Jo istuttu huumejuttu joudutaan käsittelemään uudestaan, koska tuomari ei saanut päätöstä aikaiseksi
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008216060.html
Helsingin käräjäoikeuden laamanni määräsi jutun uudelle tuomarille ja käsittelyn alkamaan alusta.
HELSINGIN käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi on tehnyt poikkeuksellisen päätöksen siirtää jo loppuun käsitelty huumejuttu uudelle tuomarille.
Syynä siirtoon on se, että jutussa puheenjohtajana toiminut tuomari ei saanut aikaiseksi tuomiota.
Siirtopäätös tarkoittaa, että koko jutun käsittely on aloitettava alusta.
Kyseessä on juttu, jonka pääsyytetty on 1996 syntynyt lahtelaismies. Häntä syytetään mittavasta huumekaupasta muun muassa Tor-verkossa.
Nimimerkillä Autobahn toimineen miehen epäillään olleen toiminta-aikanaan helmi–lokakuussa 2020 yksi Suomen merkittävimmistä huumeiden myyjistä yli tuhannella toteutuneella kaupalla.
JUTTUA käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa maalis- ja huhtikuussa. Sen jälkeen siitä on ollut määrä antaa tuomio jo viidesti, viimeksi tiistaina. Päätöstä ei kuitenkaan ole syntynyt.
Jutun syytetyistä kaksi on edelleen vangittuna. Tämän takia asia on lain mukaan käsiteltävä kiireellisenä.
Laamanni Tuomas Nurmen mukaan hänellä ei enää ollut luottamusta siihen, että tuomari olisi kyennyt tuottamaan ratkaisun kohtuullisessa ajassa. Hän arvioi, että jutun siirrosta aiheutuva viivästys on lyhyempi kuin se, missä ajassa alkuperäinen tuomari olisi saanut tuomion aikaiseksi.
”Ratkaisu perustuu kokonaisharkintaan, jossa lähtökohtana on se, että asianosaisella on oikeus kohtuullisessa ajassa ja viivytyksettä saada asia ratkaistua. Tässä on otettava huomioon oikeusturvanäkökulma.”
Nurmi ei halua tarkalleen kertoa, miksi tuomari ei saanut päätöstä aikaiseksi. Kyse voi olla salassa pidettävistä asioista.
”Tässä puhutaan työkykyyn liittyvistä seikoista.”
Miten tuomari sitten pystyy hoitamaan muita juttuja?
”Selvitettävänä on nyt hänen työkykyynsä liittyviä seikkoja. Asia ratkeaa lähiaikoina.”
JUTUN syyttäjä Anna-Riika Ruuth pitää tilannetta hyvin poikkeuksellisena.
”Ei auta muuta kuin istua juttu uudestaan. Ymmärrän tilanteen, kun ratkaisua ei syntynyt.”
Asianosaisille uusi käsittely tarkoittaa ajanhukkaa. Istuntojen lisäksi juttu täytyy palauttaa uudelleen mieleen, Ruuth huomauttaa.
Myös pääsyytetyn asianajaja Paul Perovuo sanoo tilanteen olevan todella poikkeuksellinen.
”En ole törmännyt tällaiseen ennen”, useita vuosikymmeniä asianajajana toiminut Perovuo sanoo.
Perovuon omalle päämiehelle uusi käsittely ei ole valtava katastrofi, sillä hän on vankilassa suorittamassa vanhaa tuomiota. Sen sijaan kaksi muuta syytettyä on vangittu nimenomaan tämän asian takia.
Perovuo kertoo, ettei hän tiedä todellista syytä siihen, miksi tuomari ei saanut päätöstä aikaiseksi. Jutun pääkäsittely viime keväänä sujui hänen mielestään hyvin.
"Puheenjohtaja on hyvä ja kokenut tuomari, ja hän kohtelee hyvin miellyttävästi ihmisiä. Ei ollut mitään ongelmia näkyvissä”, Perovuo toteaa.
Uusi aikataulu on jo sovittu: syytteitä on tarkoitus alkaa käsitellä uuden tuomarin johdolla 6. syyskuuta.