Kyllä näin on. Minäkin jouduin tahtomattani tekemisiin kyseisen uhrin, Toni Ruottisen, kanssa, varsinkin viimeisen puolun vuoden aikana. Näin, koska luonani turvaa hakenut ja sitä saanut Niina L. seurusteli aktiivisesti Niinan ja viime kuukaisina ei ehkä niin aktiivisesti Tonin puolelta kyseisen ihmishirviön kanssa! Toni nimittäin tappoi parisenkymmentä vuotta sitten oliko ex-tyttöystävänsä viiltämällä naiselta kurkun auki ja paloittelemalla uhrinsa. Toni pääsi käsitykseni mukaan vankilasta 20:nen vuoden kakun jälkeen 2021.
Toni eli hyvin epämääräistä sinne tänne poukkoillutta päihde - ja osin myös eriasteisten huume (mm. lääkkeitä) riippuvuuden ohdakkeista elämää varsinin viimeisten kuukausien aikana lähistöllä asuneen nuoren ja nätin (T.K) myös samanlaisista riippuvuuksista kärsineen, jonkun toisen miehen kanssa seurustelevan tytön luona. Toni toi muutama viikko sitten la klo. 23.33 tyttöystävänsä tai Tonin mukaan ex-tyttöystävänsä Niina L:ille minun osoitteeseen, 2 1/2 v suuren ja mahtavan kaukasianrotuisen Mörkön saatesanoilla: "Tossa teidän koira! Annan 50 € taksirahaa, tulin Kantvikista!"
Yhden ja ainoan kerran hermostuin Tonille, koska kukaan ei ollut 2013 muuttoni jälkeen möykännyt ja hakannut oveani iltamyöhäisellä niin että rivitalon rappukäytävä raikasi: "Miten niin "teidän" koira? Mörkö on Niinan koira ja äläkä ikinä enää tule ovelleni huutamaan ja möykkäämään varsinkaan näin myöhään illalla... seuraavalla kerralla soitan poliisit heti paikalle!"
Yllättäin Toni sulki hiljaa oveni ja haihtui yön pimeyteen....
Seuraavan kerran jouduin välillisesti Toni takia ehkä pari kolme viikkoa sitten tekemisiin. Olin seurannut tiiviisti Pekingin talviolympialaisia 2022... ja kisaväsymys oli sen vuoksi kova. Otin puoliltaöin kaksi nukahtamista helpottavaa 25 mg Seroquelia... ja juuri kun olin nukahtamassa, pation ovelleni koputettiin. Nousin rättiväysyneenä sen verran ylös sängystä ja avasin oven. Niina L oli jo menossa poispäin, koska luuli etten ole kotona. Rojahdin sen jälkeen takaisin sänkyyni. Niina tuli sisälle ja sanoi: "Saanko lainata puhelintasi, minulla ketkesi keittiöpuuhissa sormi". Sanoin, että "Mitä sinä taas papalle valehtelet?" Sen verran kuitenkin pinnistelin unen rajamailla, että kurkkasin sängystä ja näin kun Niina näytti oikeaa kättään ja huomasin, että on se totta, Niinan oik käden pikkusormi tosiaankin puuttui ja sen tilalla on vain verinen talouspaperituppo!
Sanoin, että "Totta kait saat lainata". Niina painoi kaukaa viisaana kolme kertaa väärän pin-koodin (Niina tiesi v.a.r.m.a.s.t.i oikean koodin, koska matkapuhelimeni oli ollut hänellä lainssa vajaan parin vuoden aikana yht useita viikkoja!), jolloin puh kysyi puk-koodia. Siinäkin tilassa puh voi soittaa vain ja ainostaan hätäpuhelut, joten ambulanssin tilaaminen onnistui silti muitta mutkitta!
Ambulanssi tuli ja Niina lähti etupihalle. Nukahdin uudelleen, mutta ei aikaakaan, kun poliisit koputtivat määrätietoisesti oveani ja soittivat ovikelloa. Kaksi poliisia suorastaan rynnäköi sisään kysyen, "Oletko yksin, onko täällä muita"? Sanoin, että "Ei ole muita". Silti nuorempi poliisi meni epävarmoin askelin sermin ja kirjahyllystön takana olevaan alkoviin tarkistamaan tilanteen. Kova tunnin kuulustelu alkoi, "Onko missään verijälkiä, menikö naisen sormi täällä poikki"? jne jne.
Niina oli siis ollut kaukaa viisas, eli kun hän laittoi mitä ilmeisimmin tahallaan kolme kertaa väärän pin-koodin ettei poliisit voineet alkaa tutkimaan puhelintani, jossa oli mm. Niinan kesältä 2021 alkaen Tori.fi ja tuoreita omien Facebook-sivujen tulenarkoja Messenger-viestejä!
Sain kuitenkin vakuuteltua poliisit, ettei minulla ole tämän asian kanssa mitään muuta tekemistä, kuin että Niina tuli luokseni vain ja ainoastaan turvaa hakemaan!
Seuraavan päivänä FB Messenger-vistien jälkeen paljastui, että Toni oli leikannut em nuoren huumeriippuvaisen tytön luona huvikseen Niinan pikkurillin poikki ja he olivat sen jälkeen leikkineet irroitetulla sormella kuin mitkäkin pahaiset kakarat jollain esim nukelta irti repäistyllä raajalla!!?? Sairasta menoa...
Ellei tapahtumapaikan naapurissa asuva T olisi mennyt käymään asunnolla, niin mitä ilmeisimmin Toni olisi tappanut Niinan vaientaakseen hänet kertomasta tapahtumasta (Niinan pikkusormen katkeamista "keittiöpuuhissa") poliisille. Näin ainakin oli Tonin puheesta T ymmärtänyt, jolloin T oli sanonut nukkumaan menoa sormen puuttumisesta huolimatta suunnittelevalle Niinalle, että "Nyt juokset äkkiä Hippapparin luokse niin paljon kuin jaksat"... ja Niinan onneksi näin tapahtui! Niinan sormentyngän runsasta verenhukkaa oli sitä ennen Tonin johdolla yritetty tukahduttaa laittamalla Niinan oik käden sormentynkä tuskastuttavasti tulikuumalle hellalle jne. jne.
Aimemmin saman päivänä Toni mitä ilmeisimmin oli tönäissyt Niinan paikallisella rautatieasemalla Turusta Helsinkiin päin menevän pikajunan raiteille siinä mielessä tarpeeksi ajoissa, että sai sen jälkeen kunnian toimia myös pelastavana enkelinä omin saatesanoin: "Minä pelastin muijan heittämällä sen laiturille junan alta!"
Harvoin voi hyvällä syyllä sanoa kaksi tässä tapauksessa hyvin paikaansa pitävää klisettä: "Sitä saa mitä tilaa" ja "Paha saa aina palkkansa!"
Jos Toni eläisi, niin aika moni meistä enempi tai vähempi "normaaleista" kirkkonummelaisista asukkaasta joutuisi laillani elämään jatkuvassa pelossa, pitämään ovet tiukasti lukittuna (sekään ei estänyt Tonia menemästä ainakin kertaalleen ikkunoiden läpi T:n luokse ja kärventämästä sitä ennen T:n ulko-oven pienellä liekinheittimellä vain ja ainoastaan sen takia, ette T aukaissut ovea Tonille (ei aukaissut, koska ei ollut kotona!) ja vilkuilemaan aina ulkona likkuessaan olkansa yli, niin monen suusta olen kuullut (mm paikallisen S-marketin tyttöjen) Tonin uhanneen eri syistä itse kutakin tappotuomiolla!!??
Lepää rauhassa, Toni Ruottinen.