Sivu 3/3

Re: Kälyisin räkälä

Lähetetty: Su Touko 11, 2025 2:35 pm
Kirjoittaja RL11/6
Alfons Jokinen kirjoitti: Su Loka 20, 2024 10:03 am Bar Anneli Forssassa. Taskulämmin lasipullolonkero kouraan kera yrmeän ilmeen.

Joskus siellä oli sunnuntaina karaoke. Ns. kehopositiivisen lähiömuijan pinkki neulepaita aiheutti pahoja unia vielä vuosia jälkeenpäin.
Muistaakseni olen joskus läynyt Forssassa. Aivan mainio pikkupaikka. Keskusta oli muistaakseni noin Esplanadin puiston kokoinen. Siellä oli useampikin alkoholin juomiseen erikoistunut paikka. Tuohon aikaan oli juuri ilmaantunut fisushotti. Jokinlainen mielikuva on, että Tauski olisi ollut juuri viikkoa aikaisemmin siellä keikalla. Perinteinen maatalouskeskittymä kuvastaa hyvin paikkakuntaa. Ihmiset pelkästään perunaa syönneen näköisiä ja juuri long drink tyyppiset juomat ja hanaoluet ovat tuollaisen tuulipukukansan suosiossa.

Muistaakseni kukaan ei kuollut tuolla reissulla, mutta paikallisen pesäpallojoukkueen edustaja on varmasti käynyt aivokuvauksessa, ellei joutunut opetella syömään, puhumaan ja kävelemään uudestaan. Ambulanssi, jolla hänet kuskattiin pienen naaman leipomisharjoituksen jälkeen kunnansairaalaan, päästi pilleistään ääntä kuin hautausmaakappelin urkuri uruistaan. Tiedän yhden aivan loistavan haitarin soittajan.

Haitari yhdessä tuon ambulanssien pillien kanssa se pari puhallin sekä kosketin soittajaa, olisi erinomainen yhtye. Jotenkin miellän saksofonin juuri tuon ambulanssin ääneen. Minkäköhän vuoksi juottoloissa ei soiteta urkuja ja hautausmaille tyypillistä musiikkia? Hengellinen musiikki on jotenkin menevää, jos siinä on afroille tyypillistä hallelujameininkiä. Jotenkin sitä tulisi käytyä useammin kälyisissä räkälöitä etsimässä kuin Jari Tervo tosisuomalaisuutta, jos niissä olisi reipasta kuoromusiikkia, jossa saisi itsekin laulaa mukana gospelia.

Ei niitä karaokeulinoita jaksa kukaan kuunnella. Kerran olen kuullut, kun joku osasi laulaa vanhan holvikirkon miellyttävästi, mutta yleensä joku vanha lehmä kun alkaa laulamaan satumaata, on se aika vastenmielistä.

Ketjussa ei ole taidettu mainita pub lättähattua Hinthaarassa? Siinä on aika hyvä kälyinen räkälä. Paikassa myydään ihan oikeasti makaronilaatikkoa ja hernekeittoa. Juuri sellainen isäntien mesta. Käytännössä ei mitään eroa Espanjan ja Pattayan suomibaareihin. Tietenkin ero on huima 90-vuosikymmenen alun lamavuosien Torremolinokseen, jossa pääsi ihan oikeaan juoksuhautatappelumeininkiin mukaan. Tuohon aikaan vielä oli pystyssä sotaveraaneja ja heistä eräskin veti kuukausitolkulla juonneena ja valvonneena alkoholipsykoosissa pihviveitsen espoolaisen insinööri-isän kurkusta läpi.

Muistan juuri tuon lama-ajan auvoisena ja lämminhenkisenä aikana Torremolinoksessa, mutta sen jälkeenhän alueesta muodostui hinttipariskuntien lomapaikka.

Re: Kälyisin räkälä

Lähetetty: Su Touko 11, 2025 2:57 pm
Kirjoittaja Private dick
Onko kellään muistissa minkäniminen keskiolutbaari oli Tampereella Pahalammen lähistöllä, jossain Viinikan ja Nekalan välimaastossa?
Siellä tuli 90-luvulla vedettyä lärvit kun olin Tampereella opiskelevan kaverin luona.

Re: Kälyisin räkälä

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 3:29 pm
Kirjoittaja RL11/6
Olen aina vihannut Italian salaattia, kuten muutakin einespaskaa. Eniten vihaan "napolilaista pizzaa", eli äitinsä nussijoiden Atrian kinkkumikropizzan pizzeriaversiota. Satuin menemään erääseen tämmöiseen Café -tyyppiseen italialaiseen tyyliin sopivaan räkälään, jossa kaikenlaiset ihmistorakat ryystävät tuplasti ylihinnoiteltua Segafredon paskavesiespressoa. Halusin maistaa miltä maistuu oikein kunnon paskakahvi pahvimukista, koska tuollaisessa paikassa on tuhannet syfilistiset kullin imijän huulet koskeneet jokaiseen kahvikuppiin.

Paikka löytyy museokadulta. Nimeltään Buongiorno Caffè. Tiskillä palveli italialaiseen tapaan hinttarien naimishieltä haiseva mustalainen. Paikka oli kuin jokin roskakatos. Katselin mihin voin istua, kuin olisin ollut lähijunassa tai ratikassa, jossa paskat housussa olevat laitapuolenkulkijat ovat istuneet. En istunut mihinkään. Hörppäsin tämän mustalaiskahvin yhdellä huikalla. Mieleeni tuli ensimmäisenä aika, jolloin olin vielä opiskeluaikoinani sivutoimisesti lääkintävahtimestari. Maun kautta älittyi hajumuisto suoraan Kiljavan sairaalan vanhasta ruumishuoneesta, jossa on aikoinaan naitu tuberkuloosiin kuolleita yleisiä naisia sekä heidän tyttäriään.

Ehdottomasti paikka kuuluu tähän kategoriaan kaikin tavoin. Sieltä saa Suomen paskinta kahvia mustalaisen pesemättömillä käsillä tehtynä. Erittäin kälyinen räkälä.