään varmasti olet mikään katseenvangitsija :mrgreen:
Ihmisten ulkonäöllä arvostelijat kuuluu bimbo luokitukseen.

Oliko tuossa että olisi joku some vaikuttaja? En ole kuullutkaan. No nyt saa juttua tulemaan kun on kokemusta puukkocasesta.

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: Ti Heinä 30, 2019 12:04 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
originalnightstalker kirjoitti:valittikoha syyttäjä huvioikeuteen
Kukaan ei valittanut, joten tuomion on saanut lainvoiman.

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: Ti Heinä 30, 2019 12:10 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Calamity Jane kirjoitti:
originalnightstalker kirjoitti:On kyllä helveti ruma jäbä.
Milläköhä logiikalla tää katotaa tötkeäks pahoinpitelyksi, valittikoha syyttäjä huvioikeuteen
Sinä nyt et itsekkään varmasti olet mikään katseenvangitsija :mrgreen:
Ihmisten ulkonäöllä arvostelijat kuuluu bimbo luokitukseen.

Oliko tuossa että olisi joku some vaikuttaja? En ole kuullutkaan. No nyt saa juttua tulemaan kun on kokemusta puukkocasesta.
Niin no parikymppinen kaveri ja tukka karkaa jo päälaelta. Ei hyvin mene ei, vaikka rahaa vähän onkin.

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: To Elo 01, 2019 2:47 pm
Kirjoittaja Dope Boy
Jamppa näyttää 15 vuotta vanhemmalta kun onkaan, miltähän näyttää 45 vuotiaana jos on hengissäkään?

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: To Elo 01, 2019 8:29 pm
Kirjoittaja Berlin
Tuohan on tehnyt jotain biisejäkin viime aikoina :D

Yhden nimi oli Vedetään

Re: Tapon yritys Oulussa 13.10. - nuorukainen puukotti kaula

Lähetetty: Ma Elo 05, 2019 12:06 am
Kirjoittaja aga
20-vuotias kaljuuntunut vähintään 10 vuotta vanhemmalta näyttävä pappabetalar-uhoaja joka vetää mitä paskinta gangstarappia, erinomaista huumoria. Kiitos Zanos, vedetään, vedetään, vedetään.

Lisää tätä kuningasmatskuu teille jotka Zanosta epäilitte, toukokuussa tullutta kovaa settii häneltä:

https://www.youtube.com/watch?v=7wHypFJ5624 Zanos - Zanos