Sivu 3/10
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 12:23 am
Kirjoittaja JohanPomppas
Miten muka joillain on vaikea uskoa, että Spede olisi kähminyt ja ahdistellut naisia? Kyllähän jo speden speleissä (vai mikä sen paska -ohjelman nimi olikaan) näki, että yritti päästä nuorten misukoiden pöksyihin. Jotkut varmaan olivat valmiita nussimaan pikkuroolin toivossa, jotkut ei... Kaikkien ei mahdollisesti tarvinnut, sillä ei kaikki miehet kaikkia naisia halua panna. H. Lauri vaikuttaa lähinnä naiselta, jolla olisi ollut joku friends with benefits -kaltainen kuvio Speden kanssa, tai ehkä oli näitä naisia joita Spede ei halunnut panna syystä tai toisesta. Väisänen taas Speden entinen muija, joten tottakai heidän mielestään "on vaikea uskoa" väitteitä.
Mitä tulee siihen, onko enää aiheellista kaivella näitä asioita, kun puheena oleva henkilö on poissa, eikä voi omaa versiotaan asiasta esittää, saati puolustautua - niin se on vähän niin ja näin... Oma ensimmäinen ajatus Airiston ulostulon jälkeen oli, että mitäs väliä tuolla enää on ja miksi koki tarpeelliseksi kertoa asiasta nyt, eli itsestä tuntui lähinnä tarpeettomalta. Mietiskelin sitäkin, että aika oli "eri" tuolloin ja tuollainenkin käytös voitiin kuitata huumorina, varsinkin kun Jorma Sairanen sanoo näin -
jos Speden oli tarkoitus päästä asiaan, hän ei osannut sitä naiselle ilmaista. Spede puheli niitä näitä, ei avoimesti yrittänyt mitään ja tarjoili juotavaa. Kun naiset alkoivat haukotella, isäntä ajoi heidät pois, kirjassa kerrotaan.
https://www.is.fi/viihde/art-2000008667416.html
- eli Pasanen ilmeisesti osasi pitää ahdistelun niissä rajoissa, että joko nainen "tarttui" koukkuun ja antoi pillua, tai sitten ei tarttunut ja koki käytöksen ahdistavana - mutta koska Spede ei varsinaista "siirtoa" ollut tehnyt - niin vaikea sit lähteä syyttelemään mistään... Oma osansa hiljaa pysymisessä varmasti ollut siinäkin, että jos sotkee suhteensa noinkin korkeassa asemassa olevaan tyyppiin, niin turha elätellä toiveita sen jälkeen työllistymisestä viihdealalle. Airisto tosin oli jo aseman hankkinut itselleen tuolloin, että olis varmaan voinut puhua siitä jo silloin, mutta ehkä se hänen kaltaisen "boss ladyna" itseään pitävän itsetunnolle oli jonkunlainen kolaus, ja aiheutti häpeää, kun mies ei kunnioittanutkaan häntä ja pitänyt vertaisenaan.
No oli miten oli - vanhoja asioita joo, ja ilman tätäkin tietoa olisimme voineet elää. Sitten taas samoilla argumenteilla voisi puolustella Jimmy Savilen keississä, että mitäs tuosta - vanhoja asioita ja äijä delannut jo aikaa sitten, että miksi tästä tarvii puhua enää... Parashan olisi, kun neitoset ja miekkoset, jotka ahdistelun kohteeksi joutuu, avais sanaisen arkkunsa heti.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 1:34 am
Kirjoittaja hutkivajournalisti
*poistettu asiaton provo*t:mode
Re: Spede raiskaajana
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 7:39 am
Kirjoittaja dippainssi
meitzi kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 11:16 pm
dippainssi kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 11:04 pm
Pelkkä "on" ei vakuuta, sillä missään ei edelleenkään ole kerrottu aiemmin tällaisista syyttelyistä.
Et uskokaan miten mitättömän vähän olen kiinnostunut vakuuttumisestasi
Tuota, tuota.
Niin pitkään kun olet tällä palstalla kirjoitellut, niin tiedät että todisteita pitää laittaa kehiin, pelkkä ne tietää jotka tietää on jo vuosia ollut täällä varsinainen klisee mitä todisteisiin tulee.
Vastauksesi on sitä paitsi hieman lautamiestasoa.
Mutta palataksemne asiaan, niin ei ole kukaan sanonut EDELLEENKÄÄN ennen tätä että Pertti Pasanen ei olisi ollut herrasmies naisia kohtaan, ei edes vihjauksia ole lehdissä ollut siihen suuntaan.
Eli en ymmärrä sinun väitettäsi siitä että syytöksiä on ollut, kun niitä ei ole ilmaantunut, muuten varmaan olisitkin laittanut lehtileikettä pöydälle.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 7:56 am
Kirjoittaja dippainssi
JohanPomppas kirjoitti: Ke Maalis 09, 2022 12:23 am
Miten muka joillain on vaikea uskoa, että Spede olisi kähminyt ja ahdistellut naisia? Kyllähän jo speden speleissä (vai mikä sen paska -ohjelman nimi olikaan) näki, että yritti päästä nuorten misukoiden pöksyihin. Jotkut varmaan olivat valmiita nussimaan pikkuroolin toivossa, jotkut ei... Kaikkien ei mahdollisesti tarvinnut, sillä ei kaikki miehet kaikkia naisia halua panna. H. Lauri vaikuttaa lähinnä naiselta, jolla olisi ollut joku friends with benefits -kaltainen kuvio Speden kanssa, tai ehkä oli näitä naisia joita Spede ei halunnut panna syystä tai toisesta. Väisänen taas Speden entinen muija, joten tottakai heidän mielestään "on vaikea uskoa" väitteitä.
Mitä tulee siihen, onko enää aiheellista kaivella näitä asioita, kun puheena oleva henkilö on poissa, eikä voi omaa versiotaan asiasta esittää, saati puolustautua - niin se on vähän niin ja näin... Oma ensimmäinen ajatus Airiston ulostulon jälkeen oli, että mitäs väliä tuolla enää on ja miksi koki tarpeelliseksi kertoa asiasta nyt, eli itsestä tuntui lähinnä tarpeettomalta. Mietiskelin sitäkin, että aika oli "eri" tuolloin ja tuollainenkin käytös voitiin kuitata huumorina, varsinkin kun Jorma Sairanen sanoo näin -
jos Speden oli tarkoitus päästä asiaan, hän ei osannut sitä naiselle ilmaista. Spede puheli niitä näitä, ei avoimesti yrittänyt mitään ja tarjoili juotavaa. Kun naiset alkoivat haukotella, isäntä ajoi heidät pois, kirjassa kerrotaan.
https://www.is.fi/viihde/art-2000008667416.html
- eli Pasanen ilmeisesti osasi pitää ahdistelun niissä rajoissa, että joko nainen "tarttui" koukkuun ja antoi pillua, tai sitten ei tarttunut ja koki käytöksen ahdistavana - mutta koska Spede ei varsinaista "siirtoa" ollut tehnyt - niin vaikea sit lähteä syyttelemään mistään... Oma osansa hiljaa pysymisessä varmasti ollut siinäkin, että jos sotkee suhteensa noinkin korkeassa asemassa olevaan tyyppiin, niin turha elätellä toiveita sen jälkeen työllistymisestä viihdealalle. Airisto tosin oli jo aseman hankkinut itselleen tuolloin, että olis varmaan voinut puhua siitä jo silloin, mutta ehkä se hänen kaltaisen "boss ladyna" itseään pitävän itsetunnolle oli jonkunlainen kolaus, ja aiheutti häpeää, kun mies ei kunnioittanutkaan häntä ja pitänyt vertaisenaan.
No oli miten oli - vanhoja asioita joo, ja ilman tätäkin tietoa olisimme voineet elää. Sitten taas samoilla argumenteilla voisi puolustella Jimmy Savilen keississä, että mitäs tuosta - vanhoja asioita ja äijä delannut jo aikaa sitten, että miksi tästä tarvii puhua enää... Parashan olisi, kun neitoset ja miekkoset, jotka ahdistelun kohteeksi joutuu, avais sanaisen arkkunsa heti.
Sinulla näyttää olevan niin kova inho Spedeen että mopedi lähtee käsistä ja alkaa hänen erittäin katsotut ja suositut ohjelmat olla paska ohjelmia, vertaat jopa Jimmy Savilleen joka oli todistettu pedofiili.
Teet myös kunnon keittiö psykologiaa kun näet ihan selvästi että Spede halusi misukoiden pöksyihin ohjelmassaan.
Juuri nämä "misukat" ovat kertoneet käytöksen olleen täysin asiallista.
Väite, tai paremminkin kuvitelmat, siitä että vain haaroja levittämällä olisi päässyt Suomessa Speden elokuviin on jo varsinaista miehen unelmaa. Pertti siis kaatoi joka naisen ketkä elokuvissaan näytteli Johanna Rauniota myöten? Heh Spedekin varmaan naureskelee pilven reunalla ja funtsii että voikun se olisikin ollut noin helppoa!
Hannele Lauri taas oli jonkin aikaa suhteessa Loirin kanssa, meinasivat jopa mennä naimisiin, kertoo Vesku kirjassaan.
En usko että Hannele on ollut intiimissä suhteessa Spedenkin kanssa ja minnes Simo Salminen unohtui?
Niin ja minäkin haluan muuten misukoiden pöksyihin kuten sinäkin, luonnollinen asia.
Täytyy myös tietää että tökerö iskuyritys on helvetin kaukana raiskauksen yrityksestä jos siitäkään on ollut kyse.
Kyllä näyttelijättärillä on Suomessa töitä ilman huoraamista.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 8:20 am
Kirjoittaja Mind Over Matter
Miksi ihmeessä Pasanen tuolloin olisi ollut kiinnostunut 55-vuotiaasta madamesta? Joka puolella toitotetaan kiinnostuksesta "parikymppisiin misuihin" ja sitten kävisi mummoikäluokkaan kuuluvan päälle.
Airistolla myös väitettyyn tapahtuma-aikaan sellainen asema ja status, että mitään pelättävää asian julkituomisessa ei olisi ollut.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 8:50 am
Kirjoittaja Kitarisa
Nyt odotellaan tuleeko Speden Speleissäkin vieraillut Linda Lampenius aiheesta esiin jotenkin..
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 9:05 am
Kirjoittaja Lady Willows
"Ainakin kahdessa tapauksessa Spede oli ollut kalsareissa ja puhunut levottomia, kun nainen oli tullut töihin. Monessa tapauksessa työt olivat loppuneet, kun Spede ei saanut vastakaikua flirttiin, Sairanen kertoo kirjassaan."
No ei nyt ihan herrasmies, muutkin asiasta todella maininneet, epäasiallista käytöstä sanoisin, mutta kai sitä silloin julkkiksilta jollain tavalla hyväksyttiin.
Uhkailuja ja kostonhalua ja loukkauksia. Ei nyt kyllä mikään predator...
https://www.is.fi/viihde/art-2000008667416.html
Re: Spede raiskaajana
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 9:27 am
Kirjoittaja Villeri
meitzi kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 7:43 pm
dippainssi kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 7:08 pmKymmeniä Speden tunteneita naisia on vuosikymmeniä sanonut että hän oli herrasmies viimeisen päälle, mukaan lukien ne missikandidaatit jotka osallistuivat Speden-Speleihin.
Kymmeniä speden tunteneita ihmisiä on kuvaillut miestä tyyneyden tyyssijana (ei loirin näyttelemän tyyneyden, vaan mielentilan) ja toisaalta kymmenet kuvailleet kuumakallena, jonka purkaukset olivat usein pelottaviakin, jos yksikin yksityiskohta jossain asiassa menee toisin kuin mies oli suunnitellut. Myös herrasmiesmäistä käytöstä on useat kyseenalaistaneetkin, eli ei millään tavalla ainut tapa kuvailla sekään.
Kyllähän Pasasella speleissään hermo kiristyi huomattavasti, jos hävisi jossain pelissä. Se oli samalla hämmentävää ja myötähävettävää. Ei syntynyt kuvaa herrasmiehestä vaan tappioita kestämättömästä pikkupojasta.
Lenita kommentoi väitettyä raiskausyritystä "Airisto kertoo Iltalehdelle jääneensä odottamaan sopivaa aikaa, jolloin tehdä asiasta julkinen.
– Tämän kirjan kohdalla oli oikea hetki, Airisto sanoo ja viittaa tänään ilmestyneeseen uutuusteokseensa."
Siinä on kyllä arvio
sopivasta ajasta mennyt aika päin helvettiä. Sopiva aika on heti ja syytetyn ollessa hengissä. Lenita olisi vielä ollut juuri se nainen, jonka elämäntilanne olisi parhaiten kestänyt julkituonnin verrattuna johonkin parikymppiseen. Sen sijaan Lenita meni seuraavana päivänä Pasasen ohjelmaan vieraaksi.
Mutta totuuttahan ulkopuolinen ei oikein voi millään tietää.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 9:40 am
Kirjoittaja Villeri
Tämän lienee pakko olla se 7. hetki -ohjelma, joka on kuvattu väitettyä raiskausta seuranneena päivänä:
https://youtu.be/7xF3CnZiZmY
Aiemmin kirjoittamaani vasten ilmeisesti Spede onkin Lenitan ja Jörkan vetämän ohjelman vieraana.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 10:07 am
Kirjoittaja URSA
Aika erikoista syyttää raiskauksen yrityksestä vaikka kyse on ollut lähentelystä. Kuitenkin kaksi eri asiaa. Raiskaus on vakava rikos eikä pelkkää ehdottelua.
Speden nuorista ystävättäristä tuli usein työtovereita, viimeinen tunnettu taisi olla Maria Drockila.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uut ... #gs.sdp3vp
Marita Hakalan jutuissa ihmettelen yrittikö Spede päästä kaverinsa Loirin tyttöystävän pöksyihin? Vai tuliko Hakalasta Loirin tyttöystävä vasta sen jälkeen.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 11:38 am
Kirjoittaja THS
palokirves kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 9:30 pm
Miksi kuolleesta ei saisi kertoa hänen tekemisistään? Pahastuuko vainaja?
Ei ole kiellettyä, mutta sivistynyt ihminen ei tuolle linjalle lähde rahantekomielessä 20 vuotta toisen kuoleman jälkeen.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 11:42 am
Kirjoittaja damfin
Villeri kirjoitti: Ke Maalis 09, 2022 9:40 am
Tämän lienee pakko olla se 7. hetki -ohjelma, joka on kuvattu väitettyä raiskausta seuranneena päivänä:
https://youtu.be/7xF3CnZiZmY
Aiemmin kirjoittamaani vasten ilmeisesti Spede onkin Lenitan ja Jörkan vetämän ohjelman vieraana.
Jos tuo keskusteluohjelma on tosiaan kuvattu lähiaikoina tuon väitetyn "raiskausyrityksen" jälkeen niin voisi tunnelmasta ja Lenitan hyväntuulisesta olemuksesta päätellä että Lenita on yrittänyt raiskata Speden
Lenita ei todellakaan näytä siltä että olisi minkäänlaista kylmäkiskoisuutta tai inhoa Spedeä kohtaan, ihan päinvastoin, hän katsoo lähes jatkuvasti puhuessaan suoraan Spedeä kasvoihin eikä välttele katsekontaktia millään lailla, saati sitten että ilmeensä kertoisi minkäänlaisesta vastenmielisyydestä.
Sen minä voin vielä uskoa että Lenita on torjunut Speden lähentely-yritykset, ja Spede ehkä jopa pahoittanut siitä hetkellisesti mielensä, mutta melko naurettavaa ruveta tuollaisesta mitään raiskausyritys- otsikoita enää vuosikymmenien jälkeen kehittelemään varsinkin kun toinen osapuoli on ollut jo pitkään haudassa.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 11:54 am
Kirjoittaja aumari
Mind Over Matter kirjoitti: Ke Maalis 09, 2022 8:20 am
Miksi ihmeessä Pasanen tuolloin olisi ollut kiinnostunut 55-vuotiaasta madamesta? Joka puolella toitotetaan kiinnostuksesta "parikymppisiin misuihin" ja sitten kävisi mummoikäluokkaan kuuluvan päälle.
Airistolla myös väitettyyn tapahtuma-aikaan sellainen asema ja status, että mitään pelättävää asian julkituomisessa ei olisi ollut.
Airisto kuului lähipiiriin, seukkas Loirin kans.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 12:28 pm
Kirjoittaja sikapäivät2020
Spedehän oli ikoni.Ei silloin hänen eläessään kukaan uskaltanut nousta häntä vastaan.Etenkään naiset.Aikoinaan tunsin henkilön, joka toimi friilancer periaattella autokuskina.Oli useasti elovukuvien tekoaikana kuljettamassa tavaraa.Kertoi että herra Pasasella ei ollu pelihermoja lainkaan.Eli häviö ei kuulunut sanavarastoon.Himopelaaja siltä osin, että otti usein vastaan haasteet.Mutta jos häviö tuli,sen kyllä saivat kaikki kuulla.Mitä tulee naisiin niin niitä piiritti aina.Silmät ja järki kuulema seisoi ja joku muukin ilmeisesti.Eikö yksi näyttelijätär maininnut että ei hän törmännyt tällaiseen ahdisteluun.Ei kuulemma törmännyt,vaan herra Pasanen törmäsi sisään asti.Eikö sanota jos tytär ei anna,äiti antaa varmasti.Mulla muuta ... Tällä kertaa.
Re: Spedeä syytetään raiskauksen yrityksestä
Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 1:25 pm
Kirjoittaja Hermione
Spede on kuollut 20 vuotta sitten, ja nyt vainajaa on alettu syyttämään raiskauksen yrityksestä. Akat saisivat nyt ihan oikeasti hävetä.
Aikoinaan katsoin itsekin Speden spelejä, ja se oli ihan kivaa viihdettä tuolloin. Kävi kyllä jo silloin ilmeiseksi että Spede itse otti homman tosissaan ja oli silminnähden vittuuntunut kun joku pelaaja voitti hänet. Siitä huolimatta Spede oli kiistatta hyvin merkittävä henkilö Suomen viihdekulttuurissa sekä taiteilija ja keksijä.
Mistä Lenita taas tullaan muistamaan? No tennissukkagatesta tietenkin. Onko hän saanut aikaan mitään positiivista muistijälkeä? No niinpä...