MohammedMohammed kirjoitti:
Minua kiinnostaisi tietää, että miksi puolustelet poliisia, joka on pidättänyt perheen isän ja äidin ilman todisteita? Mikä sinun motivaatiosi on puolustella kaikkien oikeustajua vastaan toiminutta poliisia? Euroopassa pitäisi päteä olettaman syytön kunnes toisin todistetaan.
Olet näemmä pihalla länsimaisesta oikeusjärjestelmästä. Se on tuomioistuin, joka soveltaa syyttömyysolettamaa ja sitten lopuksi päättää syyllisyydestä/syyttömyydestä.
Poliisin tehtävä on ottaa
epäiltyjä kiinni. Kiinnioton perusteet vaihtelevat maittain ja maiden sisällä rikostyypeittäin. Kuten "Tuomion Pasuuna" aivan oikein sanoi, lähtökohtana on yleensä "syytä epäillä". Kussakin maassa tämä on määritelty maan omassa laissa ja (erityisesti anglosaksisissa maissa) aikaisemmalla tuomioistuinkäytännöllä. Kuten jo aiemmin kerrottiin, kukaan meistä ei tiedä hölkäsen pöläystä näiden pidätysten perusteista. Näin ollen syyttely on toistaiseksi pelkkää tyhjien tynnyreiden kolinaa.