Herää kyllä muutamia kysymyksiä etenkin, kun ainoana aineistona on tuo Iltalehden uutinen (
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/483f ... 66db639762 ). Otetaanpa muutamia lainauksia uutisesta pohdittavaksi:
"Hän tarttui naisesta kiinni ja virtsasi tämän päälle. Naisen peseydyttyä ja pukeuduttua mies virtsasi hänen päälleen uudelleen.
Naisen mukaan mies taivutti hänet kyyryasentoon ja löi monta kertaa ja voimakkaasti nahkavyöllä. Sitten mies veti hänen housunsa alas ja raiskasi hänet sormellaan. Teko kesti noin minuutin. Mies jatkoi naisen estelyistä huolimatta.
– Tästä et pääse ihan helpolla, nainen sanoi miehelle ennen kuin poistui asunnolta aamuyhdeksän paikkeilla.
Mies väitti pyytäneensä naista poistumaan aamulla.
Miljonäärimies huomautti, että nainen oli viettänyt asunnolla lähes kuusi tuntia, eli vielä tunteja ensimmäisen päälle virtsaamisen jälkeen."
Tästä saa käsityksen, että ensimmäinen päälle virtsaaminen tapahtui noin kuusi tuntia ennen väitettyä raiskausta. Oletettavasti ensimmäisen ja toisen virtsaamisen välissäkin on kulunut jonkin verran aikaa, jos nyt miettii asiaa ihan vaan noin niin kuin rakon täyttymisen kannalta. Uutisesta saa käsityksen, että nämä virtsaamiset eivät kuitenkaan ole saaneet naista lähtemään pois vaan vasta tuo väitetty raiskaus on ollut se viimeinen niitti. Näin ollen voisi olla, että nainen kuitenkin olisi lähtenyt heti väitetyn raiskauksen jälkeen eikä jäänyt enää asuntoon useaksi tunniksi. Uutisen kun lukee nopeasti vois saada käsityksen, että nainen jäi asuntoon useaksi tunniksi väitetyn raiskauksen jälkeen, mikä ei siis ymmärtääkseni pidä paikkaansa. Onhan tuo outoa, jos vielä virtsausten jälkeen jää asuntoon, mutta voisiko olla, että naisella olisi jotain samankaltaisia mielihaluja tämän pidempi aikaisen tuttavansa kanssa. Virtsaamiset kuitenkin mainittu sekä asianomistajan että syytetyn kerronnoissa, jos kerta niistä puhuttuja korvausasioitakin käsitelty oikeudessa syytetyn toimesta.
"Miljonäärimies huomautti, että nainen oli viettänyt asunnolla lähes kuusi tuntia, eli vielä tunteja ensimmäisen päälle virtsaamisen jälkeen. Oikeus katsoi, ettei ole olemassa oikeanlaista seksuaalirikoksen uhrikäyttäytymistä.
– Esimerkiksi sen, että seksuaalirikoksen uhri jää tekijän asunnolle, ei voida katsoa heikentävän asianomistajan kertomuksen uskottavuutta, oikeus perusteli."
Tämä oikeuden näkemys on kuitenkin outo. Tosin jos nuo virtsaamiset olivat naiselle jokseenkin ok niin eihän hänellä tuossa vaiheessa vielä edes olisi ollut oikeaa syytä lähteä pois vaan vasta raiskaus on ollut se teko, jonka jälkeen nainen on sitten lähtenyt oletettavasti aika pian. Toki tässä ketjussa esitetty oletus huumesekoiluista voisivat myös selittää asuntoon jäämistä, mutta silloinhan tilanteet ovat voineet edetä niin, että sekoillaan huumepäissään, minkä aikana syytetty virtsannut naisen päälle pari kertaa ja huumepäissään olleen naisen mielestä tämä on ollut ihan ok eli jatkot jatkuneet. Toisessa vähän vastaavanlaisessa tapauksessa, Hovioikeuden tänä vuonna hylkäämässä BDSM-raiskausväitteessä, nainen jäi syytetyn luo vielä väitetyn kuristamisen ja raiskauksen jälkeen pariksi tunniksi ilmeisesti puhumaan vaan niitä näitä. Hovioikeushan tuon syytteen lopulta hylkäsi, mikä on siis kaiken järjen mukaista ihan jo vaan siltä kannalta mietittynä, että jäisikö asianomistaja ihan oikeasti asuntoon väitetyn raiskauksen jälkeen vielä pariksi tunniksi vai lähtisikö pois.
"Hänen mukaansa nainen vaati 6 000 euron korvausta virtsasta likaantuneista vaatteista, ja hän tarjoutui maksamaan 800 euroa. Käräjäoikeudessa mies kertoi epäilevänsä, että nainen teki rikosilmoituksen siksi, ettei hän ollut maksanut vaadittua summaa.
Oikeus: Ei motiivia valehdella
Vaikka miehen kertomus oli jossain määrin yksityiskohtaisempi, piti oikeus sitä tarpeeksi epätodennäköisenä, että se voidaan riittävällä varmuudella poissulkea.
– Asiassa ei ole käynyt ilmi seikkoja, joiden vuoksi asianomistajalla olisi ollut motiivi kertoa tapahtumista totuuden vastaisesti ja tehdä aiheetonta rikosilmoitusta.
Naisen muuttumatonta kertomusta tukivat myös muun muassa hänen läheistensä antamat todistajanlausunnot."
Tätäkin oikeuden linjausta vähän ihmettelen. Naisen syytetyltä saama 800 euron korvaus (vai saiko edes sitä?) vaatimansa 6000 euron korvauksen sijaan likaantuneista vaatteista voisi olla ihan uskottava motiivi yrittää rahastaa vähän lisää perättömällä raiskaussyytteellä.
Lisäksi nuo näytöt, jotka tuntuvat taas pohjautuvan lähes kokonaan asianomistajan kerrontaan. Sama tarina, jota toistaa lääkärille, läheisilleen ja joka paikassa ei mielestäni lisää uskottavuutta, jos muuta välillistä näyttöä ei ole. Toki jos lääkärissä saatiin näyttöä, että syytetty on tunkenut sormensa naisen emättimeen niin se olisi jo sitä kaivattua kovempaa näyttöä, kun huomioidaan vielä nuo naisen mustelmat. Uutisesta ei kuitenkaan selviä, onko sormen työntämisestä emättimeen lääkäritutkinnan näyttöä.
"Oikeus katsoi tulleen näytetyksi, että miljonäärimies on painanut naisen polvilleen, pitänyt kiinni ja raiskannut sormellaan.
Vyöllä lyöminen jäi näyttämättä: naisen vartalossa havaittuja mustelmia ei voitu aukottomasti liittää tapahtumiin, oikeus arvioi. Lääkäri oli arvioinut mustelmien syntyneen esimerkiksi kamppailun tai kiinnipidon seurauksena."
Tämä onkin näytön ja käräjäoikeuden päätöksen pohdinnan kannalta oleellisin osuus. Mielestäni oikeudelta sekä hyvää että selittämätöntä pohdintaa. Noinhan se on, että vaikka asianomistaja syyttää vyöllä lyömisestä ja lääkäriin mentyään hänestä löytyi mustelmia, ei voida varmuudella sanoa, ovatko mustelmat syntyneet juuri väitetystä vyöllä lyömisestä vai vaikkapa juuri väitetystä kamppailusta ja kiinni pitämisestä. Näin ollen väite vyöllä lyömisestä jäi näyttämättä toteen. Ihmettelen kuitenkin, että jos väite vyöllä lyömisestä jäi näyttämättä toteen vaikka sitä olisivat voineet puoltaa nuo mustelmat, niin millä perusteella pystyttiin näyttämään toteen, että syytetty olisi painanut naisen polvilleen, pitänyt kiinni ja raiskannut sormillaan? Polvilleen painaminen ja kiinni pitäminen kenties juuri noista mustelmista, mutta onko voitu varmuudella sanoa, että nuo mustelmat ovat syntyneet juuri noiden jatkojen aikana vai kenties jo aiemmin tai myöhemmin? Entä miten pystyttiin näyttämään toteen, että syytetty oli tunkenut sormensa naisen emättimeen?
Tutkittiinko emätin lääkärissä ja löytyikö sieltä sormen työntämiseen viittaavia jälkiä? Jos tästä on lääkärinäytöt niin sitten en ihmettele tuomiota, mutta onko?
"Nainen teki rikosilmoituksen vasta parin kuukauden kuluttua, sillä pelkäsi uransa puolesta."
Tässä ketjussa puhutaan kuitenkin, että nainen olisi tehnyt raiskausilmoituksen vasta kaksi vuotta tapahtumien jälkeen. Iltalehden uutisessa kuitenkin puhutaan kahdesta kuukaudesta. Onhan tuo kaksi kuukauttakin pitkä aika. Voi vaan miettiä, kuinka hyvin syytetty edes muistaa tapahtumia, jos niistä aletaan kysellä kuulusteluissa kuukausia myöhemmin. Etenkin, jos on ollut humalassa, ja vieläpä jos on syytön eikä edes osaa aavistaa, että kaikki oleellinen pitäisi muistaa tulevaa raiskaussyytettä silmällä pitäen.