Sivu 3/10

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 4:20 pm
Kirjoittaja ylälauteiden mies
Useinhan tuosta on ohi tullut ajeltua, sillä onhan museo ehtinyt toimia Kuhmoisten vanhan linja-autoaseman kiinteistössä jo reilustikin yli 20 vuotta.

Etenkin takavuosina sen pihassa näytti olevan myös jonkinsortin ajoneuvokokoelmaakin, lähinnä 60 - 80 lukuisia henkilöautoja rapistumassa sään armoilla. (kenties yhä jotain siellä lojumassa saattoi olla)

Monesti mielessä kävikin, että pitäisi varmaan joskus käydä tutustumassa museon kokoelmiin - toki aivan päiväsaikaan ja pääsylipun lunastamisen myötä.

Luulin kyllä että kyseinen museo olisi nykyisin jo lopettanut toimintansa, sillä niin ränsistyneen vaikutelman tuo rakennus ympäristöineen antoi.

Tämän päivän HS"n jutussa on yksi kuvakin museon sisätiloista.

Kuva

Nykyiset akkukäyttöiset työkalut, kuten kulmahiomakoneet ovat niin tehokkaita, että monet lukitukset aukeavat niiden avulla varsin nopeasti ja mahtuvat selkäreppuun vara-akkujen sekä muiden tarvikkeiden kanssa.

Tuon museon pihahan on myös aidattu metalliaidalla, mutta mahtaako sen sisäänajoportti ollut ylipäätään edes lukittuna.

Luulisi kyllä että sentään rakennuksen seinustalla olisi ollut tallentavaa kameravalvontaa, liekö sitten sisätiloista lähtenyt matkaan kamerajärjestelmän kovalevykin, mihin mahdollinen kuvamateriaali tallentuu?

Varkaiden matkaan on lähtenyt vain käsiaseita, mitkä toki ovat helpommin kuljetettavissa, vaikka myös kokoelmissa olleet 9 mm sarjatuliaseet ovat haluttuja tulivoimansa johdosta. Olettaa voisi että näytilläolevat käsiaseet ovat varmaan olleet vitriineissä esillä, mistä ne on ollut poimittavissa mukaan helposti.

(en usko että mahdollisia murtomiehiä on sisällä ollut kahta enempää, he ovatkin sitten keskittyneet kahmimaan mukaansa käsiaseita pikaiseen tahtiin, mukaan näyttää tulleen jonkinverran epäkuranttiakin tavaraa, minkä luulisi jätettävän pois)

Vähintäänkin tuonkaltaisesta kohteesta tulisi mahdollisen murtohälytyksen myötä lähteä edes ns. "hiljainen hälytys", mutta eipä tosiaankaan näytä näin olleen.

Onko asialla sitten olleet ammattilaiset, vai varkailla vaan hyvää tuuria matkassa ja paikan murtosuojaus vakavasti puutteellinen?

Ihme kylläkin, ettei ole jo aiemmin joutunut varkauden kohteeksi?

Kuhmoinen sijaitsee senkin suhteen varsin hyvällä hollilla, kun paikalta pääsee poistumaan moneen suuntaan, eikä laajalla yhteistoiminta-alueella partioita usein liiku, etenkään kun nythän on ilmennyt ettei edes hälytystä kohteesta ole lähtenyt eteenpäin, vaan seuraavana päivänä paikalle saapunut henkilökunta teon oli havainnut.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 4:25 pm
Kirjoittaja Villeri
Ei niillä näyttäisi kuvissa olevan edes kaltereita ikkunoissa. Taitaa turvatoimet rajoittua rakennuksen rakentamisajankohdan Abloy-lukkoihin. Voi voi.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 5:07 pm
Kirjoittaja jaakok
Luupää kirjoitti: To Heinä 04, 2024 3:37 pm Lisäksi kameran kuvattavaksi pitäisi osua juuri silloin kun se ottaa sen kuvan.
Näinpä.

Tielaitoksen tavat ns sattuneesta syystä tuntien nuo ottavat kuvia kameran mallista riippuen 25 tai 50 kertaa sekunnissa, joten jäähän siihen 20ms tai 40ms ikkuna livahtaa kuvasta ohi.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 6:42 pm
Kirjoittaja Sanie
jaakok kirjoitti: To Heinä 04, 2024 5:07 pm
Luupää kirjoitti: To Heinä 04, 2024 3:37 pm Lisäksi kameran kuvattavaksi pitäisi osua juuri silloin kun se ottaa sen kuvan.
Näinpä.

Tielaitoksen tavat ns sattuneesta syystä tuntien nuo ottavat kuvia kameran mallista riippuen 25 tai 50 kertaa sekunnissa, joten jäähän siihen 20ms tai 40ms ikkuna livahtaa kuvasta ohi.
Nettisivuille kelikameroiden kuvat päivittyvät ainakin 30 minuutin välein. Ottaako oikeasti noin monta kuvaa sekunnissa? Toisekseen Toyota Avensiksia on rekisteröity Suomessa n. 80 000kpl, helpottaisi havaintoja huomattavasti, jos poliisi kertoisi minkä ikäisestä autosta on kyse.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 7:58 pm
Kirjoittaja jaakok
Sanie kirjoitti: To Heinä 04, 2024 6:42 pmNettisivuille kelikameroiden kuvat päivittyvät ainakin 30 minuutin välein. Ottaako oikeasti noin monta kuvaa sekunnissa?
Suuri osa ottaa ja tallentaa.

Tielaitoksen käyttämä termi on "liikenteenseurantakamara". Kelikamerat ovat vain pieni osa näistä.
Sanie kirjoitti: To Heinä 04, 2024 6:42 pm Toisekseen Toyota Avensiksia on rekisteröity Suomessa n. 80 000kpl, helpottaisi havaintoja huomattavasti, jos poliisi kertoisi minkä ikäisestä autosta on kyse.
"tutkinnalliset syyt" (tm).

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 8:07 pm
Kirjoittaja RL11/6
Nämä "aseet" ovat olleet aseita viimeksi menneellä vuosituhannella. Tai näin ainakin minä uskon. En ole varma asiasta, mutta asekokoelma on ollut käsittääkseni deaktivoitua romua.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 8:19 pm
Kirjoittaja jaakok
RL11/6 kirjoitti: To Heinä 04, 2024 8:07 pm Nämä "aseet" ovat olleet aseita viimeksi menneellä vuosituhannella. Tai näin ainakin minä uskon. En ole varma asiasta, mutta asekokoelma on ollut käsittääkseni deaktivoitua romua.
"Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisilaitoksesta sanoo, että kaikki aseet ovat toimintakuntoisia"

Osaan ei saa patruunoita suoraan lähikaupasta, mutta eiköhän näihinkin esimerkiksi itselataamalla ole suht suoraviivaista sopivat murkulat värkätä. Noissa käsiaseissahan ei kaasupaineet jne mitään hirmuisia ole.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 9:05 pm
Kirjoittaja UsedCondom
jaakok kirjoitti: To Heinä 04, 2024 8:19 pm
RL11/6 kirjoitti: To Heinä 04, 2024 8:07 pm Nämä "aseet" ovat olleet aseita viimeksi menneellä vuosituhannella. Tai näin ainakin minä uskon. En ole varma asiasta, mutta asekokoelma on ollut käsittääkseni deaktivoitua romua.
"Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisilaitoksesta sanoo, että kaikki aseet ovat toimintakuntoisia"

Osaan ei saa patruunoita suoraan lähikaupasta, mutta eiköhän näihinkin esimerkiksi itselataamalla ole suht suoraviivaista sopivat murkulat värkätä. Noissa käsiaseissahan ei kaasupaineet jne mitään hirmuisia ole.
Siis jos yksityishenkilö omistaa deaktivoidun suomi KPn, niin sitä pitää säilyttää kiinteistössä lukkojen takana, ja sielllä sitä koristeasetta pitäisi vielä säilyttää järeässä asekaapissa. Mutta museo saa säilyttää TOIMINTAKUNTOISIA aseita tuolleen vaan seinällä roikkumassa, ja kaikki vaan jonkun kusisen oven lukon takana? Ihme kyllä että tämmöisiä ei tapahdu useamminkin.

Ja käsittääkseni käsiaseiksi lasketaan kaikki yhden ihmisen kannettavat ja käytettävät aseet, myös ne konepistoolit.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 9:25 pm
Kirjoittaja jaakok
UsedCondom kirjoitti: To Heinä 04, 2024 9:05 pm Ja käsittääkseni käsiaseiksi lasketaan kaikki yhden ihmisen kannettavat ja käytettävät aseet, myös ne konepistoolit.
Varmaan riippuu hieman määritelmästä, mutta yleiskielessä käsiase viitannee lyhyen putken pääasiassa yhdellä kädellä operoitavissa oleviin aseisiin. Konepistooli ehkä lienee juuri ja juuri määritelmän sisällä, mutta siinä ja siinä.

Pitkäputkiset ovat sitten oma kategoriansa. Karbiini ja siitä ylöspäin, aseet joita ei yhdellä kädellä enää operoida.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 10:10 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Kyllä niihin panoksia löytyy, ihan samasta paikasta kuin aseitakin: keräilijöiltä. Harvinaisemmat maksaa toki enemmän...

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 10:26 pm
Kirjoittaja Calabash
Olen viitisen vuotta sitten käynyt kyseisessä museossa. Se näytti yhtä hyvin varmistetulta kuin joku vanhaan talliin tehty kahvio maaseudulla. Eli tavallinen ulko-ovi on ainoa hidaste. En väitä mitään, mutta siltä se näytti. Esineistöä oli sitten pitkin ja poikin vitriineissä ja seinillä.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 10:36 pm
Kirjoittaja Vankkurikuski
Mites vakuutuspetokset? Voittavatko kaikki jos tekijät saa rautoja ja omistaja korvauksia? Riittikö turvatoimet vakuutusyhtiölle?

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: To Heinä 04, 2024 11:37 pm
Kirjoittaja Joosua
Tuossa oli iso osa ihan käyttökelpoisia pelejä rosvoille. Ei tarvitse olla mikään uudenkarhea Glock tai CZ. Kyllä vanha nelivitonen Colt tai vanha FN tai Lahti -pistooli ovat ihan soivia laitteita välienselvittelyissä tai vaikkapa asellisessa ryöstöissä.

Kun edes ajankohtaa tarkemmin ei tiedetä niin mitään hälyjä ei silloin ole voinut olla. Ei ainakaan kunnollisia. Muutenkin murtosuojaus olematon. Ihanhan on kamat olleet tarjolla. Ota tästä jos tarviit.

Noi piikkipanosrevolverit on sen verran vanhaa tekniikkaa että patruunoiden hankinta on hyvin vaikeaa. Voisi vähän tosiaan viitata niiden osalta vakuutuspetokseen. Tai sitten varsin ammattitaidottomiin tekijöihin. Ihan niin antiikkisilla aseilla ei oikein ole konnahommissa käyttöä. Kotimaahan sellaisia on vaikeaa järkevästi myydä, ulkomaille pitäisi viedä että saisi jollekin keräilijälle myytyä, eikä silti mitään isoa tiliä tee.

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: Pe Heinä 05, 2024 1:17 am
Kirjoittaja veejee
Minusta vaikuttaa siltä, että kyseessä voisi olla ammattirikollisryhmän tilaustyö. Mahdollisesti homma on annettu rahaa vastaan joillekin ulkomaisille tekijöille/tekijälle, jotka teon ovat suorittaneet ja ovat jo poistuneet maasta palkkioineen ja aseet ovat tilaajilla tällä hetkellä. Varatettujen aseiden listan perusteella vain pistooli-kokoiset aseet ovat kelvanneet eli sellaisia joita pystyy huomaamatta kuljettamaan mukana missä vain. Tulivoimaiset mutta painavat suomi-kp:t ym eivät ole kelvanneet vaikka olisivat olleet luultavasti helposti otettavissa. Toisaalta piikkipanosrevolverit ovat ampumakäyttöön lähes käyttökelvottomia, kun panoksia ei ole saatavilla. Luultavasti tekijä(t) ei ole mikään varsinainen aseammattilainen vaan ottanut mukaan kaikki pistoolikokoiset aseet sen enempää valikoimatta vaan sillä perusteella että niitä saa lukumääräisesti eniten mukaan.

Tekijöillä on täytynyt olla tiedossa mitä aiotaan varastaa, miten päästä rakennukseen sisään ja tieto murto/hälytysjärjestelmistä. Lisäksi tiedossa on ollut se, että aseet ovat toimintakuntoisia eikä esim huomaattomasti deaktivoiduista. Eli varmuudella joku on käynyt paikat katsastamassa tältä osin. Onko kyse sitten tekijästä, tilaajasta tai tekijän apurista... joku on tämän selvitystyön paikan päällä varmuudella tehnyt, todennäköisesti viimeisen parin kuukauden aikana.

Kuhmoisten alueen valvontakamerat ja liikennekamerat on selvitetty ja isoja teitä on vältetty ajamasta sekä mennessä että poistuessa. Toisaalta mitään pieniä sorateitä ei ole ajettu, sillä se voisi herättää huomiota hiljaiseen aikaan. Uskon että lähes 100 % varmuudella alueelta on poistuttu joko tien 325 tai 3282 tai 3291 kautta. Tekijä ei ole voinut olla täysin varma, onko joku ulkopuolinen havainnut murron ja soittanut poliisit. Poliisit olisivat lähes varmasti tulleet tietä 24 pitkin joko etelästä tai pohjoisesta tai molemmista suunnista, jolloin sivutie on turvallisempi poistumisreitti. Luulen, että valtatielle on uskallettu mennä vasta lähellä tamperetta, lahtea tai jyväskylää. Avensis on hyvä auto tällaiseen tekoon, koska se on yksi Suomen yleisimpiä automalleja. Mistä auto on sitten saatu, onko vuokrattu, varastettu, lainattu vai onko oma?

Re: 34 käsiasetta varastettu Kuhmoisten Ase- ja Varusmuseosta 3.7.2024

Lähetetty: Pe Heinä 05, 2024 1:23 am
Kirjoittaja Collie
Veikkaan tästä olevan vastuussa aiemmin itärajan yli tulleet, jotka ovat alkaneet suorittamaan tehtäväänsä.