Verilammikot ABC:n lattialla paljastivat naiselle, mitä ex-mies oli tehnyt
Mies väitti kolaria onnettomuudeksi ja puukotusta vahingoksi. Oikeus ei uskonut.
35-vuotias mies vainosi, piinasi ja pahoinpiteli entistä avopuolisoaan vuosia. Julmien tapahtumien sarja sai karmean päätöksen kesäkuussa, kun mies yritti murhata naisen.
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi
Roni Robert Allan Nymanin lukuisista rikoksista 9 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.
Raju pahoinpitely
Entinen avopuoliso kertoi oikeudessa paenneensa kontrolloivaksi käynyttä Nymania, milloin turvakotiin, milloin lähipiirinsä tykö. Nymanista ei kuitenkaan noin vain päässyt eroon.
Nyman rikkoi häntä vastaan määrättyjä lähestymiskieltoja joko fyysisesti, viestitse tai puhelimitse. Hän myös uhkasi naisen henkeä muun muassa sosiaalisessa mediassa.
Päivä ennen murhan yritystä tapahtunut väkivaltainen välienselvittely oli naiselle viimeinen niitti.
Naisen äiti saapui vantaalaiselle huoltoasemalle ja pahoinpiteli tyttärensä ratsupiiskalla. Esitutkinnassa ilmeni, että äiti toimi Nymanin usuttamana.
Äidin ja tyttären tapellessa huoltoaseman sisällä, Nyman piilotti naisen autoon jäljitys- ja kuuntelulaitteena toimivan puhelimen. Tämän jälkeen hän liittyi naisten seuraan sisälle, löi entistä kumppaniaan nyrkillä kasvoihin ja potki tämän kumoon.
Kova törmäys
Nainen pakeni Nymania Keski-Suomeen. Mies lähti perään.
Nelostiellä, Vaajakosken ABC:n lähettyvillä jokin törmäsi naisen kuljettamaan henkilöautoon. Auto pyöri ympäri ja suistui vastaantulevien kaistan kautta ojaan.
Nainen kertoi nähneensä miehen Volvon takanaan. Volvo pysähtyi pientareelle muutaman metrin päähän naisen autosta.
Naisen mukaan Nyman juoksi autosta ulos veitsi kädessään. Jahdattuaan hetken aikaa naisen matkaseuralaista, Nyman palasi naisen luo ja iski tätä veitsellä neljä kertaa ylävartaloon.
Nainen sai ohiajavalta kuljettajalta kyydin Vaajakosken ABC:lle. Vasta huomatessaan verilammikot huoltoaseman lattialla hän ymmärsi, kuinka pahasti oli käynyt.
Sitten sumeni.
”Kato mitä sait aikaseks”
Nyman kertoi oikeudessa toisenlaisen kuvan kaksikon suhteesta. Hänen mukaansa entinen avopuoliso olisi tehnyt rikosilmoituksia ynnä muita vain ”vittuillakseen” hänelle.
Nyman sanoi olleensa Keski-Suomessa jo valmiiksi, hoitamassa omia velka-asioitaan. Hän kiisti seuranneensa naista sinne.
Nelostiellä tapahtuneen kolarin Nyman kuittasi onnettomuutena.
Nyman kertoi, että noustessaan autosta vaikutti siltä, että naisen matkaseuralainen ampuisi hänet. Siksi hän otti autossa olleen puukon mukaansa.
Jahdattuaan miestä tovin, Nyman palasi naisen luokse ja sanoi ”kato mitä sä sait aikaseks”.
Nyman ei itse muista puukotustilannetta. Hän kertoi poliisille, että on saattanut puhua käsillään niin, että puukko on vahingossa osunut naiseen.
Kun hän näki naista osuneen, tarjosi hän kertomansa mukaan tälle kyytiä sairaalaan. Naisen kieltäydyttyä kyydistä Nyman meni takaisin autoonsa, heitti puukon ikkunasta ja kaahasi tiehensä.
Pitkä syytelista

- Veitsi.jpg (74.17 KiB) Katsottu 3985 kertaa
Terän pituus on 28,5 senttimetriä. OIKEUDENKÄYNTIMATERIAALI
Oikeus katsoi, että naisen autoon tahallaan törmääminen osoitti piittaamattomuutta myös muiden henkeä kohtaan. Seitsemän senttimetriä syvät veitseniskut ovat olleet niin voimakkaita, etteivät ne ole voineet syntyä vahingossa.
Roni Nyman tuomittiin kuudesta lähestymiskiellon rikkomisesta, kolmesta pahoinpitelystä, viestintärauhan rikkomisesta, kolmesta laittomasta uhkauksesta, lievästä ampuma-aserikoksesta, murhan yrityksestä, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä kahdesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Hänelle langetettiin yhdeksän ja puolen vuoden vankeusrangaistus. Lisäksi Nyman määrättiin korvaamaan entiselle avopuolisolleen yhteensä lähes 20 000 euroa.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fa7c ... 4be33f722d