Sivu 3/14
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 3:19 pm
Kirjoittaja JasseHames
Renessanssimiehen videolla lähikuvassa näkynyt verinen kengänjälki tuskin on lavastettu ainakaan kädellä painelemalla. Verta näyttää olevan eniten niissä jalkapohjan kohdissa, joille kehon paino pääosin kohdistuu eli päkiöihin ja kantapäihin.
Mitä tuohon sisäänmenoon ja poistumiseen ikkunan kautta tulee, niin näyttää toki todella erikoiselta, mutta ei sellaisen "näytön" perusteella ketään elinkaudeksi linnaan voi tuomita. Paljon vaativampia fyysisiä ja motorisia suorituksia näkee esimerkiksi olympiavoimistelijoilta ja sirkustaiteilijoilta.
Nyt huomioitava, ettei Aeurin tarvitse todistaa syylliseksi jotain sirkustaiteilijaa tms., vaan syyttäjän on osoitettava Auer syylliseksi ilman järkevää epäilyä. Toisin sanoen olisi hienoa, jos syyttäjä pystyisi näyttämään yhdenkin lavastusteoriaan kuluvan osan sellaiseksi, ettei se ole voinut tapahtua aidossa tilanteessa. Ei vain ole pystynyt. Ei taida pystyä kukaan.
Ja niin se vain on, että hovioikeuden tuomarit ovat selvästi pätevämpiä kuin käräjäoikeuden. Tämän vuoksi hovioikeus kummallakin kerralla kumosi käräjäoikeuden langettavan tuomion. Myös
Erkki Aurejärvi on ihmetellyt, miten naistuomarit tuomitsivat Auerin. Toki Aurejärvikin totesi, että otanta on tapauksessa pieni.
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 3:29 pm
Kirjoittaja JasseHames
MikaK kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 3:09 pm
Totta kai tällaiseen juttuun liittyy epätarkkuuksia. Ihan paradoksi oikein vaatia tarkkoja kuvauksia ja faktoja koska jos ne olisivat tiedossa niin juttu olisi jo ratkaistu. Lasten kertomukset on kertomuksia, voihan ne olla tottakin ja antaa oikean kuvauksen tapahtumista, kukapa sen tietää. Ja piiloista pitää kysyä Annelilta joka on valinnut linjakseen olla puhumatta ja kertomatta, sehän se on se asianajajien neuvo yleensä. Kaikki esitutkintapöydät ei välttämättä ole netissä joten niihin linkkejä vaativat haluaa mahdottomia. Renessanssimies jos jaksaisi nähdä vaivaa saisi varmaan ne jostain kyllä käsiinsä. Ai niin ehkei hän vaan halua hukata "kallisarvoista" aikaansa vaan haluaa kaiken kuin tarjottimelle. Vaikka olemuksensa perusteella hänellä ei varmaan muuta olekaan kuin luppoaikaa.
Renessanssimiehen henkilöllisyys ja tausta käy ilmi hänen muista videoistaan. Minä tosin tietäisin niistä muutenkin jotain. Jos viitsisit nähdä vähän vaivaa, niin internetistä selviäisi, että ennakkokäsityksesi ovat vääriä.
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 6:05 pm
Kirjoittaja Hermione
JasseHames kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 3:29 pm
Renessanssimiehen henkilöllisyys ja tausta käy ilmi hänen muista videoistaan. Minä tosin tietäisin niistä muutenkin jotain. Jos viitsisit nähdä vähän vaivaa, niin internetistä selviäisi, että ennakkokäsityksesi ovat vääriä.
Minut tubettaja vakuutti jo ensikosketuksella, ja aion tutustua myös hänen muuhun tuotantoon.
En ota kantaa siihen kuinka oikein tai väärin hänen päätelmänsä olivat, mutta se tapa jolla hän käsitteli asioita, oli kuten oli tainnut jo aiemminkin todeta, raikas, ja hän pistää persoonansa peliin kun käsittelee aiheitaan. Vakavista aiheista keskustellessa hän aiheellisesti pyytää lähdetiedot väittämille.
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 11:03 pm
Kirjoittaja MikaK
Tuossa Ylen jutun videolla näkyy myös hyvin etualalla pyyhkeestä tai matosta tehty veriroiskesuojakilpi, johon on teipillä tehty kahva. Suurennoksessa erottuu selvästi. Kuvaa hyvin tutkinnan tasoa että siitä ei otettu minkäänlaista näytettä vaan jätettiin lojumaan mahdollinen jutun ratkaisu siihen. Tukee hyvin lasten tarinaa kuinka tekoa harjoiteltiin huolella valmistautuen.
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 11:23 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
MikaK kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 11:03 pm
Tuossa Ylen jutun videolla näkyy myös hyvin etualalla pyyhkeestä tai matosta tehty veriroiskesuojakilpi, johon on teipillä tehty kahva. Suurennoksessa erottuu selvästi. Kuvaa hyvin tutkinnan tasoa että siitä ei otettu minkäänlaista näytettä vaan jätettiin lojumaan mahdollinen jutun ratkaisu siihen. Tukee hyvin lasten tarinaa kuinka tekoa harjoiteltiin huolella valmistautuen.
Tarkoitatko nyt sitä terassin edessä ollutta pahvia, jossa oli kiinni joitain teippejä? Koeta nyt palautella mieliin, mistä tämä pahvisuojus voisi olla peräisin.
Muistatko, MikaK, kun Hejacin jemma jossain vaiheessa väitti kivenkovaa, että Annelin perhekerho.net-sivustolla olevassa kuvassa oli lapsen kädessä hirvittävä ruhje? Loppujen lopuksi jopa jemma joutui myöntämään nähneensä omia kuvitelmiaan, koska kyseessä oli oikeasti karkkipussista saatu lasten siirtotatuointi kuva. Linja-autoa esittävä kuva sattui vaan olemaan lapsukaisen käsivarressa väärinpäin eikä jemma hahmottanut sitä mustelmainnostuksissaan.
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 11:24 pm
Kirjoittaja MEG
Tutkijat käyttivät huomattavasti aikaa ja vaivaa kartottaen ruskeiden polyesteri kuitujen esiintymis paikkoja .Todeten myös ,ettei talosta löytynyt k.o silmin näkyvää kangasta. Olisivatko olleet niin typeriä ,etteivät olisi huomanneet murhahuoneessa näkyvää pyyhettä tai mattoa k.o materiaalia.
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 11:37 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
MEG kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 11:24 pm
Tutkijat käyttivät huomattavasti aikaa ja vaivaa kartottaen ruskeiden polyesteri kuitujen esiintymis paikkoja .Todeten myös ,ettei talosta löytynyt k.o silmin näkyvää kangasta. Olisivatko olleet niin typeriä ,etteivät olisi huomanneet murhahuoneessa näkyvää pyyhettä tai mattoa k.o materiaalia.
Murhapaikalla olleet tekniset tutkijat olivat erittäin vankan kokemuksen nimenomaan väkivaltarikospaikoilta omanneita henkilöitä. Kyllä minä kovin ihmettelen, kuinka poliisissa voitiin kävellä Joutsenlahden tutkintatiimin ylitse ja heittää silminnäkijöiden alkuperäiset tapahtumakuvaukset romukoppaan.
Harmi, että syyttäjä Valkamakin ehti kuolla eikä ole enää kertomassa, miksi hän lähti rakentamaan skenaariota, ettei Ulvilan murhapaikalla olisi käynyt ulkopuolista tappajaa. Osaisiko Renessanssimies päätellä, miten aivopierut syntyvät?
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 11:41 pm
Kirjoittaja MikaK
MEG kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 11:24 pm
Tutkijat käyttivät huomattavasti aikaa ja vaivaa kartottaen ruskeiden polyesteri kuitujen esiintymis paikkoja .Todeten myös ,ettei talosta löytynyt k.o silmin näkyvää kangasta. Olisivatko olleet niin typeriä ,etteivät olisi huomanneet murhahuoneessa näkyvää pyyhettä tai mattoa k.o materiaalia.
Se oli tässä ainakin ulkona talosta. Paksua ruskeaa kangasta, hyvin todennäköisesti lapsien mainitsema ruskea pyyhe. Ympyröitynä jopa tumma tahra (Lahden verta?)
Tällä olisi Auerin puolustus murrettu kun ne kuidut olisivat olleet tästä mutta näin hutiloiden toimittiin että saatiin kilpi Ylen kuvaajan videolle mutta ei esitutkintapöytäkirjaan:
https://i.imgur.com/TwD4caIl.jpg
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: Pe Tammi 07, 2022 11:59 pm
Kirjoittaja MEG
Edellä tarkoitin huomauttaa Mika Koolle ,että pidän mahdottomana ,etteivät poliisit olisi huomanneet mahdollista, etsittyä kangasta.
Suuria vaikeuksia on ymmärtää tapahtumien kulkua niin Annelin kuin Huppumiehen syyllisyys skenaarioissa.
Mieleeni tulee surmaan käytetty fileeraus veitsi. Poliisi tietää ,että sormenjälkien jääminen eri materiaalien pinnalle on hyvin epävarmaa :Tästäkään veitsestä niitä ei saatu . Mutta Annelin puukottajana odottaisi sormenjälkiään veitsessä peljänneen ja viskanneen veitsen lavastus kenkien mukana piiloon.
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: La Tammi 08, 2022 12:08 am
Kirjoittaja MikaK
MEG kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 11:24 pm
Tutkijat käyttivät huomattavasti aikaa ja vaivaa kartottaen ruskeiden polyesteri kuitujen esiintymis paikkoja .Todeten myös ,ettei talosta löytynyt k.o silmin näkyvää kangasta. Olisivatko olleet niin typeriä ,etteivät olisi huomanneet murhahuoneessa näkyvää pyyhettä tai mattoa k.o materiaalia.
Ote hovioikeuden tuomiosta:
Kuulostaako sinulta siltä että käytettiin huomattavasti aikaa? Kuidut olisivat saaneet olla rauhassa ulkovarastossa tai pihalla.
"Esitutkinnan puutteellisuudet kuten teknisen rikostutkinnan rajaaminen vain takkahuoneeseen, terassille ja olohuoneen takkahuonetta lähelle oleviin osiin jättävät avoimeksi esimerkiksi kysymyksen siitä ovatko tekoon ja tekijään liittyneet ruskeankirjavat tekokuidut olleet peräisin Anneli Auerin taloudesta vai eivät"
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: La Tammi 08, 2022 12:10 am
Kirjoittaja Pieni liekki
MikaK kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 11:41 pm
MEG kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 11:24 pm
Tutkijat käyttivät huomattavasti aikaa ja vaivaa kartottaen ruskeiden polyesteri kuitujen esiintymis paikkoja .Todeten myös ,ettei talosta löytynyt k.o silmin näkyvää kangasta. Olisivatko olleet niin typeriä ,etteivät olisi huomanneet murhahuoneessa näkyvää pyyhettä tai mattoa k.o materiaalia.
Se oli tässä ainakin ulkona talosta. Paksua ruskeaa kangasta, hyvin todennäköisesti lapsien mainitsema ruskea pyyhe. Ympyröitynä jopa tumma tahra (Lahden verta?)
Tällä olisi Auerin puolustus murrettu kun ne kuidut olisivat olleet tästä mutta näin hutiloiden toimittiin että saatiin kilpi Ylen kuvaajan videolle mutta ei esitutkintapöytäkirjaan:
https://i.imgur.com/TwD4caIl.jpg
Mitä tuosta sinun linkittämästä kuvasta pitäisi oikein näkyä? Kynnysmatto vai suojapahvikuoret?
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: La Tammi 08, 2022 12:25 am
Kirjoittaja MikaK
Pieni liekki kirjoitti: La Tammi 08, 2022 12:10 am
MikaK kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 11:41 pm
MEG kirjoitti: Pe Tammi 07, 2022 11:24 pm
Tutkijat käyttivät huomattavasti aikaa ja vaivaa kartottaen ruskeiden polyesteri kuitujen esiintymis paikkoja .Todeten myös ,ettei talosta löytynyt k.o silmin näkyvää kangasta. Olisivatko olleet niin typeriä ,etteivät olisi huomanneet murhahuoneessa näkyvää pyyhettä tai mattoa k.o materiaalia.
Se oli tässä ainakin ulkona talosta. Paksua ruskeaa kangasta, hyvin todennäköisesti lapsien mainitsema ruskea pyyhe. Ympyröitynä jopa tumma tahra (Lahden verta?)
Tällä olisi Auerin puolustus murrettu kun ne kuidut olisivat olleet tästä mutta näin hutiloiden toimittiin että saatiin kilpi Ylen kuvaajan videolle mutta ei esitutkintapöytäkirjaan:
https://i.imgur.com/TwD4caIl.jpg
Mitä tuosta sinun linkittämästä kuvasta pitäisi oikein näkyä? Kynnysmatto vai suojapahvikuoret?
Kynnysmatto se ei ole koska oven kuramatto näkyy toisessa tekopaikalla otetusta kuvasta talon seinään nojaamassa. Tuossa kuvassa näkyy mahdollisesti teossa käytetty suojakilpi pahvisine(?) teipattuine kahvoineen. Tekopaikalla ei ollut juurikaan suoria veriroiskejälkiä joten on mahdollista että teossa oli käytetty suojakilpiä veriroiskeille. Mutta varmuutta enää emme saa koska teknistä tutkintaa ei suoritettu laajemmin alueella ja näin ruskeiden kuitujen lähde jäi arvoitukseksi.
Nuoremmat lapset olivat kuvailleet piirtämällä teossa käytettyjä suojakilpiä näin :

- kilpi.jpg (127.15 KiB) Katsottu 1146 kertaa
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: La Tammi 08, 2022 2:33 am
Kirjoittaja Jovian
Kuka vielä ottaa näitä lasten puheita tosissaan esimerkiksi tästä kilvestä? Käytäntö tekee taas jälleen kerran tämänkin väitteen mahdottomaksi.
Auer painanut puukko toisessa kädessä ja kilpi toisessa kädessä Lahteen 70 puukoniskua saamatta pisaraakaan päälleen ja myös onnistui piilottamaan pyyhkeen ja kilven siten ettei kukaan sitä löytänyt. Jokainen maalaisjärkeä käyttävä tajuaa asian varmasti olevan suht koht mahdotonta ja olevan vain ja ainoastaan yksiä näitä tarinoita mitä lapset keksivät, kuten saatananpalvontakin, eläinten rääkkääminen ja Amandan ja Annelin yhteinen "murhasuunnitelma."
Jos mikään fyysinen todiste puhuisi Annelin syyllisyyden puolesta voisin asiaa ajatella uudelleen, niitä ei vain yksinkertaisesti ole. Pelkkiä puheita ja hataria päätelmiä siitä, mitä hätäpuhelussa olisi muka pitänyt kuulua.
Näitä faktoja niin monet Aueria syyllisenä pitävät lähtevät karkuun siten, että vetoavat alkututkinnan olevan jotenkin todella huonosti tehty. Olen oikeudenkäyntipaperit lukenut ja jokainen mukana oleva poliisi on vannonut valan alla että tutkinta tehtiin rutiininomaisesti ja vaimon syyllisyyttä pidettiin mahdollisena alunperin ja talo tutkittiin asianmukaisesti.
WC-tiloistakaan ei löytynyt mitään peseytymisen jälkiä, joka olisi ollut täysin pakollinen Auerin teon jälkeen suorittaa. Mutta Anneli on puhtaan näköinen kuin pulmunen vain pisto rinnassaan vailla minkäänlaisia tappelunjälkiä myöskään. K
uinka moni oikeasti voi itselleen rehellisesti uskotella että mies vastaan nainen tilanteessa naiseen ei tulisi minkäänlaisia jälkiä jos mies puolustautuu henkensä uhalla? Ottakaa nyt pää pois perseestä ja myöntäkää että syyllinen on vapaalla jalalla. Olispa vain joku epäily jolta löydettiin haavoja käsistään tapahtuman jälkeen ja joka olisi voinut kantaa Lahdelle kaunaa... Eikun

Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: La Tammi 08, 2022 4:00 am
Kirjoittaja MikaK
Siteerasin tuossa hovin tuomiota jossa siinäkin sanottiin että esitutkinta oli täysin puutteellinen. Kuitujen lähdettä ei etsitty ympäri taloa ja tonttia ja sen rakennuksia. Annelin jalkapohjia eikä kaikkia verijälkiä ei tutkittu lainkaan. Tutkija Mäkisen vastaus oli moneen asiaan "en tiedä".
Minusta olisi oudompaa jos lapsi sattumalta keksisi ruskean pyyhekilven ja ja surmapaikalta vielä löytyy ruskeita kuituja. Mistä lapsi olisi kilven saanut päähänsä? Eihän tätä julkisuudessa kukaan osannut epäillä.
Jos teko oli suunniteltu ja Jukka yllätettiin täysin nukkumasta puukoin ja "astaloin" niin ei mikään ihme ettei siinä ehtinyt sen suurempaa vastarintaa tehdä isokokoisemmalle naiselle. Ja löytyihän sieltä tekopaikaltakin juurineen revitty hiustuppo eli sen verran kykeni taistelemaan vastaan ennen romahdusta.
Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista
Lähetetty: La Tammi 08, 2022 8:33 am
Kirjoittaja A