Abloy-yhtiöiden kiristystä yrittäneille veljeksille lähes kolme vuotta vankeutta – yksi tuomituista on entinen KRP:n rikostutkija
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi kolme veljestä miltei kolmen vuoden vankeuteen törkeän kiristyksen yrityksestä. Miehet yrittivät saada Abloy-yhtiöiltä 37 miljoonaa euroa.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut kolme veljestä kahden vuoden ja 11 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeän kiristyksen yrityksestä. Miehet yrittivät kiristää Abloy-yhtiöiltä 37 miljoonaa euroa.
Rangaistus on asteikon yläpäästä, sillä käräjäoikeuden mukaan ankarin rangaistus törkeän kiristyksen yrityksestä on kolme vuotta vankeutta.
Rangaistuksen mittaamiseen vaikuttivat oikeuden mukaan erityisesti tavoitellun edun suuruus sekä rikoksen suunnitelmallisuus.
Käräjäoikeus katsoi miesten yrittämän kiristyksen törkeäksi, koska sillä oli tavoiteltu erittäin arvokasta oikeudetonta taloudellista etua. Rikoksen kokonaisarvostelussa otettiin huomioon myös teosta Abloylle aiheutuneet kulut ja mainehaitat sekä kyseisiä lukkoja rakennuksiinsa asentaneille tahoille aiheutunut turvallisuusuhka.
Vuosina 1974, 1979 ja 1982 syntyneet miehet yrittivät saada suomalaisen Abloy oy:n ja saksalaisen Assa Abloy Sicherheitstechnik GmbH -yhtiön maksamaan 37 miljoonaa, jotta yhtiöiden valmistamiin lukkoihin liittyvät turvallisuuspuutteet eivät tulisi julki.
Yksi veljeksistä oli keksinyt keinon, jolla yhtiöiden valmistamia lukkoja oli mahdollista saada auki ohittamalla niiden sähköinen puoli ilman murtojälkiä.
”Magnus Nilsson”
Veljekset yrittivät myydä keksintöään ja tietoa lukkojen turvallisuuspuutteista Assa Abloy AB:n konsernille. Miehet ottivat ensimmäisen kerran yhteyttä konserniin vuoden 2021 marraskuussa, jolloin he lähettivät keksityllä Magnus Nilssonin nimellä sähköpostia konsernin toimitusjohtajalle.
Konsernissa asiaa ryhdyttiin selvittämään ja ”Nilssoniin” pidettiin sähköpostiyhteyttä. Joulukuussa ”Nilsson” lähetti sähköpostilla videon todisteeksi lukon väitetystä manipulointikeinosta.
Palkkiovaatimus katkaisi konsernin osalta sähköpostikeskustelut, eikä nimimerkin viesteihin enää vastattu.
Uhkaus videoiden julkaisemisesta
”Nilsson” palasi vuoden 2022 marraskuussa asiaan tavalla, joka konsernissa tulkittiin uhkavaatimukseksi. ”Nilsson” kertoi, että hän oli ladannut Youtubeen kaksi videota, joissa hän esittelee luomiaan lukkojen manipulointikeinoja. ”Nilsson” kirjoitti: ”Annan teille aikaa 01.01.2023 asti ennen ensimmäisten videoiden julkaisemista”. Sähköpostiviestin liitteenä oli linkki videoihin.
”Nilsson” palasi asiaan joulukuussa. Hän kertoi tehneensä täysin selväksi, ettei tavanomainen palkkio tulisi kysymykseen.
Yhtiöt kertovat halunneensa pelata aikaa
Asianomistajana olleiden yhtiöiden mukaan niiden oli pakko jatkaa yhteydenpitoa ”Nilssonin” kanssa, vaikka yhtiöillä ei ollut todellista mahdollisuutta neuvotella mistään oikeasta sopimuksesta.
Miehet tuomittiin yhteisvastuullisesti maksamaan Abloy-yhtiöille vahingonkorvausta sekä selvittely- ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä noin 230 000 euroa.
Veljeksistä kahdella on kokemusta lukitusalalta, kun taas kolmas on entinen poliisi, joka on työskennellyt vanhempana rikoskonstaapelina muun muassa keskusrikospoliisissa.
Oikeudenkäyntipaikkana oli Joensuu, koska se on Abloy oy:n kotipaikka.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
https://yle.fi/a/74-20096692