Sivu 3/5

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: Pe Loka 02, 2020 6:45 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Marsalkka kirjoitti: Pe Loka 02, 2020 6:59 am ^ Näin asiasta ohjeistaa Opetushallitus perusopetuslain pohjalta:
"Kurinpitomenettelyn suhde syytteen vireilläoloon ja tuomioistuimen ratkaisuun

Sinä aikana, jolloin oppilasta vastaan on vireillä syyte yleisessä tuomioistuimessa, ei häntä vastaan samasta syystä saa aloittaa tai jatkaa kurinpitomenettelyä. Jos tuomioistuin on vapauttanut oppilaan syytteestä, ei kurinpitomenettelyä saa aloittaa tai jatkaa samasta syystä muutoin kuin sellaisen menettelyn perusteella, jota ei ole katsottava rikokseksi, mutta josta voidaan rangaista kurinpidollisesti.

Jos tuomioistuin on tuominnut oppilaan rangaistukseen, ei hänelle saa samasta syystä määrätä kurinpitorangaistusta. Oppilas voidaan kuitenkin erottaa määräajaksi, jos se oppilaan tekemän rikoksen tai siihen liittyvien seikkojen perusteella on perusteltua."
Opetuslain ideana on ollut kait, että samasta rikoksesta ei voitaisi tuomita useampaan rangaistukseen, edes näennäisiin koulun sisäisiin kurintoimenpiteisiin.

Tässä on vain sellainen porsaanreikä, että pahimmillaan muille oppilaille vaarallinen oppilas jatkaa koulunkäyntiä normaalisti huolimatta rikostutkinnasta, mutta rikoksen uhriksi joutunut oppilas joutuu varomaan menemistä kouluun.

Epäilen että sopivissa tilanteissa löytyy yllättäen tulkinnanvaraa, jos esimerkiksi koulun rehtori näkee oman tilanteensa uhattuna.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: Pe Loka 02, 2020 6:54 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Gurney kirjoitti: Pe Loka 02, 2020 7:19 am Fobbahan joutui varmaan Taposen tai muun naisoletetun ajojahdin kohteeksi kun paljastui, että poliisien omassa whatsup.tai jossain muussa ryhmässä puhuttiin rasistisesti. Eli arvosteltiin matujen käytöstä.
Surkuhupaisaa onkin miten Fobba sai itse potkut rasismisyytösten takia poliisin vihapuhetyöryhmän johtajan paikalta pari vuotta sitten. Fobba oli valvonut poliisin Facebook-ryhmän keskustelua ja ei ollut puuttunut oletettuun rasistiseen kielenkäyttöön, vaikka siellä puhuttiin asioista ainoastaan rehellisesti. Fobba ei tietenkään itse ollut sanonut mitään asiatonta, mutta sillä ei ollut merkitystä.

Eiköhän Fobba seuraa aktiivisesti tätä ketjua, joten miettii omaa kommentointiaan tässä tapauksessa.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: Pe Loka 02, 2020 7:14 pm
Kirjoittaja Lassie
Perusopetuslakia pitäisi muuttaa. Tähän mennessä harjoitettu kiusaamistilanteiden hoitamiskäytäntö ei ole ollut toimivaa. Tilalle tarvitaan uudistamista.

Sitä ei ole tulossa.

On tulossa vain Ylen 3h:n keskusteluohjelmia Ajankohtaisessa kakkosessa ja muissa länkytysshowissa, joissa politiikot puhuvat kiivaasti ja juontajat Marimekko-asuissaan sanovat, nyt loppuu aika.

Koululaisille aika ei lopu. Maunulassa tullaan jatkossakin kiusaamaan, hakkaamaan, mitä vaan. Kuten monissa muissakin kouluissa. Keskusteluohjelmat tulevat jatkumaan.

1.säkeistö alusta uudestaan. ....Tilalle tarvitaan uudistamista. Sitä ei ole tulossa.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: Pe Loka 02, 2020 7:24 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Lassie kirjoitti: Pe Loka 02, 2020 7:14 pm Perusopetuslakia pitäisi muuttaa. Tähän mennessä harjoitettu kiusaamistilanteiden hoitamiskäytäntö ei ole ollut toimivaa. Tilalle tarvitaan uudistamista.

Sitä ei ole tulossa.
Tässä on tiivistetty yleinen poliittinen ja hallituksen kanta asiaan.

Yleistasolla syyt miksi kiusaamistapauksiin on erittäin vaikeaa puuttua johtuu näistä seikoista:
- Poliittisesti asiaan ei ole halua ja tahtoa puuttua.
- Alaikäisten rikosvastuu on olematon ja sitä ei haluta nostaa.
- Asiantuntijat vastustavat jämerämpiä toimia ja poliitikoilla ei ole kiinnostusta tehdä mitään.

Ainoa keino miten koulukiusaamisen puuttumiseen saataisiin poliittinen tahto niin olisi yhdistää jollakin tavalla kiusaaminen äärioikeiston syyksi, mutta sekään ei oikein onnistu kun nykyisin pahimmat kiusaamistapaukset ovat monikulttuurista rikkautta.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: Pe Loka 02, 2020 7:36 pm
Kirjoittaja poikani
Kun kouluampumiset loppuivat (toistaiseksi) Suomessa hyvin alkaneen putken jälkeen, ei ole nähty tarvetta tarttua koulukiusaamiseen. Jos joka vuosi joku lasauttaisi kymmenkuntaa luokkatoveriaan, ehkä ajattelu kiusaajista viattomina mussukoina vähenisi ja näkisimme päättäjiltä todellisia toimenpiteitä. Tässä olisi mahdollisesti edellytyksenä, että joukkosurmaajat olisivat vähän nuorempia, ehkäpä 10-16-vuotiaita. Välttämättä ei tarvitsisi ampua, vaan esimerkiksi hyökätä veisten kanssa.

En ota mitenkään kantaa siihen, minkä verran mahdollinen koulukiusaaminen vaikutti kouluampujiemme tekoihin, mutta ainakin murhat herättivät keskustelua aiheesta.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: Pe Loka 02, 2020 7:50 pm
Kirjoittaja Tiinas
holmesin haamu kirjoitti: Pe Loka 02, 2020 7:24 pm
Lassie kirjoitti: Pe Loka 02, 2020 7:14 pm Perusopetuslakia pitäisi muuttaa. Tähän mennessä harjoitettu kiusaamistilanteiden hoitamiskäytäntö ei ole ollut toimivaa. Tilalle tarvitaan uudistamista.

Sitä ei ole tulossa.
Tässä on tiivistetty yleinen poliittinen ja hallituksen kanta asiaan.

Yleistasolla syyt miksi kiusaamistapauksiin on erittäin vaikeaa puuttua johtuu näistä seikoista:
- Poliittisesti asiaan ei ole halua ja tahtoa puuttua.
- Alaikäisten rikosvastuu on olematon ja sitä ei haluta nostaa.
- Asiantuntijat vastustavat jämerämpiä toimia ja poliitikoilla ei ole kiinnostusta tehdä mitään.

Ainoa keino miten koulukiusaamisen puuttumiseen saataisiin poliittinen tahto niin olisi yhdistää jollakin tavalla kiusaaminen äärioikeiston syyksi, mutta sekään ei oikein onnistu kun nykyisin pahimmat kiusaamistapaukset ovat monikulttuurista rikkautta.
Villi veikkaus, jos Soma-Lin tulevaa lasta kiusattaiin tai muiden poliitikoiden niin puuttuminen olisi ihan erilaista.

Mutta kun eivät laita lapsiaan matukouluihin.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: Pe Loka 02, 2020 7:54 pm
Kirjoittaja Marsalkka
holmesin haamu kirjoitti: Pe Loka 02, 2020 6:45 pm Opetuslain ideana on ollut kait, että samasta rikoksesta ei voitaisi tuomita useampaan rangaistukseen, edes näennäisiin koulun sisäisiin kurintoimenpiteisiin.

Tässä on vain sellainen porsaanreikä, että pahimmillaan muille oppilaille vaarallinen oppilas jatkaa koulunkäyntiä normaalisti huolimatta rikostutkinnasta, mutta rikoksen uhriksi joutunut oppilas joutuu varomaan menemistä kouluun.

Epäilen että sopivissa tilanteissa löytyy yllättäen tulkinnanvaraa, jos esimerkiksi koulun rehtori näkee oman tilanteensa uhattuna.
Otin vain kantaa siihen, että tuo rehtorin lausahdus ei perustuisi mihinkään. Perustuu lakiin.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: Pe Loka 02, 2020 11:55 pm
Kirjoittaja meitzi
Keskitien Kulkija kirjoitti: To Loka 01, 2020 9:34 amTyörauha on niin kauan hyvä kun kiusatut tajuavat pysyä kodeissaan
Valitettavasti koululaitos nojaa pitkälti juuri tuon periaatteen varaan, eli kiusattu on kuin raiskattu, aina väärässä.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: La Loka 03, 2020 8:55 am
Kirjoittaja Kräki
Se nyt vaan on niin,että sompanssit ja muut lähi-idän ihmeet eivät ole kykeneväisiä integroitumaan eurooppaan millään tasolla.
Täällä voi virginit ja annaannaat kieltää kaiken,muttakun totuus vain on tämä.
Nämä kersat voivat olla jo vaikka kolmatta sukupolvea suomessa ja mitään muuta ei ole opittu,kun kaikki on rasisteja ja minä ähläminä saan uhata/hakata väärinajattelijat,joukolla tietenkin.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: La Loka 03, 2020 9:18 am
Kirjoittaja Marsalkka
Kräki kirjoitti: La Loka 03, 2020 8:55 am Se nyt vaan on niin,että sompanssit ja muut lähi-idän ihmeet eivät ole kykeneväisiä integroitumaan eurooppaan millään tasolla.
Täällä voi virginit ja annaannaat kieltää kaiken,muttakun totuus vain on tämä.
Nämä kersat voivat olla jo vaikka kolmatta sukupolvea suomessa ja mitään muuta ei ole opittu,kun kaikki on rasisteja ja minä ähläminä saan uhata/hakata väärinajattelijat,joukolla tietenkin.
Tiedätkö siis mistä tämä tilanne sai alkunsa? Siis tämä Maunulan tapahtuma?

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: La Loka 03, 2020 9:34 am
Kirjoittaja Alex Smith
Ja naisrehtori taas. Maija Vanhanenkin poseeraa silakkakehyksissä eli mutakuono saa hakata ihmisiä ja Maija vaan hymisee ja haisee sillille.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: La Loka 03, 2020 9:49 am
Kirjoittaja Marsalkka
Ollakseen rikosfoorumi, on täällä kyllä kirjoittelijoilla varsin heikot hoksottimet rikosten pohtimiseen. Ei kyllä tulisi rikostutkijoita sillä logiikalla, että "jahas, uhri/uhrin omainen sanoi näin eli näinhän se sitten tapahtui."

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: La Loka 03, 2020 10:16 am
Kirjoittaja poikani
Marsalkka kirjoitti: La Loka 03, 2020 9:49 am Ollakseen rikosfoorumi, on täällä kyllä kirjoittelijoilla varsin heikot hoksottimet rikosten pohtimiseen. Ei kyllä tulisi rikostutkijoita sillä logiikalla, että "jahas, uhri/uhrin omainen sanoi näin eli näinhän se sitten tapahtui."

Tähän yksi hymiö. Sellainen silmää iskevä.
Saamme kuitenkin olla onnellisia, että täällä on yksi poikkeus.

Tähän vitsi. Sellainen kulunut.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: La Loka 03, 2020 10:35 am
Kirjoittaja Marsalkka
poikani kirjoitti: La Loka 03, 2020 10:16 am
Marsalkka kirjoitti: La Loka 03, 2020 9:49 am Ollakseen rikosfoorumi, on täällä kyllä kirjoittelijoilla varsin heikot hoksottimet rikosten pohtimiseen. Ei kyllä tulisi rikostutkijoita sillä logiikalla, että "jahas, uhri/uhrin omainen sanoi näin eli näinhän se sitten tapahtui."
Saamme kuitenkin olla onnellisia, että täällä on yksi poikkeus.
No itse asiassa on meitä täällä muutamia. Olisi aika surullista, jos rikosfoorumilla kaikki olisivat kykenemättömiä arvioimaan tilanteita useammasta näkökulmasta.

Re: Koulukiusaamista Helsingin Maunulassa

Lähetetty: La Loka 03, 2020 11:30 am
Kirjoittaja Kräki
Marsalkka kirjoitti: La Loka 03, 2020 9:18 am
Kräki kirjoitti: La Loka 03, 2020 8:55 am Se nyt vaan on niin,että sompanssit ja muut lähi-idän ihmeet eivät ole kykeneväisiä integroitumaan eurooppaan millään tasolla.
Täällä voi virginit ja annaannaat kieltää kaiken,muttakun totuus vain on tämä.
Nämä kersat voivat olla jo vaikka kolmatta sukupolvea suomessa ja mitään muuta ei ole opittu,kun kaikki on rasisteja ja minä ähläminä saan uhata/hakata väärinajattelijat,joukolla tietenkin.
Tiedätkö siis mistä tämä tilanne sai alkunsa? Siis tämä Maunulan tapahtuma?

Tähän yksi hymiö. Sellainen silmää iskevä.
Eli jos nämä ovat kuulleet rasistista puhetta tai jotain päivitystä,sinun mielestäsi on ihan ok laumalla kostaa,uhkaa tappamisella ja päänpäällä hyppimisellä?
Siis nythän on kyse jostain sanasta,niinkuin ählämi tai muu.

Ennenhän oli sanonta,ei haukku haavaa tee.

Nythän jos asiat olisivat toisinpäin,että suomalaislapset olisivat nöyryyttäneet somalia.
Mikä haloo siitä olisi syntynyt?
Täällä ei tarvitse kysyä kuin bussilippua somalilta,mikä yrittää pummilla sisään,niin saa potkut rasismista.