Omien asioiden selvittely käynnissä mikä upottaa ympärillä olevat jollat samalla. Selvittelyllä saa pois puoli vuotta istuttavaa.
Ensin avovankilasta löytyi kielletty puhelin, sitten tutkinta johti huumekätkön ja konepistoolin luokse Petäjävedellä – nyt syyttäjä vaatii maksimirangaistusta Keski-Suomen suurimman huumejutun pääsyytetylle
18.1.2022 20:44
Keski-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina alkaneelle oikeudenkäynnille on on varattu kuusi istuntopäivää ja kaksi varapäivää. Timo Mustalampi
Viime vuoden helmikuussa Naarajärven avovankilassa Pieksämäellä pidettiin ennalta varoittamattomat sellitarkastukset.
Yksi kohteista oli 36-vuotiaan keskisuomalaistaustaisen vangin huone. Avovankilassa puhelimen pitäminen on sallittua, mutta miehen veikkauskuponkien seassa oli kielletty älypuhelin.
Löytyneeseen iPhoneen oli ladattu ainoastaan yksi applikaatio: rikollisten suosima, salattuun viestintään tarkoitettu Sky ECC -sovellus.
Parin viikon päästä Europol tiedotti, että viranomaiset ovat murtaneet Sky ECC:n salauksen. Suomessa poliisitutkinta johti muun muassa rakenteilla olevan mökin syrjäiselle tontille Petäjävedellä, josta lattialautojen väliin kätkettynä löydettiin noin 11,5 kiloa amfetamiinia ja puoli kiloa kokaiinia.
Puhelimensa selliin kätkenyttä miestä syytetään tiistaina alkaneessa oikeudenkäynnissä Keski-Suomen historian määrällisesti suurimmista huumausainerikoksista. Syyttäjän mukaan mies on toiminut Ruotsista operoidun rikollisryhmän Keski-Suomen alueen johtajana.
– Hän on hoitanut suhteita Ruotsiin, hankkinut aineita myytäväksi ja hankkinut niille ostajia Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa, erikoissyyttäjä Kaisa Ahva sanoi.
P
etäjävedellä asuva mies tunnusti olevansa Sky ECC -nimimerkki Patruuna.
Syytteet koskevat muun muassa yli 50 kiloa amfetamiinia, puoltatoista kiloa kokaiinia, lähes kiloa ketamiinia ja kymmeniätuhansia subutex-tabletteja. Taloudellista mittakaavaa kuvaa se, että viittä syytettyä vaaditaan menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä yhteensä noin 800 000 euroa.
Syyttäjän mukaan aineiden säilyttämisestä Keski-Suomessa vastasi 39-vuotias Petäjävedellä asuva mies, jolta takavarikoitiin myös mittava asearsenaali.
Miehen kotipihassa olleesta autosta löydettiin muun muassa konepistooli, kolme pistoolia ja kolme kivääriä. Hänen avustajansa kertoi oikeudessa, että
mies haluaa selvittää oman osuutensa rikoksista. Mies tunnusti olevansa Sky ECC -nimimerkki "Patruuna" ja myönsi syyllistyneensä ampuma-aserikokseen sekä törkeään huumausainerikokseen.
Mies kiisti saaneensa rikoksista merkittävää taloudellista hyötyä. Hän on puolustuksen mukaan ollut vain välikäsi, joka on luovuttanut huumausaineita ja rahoja eteenpäin ennalta tuntemattomille kuriireille.
Syyttäjän näkemys oli toinen. Oikeudessa esiteltiin kaavio, jossa petäjävetinen kuului rikollisorganisaation keskitasolle ja jopa johti sitä sen jälkeen, kun vankilassa ollut mies menetti Sky ECC -puhelimensa.
Muut kolme pääsyytettyä kiistivät syytteet.
Oikeudenkäynnistä tuli nopeasti samanlainen kuin kaksi aiempaa Keski-Suomen käräjäoikeuden isoa huumejuttua tänä talvena. Syyttäjä kävi läpi Sky ECC -viestejä ja pyrki osoittamaan syytettyjen nimimerkit sekä yhdistämään keskustelunpalaset muuhun todisteluun. Muun muassa automerkit, televalvontatiedot ja yhden syytetyn nimellä tehty hotellivaraus Ruotsissa tukivat syytteitä. Yhdessä viestissä mainittiin jopa pääsyytetyn nimi ja kerrottiin hänen nimimerkkinsä.
Puolustukset kiistivät syyttäjän esittämät nimimerkit ja kyseenalaistivat, riittääkö nimimerkkien välinen keskustelu langettavaan tuomioon.
– Minäkin teen joskus niin, että lupaan jotain viestissä, mutta en toteuta sitä, pääsyytetyn asianajaja Mikko Tuomi sanoi.
Puolustukset vetosivat myös siihen, että samaa Sky ECC -nimimerkkiä on voinut käyttää useampi kuin yksi ihminen. Esimerkiksi vankilasta löydetyn Sky ECC -liittymän tilanne on sikäli ristiriitainen, että siitä lähetettiin sekä pääsyytetyn selfieitä että liettuankielisiä viestejä.
– Samalla osastolla on ollut liettuankielinen vanki ja yli 20 vankia on päässyt käsiksi puhelimeen, Tuomi huomautti.
Viisi syytettyä
Neljä miestä on syyttäjän mukaan pitänyt hallussaan, kuljettanut, kuljetuttanut tai levittänyt edelleen poikkeuksellisen suuria huume-eriä Keski-Suomessa.
Päätekijänä syyttäjä pitää 37-vuotiasta keskisuomalaistaustaista miestä, joka on ollut rikosten tekohetkinä marraskuusta 2020 syyskuuhun 2021 vankilassa. Hänelle vaaditaan 13 vuoden rangaistusta. Mies kiistää syytteet.
Myös 39-vuotiaalle petäjävetiselle miehelle vaaditaan 13 vuoden maksimirangaistusta, mutta syyttäjän mukaan rangaistusta voidaan lieventää, jos mies edistää rikosten selvittämistä. Hän on myöntänyt syyllistyneensä törkeään huumausainerikokseen ja ampuma-aserikokseen.
48-vuotiaalle jyväskyläläismiehelle ja 56-vuotiaalle eteläsuomalaiselle miehelle vaaditaan 10 vuoden vankeusrangaistuksia. Miehet kiistävät syytteet.
Huumeiden levittämisestä Jyväskylässä syytetylle 22-vuotiaalle miehelle vaaditaan seitsemän vuoden vankeusrangaistusta. Mies myöntää törkeän huumausainerikoksen häneltä takavarikoitujen huumeiden osalta.
https://www.ksml.fi/paikalliset/4445296