Savon Sanomat kirjoitti:http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Pitk ... nut/840688
Kotimaa 21.09.2016 09:04
Pitkä eristys muutti murhasta elinkautiseen tuomittua - "Jossain vaiheessa huomasin, etten ollut kuollut tai seonnut"
On kaunis syyskuinen iltapäivä. Paikallisbussi kaartaa maantieltä vankilan pihaan ja pysähtyy. Hänkin,
Risto Toivanen, 30, laskeutuu bussista.
Hän aloitti äskettäin merkonomin-opinnot ja on nyt tulossa koulusta.
Syyllistyttyään 18-vuotiaana murhaan hän on siitä pitäen ollut vankilassa, melkein 12 vuotta.
– Sain elinkautisen tuomion. Vapautumisvuotta ei ole määritelty, papereissa on vuoden kohdalla tyhjä tila.
Ensimmäiset 11 vuotta hän vietti suljetussa vankilassa milloin Kuopiossa, milloin Sukevalla, Riihimäellä tai muualla.
– Siirrot vankilasta toiseen johtuivat siitä, että törttöilin. Kysymys on laitosturvallisuudesta, hän kertoo.
Vankilasta käsin ylioppilaaksi opiskellut Toivanen pitää kirjoittamisesta ja on tekstiä tuottamalla työstänyt elämäntuntojaan.
Äskettäin hän julkaisi omakustanteena esikoiskirjansa, jonka nimi on Viha.
Kirjan sankari elää kaoottisessa, väkivaltaisessa maailmassa, josta kuitenkin on mahdollista päästä pois.
– Tapasin naisen, johon halusin tehdä vaikutuksen. Täältä käsin siihen ei ole kovin monia mahdollisuuksia. Kirjoitin kirjan, Toivanen myhähtää.
Lapinlahdelta kotoisin oleva Toivanen eli laitoselämää jo ennen vankilaa. Risaiset kasvuvuodet ja levoton mieli johtivat usein ristiriitatilanteisiin.
– En pärjännyt nuorena itseni kanssa. Karkailin nuorisopsykiatrian osastolta ja lastenkodista. Oltuani pitkällä karkureissulla minut pakotettiin tutustumaan ihmisiin, jotka elivät Keiteleen nuorisokodissa. Se tapahtui niin, että he veivät minut viikoksi Lapin erämaahan. Sen jälkeen en enää halunnut karata nuorisokodista. Tykkäsin olla siellä.
– Äiti kuoli, kun olin 13-vuotias. Isän kanssa elettiin kotipaikalla ja se elämä oli mitä oli. Isä oli hyvä kaveri, mutta huono isä.
Nuor ukainen sai olla nuorisokodissa tavallista pitempään. Kun lopulta piti lähteä omaan asuntoon, alkoi päihteiden kiivas käyttö.
– Käytin kaikkia mahdollisia aineita. Olin asunut kuukauden itsekseni ja olin kännissä ja sekaisin. Murha tapahtui omassa asunnossani.
Yli vuoteen Toivanen ei kokenut tehneensä mitään väärää, kunnes totuutta ei voinut enää kieltää.
– Sen jälkeen harhautin itseäni laittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen. Ajattelin, että kuinkahan moni muu antaa näin ison prosenttiosuuden tuloistaan.
Se ei auttanut.
– Seitsemän vuotta meni vihan tunteessa ja kaunassa. Se ei puhdistanut, viha vain kasvoi. Vuonna 2012 kävelin sellissäni ympäri ja uhoilin, että antaa vain sataa salamaa. Latelin solvauksia ja toivoin kaikille pahaa.
Lopulta hän ei enää jaksanut vihata. Elämänmuutos lähti käyntiin.
Nykyisin Toivanen ajattelee, että henkirikosta ei pidä antaa anteeksi.
– On vain pakko hyväksyä se. On elettävä elämä, käsiteltävä asiat ja sen jälkeen on annettava menneen olla, että voi toipua. Minulle tarjottiin uutta mahdollisuutta ja minä otin sen vastaan. Painajaisia näen edelleen, enkä usko, että pääsen niistä koskaan.
Vankila-aikana aikuisuuden saavuttanut Toivanen pitää vuoden 2013 alkua aikana, jolloin hänen ajatusmaailmansa alkoi muuttua.
– Jouduin pitkään eristykseen ja osastolle, jossa ei ole päihteitä. Vangit siellä ovat hulluja tai eläkeläisiä, niin väsyneitä, etteivät jaksa säätää huumeiden kanssa. Jossain vaiheessa huomasin, etten ollut kuollut tai seonnut.
Ajatusmaailma ja tunne-elämä alkoivat tervehtyä.
– Syksyllä 2013 koin hengellisen heräämisen. Tiesin siinä hetkessä, että ettei minun tarvitse palata siihen entiseen. Sain ajatuksen ja voiman itseni ulkopuolelta ja siihen kuului anteeksiantamus. Otin sen vastaan. Senkään jälkeen ei ole aina ollut helppoa, mutta en ole alkanut käyttää, enkä tehnyt rikoksia.
Kirjoittaminen on auttanut vaikeina aikoina.
– Kun pääsen täältä pois, jatkan eteenpäin siitä, mihin täällä jäin. Jos olen vielä opiskelemassa, opiskelen. Ehkä pääsen töihin.
Toivanen on menossa aivan pian kokemusasiantuntijakoulutukseen. Sen käytyään hän voi vierailla hoitolaitoksissa ja nuorisokodeissa kertomassa omasta elämästään.
– On heti parempi olo, kun saa ajatukset pois omasta itsestä. En halua enää ajatella kielteisesti. Positiivisuus vie eteenpäin.