Eihän tässsä mitään kummallista vaan täysin sovittua viihdettä yksinkertaisille massoille
Re: Oscar-gaala ja Will Smithin läimäys
Lähetetty: To Maalis 31, 2022 11:56 am
Kirjoittaja TrolliSika
*poistettu arvostelua toisesta nimimerkistä. Sellaisen paikka on Lautamiehissä. Täällä jatketaan otsikon aiheen mukaisesti*t:mode
Re: Oscar-gaala ja Will Smithin läimäys
Lähetetty: La Huhti 02, 2022 10:18 am
Kirjoittaja Chili
Will Smith sitten erosi Akatemiasta. Olisi erotettu, mutta teki johtopäätökset itse.
Re: Oscar-gaala ja Will Smithin läimäys
Lähetetty: La Huhti 02, 2022 11:26 am
Kirjoittaja URSA
Aika pitkään meni ennen kuin tajusi mitä tuli tehtyä:
WILL SMITH EROAA ELOKUVA-AKATEMIASTA ENNEN KUIN EROTTAMISPÄÄTÖSTÄ ON TEHTY
HOLLYWOOD 2.4.2022 8:57
Ei tullut potkuja, Smith ehti erota ensin.
Elokuva-akatemian johto kertoi tutkivansa Smithin tapausta ja pohtivansa tämän erottamista akatemiasta.
Smith ehti ensin. Hän on nyt eronnut elokuva-akatemiasta omaehtoisesti. Smith oli AMPASin jäsen vuodesta 2001.
– Tekoni 94. Oscar-gaalassa olivat shokeeraavia, kipeitä ja anteeksiantamattomia. Lista loukkaamistani ihmisistä on pitkä ja sillä ovat muun muassa Chris, hänen perheensä, läheiset ystäväni ja rakkaani, sekä kaikki ne ihmiset, jotka osallistuivat gaalaan tai katsoivat sitä maailmalla. Varastin muilta voittajilta heidän ilonsa ja juhlansa. Sydämeni on murtunut. Haluan kuitenkin antaa valokeilan takaisin kaikille niille upeille ihmisille, jotka ansaitsevat kaiken sen kunnian. Eroan siis AMPASista, ja hyväksyn kaikki heidän minulle määräämät mahdolliset rangaistukset, Smith kertoo viestissään.
AMPASin johtokunta, johon kuuluvat muun muassa Steven Spielberg, Ava DuVernay, Rita Wilson sekä 50 muuta ihmistä, antavat päätöksensä Smithin kohtalosta huhtikuun 18. päivä.
Episodissa on myös juttua Dome Karukosken aprillipilasta, jossa hän vitsaili työn alla olleen muka elokuvat Will Smithin ja Bruce Willisin kanssa. Toisin sanoen Karukoski vitsaili Willisin afasialla. Vielä mauttomampaa kuin naisen lyhyestä sotilastyylisestä kampauksesta vitsailu.
Re: Oscar-gaala ja Will Smithin läimäys
Lähetetty: Pe Huhti 08, 2022 11:16 am
Kirjoittaja URSA
Smith hakeutui lataamoon. Olisi kannattanut tehdä se jo ennen Oscar-gaalaa, niin olisi jäänyt lyömättä.
Will Smith hakeutui hoitolaitokseen – syynä Oscareista lauennut stressi
Oscar-gaalan kohun saattelemana Will Smith on hakeutunut hoitolaitokseen hoitamaan stressiään.
Aftonbladetin mukaan hoitolaitokseen kirjautumisessa on päämääränä saada pelastettua uransa Hollywoodissa. Hänen kerrotaan pelkäävän uransa loppumista Oscar-gaalan välikohtauksen vuoksi.
Hoitolaitoksessa Smith yrittää saada apua tapahtuneesta aiheutuneeseen stressiin, joka jäytää näyttelijää perinpohjaisesti.
Jaguaari kirjoitti: Ti Maalis 29, 2022 11:29 pm
Arvostan! Meni liian henkilökohtaisuuksiin, ja jos vaimoani pilkattaisiin samalla tavalla, nukkumatti tulisi pilkkaajalle. Smith, hieno mies!
Eli kun olisit stand upissa vaimosi kanssa, ja se esiintyjä heittäisi jonkun vitsin vaimostasi, niin kävisit hakkaamassa sen ? Kävisitkö hakkaamassa esiintyjän sen jälkeen kun olet itsekkin nauranut vitsille ja näet vaimosi ilmeen, vai ennen kuin näkisit vaimosi ilmeen ?
Re: Oscar-gaala ja Will Smithin läimäys
Lähetetty: Pe Huhti 08, 2022 4:50 pm
Kirjoittaja Gurney
URSA kirjoitti: Pe Huhti 08, 2022 11:16 am
Smith hakeutui lataamoon. Olisi kannattanut tehdä se jo ennen Oscar-gaalaa, niin olisi jäänyt lyömättä.
Will Smith hakeutui hoitolaitokseen – syynä Oscareista lauennut stressi
Oscar-gaalan kohun saattelemana Will Smith on hakeutunut hoitolaitokseen hoitamaan stressiään.
Aftonbladetin mukaan hoitolaitokseen kirjautumisessa on päämääränä saada pelastettua uransa Hollywoodissa. Hänen kerrotaan pelkäävän uransa loppumista Oscar-gaalan välikohtauksen vuoksi.
Hoitolaitoksessa Smith yrittää saada apua tapahtuneesta aiheutuneeseen stressiin, joka jäytää näyttelijää perinpohjaisesti.
Likeavirgin kirjoitti: Ti Maalis 29, 2022 5:01 pm
Ei se ole. Ei Suomessakaan joudu käsirautoihin, jos baarissa tappelee.
Tuohan ihmeessä esille niitä tapauksia, kun avokämmenestä poskelle on Amerikassa vangittu / pistetty käsirautoihin. Ihonväri saa olla mikänsä, ettet ala tuttuun tapaasi esittää, että vain tummempihipiäinen voi lyödä ilman seuraamuksia.
Vertaat suomalaista baaria Oscar-gaalaan, mutta et tiedä että FI baaritappeluista rapsahtaa erittäin usein pahoinpitelytuomio? Oscar-gaala ei ole baari ja katsojia ei ole varoitettu etukäteen väkivaltaisista välikohtauksista tai neekerimäisistä alatyylisistä solvauksista (nti Smithin suusta).
Kalifornian rikoslain mukaan Smith syyllistyi pahoinpitelyyn (battery) ja CA penal code 242 tietää lisää. Vastaavasta pidätetään, jos se ei ole itsepuolustusta. Ihmiset eivät ymmärrä, että jos läimäytät jotakuta päähän, hän voi helpostikin kaatua ja vaikka kuolla. https://www.losangelescriminallawyer.pr ... ttery.html
Koomikko Rock tuskin tiesi tuon naisen autoimmuunisairaudesta ja muutenkin oli kyllä roast ja vitsi laimeimmasta päästä. Jos Rock olisi tiennyt autoimmuunisairaudesta, hän olisi keksinyt vitsiä jostain muusta. Rockin virhe oli edes mainita tuo tyrkky ja hänen olisi pitänyt roastata pelkästään nti Will Smithiä.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Kun täällä myös Bruce Willisin äkillinen ja erikoinen sairastuminen oli puheena, niin mahtoiko Smithin puolison autoimmuunisairaus olla ponnahtanut esiin boosterirokotteen jälkeen vai oliko tukka päässä ennen sitä?
Alopecia voi ponnahtaa aktiiviseksi mRNA-injektioista, tässä vain joitain esimerkkejä.jpg (120.35 KiB) Katsottu 1854 kertaa
Siis samalla tapaa kuin Bruce Willisin afasia, mitä on niitäkin raportoitu lukuisia nopeasti koronainjektion jälkeen?
Afasia puhkesi toisen pfizer-piikin jälkeen.jpg (29.73 KiB) Katsottu 1854 kertaa
No ei tietysti ole injektioiden liipaisemia sairauksia, kuten ei mikään ikinä ole, mutta mitenkähän ovat poissulkeneet synteettiset mRNA-injektiot niiden syinä? Jos ihmisiä alkaisi kuolemaan samaan tahtiin nukkuessa tai vakavia sairauksia puhkeaisi vain nopeasti vaikkapa autopesun jälkeen, niin selvitettäisiinköhän autopesussa käytetyt kemikaalit ja miten toksisia ne ovat ihmisille?
Näyttelijä Will Smith on saanut Yhdysvaltain elokuva-akatemian hallitukselta kymmenen vuoden porttikiellon Oscar-gaalaan.
– Hallitus on päättänyt, että 8. huhtikuuta 2022 alkaen, Smith ei saa osallistua seuraavaan kymmeneen vuoteen Akatemian tapahtumiin tai tilaisuuksiin henkilökohtaisesti tai virtuaalisesti, hallituksen puheenjohtaja David Rubin ja toimitusjohtaja Hudson Smith sanovat tiedotteessaan.
URSA kirjoitti: Pe Huhti 08, 2022 11:16 am
Smith hakeutui lataamoon. Olisi kannattanut tehdä se jo ennen Oscar-gaalaa, niin olisi jäänyt lyömättä.
Will Smith hakeutui hoitolaitokseen – syynä Oscareista lauennut stressi
Oscar-gaalan kohun saattelemana Will Smith on hakeutunut hoitolaitokseen hoitamaan stressiään.
Aftonbladetin mukaan hoitolaitokseen kirjautumisessa on päämääränä saada pelastettua uransa Hollywoodissa. Hänen kerrotaan pelkäävän uransa loppumista Oscar-gaalan välikohtauksen vuoksi.
Hoitolaitoksessa Smith yrittää saada apua tapahtuneesta aiheutuneeseen stressiin, joka jäytää näyttelijää perinpohjaisesti.
Aftonbladetin mukaan hoitolaitokseen kirjautumisessa on päämääränä saada pelastettua uransa Hollywoodissa. Hänen kerrotaan pelkäävän uransa loppumista Oscar-gaalan välikohtauksen vuoksi.
Ei niin yllättäen vihervasemmiston agendassa väkivaltaisesta hyökkääjästä leivottiin taas uhri joka ei ole vastuussa tekemisistään.
Surullinen on valtamedian taso. Kukaan tasapainoinen ihminen ei reagoi tuollaisessa tilanteessa noin - ihan kuin kahden kesken keskustelu olisi joillekin mahdotonta.
Neiti Smithin olisi kannattanut mennä lataamoon jo kauan sitten, kun nyt jopa näistä valeuutismedioista voi lukea kuinka omahyväinen paska tuokin hollywood on, vain oma ura ja tuon tapauksen aiheuttama stressi on mielessä. Monella olisi mielessä miten ihmeessä tuollaiseen tilanteeseen saattoi joutua jossain tyrkkygaalassa.
Mikähän tilanne ja käsittely medioissa olisi, jos vaikkapa Mel Gibson olisi lämäissyt lajitoveriaan päähän?
No, Ricky Gervais oli ainakin täysin oikeassa kuvaillessaan nykyisiä hollywoodhenkilöitä golden globe-puheessaan 2020:
Melko kohtuuton rangaistus hetkellisessä mielenhäiriössä tehdystä läpsäisystä, Smith kuitenkin itse pyytänyt tekoaan nöyrästi anteeksi ja osoittaa selkeää katumusta.
Veikkaan että melko moni noista kovimpaan ääneen Smithin tuomitsijoista katsovat ilman minkäänlaista moraalin pistosta vapaaotteluita ja showpainia, ja hurraavat ja toivovat näkevänsä kunnon lyöntejä.