Sivu 3/6

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ma Huhti 14, 2025 10:18 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Syyttäjä vaatii tatuoijaa puukottaneelle miehelle rangaistusta murhan yrityksestä
Helsingin käräjäoikeus alkoi tänään käsitellä puukotusta, joka tapahtui tatuointiliikkeessä Helsingissä helmikuun alussa. Syyttäjä vaatii puukottajalle rangaistusta murhan yrityksestä.

Poliisi on aiemmin kertonut, että rikoksesta epäilty mies oli ottanut kyseisessä liikkeessä tatutoinnin noin kaksi viikkoa ennen tekoa. Hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tatutointiinsa ja palasi liikkeeseen selvittelemään asiaa.
Miehellä oli puukko mukanaan ja tilanne eskaloitui niin, että asiakas ryhtyi puukottamaan tatuoinnin tehnyttä miestä. Väkivalta keskeytyi, kun muut liikkeessä olleet ihmiset puuttuivat tilanteeseen.

Syyttäjän mukaan mies puukotti tatuoijaansa useita kertoja hengenvaarallisesti 1. päivä helmikuuta Helsingissä. Syyttäjän mukaan teko jäi yritykseksi vain siksi, että uhrin onnistui puolustautua ja hänen paikalla olleet työkaverinsa puuttuivat tapahtumiin.
Motiivina tekoon oli se, että tekijä koki tatuoijan "pilanneen" hänen ihonsa.

MTV seuraa oikeudenkäyntiä:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv ... ta/9137644

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ma Huhti 14, 2025 10:46 am
Kirjoittaja Stonedar
No onko siitä skorpionin jaloista nyt kuvaa missään, kun olivat muka anatomisesti väärin?

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ma Huhti 14, 2025 11:43 am
Kirjoittaja jasso
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Helmi 06, 2025 3:05 pm Onni
Siinä varsinainen isin ja äipän onni.
Tarvii olla pikkaisen vikaa päässä, jos yrittää tappaa toisen jonkun vitun tatuoinnin takia.

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 3:48 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tatuointi.jpg
Tatuointi.jpg (223.97 KiB) Katsottu 1902 kertaa
ETPK:

https://gofile.io/d/Go1URE

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 7:03 pm
Kirjoittaja Villeri
Tatuoinnit ovat 95-prosenttisesti umpipaskoja ideoiltaan, ja 75-prosenttisesti toteutekseltaan - tässä toteutui vain ensimmäinen.

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 7:06 pm
Kirjoittaja viivahattu
Ihan vitun typerä tatuointi-idea, mutta hyvinhän tuo on toteutettu, eli vain itseään saa puukkosankari syyttää. Olisiko sitten kaikilta "coolin" tatuoinnin nähneiltä tullut sen verran brutaalia palautetta, että päässä naksahti, kun ei voinut myöntää itselleen keksineensä ihan itse aivan saatanan vammaisen idean tatskaansa?

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 7:08 pm
Kirjoittaja ViidakonCasanova
Toi on kyllä todella ammattimainen tatuointi, pahan luokan psykoosi pitää olla jos keksii noista jaloista jotain merkityksellistä. Ihan samaa mieltä tatuoijan kanssa, ettei tuohon ole oikeastaan mitään parannettavaa.

Jos jotain niin kaveri olisi voinut vähän ottaa aurinkoa, ja odottanut että tuo haalenee myös ajan myötä. Nyt näyttää tyhmältä kun noin tummat sävyt aivan kalmanvalkealla iholla.

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 7:42 pm
Kirjoittaja Stonedar
ViidakonCasanova kirjoitti: Ke Huhti 16, 2025 7:08 pm Jos jotain niin kaveri olisi voinut vähän ottaa aurinkoa, ja odottanut että tuo haalenee myös ajan myötä. Nyt näyttää tyhmältä kun noin tummat sävyt aivan kalmanvalkealla iholla.
Se on kuule tatuoinnit vaaleaihoisten juttu, eikö niiden kuulukin erottua?

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 7:45 pm
Kirjoittaja ViidakonCasanova
Stonedar kirjoitti: Ke Huhti 16, 2025 7:42 pm
Se on kuule tatuoinnit vaaleaihoisten juttu, eikö niiden kuulukin erottua?
Lähinnä tarkoitin että näyttää paremmalta kun muste on haalentunut.

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 7:50 pm
Kirjoittaja Stonedar
ViidakonCasanova kirjoitti: Ke Huhti 16, 2025 7:45 pm
Stonedar kirjoitti: Ke Huhti 16, 2025 7:42 pm
Se on kuule tatuoinnit vaaleaihoisten juttu, eikö niiden kuulukin erottua?
Lähinnä tarkoitin että näyttää paremmalta kun muste on haalentunut.
Juu aivan. Tatuoijathan itse ottaa usein portfolioonsa kuvan tuoreeltaan, tuo ei tosiaan ihan niin tuore ole. Mutta syynä kuvalle on varmaan tulossa oleva oikeuskäsittely, jolloin se on otettu suht tuoreena.

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 8:49 pm
Kirjoittaja Kosmonantti
Kuva

Katsoin ETPK:sta tämän kuvan ja sähköpostit joissa kerrotaan jalkojen olevan väärässä asennossa (päällekkäin). "Huomasin vasta nyt kun kunnolla katsoin tätä ja huomasin silmään pistävän virheen tossa skorpionin anatomiassa miten noi jalat menee tossa vasemmalla. Toi neljäs jalka lähtee tuolta toisesta jalasta ja kolmas jalka tulee neljännestä jalasta. Haluan korjata tämän ehdottomasti" Ei tästä puukottamaan olisi tarvinnut lähteä, mutta jotain feelua vasemman puolen jaloissa on.

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 9:22 pm
Kirjoittaja Olinko eka
Olisi tehnyt itse ja säästänyt. :D
Kuva

Kyllähän linnassa joku tuon korjaa mutta ehkä ei kannata valittaa jäljestä. :roll:

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 9:36 pm
Kirjoittaja liukaslahna
Näyttökuva 2025-04-16 kello 21.34.55.png
Näyttökuva 2025-04-16 kello 21.34.55.png (390.97 KiB) Katsottu 1469 kertaa
Alustavassa puhuttelussa epäilty Onni Murto oli kertonut syyksi yk Ahlgrenille, että asianomistaja Ågren olisi pilannut hänen elämänsä huonon tatuoinnin takia.

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: To Huhti 17, 2025 8:49 am
Kirjoittaja Kuikka Koponen
jasso kirjoitti: Ma Huhti 14, 2025 11:43 am
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Helmi 06, 2025 3:05 pm Onni
Siinä varsinainen isin ja äipän onni.
Tarvii olla pikkaisen vikaa päässä, jos yrittää tappaa toisen jonkun vitun tatuoinnin takia.
Onkohan todellinen syy toi tatuointi, voi olla ihan mitä vaan ja sitten kehitetty suunnitelma juttuun.
Peukku on tietenkin voinut antaa omat fibat skorppionin jalkaan, ja muuttanut muotoaan joka päivä. Vahva epäilys, että huumevelkoja on peritty, mutta niistä ei vain kukaan puhu mitään. Kyllä nämä suuret huume erät saavat kaikenlaista aikaan, kun niitä nopeasti velaksi jaetaan kilotolkulla.
Eiköhän mielentila tule selvittää, jos vaikka sieltä löytyy syy, jos ei huumeilla ole mitään osuutta.

Re: Murhan yritys helsinkiläisessä tatuointiliikkeessä 1.2.2025

Lähetetty: To Huhti 17, 2025 8:56 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Vaikuttaa kyllä vähän sellaiselta urvelolta, että nupissa voi viirata pahastikin. Niuvassa muutama vuosi voisi helpottaa...