Sivu 3/5

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset takapenkiltä sairaalaan

Lähetetty: Ke Loka 26, 2022 11:27 pm
Kirjoittaja Hermione
Lasten ollessa pieniä, on ihan tavanomaista että toinen vanhemmista on takapenkillä lapsen kanssa. Myös kaukalon kiinnittäminen etupenkille on tavallista, ja turvallistakin kun ottaa matkustajan airbagin pois päältä.

En näe siinä mitään erikoista, että vanhemmat ovat istuneet peräkkäin autossa, etenkin jos kyseessä vähän pitempi matka. Tosiaan ei ole mahdotonta, että kuski olisi nukahtanut rattiin, pikkulapsiarki on yleensä täynnä unenpuutetta. Riskinä tosiaan on se, että jos vieressä ei istu toista aikuista, niin ei ole juttukaveria pitämässä "hereillä". Lisäksi voi tulla virhearvio sen välillä, kumpi on tärkeää, saapua aikataulussa perillä vai etsiytyykö bussipykälle tms. ottamaan torkut. Tai onko sovittu vaihdettavaksi välillä kuskia. Erilaisia virhearvioita voi tulla varsinkin väsyneenä helpommin. Erikoista kyllä on, jos on tullut havaintoja pitemmän aikaa seilaavasta ajotyylistä, niin kuinka auton toinen aikuinen ei ole huomannut sitä.

Toivottavasti kuljettajan syytteleminen jätettäisiin sikseen, tämä on todella surullinen tragedia joka luultavasti koskettaa aika isoa joukkoa läheisiä. Voinee pitää pienenä ihmeenä että lapset eivät menehtyneet samalla.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset takapenkiltä sairaalaan

Lähetetty: To Loka 27, 2022 12:48 am
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Jos auto ”lähteeheittelehtimään” syystä tai toisesta, pitäisi pyrkiä jarruttamaan ja ohjaamaan auto ojaan vastaan tulevan rekan keulan sijaan.
Eiköhän tässä ole kyse ihan yli menneestä ’syyslomastressistä’, joka purkautui näinkin ikävällä tavalla.

Tuskin todellinen syy koskaan selviää, mutta jos jostain tietoa tihkuu, veikkaan, että sähkölaskut käynyt jo nyt sietämättömiksi, mahdollinen työttömyys, mitä lie.

Tässä vittumaisessa maailman tilanteessa, me tullaan näkemään näitä ’heittelehtimisiä’ erittäin paljon tulevana kevättalvena etenkin.

Ei täällä perus-suomimiehen / naisen kantti kestä, kun sähkölaskun loppusumma ylittää kuukaustuloista käteen jäävän osuuden ja perseessä on vielä pelko rintamalle joutumisesta.

Ihan oikeasti; meidän jo melkeen valmiiksi kuolleiden on täällä helppo heittää läppää ja olla ymmärtävinään tätä maailmantilannetta, mutta yritäpä sitä ymmärtää parin sylivauvan kanssa ja esim venäjän viennin tyrehtymisen takia työttömäksi jääneenä.

Veikkaan, että Putinin piikiin menee syystäkin tämä. Jotkut ottaa jopa ‘uhan’ raskaammin kuin moni muu, eikä täällä kriisiapua ole kovin paljon julkisesti -yleispaniikille- ole ollut. Ikävä kyllä.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset takapenkiltä sairaalaan

Lähetetty: To Loka 27, 2022 1:04 am
Kirjoittaja Musta-Pekka2016
Veikkaan joko tarkoituksellista tekoa tai sitten koronarokotteen aiheuttamaa sairaskohtausta jotka kovin yleisiä.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset takapenkiltä sairaalaan

Lähetetty: To Loka 27, 2022 1:05 am
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Jos auto ”lähteeheittelehtimään” syystä tai toisesta, pitäisi pyrkiä jarruttamaan ja ohjaamaan auto ojaan vastaan tulevan rekan keulan sijaan.
Eiköhän tässä ole kyse ihan yli menneestä ’syyslomastressistä’, joka purkautui näinkin ikävällä tavalla.

Tuskin todellinen syy koskaan selviää, mutta jos jostain tietoa tihkuu, veikkaan, että sähkölaskut käynyt jo nyt sietämättömiksi, mahdollinen työttömyys, mitä lie.

Tässä vittumaisessa maailman tilanteessa, me tullaan näkemään näitä ’heittelehtimisiä’ erittäin paljon tulevana kevättalvena etenkin.

Poistettu ot jutustelua
-NILS-

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset takapenkiltä sairaalaan

Lähetetty: To Loka 27, 2022 4:30 am
Kirjoittaja aumari
Skloddi kirjoitti: Ke Loka 26, 2022 9:35 pm
aumari kirjoitti: Ke Loka 26, 2022 9:10 pm Hei Kiiski, kaikkihan täällä arvailee, harva tietää.
Ei aavistustakaan kuka tai mikä on kiiski tässä yhteydessä, mutta jos mulle tarkoitit kommenttisi, niin joo, näin juuri. Mutta silloin asioita ei esitetä faktoina, niin kuin tässäkin ketjussa joku mm. laittoi, että alle kouluikäinen lapsi oli etupenkillä turvaistuimessa. Tai jos asia tiedetään, niin kerrotaan, että asia tiedetään faktaksi. Tästä kaikki on varmaan aika samaa mieltä, vai mitä?
Tosiaan Sulle olikin tarkoitettu, ei Vastarannan kiiskelle, pahoittelut. Jompikumpi lapsista istunut kuskin vieressä, poliisin mukaan lapset olivat auton oikealla puolella, onko sitten jollakin oikea tieto, että juuri nuorempi istunut edessä.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset takapenkiltä sairaalaan

Lähetetty: To Loka 27, 2022 4:39 am
Kirjoittaja aumari
Kouluikäinen voi muistaa, ainakin alitajuntaan jää piiloon. Eiköhän ne silti vaikuta elämiseen ja olemiseen vaikka ei selviä muistikuvia oliskaan.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset takapenkiltä sairaalaan

Lähetetty: To Loka 27, 2022 10:16 am
Kirjoittaja tonnikka
Miksi täällä puhutaan turvakaukaloista ja tuteista??? Kouluikäinen lapsi ja hieman alle kouluikäinen. Eli todennäköistä että lasten iät on esim. 5v ja 8v. Ei oltu pikkuvauvojen kanssa liikenteessä.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset takapenkiltä sairaalaan

Lähetetty: To Loka 27, 2022 10:19 am
Kirjoittaja damfin
Tuo heittelehtimään lähteminen on ehkä väärä ilmaisu...
Autonhan kerrottiin "seilanneen" jo ennen onnettomuutta eli minäkin veikkaisin että siinä pelkääjän paikalla on ollut ehkä turvakaukalo selkä menosuuntaan ja kuski on touhunnut jotain sen lapsen kanssa, ehkä syöttänyt tai etsinyt pudonnutta tuttia tai muuta vastaavaa, tarkkaavaisuus herpaantunut juuri huonolla hetkellä ja auto ajautunut väärälle kaistalle.

edit. jos tuo tieto lasten iästä pitää paikkansa niin ehkä sitten jotain muuta siihen etupenkillä istuvaan lapseen liittyvää touhuttu.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset loukkaantuivat

Lähetetty: To Loka 27, 2022 10:31 am
Kirjoittaja Jarmomurha
Koska ei tässä vapaapäivänä ole parempaakaan tekemistä, niin heitän omat arvaukseni, jotka osin samoja mitä muilla:
1. Nukahtaminen
2. Riitely, josta johtuva tahallisuus kuskilta
3. Riitely, jonka johdosta takana istuva hlö kuristanut tms kuskia, tai repinyt ratista
4. Riitely, kuski mesoaa takapenkille -> ajaa vahingossa rekkaa päin
5. Puhelimen selaaminen/pudottaminen/siitä jonkun asian näyttäminen muille
6. Sairaskohtaus
7. Sairaskohtaus tai jokin hätä etupenkin lapsella, kuski ryhtyy paniikissa auttamaan, auto ohjautuu rekkaa päin

Autossa olevaan vikaan en usko.
Koska ilmeisesti vain auton vasemmalla puolella olleet ovat kuolleet, se saattaisi viitata siihen, että kuski on viime hetkellä yrittänyt korjata ajolinjaa ja estää törmäyksen. Niinpä kohta kaksi tuntuu epätodennäköiseltä. Laitan rahani likoon nukahtamiselle, koska olen usein nähnyt raportoitavan auton heittelehtimisestä juurikin niissä tilanteissa, joissa kuski on nukahtanut.
Osanottoni omaisille ja varsinkin vanhempansa menettäneille lapsille.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset loukkaantuivat

Lähetetty: To Loka 27, 2022 10:55 am
Kirjoittaja Millavaan
En jotenkin kans usko tahallisuuteen tässä. Lasten kanssa tosiaan voi tulla kaikenlaista. Myönnän itsekin ajaessa etsineeni samalla lapsille jotain. Lisäksi tuli mieleeni että kerran riidellessä ex-mies tarttui rattiin kun olin ajamassa mutta ei onneksi käynyt mitään.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset loukkaantuivat

Lähetetty: To Loka 27, 2022 12:10 pm
Kirjoittaja Vilmavain
Tosiaan muistan myös lukeneeni, että kouluikäinen ja hieman alle kouluikäinen olisi lapsista mainittu. Eli ei mitään pikkuisia.
Tästä syystä hieman ihmettelen, miksi äiti on ollut takapenkillä ja lapsi mahdollisesti etupenkillä.
Epäilen, että auto olisi osunut vasemmalta puolelta rekkaa päin, tämä selittäisi miksi lapset ovat toistaiseksi ainakin hengissä (istuneet apparin paikalla ja sen takana). Eli jos lapsi olisikin istunut isän takana, olisiko mahdollisesti kuolleina nyt sitten isä ja toinen lapsista. Eli vaikka lasten turvallisin paikka on takapenkillä, tässä mahdollisesti etupenkkipaikka on säästänyt lapsen hengen.

Mieleeni tuli, että olisiko äiti halunnut ottaa unet autossa, jonka vuoksi on istunut takapenkillä. Omasta mielestäni ainakin takana on mukavampi nukkua kuin apukuskin paikalla. En usko lasten nukkuneen, olisivatko pelailleet puhelimella tai jotain vastaavaa. Isän keskittyminen jotenkin herpaantunut tai samalla tehnyt jotain muuta. Tai tosiaan torkahdellut. Jos äitikin nukkunut, niin ei ole ollut siinä näkemässä auton heittelehtimistä.

Itse olen kerran ajanut yksinään motarilla, kun tuli yhtäkkiä aivan käsittämättömän kuuma, väsymys ja outo olo. Tuli tunne, että nukahtaa. Keskittyminen oli hankalaa ja piti vain yrittää ajaa seuraavaan liittymään. Ei muuta kuin ulos autosta vesisateeseen hetkeksi hengittelemään. Kotiin ei onneksi ollut pitkä matka, mutta oli pelottava kokemus. Ikkunat auki piti ajaa loppumatka ja musiikit täysillä. Eipä sitä varmaan helposti jäisi pitämään torkkutaukoja vaikka väsyttäisi, etenkin jos matka ei enää ole pitkä.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset loukkaantuivat

Lähetetty: To Loka 27, 2022 12:24 pm
Kirjoittaja sikajoakim
Vilmavain kirjoitti: To Loka 27, 2022 12:10 pm Eli vaikka lasten turvallisin paikka on takapenkillä, tässä mahdollisesti etupenkkipaikka on säästänyt lapsen hengen.
Autossa turvallisin paikka on siinä, johon ei iskua kohdistu. Niin tässäkin tapauksessa. Jos auto olisi mennyt kylki edellä rekkaa päin niin ainakin toinen lapsista olisi kuollut. Mahdollisesti kaikki autossa.

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset loukkaantuivat

Lähetetty: To Loka 27, 2022 2:34 pm
Kirjoittaja Tarkkaamo100
iltasanoman kuvassa näkyy turmaauton rengas ja tukivarsi ei näytä rengas oikein hyväkuntoiselta joskaan ei sakkorenkaalta mutta ei paljon toisinkaan kun jossain mainitiin että tie oli hieman liukas mutta ei jäässä

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset loukkaantuivat

Lähetetty: To Loka 27, 2022 9:06 pm
Kirjoittaja napalanko
Gösta teki aiheesta hyvän kappaleen
Laita silmät kiinni kun kaasu pohjassa lähdetään..
Takapenkillä lapset nukkuu, ei pimeää tietämme valaise taivaalla tähdetkään...
Noh tässä nyt taisi olla valoisaa ja vähän eri istumajärjestys

Re: Auto rekkaa päin Luumäellä - vanhemmat kuolivat, lapset loukkaantuivat

Lähetetty: Pe Loka 28, 2022 1:11 pm
Kirjoittaja Murheli
Jos märkä tie ja huonot renkaat alla, niin voisiko toi johtua ihan pidon menetyksestä, ja jääräpäisyydestä olla hidastamatta? Itse olen vesiliirtoonkin muutaman kerran joutunut, ja jos siinä alkaa kauheasti korjailemaan ja vastaohjaamaan, niin auton hallinta voi käsistä karata