Re: Huumelääketableteilla ennennäkemättömän kova kysyntä katukaupassa
Lähetetty: Ma Marras 06, 2023 9:04 am
Huumelääke Ksalolia liikkeellä poikkeuksellisen paljon – Oulun poliisilaitoksen alueella takavarikot ovat kaksinkertaistuneet
Oulun poliisilaitoksen alueella tulee aiempaa enemmän vastaan Ksalolia.
Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Jarmo Katila kertoo, että Ksalolista tehtyjen takavarikoiden määrissä on tänä vuonna ollut huomattavaa kasvua.
– Ksalol-tablettien takavarikoiden lukumäärä on Oulun poliisilaitoksen alueella kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna, hän kuvailee.
Ksalol on näkynyt myös esimerkiksi useissa Oulun käräjäoikeudessa kuluvana vuonna käsitellyissä rikosjutuissa.
Esimerkiksi useat Hiirosen henkirikosjutun syytetyt kertoivat poliisin esitutkinnassa, että Hiirosen asunnolla käytettiin Ksalolia ennen oululaisnaisen julmaan kuolemaan johtaneita tapahtumia.
Elokuussa käräjäoikeus antoi tuomion jutussa, jossa nuoret miehet pitivät hallussaan yli 9000 Ksalol-tablettia ja aikoivat kaupata niitä Oulussa.
Kesäkuussa puolestaan kaksi miestä tuomittiin vankilaan muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta Subutex-jutussa, jossa toisella miehistä oli hallussaan myös Ksalol-tabletteja.
Mutta mitä Ksalol ylipäätään on? Liikkuuko sitä myös muualla Suomessa entistä enemmän?
Keskusrikospoliisin Rikosteknisen laboratorion rikoskemisti ja laatuvastaava Elisa Kohtamäki kertoo, että Ksalol on tuotenimi huumausaineeksi luokiteltua alpratsolaamia sisältävälle lääkevalmisteelle.
Kohtamäen mukaan Suomessa Ksalolia ei ole tällä haavaa laillisilla markkinoilla. Sillä ei ole myyntilupaa Suomessa.
– Suomessa liikkuvat Ksalol-tabletit ovat peräisin ulkomailta, ja osa niistä voi olla väärennettyjä, Kohtamäki kuvailee.
Alpratsolaamia eli Ksalolin vaikuttavaa ainetta sisältävillä valmisteilla on Suomessa myyntilupa kauppanimillä Alprox ja Alprazolam. Ne ovat keskushermostoon vaikuttavia, ahdistusoireiden hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. Niitä saa apteekeista lääkärin määräämällä reseptillä.
Ksalolia on löydetty Suomessa muun muassa eri puolilla maata poliisin tekemien huumausainetakavarikoiden yhteydessä. Poliisilaitokset lähettävät takavarikoituja aineita KRP:n Rikostekniseen laboratorioon analysoitavaksi.
Tänä vuonna laboratoriossa on tutkittu noin 430 000 alpratsolaamia sisältävää tablettia. Tutkittavien tablettien määrä on kasvanut voimakkaasti, esimerkiksi koko viime vuonna tutkittavaksi saapui 81 000 tablettia.
Suurin osa tutkittavista alpratsolaami-tableteista on ollut Kohtamäen mukaan nimenomaan Ksalol-tabletteja.
– Tänä vuonna liikkeellä on ollut poikkeuksellisen paljon Ksalolia, hän kuvailee.
Ensimmäiset havainnot Ksalolista tehtiin laboratoriossa vuosikymmen sitten. Vuonna 2020 siellä tutkittiin 45 000 Ksalol-tablettia ja vuonna 2021 niitä oli jo 90 000.
Ksalol näkyy myös Pohteen päihdepalveluissa
Ksalolin käyttö näkyy myös Pohteen Oulun päihdepalveluissa.
Avopäihdepalvelujen vastuuyksikköpäällikön Joni Saarelan ja päihdelääkäri Eva-Maria Immosen mukaan Ksalolin käyttöä on ollut havaittavissa jonkin verran jo aiemmin, mutta kuluvana vuonna se on kasvanut merkittävästi.
Potilaat ovat kertoneet käyttävänsä Ksalolia ja sen vaikuttavan aineen eli alpratsolaamin esiintyminen on havaittu myös laboratorioseuloissa.
– Alpratsolaamia ei ole ollut osana potilaiden lääkitystä, joten havaittu aine on peräisin kadulta ostettuna, he kommentoivat asiaa sähköpostitse Kalevalle.
Ksalolin hyvä saatavuus voi heijastua potilaiden hoitoon.
– Valmisteen edullinen hinta ja helposti saatavilla oleminen voivat tehdä potilaiden bentsodiatsepiiniriippuvuuden hoidosta haastavaa. Lisäksi Ksalolin arvaamattomuus ja sekakäytön yleisyys voivat vaikuttaa hoitoon, Saarela ja Immonen toteavat.
https://www.kaleva.fi/huumelaake-ksalol ... pa/6005600