Sverdlov kirjoitti: Su Syys 10, 2023 9:58 am
He ovat eri rotuisia, eri kulttuurista lähtöisin, eri uskontoa, tulevat tänne laittomasti valloittajina tekemään rikoksia ja omimaan tämän maan itselleen. Sellaisen väen auttaminen on rikos ihmisyyttä vastaan.
Minua ei kiinnosta rasistinen öyhötyksenne, mutta tuossa nyt on ihan käsitteellinenkin ongelma. Ihmisyys nimenomaan kattaa eri rotuiset, kulttuuriset ja uskontoiset ihmiset. Joten jos haluat ylläpitää vihaasi, niin vanha kunnon territoriaalinen heimoajattelu on loogisesti toimivampi perustelu. Silloin joudut vain postuloimaan etnisesti rajatun kollektiivin ja perustelemaan, miksi ja miten tällä kollektiivilla on yksinoikeudellinen hallintaoikeus Suomi-nimiseen territorioon.
Modernit länsimaat lähtevät yleensä ajatuksesta, että maanomistus on etupäässä yksityistä kun taas territoriaalisesti rajatut valtaoikeudet (kattaen esimerkiksi lakien määrittelemisen ja sen, kuka saa tulla maahan ja kuka ei) kuuluvat valtio-nimiselle entiteetille - eivät etnisesti määritellylle kollektiiville. Kuka tahansa, jolla on Suomen kansalaisuus, on tavallaan osakas valtiossa, joskin todellinen valta on rajallisella määrällä päättäjiä, jotka valitaan ja/tai nimitetään poliittisen järjestelmän mukaisin pelisäännöin ja traditioin, joihin symboliikkaakin liittyy. Myös niille maassa oleskeleville, joilla ei ole kansalaisuutta, on myönnetty paljon oikeuksia ja he ovat esimerkiksi rikosasioissa samanarvoisia lain edessä maan kansalaisten kanssa. Kummallekaan ryhmälle ei ole myönnetty erivapautta esimerkiksi raiskata tai tappaa.
Tiedän, etteivät teikäläiset erityisesti perusta moderneista länsimaisista poliittisista järjestelmistä. Yritän kuvitella mielessäni, millainen olisi se järjestelmä, joka jotenkin toteuttaisi etnisesti määritellyn kansan kollektiivista tahtoa ja erioikeuksia maahan ja siinä kasvaneisiin naisiin. Inkarnoisiko kansaa se heimopäälliköistä, joka kovimmalla äänellä sanoo "ugh", vai se, jolla on pisin palmikkoparta? Mittaisiko joku kallonmittauskomitea rotuveljeyden syvyyttä arvioidakseen kunkin kansankäräjähuutajan oikeutta puhua suunsa puhtaaksi tai kanniskella sotakirvestä istunnoissa, joissa päätetään uusista kansanvihollisluokituksista? Mene ja tiedä, mutta kaikki tuo kuulostaa omiin korviini kovin eksoottiselta ja epämääräisen etnisesti värisevältä karhunkallononanointikultilta, joka on kaukana omikseni tunnustamistani kulttuurisista perinteistä.
Mitä taas tulee tämän jutun raiskauksesta tuomittuun, hän vaikuttaa varsin modernilta, länsimaisesta kulttuurista paljon ammentaneelta hairahtuneelta nuorukaiselta. Mikä ei toki tarkoita, etteikö kulttuurisilla perinteillä olisi ollut vaikutusta siihen, että kävi niin kuin kävi.
Irak tunnetaan arabimaidenkin joukossa ehkä eniten machokulttuurina. Lisäksi siellä on muita arabimaita enemmän vaikutteita persialaisesta kulttuurista, johon liittyy tiettyjä tuon nuorenmiehen videosta mieleen tulevia asioita.
Tämä on puhdasta spekulaatiota, en tunne ketään asianosaisista, mutta julkisuuteen saattamansa kertomuksen ja sen elekielen perusteella arvaukseni on, että kyseessä on herkkä, taiteellinen ja romanttinen poika, jota vanhemmat miehet kiusasivat ja ahdistelivat viimeistään varhaisteinivuosista alkaen. Em. kulttuuriin kun on sisään rakennettuna skitsofrenia: yhtäältä palvotaan kauniita nuorukaisia ja heistä tehdään kasapäin ylistäviä runoja, tarinoita ja nyyhkykertomuksia, joille isot miehet sitten salaa itkevät - toisaalta kuitenkin kielletään se kaikki, koska se on uskonnon vastaista, kansallistunteen ja yleisen miehisen uhon heikentämistä. Isä, sedät ja isoveli painostivat poikaa päivät pääksytyksen olemaan kovempi ja miehisempi, imemään hymyn pyllyyn ja kuulostamaan möreämmältä. Hän luultavasti kirjoitti runoja ja sai kuulla sen olevan homoa. Isä, sedät ja isoveli kuvittelivat tarkoittavansa pojan parasta ja suojelevansa tätä kaikelta siltä pahalta, mitä tapahtuisi, jos tämä ei äkkiä hankkisi isoja hauiksia, tappajatatuointeja ja muita miehisyyden symboleja. Miksi partakin piti ajaa ja geeliä panna tukkaan? Mies on mies vain jos ottaa sen, minkä haluaa - nainen, joka on päästänyt miehen kotiinsa saati makuuhuoneeseensa, on ehdottomasti sanonut kovaa kiljuen kyllä.
Koska Bagdad kuitenkin on iso kaupunki ja moderni sellainen, poika löysi kaltaistaan seuraa ja ryhtyi tekemään kaikkea sitä, mitä nuoret miehet tekevät itseään emansipoidakseen. Räp-musiikki on klassinen valinta, se kun ei ole millään muotoa edes homoa. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tulla vaikeuksia. Räp-musiikin parissa niitä yleensä tulee ilmankin että skene on sellainen, jossa ympärillä riehuu uskonnollisia fanaatikkoja ja militiamiehiä. Olivat tarinat tappouhkauksista ja ystävän kuolemasta tosia tai turvapaikkahakemusta varten muunneltua totuutta (kumpikin täysin mahdollista), poika onnistui isossa seikkailussaan (huomaa, kuinka ylpeästi hän sanoo sen kohdan, jossa toteaa "ja täällä olen"). Hän tai sukulaisensa ovat todennäköisesti maksaneet isot rahat ihmissalakuljettajille, jotka edustavat järjestäytynyttä rikollisuutta ja autoritääristen maiden turvallisuuspalveluja eivätkä ole tunnettuja siitä, että velat saisi jättää maksamatta. Onneksi Suomessa rahaa voi kuitenkin generoida tuista niin kauan kuin onnistuu pitämään itsellään niihin oikeuttavan statuksen (esim. turvapaikanhakija ja työtön). Jotta rahaa näin kalliissa maassa jäisi velkojen maksuun ja sukulaisille lähetettäväksi, pitää kuluja kuitenkin yrittää saada alas. Isoin kuluerä Suomessa on asuminen. Jos siis joku pystyy tämän järjestämään, vähemmästäkin lempi leiskuu.
Rakkaus on voinut olla myös aitoa ja molemminpuolista. Nainen näkee romanttisen, taiteellisen nuorukaisen, joka miellyttää hänen silmäänsä. Runoilija-lyyrikolla ei ole vaikeuksia myöskään muotoilla tarinaansa muotoon, jota on vaikea vastustaa, ellei ole täysi kyynikko, varsinkin kun moni juttu siinä on luultavasti totta. Mies puolestaan näkee naisessa sankarittarensa ja auttajansa, ihanan pohjolan vaalean muusan, joka tulee ilman kaikkia niitä komplikaatioita (esim. isiä, veljiä ja ex-poikaystäviä), joita pitäisi väistellä jos yrittäisi omasta kulttuuripiiristä tulevaa naista.
Eteläisemmillä mailla naiset kasvatetaan yhä kuten Suomessa pari sukupolvea sitten: olemaan visusti ilmaisematta tahtoaan suoraan. Niinpä "ei" tarkoittaa yleensä "ehkä" ja "ehkä" tarkoittaa varmuudella kyllä. Sanaton viestintä tuottaa tunnetusti kulttuurisia tulkintaongelmia eri ilmastovyöhykkeiltä tulevien ihmisten välillä. Ei ylittämättömiä - ylitetäänhän niitä joka päivä lukemattomissa makuuhuoneissa - mutta sellaisia, joista silloin tällöin tulee suuria ongelmia. Suomessa kun järjestelmä ja siten kulttuurikin ovat sellaisia, että se, mitä hormonit ja kehonkieli kertovat, on aivan yhdentekevää oikeusistuimessa, jossa väliä on vain sillä, onko käytetty sanaa "ei" vai "kyllä". Tämän oppiminen on traagisen vaikeaa monelle suomipojallekin, koska hekin ovat ihmisiä, joissa virtaa ikiaikainen kädellisveri. Mutta erityisen vaikeaa se on kauempaa ja varsinkin machokulttuureista tulleille.
Näitä tapauksia sattuu varmasti vastakin. En kuitenkaan näe ratkaisuna niihin rotusotaa, vaan sen, että poliisi- ja rikosseuraamuspuolella hoidetaan hommat kunnolla ja asiallisesti rotuun katsomatta, ja siviilielämän puolella puhutaan asioista vähän rehellisemmin, kiihkottomammin ja avoimemmin, niin että traagisia yllätyksiä ja väärinymmärryksiä tulisi vähän vähemmän ja harvemmille.
