Häirikkösähköyhtiön rikostutkinta paisuu: Kahta epäillään miljoonien veropetoksista
Yli tuhat valitusta viranomaisille keränneen Fi-Nergy Voiman toimijoita epäillään noin 6,5 miljoonan euron veropetoksista.
Sähköä myyneen ja äskettäin konkurssiin haetun Fi-Nergy Voima Oy:n toiminnassa mukana olleita kahta ihmistä epäillään mittavista talousrikoksista.
Aluesyyttäjä
Bo-Niklas Lundqvist Etelä-Suomen syyttäjäalueelta vahvistaa Iltalehdelle epäiltyjen määrän. Hänen mukaansa heitä epäillään nyt kolmesta törkeästä veropetoksesta ja kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Helsingin poliisin jo
keväällä 2021 aloittamassa tutkinnassa on epäilty, että yhtiö on jättänyt esimerkiksi arvonlisäveroja ilmoittamatta. Yhtiön toiminta oli ollut jo pidempään tappiollista, ja poliisi epäili, että bisnestä on rahoitettu maksamattomilla veroilla.
Lisäksi yhtiöön liittyvä henkilö oli ilmoittanut omia tulojaan alakanttiin.
Poliisi arvioi aiemmin, että vältettyjä veroja on kertynyt noin 6,5 miljoonaa euroa. Lundqvistin mukaan epäilyjen suuruusluokka on edelleen sama.
– Tämä on todella iso kokonaisuus, hän toteaa.
Poliisi sai mittavan Fi-Nergyyn ja kahteen siihen kytkeytyvään yhtiöön liittyvän esitutkinnan valmiiksi heinäkuussa ja tapaus on äskettäin siirtynyt syyteharkintaan syyttäjälle. Lundqvistin mukaan jo pelkästään tutkinnan laajuuden takia vielä on vaikea arvioida koska asiasta voitaisiin mahdollisesti nostaa syytteitä.
Poliisi tiedotti tutkinnan alkuvaiheessa, että sillä oli yksi veropetoksiin liittyvä epäilty tutkintavankina ja useita ihmisiä oli kuulusteltu epäiltynä. Lundqvist kertoo, ettei tapauksessa ole tällä hetkellä ketään epäiltyä vangittuna.
Poliisi kertoi löytäneensä kotietsinnän yhteydessä saman toimijan hallusta kolmen eri yhtiön kirjanpidot, joita poliisi tutki. Poliisi ei tuolloin vahvistanut mistä yhtiöistä on kysymys, mutta kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) tiedotti rikostutkinnan koskevan Fi-Nergy Voima Oy:ta, Viroon rekisteröityä Fi-Nergy Voima Oü:ta, sekä 365 Hankinta Oy:ta. Poliisin mukaan kaikki kolme tutkintaan liittyvää yhtiötä ovat olleet saman tekijän hallussa.
Useilta vuosilta
Fi-Nergy Voimaan liittyvä veropetostutkinta sai alkunsa, kun verohallinto kiinnitti huomiota yhtiön toimintaan ja teki poliisille rikosilmoituksen. Verottajan mukaan epäselvyyksiä verotuksessa oli vuosien 2018–2021 toiminnassa.
Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja
Sampsa Marttila Helsingin poliisista vahvisti viime vuonna, että poliisi on tehnyt veropetosepäilyissä yhteistyötä myös muiden maiden viranomaisten kanssa. Hän ei kuitenkaan kommentoinut, ovatko epäillyt Suomen kansalaisia tai onko myös muissa maissa aloitettu rikostutkintaa samaan vyyhtiin liittyen.
– Me tutkimme tätä suomalaisen yhtiön Suomessa tapahtunutta toimintaa.
Aluesyyttäjä Lundqvist ei myöskään halua kommentoida epäiltyjen kansalaisuuksia.
Monilla jäi saatavia
Sähkönmyyntiyhtiöllä oli tuhansia asiakkaita eri puolilla Suomea, ennen kuin viranomaiset puuttuivat sen toimintaan. Fi-Nergy Voiman ja 365 Hankinnan sähköntoimitukset asiakkaille keskeytyivät lopulta viime vuoden kesäkuussa varojen puutteen vuoksi. KKV:n mukaan toimituksia ei ole tämän jälkeenkään jatkettu.
Kuluttaja-asiamies ja Energiavirasto ovat seuranneet Fi-Nergyä ja 365 Hankintaa useiden vuosien ajan muun muassa siksi, että yritykset ovat laskuttaneet asiakkaitaan etukäteen. Niiden toiminta on myös kerännyt valtavia määriä yhteydenottoja KKV:lle. Pelkästään Fi-Nergystä tuli vuosina 2020 ja 2021 yhteensä noin 1400 valitusta.
Markkinaoikeus kielsi lopulta poikkeuksellisen ennakkolaskutuksen viime vuonna 100 000 euron suuruisella uhkasakolla.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto
tiedotti äskettäin, että monilla kuluttajilla on Fi-Nergyltä yhä useiden satojen eurojen saatavia, jotka ovat peräisin ylisuuresta ennakkolaskutuksesta. KKV:n mukaan yhtiö on jättänyt säännönmukaisesti palauttamatta liikaa maksettuja maksuja, vaikka sähkösopimukset ovat päättyneet.