Sivu 3/10

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 1:47 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Tiedän muutamankin saunaan menehtyneen.
Yhteinen tekijä on ollut päihteet.
Ainakin kahdella oli lisäksi terveysongelmia.
Toisella huonosti hoidettu diabetes ja toisella keuhkoissa vikaa.
Tämä keuhkovikainen menehtyi taloyhtiön saunassa viimeisellä saunavuorolla ilmeisesti löylyhuoneeseen sammumalla. Sitten tuli nukkuessa vähitellen ns lämpöhalvaus ja tajuttomuutta seurasi kuolema.
Puolisonsa alkoi yöllä kotoa yksin herättyään soittelemaan hätäkeskukseen, että mies meni illalla saunaan, eikä ole palannut. Hätäkeskus käski soittaa huoltoyhtiöön, josta käskettiin käydä katsomassa saunalla.
No eihän tuo (humalassa itsekin) käynyt, eikä ehkä olisi sinne sähkölukon vuoksi päässytkään. Alkoi kai epäröidä itsekin, että onko se mies edes siellä.
Seuraavana päivänä siivooja löysi.
Taloyhtiöiden saunat taitavat lämmitä vielä aika pitkään viimeisen vuoronkin jälkeen.
Jos vuoro ei edes ollut viimeinen ja seuraava ei tullut, niin kauan on lämmin. Oliko tässä tapauksessa ns joulusauna, jonne naisten ja miesten vuorot peräkkäin ja kukaan ei ole mennyt.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 1:49 pm
Kirjoittaja poikani
Sellainen se elämän kiertokulku on. Suomessa on synnytty perinteisesti saunassa ja aika usein kuoltukin. Ympyrä sulkeutuu.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 2:59 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Ihan hyvin on voinut olla pari päihdeongelmaista saunomassa ja seurauksena on sitten tällainen juttu. Riippuu vähän päivästä, mutta monissa kerrostaloissa on jouluna yhteiset saunavuorot yksityisten vuorojen sijasta. Naisten ja miesten vuorot toki erikseen. Yhteisten vuorojen takia ovet saattavat olla auki eri tavoin kuin normaalisti. Monien talojen joulun ajan saunavuoroilla ei ole ruuhkaa, koska osa on joulunvietossa jossain muualla, osa käy saunomassa jossain muualla, osa ei sauno ja osa vierastaa yhteisvuoroja. Ja vaikka tilanne olisi millainen, joillekuille voi tulla mieleen mennä vuorojen perään saunomaan ns. ylimääräiselle vuorolle, koska kiukaan lämpökin yleensä vielä riittää vähän aikaa vuorojen päättymisen jälkeen.

Mutta tykkään ajatella myös sellaista vaihtoehtoa, että juttu ei välttämättä liity millään tavalla kuumuuteen. Siellähän on voitu kuolla vaikka hirttäytymällä. Tai yliannostuksiin. Tai miten vaan. Osa päihdeongelmaisista elää sellaista elämää, ettei kukaan etsi heitä ainakaan kovin nopeasti, vaikka he häviäisivät. Taloyhtiön saunatiloissa itsemurhan (vaikka kaksi henkilöä yhteisellä päätöksellä) tekeminen saattaa olla siinä mielessä hyvä idea, että todennäköisesti ruumiit löytää joku muu kuin vainajien omainen ja todennäköisesti löytö tapahtuu melko nopeasti. Ruumiit eivät myöskään jää kadoksiin pidemmäksi ajaksi kuten joskus luontoon elämänsä päättäneiden tapauksissa käy. Aika monta tapausta tulee mieleen, missä itsemurha on tehty kerrostalon yhteisissä tiloissa (esim. kellarit). Miksei myös saunatilat sopisi siihen tarkoitukseen.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 3:02 pm
Kirjoittaja poikani
H.Moilanen kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 2:59 pmAika monta tapausta tulee mieleen, missä itsemurha on tehty kerrostalon yhteisissä tiloissa (esim. kellarit).
Lapsena olisi varmasti ollut järkyttävää löytää ruumiita kotitalon kellaritiloista. Tänä päivänä ottaisin vain kuvia ja laittaisin ne Minfoon.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 3:13 pm
Kirjoittaja Kummisetä
napalanko kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 8:31 pm Kiuas varmaan sammunut itsestään ettei varmaan mitään ylikypsää ollu lauteilla kun löytyivät?
Aikoinaan tapahtui niin että saunomaan mennyt talon isäntä oli saanut sairaskohtauksen lauteilla. Kiukaan ajastin oli epäkunnossa, äijä ehti paistua lauteilla ilmeisesti noin viikon verran kunnes viimeinenkin vastus kiukaasta hajosi (sähkönkulutuksen mukaan olivat päätelleet näin)
Oli kuulemma ollut kova homma saada äijä irti lauteista kun rasvat ym kudosnesteet oli valuneet lauteiden väliin ja jäähtyessään jämineet kunnolla kiinni. :roll:

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 3:39 pm
Kirjoittaja Taalasmaa
H.Moilanen kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 2:59 pm
Taloyhtiön saunatiloissa itsemurhan (vaikka kaksi henkilöä yhteisellä päätöksellä) tekeminen saattaa olla siinä mielessä hyvä idea, että todennäköisesti ruumiit löytää joku muu kuin vainajien omainen ja todennäköisesti löytö tapahtuu melko nopeasti. Ruumiit eivät myöskään jää kadoksiin pidemmäksi ajaksi kuten joskus luontoon elämänsä päättäneiden tapauksissa käy. Aika monta tapausta tulee mieleen, missä itsemurha on tehty kerrostalon yhteisissä tiloissa (esim. kellarit). Miksei myös saunatilat sopisi siihen tarkoitukseen.
Tätä itsekin ajattelin. Ei jää luontoon kadoksiin eikä kämppään mätänemään.

Voihan toki kyseessä olla vaikka iäkkäämpi pariskunta, joista toinen on menettänyt tajuntansa, toiselta on hätääntyessään pumppu pettänyt ja näin ovat kumpikin jääneet ilman apua. Tavallaan romanttinen tapa lähteä.

Niin ja kyllä tästä ensimmäisenä tulee mieleen, että päihteillä oli osuutta asiaan.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 3:54 pm
Kirjoittaja Rubber
meitzi kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 6:30 am
Rubber kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 11:23 pm Tämä nyt haiskahtaa sellaiselle tapaukselle, että ei olisi ollut onnettomuus. Poliisikaan ei kerro mitään muuta kuin menehtyneiden lukumäärän ja paikan. Liekö ollut sauna edes päällä?
Löytöhetkellä ei varmaan ole ollut, mutta kyllähän poliisi jotain muutakin kertoi.
Poliisin mukaan asiaa tutkitaan tavallisena kuolemansyyntutkintana. Kuolemiin ei siis epäillä liittyvän rikosta
No, harvinaisen vähän. "Tavallinen kuolemansyytutkinta" tehdään kaikille vainajille. Jos siellä olisi esimerkiksi kaksi keski-ikäistä miesholistia sammunut ja kuollut, miksi ei voida kertoa, että "kaksi keski-ikäistä miestä löydettiin menehtyneenä saunasta"? Juuri tämä viittaa vahvasti ei-onnettomuuteen.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 3:56 pm
Kirjoittaja poikani
Rubber kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 3:54 pmJos siellä olisi esimerkiksi kaksi keski-ikäistä miesholistia sammunut ja kuollut, miksi ei voida kertoa, että "kaksi keski-ikäistä miestä löydettiin menehtyneenä"? Juuri tämä viittaa vahvasti ei-onnettomuuteen.
Poliisilla ei ole Suomessa minkäänlaista yhtenäistä tiedotuslinjaa ainakaan vähäpätöisemmissä tapauksissa. Tämä on havaittu moneen kertaan. Turha lukea tekstistä mitään sen syvällisempää.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 4:00 pm
Kirjoittaja Rubber
poikani kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 3:56 pm Poliisilla ei ole Suomessa minkäänlaista yhtenäistä tiedotuslinjaa ainakaan vähäpätöisemmissä tapauksissa. Tämä on havaittu moneen kertaan. Turha lukea tekstistä mitään sen syvällisempää.
Näin varmaan, mutta tuo polisiin lausuma on ainoa tieto, mitä tapauksesta on. Kai sitä saa yrittää tulkita.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 4:19 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Päihteitä pidän itse todennäköisimpänä, koska niiden voisi olettaa olevan myös samaa viinaa, mitä kenties nautittu samalla tekniikalla tai samoja lääkkeitä/huumeita. Sille, että kummallakin olisi terveysongelmia, mitkä lasahtaisivat silmille samalla saunaraissulla, en laittaisi panoksia.

Toki ajan henkeen sopisi "erittäin vaaralliseen hengitystievirukseen" menehtyminen: pariskunta saanut tartunnan samaan aikaan, mikä pahentunut vakavaksi ja henkilöt ovat olleet huonossa kunnossa lähtökohdiltaankin. Nyt sauna ollut viimeinen niitti? (en usko tähän omaan sepitteeseeni, vaikka teoriassa näin voisikin olla.)

Päihteiden lisäksi voisin laittaa sivupanoksen kahdestaan tehdylle itsarille, vaikka nämä harvinaisia ovatkin, koska tällöin saisi voitotkin sen mukaan. Saunan kuumuudella siis joko on vaikutusta tai kuolema on voinut tulla pelkästä yliannostuksestakin, jos päihdyttävä aine ollut vaarallista. Pelkkään kaupasta ostettuun viinaan kyllä aniharvoin kuollaan övereinä, vielä harvemmin samaan aikaan 2 yhteissaunassa?

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 4:57 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Rubber kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 4:00 pm
poikani kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 3:56 pm Poliisilla ei ole Suomessa minkäänlaista yhtenäistä tiedotuslinjaa ainakaan vähäpätöisemmissä tapauksissa. Tämä on havaittu moneen kertaan. Turha lukea tekstistä mitään sen syvällisempää.
Näin varmaan, mutta tuo polisiin lausuma on ainoa tieto, mitä tapauksesta on. Kai sitä saa yrittää tulkita.
Olen samaa mieltä, ettei paljon kannata yrittää tulkita. Saa toki, muttei mielestäni kannata. Asia on nimittäin juuri niinkuin nimimerkki poikani kirjoitti: Poliisilla ei ole tällaisissa jutuissa yhtenäistä tiedotuslinjaa. Toisekseen juttu tapahtui jouluna ja monien mielestä joulurauhan aikaan on syytäkin välttää negatiivisia uutisia ja varsinkin yksityiskohdilla repostelua. Lisäksi emme tiedä, oliko vainajat jo tunnistettu ja oliko heidän omaisilleen ilmoitettu ennen asian uutisointia. Ei välttämättä. Löytäjä on kuitenkin saattanut olla joku kyseisen taloyhtiön ullataalasmaa, joka on jo kertonut löydöstään puolelle pitäjälle ennen kuin poliisin tutkijat edes ehtivät paikalle. Juorujen rauhoittamiseksi poliisi on saattanut haluta vahvistaa uutisen, mutta niukoin tiedoin. Juttuahan ei ilmeisesti edes uutisoitu heti löydön jälkeen, koska vainajien mainittiin löytyneen "joulun pyhien aikana". Poliisin tiedote on joka tapauksessa niin niukka, ettei sitä saa enempää irti. Mielikuvitus saa toki laukata, kunhan ei väitä pohdiskeluitaan faktoiksi.

Minulle tuli muuten mieleen, että vaikka täällä on arvailtu vanhempaa ikäluokkaa ja keski-ikäisiä, niin ovathan menehtyneet voineet olla myös nuorehkoja. Esimerkiksi nuoria päihteidenkäyttäjiä tai muuten vaan nuorehkoja ihmisiä, joilla ei ole ollut oma elämä kondiksessa. Kuolinsyynä esim. paskat mömmöt, yliannostus, tuplaitsemurha tms. Alla pari linkkiä tapauksiin, jotka ovat alkutietojen perusteella saman tyyppisiä juttuja. Espoon tyypit kuolivat joihinkin aineisiin. Askolan tapausta en tunne.

Nuori mies ja nainen löydettiin kuolleena asunnosta Espoossa

Askolan keskustasta löytyi kaksi vainajaa

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 6:18 pm
Kirjoittaja Sivustahuutelija
Vanhuksille menee ääni tässä.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 6:25 pm
Kirjoittaja meitzi
Rubber kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 3:54 pmJos siellä olisi esimerkiksi kaksi keski-ikäistä miesholistia sammunut ja kuollut, miksi ei voida kertoa, että "kaksi keski-ikäistä miestä löydettiin menehtyneenä saunasta"? Juuri tämä viittaa vahvasti ei-onnettomuuteen.
Jos siellä olisi ollut, niin miksi ei. Jos ei ollut, niin tietenkään ei, ja yhä viittaisi yhtä paljon onnettomuuteen. Esimerkiksi keski-ikäinen mies ja nainen, tai keski-ikäinen mies ja nuorempi nainen tai keski-ikäinen nainen ja nuorempi mies.

Yleensä tiedotuksessa ollaan kovin niukkia yksityiskohdissa ellei rikosta epäillä. Iät ja sukupuolet ovat kovin turhanpäiväisiä yksityiskohtia sekä onnettomuudessa, että ei-onnettomuudessa.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 8:03 pm
Kirjoittaja tokkaukko
poikani kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 1:49 pm Sellainen se elämän kiertokulku on. Suomessa on synnytty perinteisesti saunassa ja aika usein kuoltukin. Ympyrä sulkeutuu.
Ollaan 2020 luvulla tänä päivänä, alle 0,001% syntyy tai kuolee saunassa.vuosittain suomessa kuolee noin 55,000 hessua, pari niistä kuolee nimenomaan saunassa,puhutaan siis tuhanneosa prosentista eikä tavasta kuolla saunaan.

Re: Kerrostalon saunasta löytyi kaksi vainajaa Noormarkussa

Lähetetty: Ke Joulu 29, 2021 8:04 pm
Kirjoittaja Rubber
H.Moilanen kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 4:57 pm Olen samaa mieltä, ettei paljon kannata yrittää tulkita. Saa toki, muttei mielestäni kannata. Asia on nimittäin juuri niinkuin nimimerkki poikani kirjoitti: Poliisilla ei ole tällaisissa jutuissa yhtenäistä tiedotuslinjaa. Toisekseen juttu tapahtui jouluna ja monien mielestä joulurauhan aikaan on syytäkin välttää negatiivisia uutisia ja varsinkin yksityiskohdilla repostelua.
Ymmärrän hyvin, mitä nimimerkki poikani ylempänä ja sinä tuossa alleviivaatte. Ymmärrän myös osittain poliisin näkökulman: kun rikosta ei ole tapahtunut, mitä esimerkiksi juuri tämä mainittu keissi kuuluu kenellekään. Uteliaan taviksen kannalta siinä jää sitten sijaa kaikenlaisille huhuille sekä nettispekuloinneille ja –ulinoille, joita itsekin tässä edustan. Tämä saunakuolema tuplana on niin erikoinen tapaus, että toki haluaisi tietää, mitä siellä Noormarkussa on oikein tapahtunut. Kun tietoa ei ole, pitää ottaa mielikuvitus - siis "tulkinnat" - käyttöön.

Jos kyse olisi puulla lämpiävästä saunasta, niin näillä tiedoilla häkämyrkytyksen todennäköisyys olisi yli 90 prosenttia. Kerrostalosaunassa tällainen tuplakuolema jättää kysymyksiä, joille tahallinen kuolema olisi tavallaan luonteva piste. Huomaan komppaavani On Anoi Kaan mietteitä samoin kuin H.Moilasen.

Ja meitzille myös että joo. Sehän tässä kiinnostaa, että mitä on tapahtunut ja nuo iät, sukupuolet jne ovat toisarvoista tietoa. Jos saunaan on tosiaan kaksi ihmistä sammahtanut siten, että sauna on porottanut useita tunteja, miksei poliisi voi vain tiedottaa, että ”saunaan on ilmeisesti nukahdettu”?

Ei tästä tämän enempää.