Sivu 3/3

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: To Syys 16, 2021 9:45 pm
Kirjoittaja dazu
jepulis82 kirjoitti: To Syys 16, 2021 7:37 pmMistä tietää ettei mitään rikosta ole tapahtunut? No siitä että ekana marssitaan someen vouhottamaan. Poliisille ei mitään ilmoitusta ole tehty asiasta.
Näitä vouhottajia on tässä keississä ollut kolme kappaletta ja heidän lisäksi toistakymmentä muuta naista on ilmoittanut samasta miehestä. Minun kokemuksen mukaan valheellisia raiskaus/hyväksikäyttöväitteitä on kahta eri tyyppiä: 1. yksi yksin toimiva nainen tekee perättömän rikosilmoituksen jostakin miehestä joko hyötyäkseen, aiheuttaakseen miehelle vahinkoa, tai sitten peitelläkseen omia toimiaan ja 2. yksi yksin toimiva nainen kertoo tutuilleen yksityisesti tulleensa raiskatuksi, hän ei kuitenkaan nimeä tekijää, vaan tarina on tyyppiä "minut raiskattiin työpaikallani" ja kertomus tapauksesta muuttuu ajan kanssa ja se kerrotaan erilaisena eri henkilöille, motiivina on yleensä säälin saaminen ihmisiltä ja ihmisten manipuloiminen tällä säälikortilla.
Tällainen tapaus, missä useat naiset ilmoittavat samasta miehestä, viittaa miehen syyllisyyteen ja siihen, että toiminta on ollut systemaattista miehen taholta. On myös huomattavaa, että vastaavassa toimenkuvassa olevia miehiä on ollut muitakin ja, että syytökset ovat kohdistuneet vain tähän yhteen mieheen.

Oman kokemukseni mukaan kovien panomiesten tekemistä raiskauksista monesti jätetään ilmoittamatta poliisille, koska naiset näkevät näiden miesten sosiaalisen aseman niin vahvana ja, koska naiset häpeävät omaa osuuttaan tapauksessa.
Tiedän tapauksia, että naiset jättävät ilmoittamatta poliisille jopa silloinkin, kun tietävät samalla miehellä olevan muitakin uhreja.

Antsa kirjoitti: To Syys 16, 2021 7:57 pmMenee jo naurettavaksi.. Tai no naurettavaksi meno meni jo 5 vuotta sitten.
Onhan se tietysti hauskaa, kun näiden tyyppien talojen alta alkaa löytymään kasapäin naisten ruumiita. Esimerkiksi tätä Nygårdia pidän selvänä sarjamurhaajana.

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: To Syys 16, 2021 10:33 pm
Kirjoittaja Säde-Sisko
dazu kirjoitti: To Syys 16, 2021 9:45 pm Näitä vouhottajia on tässä keississä ollut kolme kappaletta ja heidän lisäksi toistakymmentä muuta naista on ilmoittanut samasta miehestä. Minun kokemuksen mukaan valheellisia raiskaus/hyväksikäyttöväitteitä on kahta eri tyyppiä: 1. yksi yksin toimiva nainen tekee perättömän rikosilmoituksen jostakin miehestä joko hyötyäkseen, aiheuttaakseen miehelle vahinkoa, tai sitten peitelläkseen omia toimiaan ja 2. yksi yksin toimiva nainen kertoo tutuilleen yksityisesti tulleensa raiskatuksi, hän ei kuitenkaan nimeä tekijää, vaan tarina on tyyppiä "minut raiskattiin työpaikallani" ja kertomus tapauksesta muuttuu ajan kanssa ja se kerrotaan erilaisena eri henkilöille, motiivina on yleensä säälin saaminen ihmisiltä ja ihmisten manipuloiminen tällä säälikortilla.
Tällainen tapaus, missä useat naiset ilmoittavat samasta miehestä, viittaa miehen syyllisyyteen ja siihen, että toiminta on ollut systemaattista miehen taholta. On myös huomattavaa, että vastaavassa toimenkuvassa olevia miehiä on ollut muitakin ja, että syytökset ovat kohdistuneet vain tähän yhteen mieheen.
Spekulaatioitahan nämäkin. Käsittääkseni rikosilmoituksia ei olla tehty. Sen sijaan levitelty asiaa somessa.

Lainaus Club X:n vastineesta asiassa.
Tässä tapauksessa kuitenkin nämä syytökset tuotiin muutaman henkilön toimesta heti julkisiksi, kohde nimettiin selkeästi ja niitä alettiin levittämään viestintäkanavasta toiseen. Tästä tilanne vielä paisui siihen, että monia syytöksiä on selkeästi liioiteltu, totuutta väritetty, muiden ihmisten tekemisiä väitetty saman henkilön toimiksi, ja jopa henkilökohtaisia yhteystietoja levitelty täysin julkisesti. Haluamme korostaa, että emme tässä yleisesti syytä niitä jotka ovat kokemuksistaan kertoneet, vaan erinäisten henkilöiden toimia asian ympärillä.
https://clubx.fi/uutiset/i-QsY6xNxN0O

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: To Syys 16, 2021 10:49 pm
Kirjoittaja jepulis82
Säde-Sisko kirjoitti: To Syys 16, 2021 10:33 pm

Mihin vittuun me poliisia ja oikeuslaitosta enää tarvitaan? Somessahan nää voi nykyään tutkia ja antaa sitten myöskin rankkua. Säästyypähän ainakin rahaa.

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: Pe Syys 17, 2021 12:54 am
Kirjoittaja Conan
Turvasanan lisäksi voi olla joku esine kädessä jonka tiputtaa jos haluaa leikin loppuvan.

Osaako joku kertoa mitä on tapahtunut? Nainen ollut sidottuna ja sitoja hipelöinyt, vaikka ei ole pitänyt, vai jotain synkempää.

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: Pe Syys 17, 2021 1:06 am
Kirjoittaja meitzi
jekkumaisteri kirjoitti: To Syys 16, 2021 2:07 pmjoka tuohon touhuun lähtee mukaan niin pitää tosiaan tajuta että meno on rajua ja kovaotteista ja homman kuvaan kuuluu että sinne toosaan työnnetään muutakin kuin mulkkua esim kaksi nyrkkiä kerralla ja venytellään toosaa äärimmilleen.
Oot mahdollisesti osallistunut ihan eri kerhon iltoihin. Noin yleensä BDSM-jutuissa se on se alistettu, joka määrää tahdin ja rajat.

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: Pe Syys 17, 2021 11:01 am
Kirjoittaja Rasvamaha
meitzi kirjoitti: Pe Syys 17, 2021 1:06 am
jekkumaisteri kirjoitti: To Syys 16, 2021 2:07 pmjoka tuohon touhuun lähtee mukaan niin pitää tosiaan tajuta että meno on rajua ja kovaotteista ja homman kuvaan kuuluu että sinne toosaan työnnetään muutakin kuin mulkkua esim kaksi nyrkkiä kerralla ja venytellään toosaa äärimmilleen.
Oot mahdollisesti osallistunut ihan eri kerhon iltoihin. Noin yleensä BDSM-jutuissa se on se alistettu, joka määrää tahdin ja rajat.
jekkumaisterilla näköjään ihan omat fantasiat ja kokemukset tuommosesta paikasta.

Ja se että miksi vasta myöhemmin otetaan esiin väärinkäytökset, varmaan johtuu siitä että jos on mennyt niin lukkoon, että asian käsitteleminen vie vuosia ennen kuin pystyy siitä julkisesti kertomaan, sama se on raiskauksen uhreillakin, osa vaikenee iäks, osa kertoo tapahtuneesta kuukausien/vuosien päästä.

Mutta onneks tälläkin forumilla kaikki osaa avata suunsa heti kun kokee jotain väärää töissä tai perheensä sisällä, tai mitä tapahtui kun oli lapsi, jopa silloin on osattu heti sanoa jos on kokenut jotain väärää ja nöyryyttävää.

Pomollekkin sanotaan heti eikä vasta kolmen vuoden päästä kännissä pikkujouluissa kun se on sammumispisteessä :lol:

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: Pe Syys 17, 2021 11:11 am
Kirjoittaja jepulis82
Rasvamaha kirjoitti: Pe Syys 17, 2021 11:01 am
meitzi kirjoitti: Pe Syys 17, 2021 1:06 am
jekkumaisteri kirjoitti: To Syys 16, 2021 2:07 pmjoka tuohon touhuun lähtee mukaan niin pitää tosiaan tajuta että meno on rajua ja kovaotteista ja homman kuvaan kuuluu että sinne toosaan työnnetään muutakin kuin mulkkua esim kaksi nyrkkiä kerralla ja venytellään toosaa äärimmilleen.
Oot mahdollisesti osallistunut ihan eri kerhon iltoihin. Noin yleensä BDSM-jutuissa se on se alistettu, joka määrää tahdin ja rajat.
jekkumaisterilla näköjään ihan omat fantasiat ja kokemukset tuommosesta paikasta, kaverin puolestä kyselinkin että miltä tuntuu kaks nyrkkiä perseessä ? :lol:

Ja se että miksi vasta myöhemmin otetaan esiin väärinkäytökset, varmaan johtuu siitä että jos on mennyt niin lukkoon, että asian käsitteleminen vie vuosia ennen kuin pystyy siitä julkisesti kertomaan, sama se on raiskauksen uhreillakin, osa vaikenee iäks, osa kertoo tapahtuneesta kuukausien/vuosien päästä.

Mutta onneks tälläkin forumilla kaikki osaa avata suunsa heti kun kokee jotain väärää töissä tai perheensä sisällä, tai mitä tapahtui kun oli lapsi, jopa silloin on osattu heti sanoa jos on kokenut jotain väärää ja nöyryyttävää.

Pomollekkin sanotaan heti eikä vasta kolmen vuoden päästä kännissä pikkujouluissa kun se on sammumispisteessä :lol:
Toisaalta turha esittää jotain jeesusta jos tulee kymmenen vuoden jälkeen someen raivoamaan asiasta ja samalla on sama äijä tehnyt samaa muillekin horoille. Odotellaan nyt niitä rikosilmoituksia asiasta. Voihan se olla ettei mitään rikosta ole tapahtunut, vaan ollaan tultu katumispäälle myöhemmin kun ollaan kerrottu väkivaltafantasioistaan muille ja vastaanotto on ollut kylmää.

Somessa on helppo esittää enkeliä. Poliisille vaikeampaa, kun ne perkeleet kaivaa ihan kaiken esille. :roll:

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: Pe Syys 17, 2021 12:18 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Olikohan tämäkin jokin mainos, jolla haluttiin saada toiminta laajemmin tunnetuksi. Nyt moni nainen jonottaa sinne.

Re: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu

Lähetetty: Pe Syys 17, 2021 6:13 pm
Kirjoittaja Panerai
viu kirjoitti: To Syys 16, 2021 7:14 pm Jos olet saanut tuollaista kohtelua kinky-session aikana, käy ilmoittamassa poliisille. Sinut on raiskattu.

BDSM-yhteisöllä on perusperiaate, että se perustuu turvallisuuteen, tervejärkisyyteen ja suostumukseen. Turvallisuus tarkoittaa, että käytetään välineitä, jotka eivät hajoa, köydet ovat hätätilanteiden tullessa nopeasti leikattavissa tai irroitettavissa ja että otetaan huomioon toisen ihmisen fyysiset tai henkiset rajoitteet. Myös, että että ei lähdetä yrittämään mahdottomia ja varaudutaan keskeyttämään sessio. Yksinkertaistaen: verenvuototautista ei piiskata haavoille tai suljetun paikan kammoista ei pakata pieneen laatikkoon. Tervejärkisyys tarkoittaa, että osanottajien on oltava henkisesti tasolla, jolla suostumuksen voi antaa. Ei siis toteuteta humalaisen äkillistä päähänpistoa tai leikitä mielenterveytensä kanssa kipuilevan kanssa. Suostumus tarkoittaa. että tehdään vain asioita, joita molemmat haluavat tehdä.
Voiko lumihiutaletta, joka ei ymmärrä sopimusta, kutsua tervejärkiseksi?

Kuulostaa samalta kuin se että joku ottaa kymppitonnien pikavippejä ensin, mutta kun tulee maksun aika ja ulosotto päälle, aletaan kutsua lehdistöä ja puhutaan "vippifirma harhautti". Näissäkin on kyse monesti siitä ettei jengi vaan puhtaasti ymmärrä luettua, ja siten ei ymmärrä allekirjoittamiaan sopimuksia.
Ja itsellenihän on aina opetettu että sopimuksia joita ei ymmärrä, ei pidä mennä allekirjoittamaan.

Luulisi että näissä tapahtumissa allekirjoitetaan sopimus, jossa osanottajille käy selväksi mitä ko. harrastus pitää sisällään ja millä ehdoilla mennään.