Nainen, 56, soitti hätäkeskukseen huolestuttavan puhelun kello 23 – poliisia odotti bussipysäkillä surullinen näky
56-vuotias nainen soitti toukokuisena yönä hädissään hätäkeskukseen.
Hän oli juuri ajanut pakoon miestään kotinsa lähellä sijaitsevalle bussipysäkille Etelä-Karjalan Luumäellä.
– Mie soitan, että mie tarviin ihan tosissaan apua, poliisin, nainen sanoi hätäkeskuspäivystäjälle 3. toukokuuta 2019 noin kello 23.
Naisen puhelu oli sekava, ja paikalle hälytettiin poliisit.
Nainen kertoi toukokuussa 2019 poliisille karmean illan tapahtumista, kun hän joutui pakenemaan miestään omasta kodistaan keskellä yötä.
Nainen saapui kotiin töistä noin kello 20 aikaan. Mies oli juonut kotona hieman alkoholia, ja pariskunta jatkoi illanviettoa yhdessä.
Minkäänlaista riitaa ei ollut. Nainen meni nukkumaan noin 21.30. Mies jäi ulos tupakalle.
Reilun tunnin päästä tunnelma muuttui täysin.
Naisen mukaan mies tuli makuuhuoneeseen, tarttui häntä yhtäkkiä kiinni kaulasta ja kuristi.
Naisen mukaan mies huusi, että nainen pitäisi tappaa. Nainen pääsi miehen otteesta ja pinkaisi vessaan. Hän ehti laittaa päälleen vain aamutakin.
Nainen ajoi humalassa läheiselle bussipysäkille, jossa hän soitti hätääntyneenä hätäkeskukseen.
Kun nainen tuotiin kotiin verikokeista noin kello kolmelta aamuyöllä, myös mies oli tullut talolle kavereidensa kanssa. Poliisit sopivat miehen kanssa, että tämä lähtee pois ja tulee kotiin vasta seuraavana päivänä.
Nainen kävi nukkumaan, mutta noin kymmenen minuutin päästä aviomies koputti ikkunaan.
– Hän huusi, että avaa ovi tai hän särkee oven tai ikkunan. Menin vessaan ja soitin taas poliisit. Näin sitten, kun poliisit hakivat [miehen], nainen kertoi kuulusteluissa.
Nainen ei vaatinut rangaistusta miehelleen, minkä vuoksi pahoinpitelyn esitutkinta päätettiin.
Kolme vuotta myöhemmin toukokuussa 2022 nainen soitti jälleen hätäkeskukseen.
Kotitalolla nainen kertoi poliiseille, että mies oli edellispäivänä käynyt häneen käsiksi ja rikkonut hänen puhelimensa. Seuraavana päivänä mies oli naisen mukaan lyönyt häntä kasvoihin, mistä syystä nainen kertomansa mukaan soitti hätäkeskukseen.
Poliisi päätti tutkinnan vuonna 2023, sillä nainen ei vaatinut miehelle rangaistusta ja rikos oli poliisin mukaan ”vähäinen”.
Poliisi alkoi epäillä naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi kuluvan vuoden elokuussa, jolloin läheiset ilmoittivat naisen kadonneeksi.
Maanantaina 20. lokakuuta poliisi sai ilmoituksen maastosta löytyneestä vainajasta Luumäellä. Metsästäjän koira oli löytänyt vainajan maastosta.
Poliisi epäilee naisen surmaamisesta hänen aviopuolisoaan.
Mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä henkirikoksesta, mutta itse hän on poliisin mukaan kiistänyt teon.
Poliisi epäilee miehen riistäneen vaimon hengen samana elokuisena viikonloppuna, jolloin naisesta tehtiin viimeiset havainnot.
Vaimonsa tappamisesta epäilty mies on ollut syytteessä rattijuopumuksista, törkeistä rattijuopumuksista sekä pahoinpitelyistä vuosien mittaan. Hänet on tuomittu ainakin yhdestä pahoinpitelystä. Tuomioon johtaneen pahoinpitelyn uhri ei ollut miehen vaimo.
Poliisin mukaan henkirikoksen esitutkinnassa on noussut esiin viitteitä siitä, että naisen ja miehen suhteessa on ollut väkivaltaa useamminkin. Poliisin mukaan kaikki tapaukset eivät ole olleet poliisin tiedossa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011717572.html