Teinien ampuma raketti sytytti päiväkodin palamaan Vantaalla – poliisi: ”Tämä oli vahinko”
Poliisi on saanut valmiiksi Vantaan Askiston uutena vuotena syttyneen päiväkotipalon esitutkinnan. Aineisto on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.
Päiväkoti Kimara syttyi ilotulitteesta, ja sen toinen siipi paloi pahoin. Päiväkoti oli palon syttyessä tyhjillään eikä henkilövahinkoja sattunut.
Kahta tekoaikaan 15-vuotiasta poikaa epäillään yleisvaaran aiheuttamisesta.
Poliisi mukaan kaksi nuorta oli päiväkodin luona ampumassa ilotulitteita. Toiseksi viimeinen raketti kallistui laukaisuvaiheessa ja päätyi päiväkodin parvekkeelle.
Ilotulitteen kipinät jäivät sinne kytemään, mistä palo sai alkunsa.
– Näyttäisi siltä, että tapauksessa ei ole minkäänlaista tahallisuutta eli tämä oli vahinko, sanoo rikoskomisario Sampsa Autio Itä-Uudenmaan poliisista.
Kaupunki aikoo korjata rakennuksen
Askiston päiväkoti pystytään todennäköisesti kunnostamaan ja säilyttämään.
Palon jälkeen Vantaan kaupunki kertoi selvittävänsä, rakennetaanko vahingoittuneen kiinteistön tilalle uusi vai voidaanko rakennus korjata.
Vakuutusyhtiö on alkuvuoden aikana tutkinut vahinkoja ja raportoinut niistä kaupungille.
L-kirjaimen muotoisen päiväkodin palaneessa siivessä oli lasten ryhmätilat. Se joudutaan rakentamaan käytännössä uudestaan.
Näillä näkymin remontti voisi alkaa ensi syksyn alussa, ja rakennus voisi olla jälleen käyttökunnossa syksyllä 2026.
Kimaran päiväkoti on Askiston alueen ainoa päiväkoti ja sitä kävi noin sata lasta. Lapsiryhmät sijoitettiin kaupungin muihin päiväkoteihin. Esiopetusryhmät siirtyivät Askiston koululle.
https://yle.fi/a/74-20148779