Re: MOT:n dokkari kiusaamisesta
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 10:23 pm
Kirjoitan tähän taas näistä omista kokemuksistani... Minua alettiin kiusaamaan käytännössä heti ensimmäisen luokan alusta lähtien. Tavallaan kiusaaminen alkoi jo kesällä ennen koulun alkua.
Pääkiusaajani oli samanikäinen naapurin poika, joka pyyteli minua kesällä ennen koulun alkua metsään rakentamaan majaa. Metsässä tämä vetikin puukon esiin ja ilmoitti tappavansa minut ja, että tulee selviämään teosta jäämättä kiinni, koska aikuiset eivät epäile, että lapsi olisi voinut tappaa. Tilanteessa minä rukoilin ja aikuinen näki tilanteen ja tuli väliin.
Kyseinen poika oli jotenkin poikkeava... hyvin väkivaltainen toisia lapsia kohtaan, hyvin tunnekylmä ja hän oppi puhumaan vasta viisivuotiaana. Ja, kun hänen kanssa vietti aikaa, niin se ei ollut tavallista lasten leikkimistä, vaan hän halusi esimerkiksi karata kotoa, tai mennä tehtaan parkkipaikalle varastamaan autoista nokalta merkit. Hänellä oli kotonaan kokoelma autojen merkkejä, jotka hän oli irrottanut puukolla auton nokalta.
Kun koulu alkoi, hänestä tuli välittömästi luokan keskipiste. Hän sai koko luokan näppeihinsä ja kaikki olivat hänen hovissaan. Hänestä tuli myös opettajan lellikki.
Kiusaaminen tapahtui niin, että minut jätettiin kokonaan luokan ulkopuolelle tämän yhden pojan vaatimuksesta. Minua ei huolittu mihinkään leikkeihin mukaan ja jouduin olemaan välitunnit yksin. Välitunnilla treenattiin lisäksi usein kuristamista ja turpaanvetoa. Ylipäätään luokkaan muodostui kulttuuri, että minulle sai tehdä mitä vain ja, että tulikin tehdä.
Tämä pääkiusaaja näytteli minulle keskisormea tunneilla, kun muut pojat huurrasivat hänelle ja nauroivat minulle. Jos sanoin jotain vastaan, niin se oli loukkaus tämän hullun itsetunnolle ja hän tuli sellainen kummallinen hullunkiilto silmissä kurkkuun kiinni. Kuristamisesta se tykkäsi erityisesti.
Jossain vaiheessa minut hakattiin niin, että sain aivotärähdyksen ja jouduin olemaan poissa koulusta useamman päivän oireiden vuoksi. Hullu sai tästä viiden minuutin jälki-istunnon. Kun äitini valitti asiasta koululle, jälkkäriä tuli kaksi tuntia. Koulu kuitenkin kosti tästä minulle ja jouduin seuraavana vuonna jokaisen koulupäivän jälkeen kahden tunnin jälki-istuntoon. Joskus syy oli se, että olin huutanut, kun minua potkittiin. Potkija ei saanut mitään rangaistusta. Huutaminen oli kuulemma psyykkisesti häiriintynyttä ja aivan mielisairasta ja kuulemma koko maailma häpesi minua tästä syystä ja olin kuulemma itse syyllinen potkituksitulemseen.
Koulun johtajaopettaja saarnasi aina kovaan ääneen, kuinka kiusaamisessa on kyse vahvimpien yksilöiden selviytymisestä ja, kuinka kiusatut ovat itse syyllisiä kiusatuksitulemiseensa. Hän saarnasi myös kovasti juutalaisten pahuudesta ja omasi jonkinlaisia natsisympatioita. Hommaan tuli muutos, kun tämä koulun johtajaopettaja keksi laittaa minut psykiatrisiin tutkimuksiin. Siellä kiusaaminen ja opettajan toiminta paljastui ja opettaja pakotettiin varhaiseläkkeelle. Minun osalta todettiin, ettei mitään mielenterveydellisiä, tai neurologisia ongelmia ollut.
Opettajan lähdettyä kiusaaminen minua kohtaan väheni merkittävästi, mutta kiusaajaa ei saatu kuriin, vaan hän pyöritti koulun jälkeen puistossa tappeluklubia. Käytännössä kyse oli siitä, että hän hakkasi siellä jonkun toisen pojan henkihieveriin, kun monikymmenpäinen yleisö lapsia seurasi tätä vierestä.
Tyyppi liikkui muutenkin puistoissa puukon kanssa ja vei niin lapsia, kuin aikuisiakin puukolla uhaten syrjempään ja uhkasi tappavansa tämän. Myöhemmin, ylä-aste ikäisenä hän teki yritysmurtoja ja näpisteli. Hän myi välitunneilla kuljetusliikkeen varastosta viemiään suklaapatukoita ja limonadia.
Päihteet ja naiset tulivat kiusaajalla kuvioihin varhain. Hänellä oli tyttöystäviä jo 12-vuotiaasta lähtien ja oli kuulemma treenannut seksihommia panemalla jotain poikia perseeseen- Ylä-asteella tämä alkoi alkoholisoitumaan ja tyttöystäviä kertyi aivan tolkuttomia määriä. Armeijassa tuo oli yksikköaliupseerina(korkein aliupseeritehtävä) ja intin jälkeen opiskeli TTY:ssa. Nyttemmin on menestyvä liikemies. Kaveri on dominoinut naismarkkinoita siihen tyyliin, että on käytännössä voinut päättää, kuka saa naista ja kuka ei ja, että kenen naisen kukakin mies saa. Itse hän on pannut about kaikki Tampereen naiset läpi ja seurustellut ehkä kolmensadan naisen kanssa. Mies on vakiintunut yhteen naisen kanssa, jolla on miljonäärivanhemmat. Asuvat pariskuntana yhdessä erittäin hienossa omakotitalossa, jonka naisen vanhemmat omistavat ja arvokkaita autoja pihassa, joista yhtään mies ei ole itse ostanut.