Sivu 3/21
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: Ke Helmi 20, 2019 11:25 am
Kirjoittaja damfin
Kyllä tuo tapaus minunkin mielestäni kertoo siitä että tuo turvapaikanhakijoiden seulonta ei toimi.
Tuosta saa jotenkin sen käsityksen että miehen aikaisempaa hyvää menestystä ja ylentymistä työssään kotimaassa pidettiin jonkinlaisena perusteena evätä turvapaikka suomessa, minun mielestäni tuon olisi pitänyt olla puoltava peruste turvapaikan myöntämiselle kun oli jonkinlaista näyttöä siitä että miehestä olisi voinut tulla ihan asiallisesti käyttäytyvä maahanmuuttaja joka olisi voinut haluta työpaikan täälläkin ja jopa menestyä työssään ilman jatkuvaa kelan apua.
Oliko turvapaikan epäämisen perusteena myös se että miehellä oli elossa olevia lapsia ja jopa vaimokin elossa eli hänen ei katsottu olevan vapaata riistaa suvakkivalaille?
Onko se nyt tosiaan niin että täällä myönnetään turvapaikkoja ainoastaan noille yksin maahan tulleille "nuorille miehille" eli geelitukille, joiden ainoa taito elämässä on ostoskeskuksilla ja kaupungilla laumassa kokoontuminen ja vokkitätien viihdyttäminen?
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: Ke Helmi 20, 2019 4:36 pm
Kirjoittaja jepulis82
Ei mikään maa pysty takaamaan sataprosenttisesti sitä että joku palautettu ei pääsis hengestään. Saatana, sehän voi liukastua ja kuolla ihan täälläkin.
Ei ole Suomen asia olla joku vitun maailmanpoliisi veronmaksajien rahoilla. Ihan hulluksi mennyt tämä touhu.

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: Ke Helmi 20, 2019 10:10 pm
Kirjoittaja John Kimble
Juuri näin. Kyllä suomalaisiakin murhataan ihan Suomessakin koko ajan, eikä meillä ole silti oikeutta hakea turvapaikkaa sillä perusteella.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: Ke Helmi 20, 2019 10:20 pm
Kirjoittaja kaarmis
Näin juuri. Otetaanpa vertaus: Jos kusen prosenttimoottoripyöräilijän kenkään, voisin kuvitella että mun ei kannata liikkua just heidän reviirillään sen jälkeen. Mut en voi hakea Tanskasta turvapaikkaa, vaikka terveyteni olisikin kotiseudullani todetusti vaarassa.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: Ke Helmi 20, 2019 11:03 pm
Kirjoittaja SYLWAR
kaarmis kirjoitti:Näin juuri. Otetaanpa vertaus: Jos kusen prosenttimoottoripyöräilijän kenkään, voisin kuvitella että mun ei kannata liikkua just heidän reviirillään sen jälkeen. Mut en voi hakea Tanskasta turvapaikkaa, vaikka terveyteni olisikin kotiseudullani todetusti vaarassa.
Kenkää kuseminen on silloin sinun oma valinta, se siitä seuraava turvatomuus ei johdu siitä, mitä etnistä taustaa edustat, kusisen kengän omaavaa prosenttibikeria ei kiinnosta pätkään oletko savolainen, turkulainen vaikka aslakki jostain lapin perukasta. No kuitenkin, joska liritit sinne ajosaappaaseen, on ehkä todellakin syytä vaihtaa maisemaa, turvapaikkaa siihen et kuitenkaan tarvitse, koska pohjoismaan kansalaisena sinulla on pysyvä oleskelulupa automaattisesti Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Eli ei ole ihan sama asia....
Mutta;
On tässä keississä jotain mikä minulle ei vieläkään avaudu.
Miksi sieltä Irakista pitää tänne asti tulla mouruamaan sitä turvapaikkaa, jos on henkilökohtainen se rähäkkä, jos on tämäkin siellä töissään pissinyt sunnina shiakollegan maiharikenkään tai muroihin? Shiat ja sunnit ei tahdo oikein pärjätä keskenään pitkässä juoksussa, mutta kyllä siellä Irakissa piisaa molempia osapuolia, ilman että toisiaan ovat pommittelemassa.
Onhan sielläkin omassa maassa sunnialueita joissa ei shiat juuri kukkoile ja naapurimaita joihin voi painua evakkoon. Ja jos kyseessä on yksi ukko, jonka kanssa kahakoi, niin luulisi sitä silloin osaavan itsekin hoitaa asian illan tullen jossain pimeällä Bagdadin sivukujalla....
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: Ke Helmi 20, 2019 11:18 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
Gurney kirjoitti:Radiopuhelin, sun tiedot ei oikein aiemmin osuneet kohdalleen, joten vähän epäilevästi näihin "tietoihisi" täytyy suhtautua.
Hyvä yritys, mutta..
Gurney kirjoitti:Väität että kyse on palautuksesta, vaikka mies lähti vapaaehtoisesti.
Henkilölle ei myönnetty turvapaikkaa vaikka selkeästi olisi sen tarvinnut. Jos henkilö tavataan Suomessa laittomasti tai hänelle ei ole myönnetty oleskeluun oikeuttavaa lupaa, kuten turvapaikkaa, hänet poistetaan maasta. Ensisijaisesti paluu pyritään järjestämään vapaaehtoisesti tähän varatun määräajan kuluessa. Tilanteesta riippuen paluu voidaan varmistaa viimekädessä saattamalla henkilö perille asti. Vaikka hän on vapaaehtoisesti lähtenyt, kyse on silti palautuksesta.
Gurney kirjoitti:Väität, että tapettiin poliittisista syistä, mutta politiikalla ei ole osuutta asiaan vaan tyyppi riiteli työpaikalla.
Sikamaista valehtelua. En ole väittänyt että tapettiin poliittisista syistä. Aika törkeää väittää minun kirjoittaneen moista. Tällaisesta valehtelusta pitäisi rankaista aika kovilla banneilla.
Haluaisin tiedustella miksi valehtelet näin?
Gurney kirjoitti:Molemmat meni väärin.
Niin sinulla taas meni, ehkä jo ensi kerralla nappaa.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: Ke Helmi 20, 2019 11:22 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
MaSaOne kirjoitti:En nyt koko ketjua lukenut läpi, mutta missä tässä se rikos tapahtui? Jäikö sen iPhone tulliin?
Yleensä tappamista on pidetty rikoksena.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: To Helmi 21, 2019 12:04 am
Kirjoittaja aumari
Suomeen, tähän kaukaiseen Euroopan laidalla kyyristelevään maahan, tullaan kaukaa monen maan kautta hakemaan turvapaikkaa. Miksi? Koska on levinnyt tieto, että Suomessa on hyvät sosiaaliedut. Tulijat eivät tiedä, että kotoutumisen eteen täytyy nähdä vaivaa, suomen kieli on vaikea oppia ja Suomessa on paljon työttömiä ennestään. Pakolaisleireiltä tulevat kiintiöpakolaisperheet suvaitaan paremmin, mutta heidänkin täytyy sopeutua suomalaiseen elämänmenoon, niin miesten, naisten kuin lastenkin.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: To Helmi 21, 2019 1:18 am
Kirjoittaja Kyläseppä
Voi helvetti, tuskaa oikein tekee. Sais palauttaa kaikki vastaavat loiset pois.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: To Helmi 21, 2019 6:00 am
Kirjoittaja holmesin haamu
Ei näitä tapauksia voida koskaan täysin estää. Monella on itsellään rikoksia taustalla tai ovat toimineet epäilyttävissä olosuhteissa. Siellä on voinut tulla monenlaista kiistaa. Sinänsä perustelut olivat ymmärrettäviä eli 10v aika ja entinen hyvä asema Irakissa.
Monet turvikset/pakolaiset ovat käyneet lomilla omissa maissaan mm. yksi henkilö taisi käydä Irakissa useamman kuukauden lomalla ja toi uuden vaimon Suomeen. Yli puolet lähti vie itse kotimaahansa, kun turvapaikkaa ei heltinyt hetimiten.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: To Helmi 21, 2019 8:04 am
Kirjoittaja Averell
Mistähän EIT sai niin nopeasti tiedon Irakin kansalaisen kohtalosta synnyinmaassaan? Oletettavasti tieto on lähtöisin suomesta ja EIT:n on pakko viran puolesta reagoida asiaan ja tietenkin suomalainen media tarttuu tähän vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen. Tässä tapauksessa ei ole sen ihmeempää vaan näitä sattuu aika ajoin. Suomalaisten on turha ottaa syytä niskoilleen. Jkin syy löytyy tämänkin tapauksen taustalta. Omaisille pahoittelut ja osanotot.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: To Helmi 21, 2019 1:01 pm
Kirjoittaja Gagarin
Averell kirjoitti:Mistähän EIT sai niin nopeasti tiedon Irakin kansalaisen kohtalosta synnyinmaassaan? Oletettavasti tieto on lähtöisin suomesta...
Tämä luki jo aiheesta kertovassa lehtiuutisessa:
Tapauksesta on EIT:lle valittanut miehen Suomessa asuva aikuinen tytär.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: To Helmi 21, 2019 1:12 pm
Kirjoittaja Gagarin
Gurney kirjoitti:..
Väität, että tapettiin poliittisista syistä, mutta politiikalla ei ole osuutta asiaan vaan tyyppi riiteli työpaikalla.
Siis tiedät asian? Helkkari, Suomi joutuu vastaamaan asiasta EIT:lle. Tässä Suomella on näyttötaakka. Koska sinulla on tietoa asiasta, niin ole mies ja puolusta omaa maatasi. Kerro heti hallitukselle tietosi ja todisteesi, jotta EIT:lle saadaan hyvä vastaus, eikä Suomi saa (jälleen!) langettavaa päätöstä Euroopan Ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta.
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: To Helmi 21, 2019 3:05 pm
Kirjoittaja NorthernDarkness
Eli onko ongelman ydin siis Suomen allekirjoittamat sopimukset ja luvatut sitoutumiset koko maailman pelastamiseen?
Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin
Lähetetty: To Helmi 21, 2019 3:18 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
NorthernDarkness kirjoitti:Eli onko ongelman ydin siis Suomen allekirjoittamat sopimukset ja luvatut sitoutumiset koko maailman pelastamiseen?
Jep, eli toisella tapaa ilmaistuna globalismille runkkaava valtionjohto, joka ajaa vain omaa ja etupiirinsä etua kansasta välittämättä.