Aikuiset suojautuvat kouluissa – Turvahihat ja -takit yleistyvät
Lapset|Oulussa otettiin panssaroituja turvatakkeja käyttöön tänä vuonna. Viime viikolla käyttöön saatiin myös koe-erä turvahihoja.
Koulujen ja päiväkotien työntekijöiden turvavarusteet yleistyvät. Oulussa kaupunki sai koekäyttöön viime viikolla ensimmäisen erän turvahihoja ja aiemmin tänä vuonna käyttöön on otettu kevyesti panssaroituja turvatakkeja.
Hankinnoille on ollut selkeä tarve, sillä
ilmoituksia väkivaltatilanteista kouluissa ja päiväkodeissa tulee Oulun kokoisessa kaupungissa päivittäin.
”Puremista, raapimista, potkimista – ne ovat tyypillisimpiä”, sanoo työsuojeluvaltuutettu Rolf Moberg.
Lisäksi sattuu tilanteita, joissa lapsi tai nuori lyö. Myös pulpettien kaatamista päälle tai tuolilla heittämistä sattuu melko usein.
”Tosi ikäviä ovat tilanteet, joissa työntekijä on oviaukolla ja ovi paukautetaan kiinni niin, että hän jää väliin. Näitä tapauksia sattuu silloin tällöin”, kertoo Moberg.
”Lapsi on vain kerta kaikkiaan niin raivoissaan, ettei pysty itseään hillitsemään.”
Mobergin mukaan hyviä lasten ja nuorten kanssa työskenteleville soveltuvia turvavälineitä ei ole ollut aiemmin markkinoilla. Nyt suomalainen valmistaja sai hyväksymismerkinnät turvahihoilleen.
Hihat ovat solumuovia ja niissä on jääkiekkovarusteista tuttu viiltosuoja. Pinta on liukas, joten sitä on hankala kynsiä.
”Jos lapsi puree, se suojaa aika hyvin puremiselta. Lapsen hammas ei myöskään vahingoitu, koska suojat eivät ole kovia”, kuvaa Moberg.
Ouluun hankittiin turvahihoja kahdeksan hihaparin koe-erä, jotka menevät neljään eri paikkaan. Asiasta kertoi aiemmin Kaleva.
”Jos oma toiveemme olisi toteutunut, niitä olisi voinut hankkia enemmänkin. mutta on ymmärrettävää, että ensin kokeillaan. Julkisia rahoja ei kannata törsätä mihin sattuu”, Moberg sanoo.
Kaupunki on hankkinut aiemmin tänä vuonna myös yksittäisiä turvatakkeja lasten ja nuorten kanssa toimiville. Niitä päiväkodit ja koulut ovat hankkineet itsenäisesti.
Tarvetta turvavarusteille on sekä päiväkodeissa että kouluissa.
”Voit kuvitella, että jos sinua purraan käsivarteen, sitä ei halua toista kertaa kokea”, Moberg kuvaa.
Vielä ei ole kertynyt pitempää kokemusta siitä, ottaako henkilökunta niitä työssään säännölliseen käyttöön.
”Se on sama asia kuin rakennustyömaalla kypärä ja silmäsuojaimet. Jos niitä ei käytetä, ne eivät suojaa.”
----
Loput artikkelista:
https://www.hs.fi/alueet/art-2000010881461.html