Sivu 3/24
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 10:40 pm
Kirjoittaja -VV-
Aavistelen että tästä ketjusta tulee järkyttävää öyhötystä puolin ja toisin... Vittu sehän oli sitä jo ennen sen alkua.
Miten tämä nälkävuoden pituinen artikkeli jostakin saksalaisesta vasemmistolehmästä liittyy aiheeseen? Nyt en käsitä, ellei sitten silakoida ketjua pilalle ja aloiteta suoraan holokaustista ja muista kansanperinteistä. No mutta jos menen aiheeseen niin epäilen vahvasti että tässä jutussa ytimenä on taas joku somepalstan keskustelu joka vuoti Poliisille ja keskusteluun otti osaa poliisi jossain vaiheessa. Eli tosiasiallisesti ei mitään uutta, nyky-Suomessa on ihan normaalia että viranomaiset vakoilee kansalaisten keskusteluja, ketään ei taida olla edes kopitettu. Toki näin ajatuksen tasolla olisi hienoa että poliisimiehet suunnittelisivat tällaista, olisivat oikeasti hyödyksi edes kerran näin kansalaisen perusturvallisuuden kannalta
Nimimerkin Tarkastaja Levisi postaama kirjoitus poistettu, samoin nimimerkin occopution vastaus siihen ylipitkine lainauksineen. Molemmat kirjoittajat tuomioistuimeen. Toinen ketjun sekoittamisesta ja toinen osaamattomuudesta lainata sekä parista provoviestistä,
-NILS-
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 10:45 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007677798.html
MTV:n uutisten mukaan valtakunnansyyttäjä Toiviainen ei halua kommentoida juttua ja asiaa tässä vaiheessa, koska tutkinta on kesken.
Kyllä siellä nyt joku tutkinta on. Jos ei ole, niin Toiviainen on entistä kyvyttömämpi tehtääänsä, jos mahdollista.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 10:52 pm
Kirjoittaja annaanna
Tällainen päivittyväksi merkitty juttu Demokraatissa.
https://demokraatti.fi/krpn-rikoskomisa ... iviaiseen/
KRP:n rikoskomisario Sanna Springare sanoo STT:lle, että KRP:ssä on tutkinnassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Springaren mukaan hänen johtamassaan tutkinnassa ei ole tullut esille konkreettista uhkaa liittyen ministeri Maria Ohisaloon eikä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiseen.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 10:55 pm
Kirjoittaja occopution
annaanna kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 10:52 pm
Tällainen päivittyväksi merkitty juttu Demokraatissa.
https://demokraatti.fi/krpn-rikoskomisa ... iviaiseen/
KRP:n rikoskomisario Sanna Springare sanoo STT:lle, että KRP:ssä on tutkinnassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Springaren mukaan hänen johtamassaan tutkinnassa ei ole tullut esille konkreettista uhkaa liittyen ministeri Maria Ohisaloon eikä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiseen.
demokraatissa

!!! Syitä tutkintaan ei ole, vanha juttu, joka kaivettu nyt esille.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 10:59 pm
Kirjoittaja Minde123
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krp ... #gs.nuwc49
KRP:n päällikkö Lardot: Äärioikeistoverkostoon liittyvä rikosepäily on huolestuttava – ryhmän jäljille päästiin toisen rikostutkinnan avulla
Tuotu esiin uutisen otsikko linkin takaa.
-NILS-
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:08 pm
Kirjoittaja putsari
Eli vihreiden toimesta varmaan vuodettu tuo paskajuttu. En ihmettelisi, jos kuiskaajana olisi toiminut Jari Taponen. On kyllä sairasta tuo Vihreiden toiminta. Pitävät demokratiaa pilkkanaan.
Sisäministeriin ja valtakunnansyyttäjään ei tällä hetkellä kohdistu KRP:n mukaan konkreettista uhkaa.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:09 pm
Kirjoittaja occopution
KRP:n rikoskomisario Sanna Springare sanoo STT:lle, että KRP:ssä on tutkinnassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Springaren mukaan hänen johtamassaan tutkinnassa ei ole tullut esille konkreettista uhkaa liittyen ministeri Maria Ohisaloon eikä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiseen.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:10 pm
Kirjoittaja Minde123
Seuraatteko nyt uutisia yhtään, onhan se totta. Pelottavaa.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:12 pm
Kirjoittaja sanaseppo
Minde123 kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 11:10 pm
Seuraatteko nyt uutisia yhtään, onhan se totta. Pelottavaa.
Ei nämä deeku/hiekkalaatikkonatsit, jotka tääläkin ulisee, tarvitse mitään faktoja... noh, kohta ne on sammunu niin hiljenee ulinat täälläkin.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:13 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ac57 ... 2f1477f3ba
IL:n tietojen mukaan myös Ohisalon ja Toiviaisen nimet ovat olleet äärioikeiston listoilla. Mistään konkreettisesta rikosvalmistelusta ministeriä ja valtakunnansyyttäjää vastaan ei IL:n tietojen mukaan kuitenkaan ole ollut kyse.
Mikä on lista? Onko tämä ketju lista, kun Toiviainen ja Ohisalo on mainittu?
Klassista KRP:n politisoitunutta tiedottamista, jossa juttu viedään tarkoituksellisesti virheellisin tiedoin massamediaan, jonka avulla saadaan edistettyä laitoksen johdon poliittisia agendoja.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:17 pm
Kirjoittaja occopution
Minde123 kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 11:10 pm
Seuraatteko nyt uutisia yhtään, onhan se totta. Pelottavaa.
Seurataan...joo...kyllä seurataan! Neekerit pelottaa ihan perkeleesti! Ei minua, mutta pikkusia tyttöjä, joita ne vaanii, ja nyt uhkailee ihan raiskauksillakin, jos joutuvat naisille(lue:tytöille) antamaan periksi pelikenttävuorojen suhteen.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:42 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Paljon kun on seurannut politiikkaa, niin kummallinen sattuma miten tälläinen uutinen tulee täysin samaan aikaan, kun Pekka Haavistoon ja nykyhallitukseen liittyy valtava rikoskohu.
Tässä jutussa epäilyttää moni muukin seikka eli olisi jokin "suuri suunnitelma" äärioikeiston toimesta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista ja sisäministeri Ohisaloa vastaan. Olisi ollut jopa syksystä asti ja vasta nyt uutisoidaan joulukuussa, vaikka valtamedia saa tälläisissä tapauksissa tiedot hyvissä ajoin etukäteen. Tietenkin poliisitkin on mukana suunnitelman luonnissa...
Pitää muistaa kuinka Pekka Katajan kohdalla kun julkisuudessa ensin tuomittiin yksi epäilty, vapautettiin myöhemmin ja ei syytetä mistään, niin hänen sanottiin olleen yhteydessä poliisiin, joka pidätettiin virasta. Tähän olisi liittynyt joitakin epämääräisiä kansankiihotus syytteitä.
Näiden tietojen perusteella epäilen tätä juttua vahvasti. Varmaan on ollut kovaakin kritiikkiä Toiviaista ja Ohisaloa vastaan, mutta aika vahvasti epäilen, että todellista väkivallan uhkaa ei ole ollut.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:46 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
TuskaistaTietoa kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 11:13 pm
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ac57 ... 2f1477f3ba
IL:n tietojen mukaan myös Ohisalon ja Toiviaisen nimet ovat olleet äärioikeiston listoilla. Mistään konkreettisesta rikosvalmistelusta ministeriä ja valtakunnansyyttäjää vastaan ei IL:n tietojen mukaan kuitenkaan ole ollut kyse.
Mikä on lista? Onko tämä ketju lista, kun Toiviainen ja Ohisalo on mainittu?
Klassista KRP:n politisoitunutta tiedottamista, jossa juttu viedään tarkoituksellisesti virheellisin tiedoin massamediaan, jonka avulla saadaan edistettyä laitoksen johdon poliittisia agendoja.
Iltalehti kertoo nyt asian pihvin. Paljon melua tyhjästä. Arvasinkin tähän liittyvän silmänkääntötempun.
IL:n tiedot: Ministerin ja valtakunnansyyttäjän nimet äärioikeiston listoilla – varsinaista rikosta ei silti valmisteltu
Mistään konkreettisesta rikosvalmistelusta ministeriä ja valtakunnansyyttäjää vastaan ei IL:n tietojen mukaan kuitenkaan ole ollut kyse.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:52 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Minde123 kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:04 pm
putsari kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 7:52 pm
Vai, että oikein vakavaa ja törkeää sisäministeriin ja valtakunnasyytttäjään henkeen kohdistuvaa rikosta tutkitaan. Ketään ei kuitenkaan ole vangittu, vink vink.
Luultavasti jossain facessa kiertänyt joku lista mallia "maanpetturit" tai jotain vastaavaa.
Tuskinpa krp tutkii ihan kevyin perustein ja poliisia pidätetään viralta
Kun on seurannut viime aikoina esimerkiksi valtakunnansyyttäjän toimintaa, niin yhden sanan/lauseen perusteella on tullut kansan kiihotustuomioita.
Eiköhän tässä yhteydessä virasta pidätys liittynytkin vastaavaan syyhyn.
Re: Krp tutkii äärioikeistoon liittyvää vakavaa rikosepäilyä, jonka kohteena olivat mahdollisesti valtakunnansyyttäjä ja
Lähetetty: La Joulu 12, 2020 12:15 am
Kirjoittaja holmesin haamu
URSA kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 9:13 pm
Kylläpä on samanlainen juoni kuin BBCn Bodyguard - Henkivartija sarjassa. Niin samanlainen, että on hankalaa ottaa tätä juttua todesta. Aika epäuskottava juttu muutenkin.
En yleensä huutele false flagia, mutta onko tarkoitus saada huomio pois jostakin muusta? Paljastuiko Olkiluodon vikaantumisessa kuinka huonosti viranomaiset ovat valmistautuneet ydinvoimalaonnettomuuteen? Nyt sitten luotiin kiireellä tällainen uutinen savuverhoksi?
Tuosta on kyse eli halutaan saada huomio muualle. Mutta näkisin tämän liittyvän Pekka Haavistoon ja vihreisiin liittyvään kohuun, kun ovat nyt itse rikkoneet oikeusvaltioperiaatetta, vaikka vaativat sitä muilta.
Samasta syystä suhtaudun usein hyvin skeptisesti, jos jutussa mainitaan isoilla sanoilla äärioikeistoon liittyvä vakava rikosepäily kohdistuen terveyteen, koska äärioikeistoa käytetään keppihevosena huomion siirtämisessä muualle.
Kyse ei ole niinkään siitä, että marginaalinen äärioikeisto ei voi olla vaarallinen, vaan äärioikeiston marginaalisiakin toimijoita seurataan tyyliin 24/7 täysin poliittisista syistä. Tämän takia ei mene syyskuusta joulukuuhun asti, ennenkuin tälläinen juttu on valtamediassa, paitsi jos tarkoitus ei ole luoda silmänkääntötemppua.
Iltalehti osasi kertoa vielä tarkemmin eli mitään todellista henkeen kohdistuvaa rikosepäilyä ei tapaukseen liity. Tämä ei ollut yllättävää.